sunnuntai 31. tammikuuta 2016


Kävin eilen käyttämässä lauantaipäiväni hyödyksi Adventure Partnersin jääkiipeilykurssilla Helsingin Pirunkalliolla. Olen kiipeillyt monessa muodossa, myös jonkin verran jäällä ja jäätiköillä, mutta ajattelin, että ennen kuin opin itsekseni tekniikat väärin, käyn korjaamassa ne oikeiksi hyvissä ajoin ja jatkan harjoittelua siitä. 

Minulla ei ole mitään ongelmaa kiivetä ja laskeutua köydessä jonkun varmistaessa alhaalta, mutta täytyy myöntää, että kun piti ensin itse rakentaa ankkuri liki 30-metrisen jääputouksen yläpäähän ja laskeutua siitä sokkona alas, meinasi tulla pieni itku kokeneemmallekin ulkoilijalle. Ehdin jo hetken kieltäytyä kokonaan, kunnes sain kerättyä itseni ja laskeuduin lopulta alas. Ja ai että olin ylpeä itsestäni jäärautojen koskettaessa tasaista maata laskun jälkeen!

Toinen syy, miksi kurssille lähdin, on se, että vietän maalis-huhtikuussa neljä viikkoa Kuusamossa Oulanka Basecampissa työharjoittelussa ja siellä yksi päätuotteista on jääkiipeily. Käymällä itse alkeiskurssin sain hyviä eväitä asiakkaiden ohjaamiseen harjoittelun aikana. Ja toisekseen, nyt minulla on Oulangassa kuukausi aikaa treenata kaikkea eilen oppimaani.

Olipa hauskaa, kannattaa käydä kokeilemassa! Pirunkallio sijaitsee Pikkukoskella Viikin ja Käpylän jossain välimaastossa ja paikalla on Adventure Partnersin toimesta tarjolla ohjattuja kokeiluja sekä välinevuokrausta. Lisäinfoa löytyy AP:n Facebook-sivulta.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Talvileiri Liesjärvellä 27.-29.1.2016



”Minä vihaan laavuja” oli ensimmäinen ajatukseni, kun makasin romahtaneen majoitteen katto naamallani kello kolme yöllä. Vihasin niitä jo partioaikoina ja siksi en moisessa ole nukkunut yli 20:een vuoteen. Nyt kuitenkin käsky oli käynyt, että ensimmäisellä talvileirillä majoitteina on käytettävä laavuja ja kun toisena leiriyönä laavumme eturipustus petti myräkässä ja tippui jäisenä ja märkänä naamallemme, vannoin, etten enää ikinä moisessa hökötysessä nuku. Talvea varten on olemassa kupoliteltat juuri siksi, että niissä sentään on mukavaa. 

Onneksi samalla, kun Heikin kanssa makuupusseissamme vielä suunnittelimme laavun korjausoperaatiota, Jimi ponkaisi omastaan paljain jaloin ja boksereissaan ulos, huusi ehkä kaksikymmentä kertaa että voi helvetin helvetti että on kylmä, korjasi katkenneen kiilan öisessä tuulessa ja pyryssä ja pystytti majoitteen päällemme uudelleen. Me emme ehtineet edes tajuta mitä tapahtui kun kaksimetrinen kaveri oli jo takaisin makuupussissaan ja uudelleen unessa. Nauratti. 

Edellinen yö oli sujunut sentään ihan leppoisasti, joskin ehkä kosteahkosti. Viimeisen kuukauden tulipalopakkaset olivat yhtäkkiä kuin muisto vain ja Liesjärven metsissä satoi kaatamalla. Me olimme tulleet talvileireilemään kolmeksi päiväksi harjoittellaksemme vaikeammissa olosuhteissa toimimista. Nyt ne olivat kyllä toki hankalat, mutta aivan erilaiset mitä olimme toivonet. Tarkoitus olisi ollut testata pakkaskestävyyttä, varusteita ja toimintakykyä kylmässä, mutta harjoitus muuttuikin aivan toisenlaiseksi nollakelissä ja vesisateessa, joka kasteli jokaisen millin jokaisesta varusteesta. Ainakin jos ei ollut kunnolla varautunut. Itse olen retkeillyt paljonkin talvella ja vuorilla, joten minulla oli suunnilleen käsitys siitä, mitä tuleman pitää mutta harmitti jonnin verran niiden puolesta, jotka ensimmäistä kertaa olivat lumisissa olosuhteissa leireilemässä eivätkä päässeet kunnon pakkasiin itseään koettelemaan.

Suomalainen värikuva hiihdosta järven jäällä.

Lähdimme keskiviikkona aamulla Eerikkilän kyydillä metsän reunaan muutaman kymmen kilometrin päähän, missä purimme jo edellisenä iltana pakatut ahkiot peräkärrystä ja löimme sukset jalkaan. Hiihtotreenin olimme aloittaneet jo muutamaa viikkoa aiemmin. En ollut itse koskenutkaan suksiin sitten armeijan 17 vuotta sitten ja olin jotenkin uskotellut itselleni mantraa siitä, kuinka hiihtäminen on aivan ahterista. Vaan kuinka väärässä olenkaan kaikki nämä vuodet ollut! Kun viikon verran treenasi eräsuksilla liikkumista melkein muutaman kerran päiväkeskiarvolla, sai sitä yllättävän äkkiä jutun juuresta kiinni. Hiihtäminenhän on ihan törkeän hauskaa! Taas yksi uusi muoto luonnossa liikkumiseen, jota en aiemmin ole ajatellutkaan. Ja kun seisoo auringonlaskun aikaan hiljaisuudessa keskellä järven jäätä sukset jalassa, voi tavoittaa jotain sellaisia fiiliksiä, joita ei ennen ole saanut. Sitä on hetken verran taas enemmän yhtä luonnon kanssa.

Viime viikolla oli sentään vielä lunta.

Nyt meillä oli myös ahkiot vyötäisillä kiinni ja rinkat selässä, kun siirryimme metsätien päästä kohti suunniteltua leiripaikkaamme. Matkaa ei ollut kuin muutama kilometri, mikä oli tervetullutta, koska taivaalta tosiaan ropisi ihan tyylipuhdasta vettä. Lunta oli sentään tullut edellisviikkojen aikana sen verran, että se kantoi märälläkin metsämättäiden yli leiriin. Paluumatkalla paria päivää myöhemmin olikin sitten jo hieman haastavampaa ja pitää vain toivoa, että keli vetäisi taas kunnolla pakkasen puolelle ja toisi tuoretta lunta maastoon.

Kolmipäiväisen talvileirimme tarkoitus oli siis totutella kuivan vuodenajan retkeilyä haastavampiin olosuhteisiin ja opetella niitä rutiineja, joita lumessa telttaillessa (laavuillessa) kannattaa osata. Kuten tulenteko märistä maastosta kerätyistä puista, juoma- ja ruokaveden sulattaminen lumesta ja ylipäänsä varusteista huolehtiminen niin, että ne - ja siten myös niiden käyttäjä - pysyisivät toimintakykyisenä loppuun asti. Ohjelmaa ei siis ollut kolmeen päivään pakattu liikaa, vaan suurimman osan ajastamme vietimme pienessä metsään pystytetyssä lähiössämme. Kaadoimme lähimetsästä pystyynkuolleen puun ja teimme sen rungosta kahtena iltana valtavan rakovalkean, jonka ympärille syntyi leirimme sydän. Melko lämmin sellainen.

Rakovalkea lämmitti leireilijät.

Teimme pari hiihtoreissua lähimaastoon GPS-laitteilla suunnistaen ja kävimme läheisellä järvellä pilkkimässä. Kalaa ei tullut, joten tyydyimme erittäin mielellämme järjestävän ryhmän mukana tuomiin loimulohi-aineksiin, joita herkuttelimme rakovalkeamme äärellä. Toisena iltana päätimme oman ryhmämme kesken vetää taas ns. överiksi ruoan kanssa ja kokkasimme naudan ulkofilepihvejä kermakastikkeessa sekä hunajassa ja sitruunassa marinoituja yrttiperunoita. Melkein nauratti istua pimeässä talvisessa metsässä kaatosateessa ja nauttia käytännössä viiden tähden illallista Primuksen bensakeittimillä valmistettuna. 

Liekitetyt naudan ulkofilepihvit kermakastikkeessa sekä hunaja-sitruunamarinadissa paistetut rosmariiniperunat.
Perus leirimättö.

Totuttelimme olosuhteisiin ja vertailimme varusteitamme. Kiroilimme niitä, jotka olivat unohtuneet kotiin ja iloitsimme niistä, jotka toimivat. Sain Tierran kuoriasuni ensimmäiseen kunnon testiin enkä voi kuin todeta niiden toimineen täydellisesti. Pysyin kuivana läpi koko reissun oikeastaan. Samaten uusi Fjellun makuupussini piti kosteuden ulkopuolella juuri niin kuin pitikin ja sain nauttia yöni kuivana. Jos ei sitä naamalle lässähtänyttä laavun kattoa siis lasketa mukaan. 

Kaiken kaikkiaan, vaikka sää ei meitä siinä mielessä suosinutkaan, että olisimme päässeet pakkaskestävyyttä kunnolla testaamaan, vuoden ensimmäinen talvileiri oli onnistunut. Etenkin niille, jotka eivät talvisissa olosuhteissa ole koskaan retkeilleet useampaa yötä putkeen, uskon että reissu oli opettava. Ja oli se sitä niillekin, jotka näihin oloihin olemme jo tottuneet. Olen aina sanonut, että joka ikiseltä reissulta oppii aina jotain uutta ja niin tältäkin. Minulla on oman, kovasti Liesjärvellä kaipaamani, kupoliteltan kanssa hyvin asettuneet rutiinit, joiden puitteissa toimin talvisin. Nyt, kun ympärillä oli parikymmentä ihmistä ja majoite ei ollut oma ja tuttu, huomasin rutiinien helpommin unohtuvan, mikä voi johtaa ongelmiin. Tällaisella ryhmällä matkatessa pitää siis pysyä huomattavasti skarpimpana kuin omillaan matkatessa, koska sitä jotenkin antaa itselleen helpommin pikkujuttuja anteeksi kun porukalla ollaan ja touhutaan. Ja kun tänään aamulla heräsin siihen, että olin unohtanut hanskani pihalle sen sijaan, että olisin laittanut ne kattoon kuivumaan, kuten kupolin kanssa matkatessa aina teen, sain hyvän opetuksen. Onneksi pakkasta oli vain muutama aste eikä esimerkiksi sitä pariakymmentä. Silloin olisin ollut pulassa. 

Tärkein kuitenkin mitä retkeltä opin oli se, jonka jo alussa sanoin. Ja jonka nyt toistan: Minä vihaan laavuja.


Laavuja. Ihan liikaa laavuja.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kuva on kaapattu Partioaitan Instagramista. Se on viime viikolta, se olen minä ensimmäisella ikiomalla opastuskeikallani. Vein tiistaina Partioaitan toimiston porukkaa ulos Helsingin Keskuspuistoon nauttimaan talvisesta metsästä ja kuumasta mehusta. Oli kylmä, oli kivaa, keikka meni hyvin ja minä aion tulla isona maailman parhaaksi eräoppaaksi!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Äitini löysi tokaluokkalaisena kirjoittamani aineen. Luonto on ollut tärkeä jo silloin!

"Marselieesi ja maamme

Ranskan kansallislaulussa on enemmän vauhtia ja Suomen ei. Mutta Suomi on kuitenkin parempi. Suomen kansallislaulussa puhutaan luonnosta. Se on tärkeämpi kuin vallankumous. 

Oi Suomi"

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

2016, seikkailu jatkuu!


Tie on tuntematon.

Vuoden vaihtuessa tuli kerrattua läpi mitä kaikkea viime vuosi piti sisällään seikkailujen ja reissujen puolesta. Koska näyttäisi siltä, ettei tämä vuosi pahemmin edelliselle tule häviämään, oikeastaan päinvastoin, ajattelin vähän pistää ylös previkkaa siitä, mitä kaikkea vuosi 2016 tuo tullessaan.

Syksyyn asti vuottani määrittää pitkälti koulu Eerikkilässä. Muutamaa pitkää viikonloppua lukuunottamatta painamme hana pohjassa menemään aina elokuulle asti ja ainoan loman tapaisenkin käytän omiin eräopashommiin, joten lepo on aika kortilla tulevina kuukausina. Mutta en valita ollenkaan, siinä määrin näyttäisi kalenteri taas olevan täynnä kaiken maailman keikkaa, että enemmänkin en malttaisi odottaa, että päästään tekemään! Koulu käynnistyi joulutauon jälkeen viime viikolla ja lyhyiden 2-3:n päivän reissujen lisäksi luvassa ennen elokuuta on mm. seuraavaa:

11.-14.2.2016 Umpihankihiihdon MM-kisat Pudasjärvellä

29.2.-8.3.2016 Talvileiri ja -vaellus Hammastunturissa

14.3.-8.4. Työharjoittelu Basecamp Oulangassa Juumassa

14.-21.6. Koskimelontaa Jongunjoella Itä-Suomessa

4.10.7. Retkeilyä Lofooteilla Norjassa


Näiden lisäksi järjestän kesäkuun lopulla reissun Ruotsin Kebnekaiselle, missä toimin itse vetäjänä. Kyseessä on ensimmäinen isompi oma keikkani oppaana ja paikkoja noin 70:n kilometrin vaellukselle tulee myyntiin viisitoista. Tarkoitus on viiden päivän ajan vaeltaa upeassa Ruotsin Lapissa laskemattoman auringon alla ja samalla huiputtaa 2100-metrinen länsinaapurin korkein huippu. Retki sopii kaikille vasta-alkajista kokeneempiin ulkoilijoihin ja se tulee myyntiin maaliskuussa. Lisäinfoa luvassa Partioaitan kautta heti kun keretään. Ajankohta on joka tapauksessa 28.6.-2.7., joten jos kiinnostusta löytyy, kannattaa päivät merkata kalenteriin jo nyt!

Viimekesäisestä vastaavanlaisesta vaelluksesta voi hakea fiiliksiä täältä.

Näihin tunnelmiin kesäkuussa, lähde mukaan!

Elokuussa, kun koulu on saatu päätökseen, on edessä vuoden isoin koitos, eli Mont Blancin yritys Ranskassa. Olen haaveillut Alppien korkeimmasta huipusta siitä lähtien, kun siitä ala-asteella joskus kuvan näin ja nyt on tullut aika ensimmäisen yritykseni. Kyseessä on isoin huippuni sitten kahden vuoden takaisen Elbrusin ja uskoisin matkan toimivan erittäin hyvänä treeninä tulevia vielä isompia kisoja varten, onnistui huiputus tai ei. Adventure Partnersin Mont Blancin viikko on 29.8.-3.9.2016

Mont Blanc, Ranska, 4809m

Syksyllä pyrin tekemään mahdollisimman paljon töitä ja siten keräämään rahaa seuraaviin matkoihin. Mutta jos vain aikataulu ja budjetit antavat myöten, teen kyllä piipahduksen Indonesiaan. Kävin Gilin saarilla ystävääni Patzya moikkaamassa viime talvena ja ihastuin paikkaan ikihyviksi. Lisäksi minua jäi kaivelemaan vastarannalla Lombokilla seissyt Rinjanin tulivuori, jota en päässyt trekkaamaan ylös alueen oltua vielä suljettuna sadekauden jäljiltä. Josko nyt olisi parempi ajoitus ja pääsisin kokeilemaan. 

3726-metrinen Rinjanin tulivuori Lombokilla Gili Trawanganin rannalta kuvattuna auringonnousun aikaan.

Aivan loppuvuoteen on vielä tarkoitus paikata viime vuodelta peruuntunut Kilimanjaron reissu. Kolmas Seven Summits -vuoristani jäi odottelemaan Tansaniaan ja ensi joulukuussa on aika matka viimein toteuttaa. Kilin lisäksi minulla pyörii päässä suunnitelma Aconcaguasta, minne jatkaisin suoraan Afrikasta ja näin yrittäisin saada neljännen seitsemästä huipusta suoraan siihen perään. Tämä on vielä muhimassa tuolla mietintämyssyssä ja asiaa pitää vielä konsultoida matkatoimistoni Aventuran kanssa. Pelkään että kahden liki kuusi- ja seitsemäntonnisen vuoren yhdistäminen peräkanaa on minulle vielä vähän liian raskas yritys. Mutta jotenkin edellisreissun peruuntumisesta johtuen olo on hyvällä tavalla sisuuntunut ja siinä mielessä olisi hienoa haastaa itsensä oikein kunnolla. Mutta katsellaan nyt, kuinka tässä käy. Joka tapauksessa Argentiinan Aconcagualle pitäisi sitten lähteä alkuvuodesta 2017.

Mutta se on vielä kaukana se. Keskitytään tähän vuoteen ensin reissu ja seikkailu kerrallaan ja nautitaan matkasta. Se on oleva huikea ja pyrin sitä täällä blogissa ylläpitämään mahdollisimman paljon. 

Matkaa mukanani tekevät Partioaitta, Tierra ja VAI-KØ Clothing.

Innosta piukeana menossa jo!


perjantai 15. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen kouluviikko plakkarissa! Se sisälsi mm. kahdeksan kertaa hiihtoa ja kahdet nokipannukahvit laavulla, joten melko tehokkaasti tuli palattua takaisin arkeen. Sääkin suosi, kuten kuvasta näkyy. 

2016, pidän sinusta kovin.

lauantai 9. tammikuuta 2016

Repovesi 6.1.2016


Olimme koittaneet järjestellä muutaman Eerikkilän koulukaverin kanssa reissua Repovedelle läpi koko joulutauon. Joka kerta se kuitenkin siirtyi ja muutti muotoaan yövaelluksesta parin tunnin nuotioretkeen ryhmäkoonkin vaihdellessa aina yksin menosta liki kymmeneen henkeen. Lopulta saimme loppiaisen lukittua ja lähdimme Markon kanssa kahdestaan Repiksen metsiä viimein haikkailemaan. Kävin Repovedellä syksyllä meloen, mutta vaellellen oli paikka vielä kokematta. Kanootin kannelta ihastuin alueen maastoihin ja jo silloin päätin että seuraavan kerran tänne on päästävä jalan ja toivottavasti mahdollisimman pian.

Helsingistä lähtiessäni mittari näytti 23:a pakkasastetta mutta Lapinsalmen parkkipaikalle päästessä lukema oli jo -29°c. Taisi olla talven kylmin päivä tähän mennessä. Taivas oli kuitenkin pilvetön ja toisin kuin Helsingissä, Repovedellä ei tuullut, joten päivästä selviäminen mukavasti oli ainoastaan varustekysymys. Parkkiksella oli meidän lisäksemme ainoastaan kaksi autoa ja koko päivän aikana vastaan käveli kolme ihmistä, joten aika rauhassa saimme talvipäivästä nauttia. Kaipa se on niin, että jos sellainen -15°c karsii jo puolet potentiaalisista ulkoilijoista kotisohvalle, -25°c tiputtaa sitten loputkin. Meitä ei haitannut. Seuraavan parin kuukauden sisään koulussa on luvassa mm. umpihankihiihdon MM-kisat Pudasjärvellä sekä kuusi viikkoa Lapissa, joten nyt oli oiva päivä testata omia ja varusteiden rajoja kylmässä.

Tarkenee!

Kolmenkympin pakkasissa pilvettömän taivaan alla valo on jotenkin ihan käsittämättömän upea! Repoveden ison anti, korkeuserot ja isot nousut pienten vuorten päälle, pääsivät toden teolla arvoonsa tällä kelillä. Maisema oli oikeastaan joka hetki melko upea. Jäät olivat jo kantavat mutta koska koko kansallispuisto oli käytännössä tyhjä, olimme ensimmäisinä niille jalanjälkiä tekemässä. Jos ei kettuja ja jäniksiä siis lasketa. Haikkasimme Lapinsalmesta Katajavuoren kautta ensin Kuutinkanavalle ja siitä Mustalamminvuoren kautta vielä Olhavalle ja takaisin. Kilometrejä kertyi mittariin kutakuinkin viisitoista. 

Kuin tyhjä canvas jolle maalata.

Kävin alkuviikosta ilmestyneessä Partioaitan blogissani läpi kerrospukeutumisen aakkosia ja nyt pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan niitä myös käytännössä todella kylmiissä olosuhteissa. Ei sitä nimittäin edes ihan joka talvi mittari laske kolmeenkymmentä pakkasen puolelle. Ja taas ei voi kuin ihmetellä soft shellin toimivuutta. Kuljin koko päivän merinovillakerrastossa, jonka päällä yläosassa oli ainoastaan fleece ja päällimmäisenä kerroksena sekä jaloissa että ylhäällä oli Tierran Acet. Tarkenin täydellisesti. Ja tauoilla kun puki päälle kevytuntsikan, ei pysähtyessäkään päässyt kylmä niskan päälle. Reppuun jäivät vielä käyttämättä kuoret seuraavaa, vielä kylmempää (tai märempää) päivää varten.

Kaksi erityisesti mainittavaa seikkaa päivässä varustepuolella oli. Ensinnäkin, tämä oli ensimmäinen kerta kun minulla ei kertaakaan ollut kylmä ei varpaista eikä sormista. Hanwagin Ivaloiden alla oli ainoastaan ohut lineri ja ohut merinosukka, eikä ollut minkäänlaisia ongelmia. Parhaat kenkäni ikinä! Käsissä taas oli lainerien päällä Hestran Moon Mittenit ja ai että kun oli ihmisen hyvä olla. Pidin tumppujen sisällä oikeassa kädessä GoProta ja vasemmassa kännykkää ja hanskojen toimivuudesta kertonee se, että molemmissa oli akku edelleen liki täynnä kotiin lähtiessä vaikka pakkaslukema oli mitä oli. Toimitakyky säilyi siis loppuun asti. Ihanat hanskat.

Näkymä Katajavuorelta etelään.

Toinen asia, joka liian usein näin kylmällä unohtuu, on lämmike. Minulla oli litran verran kotona lämmitettyä mehua termarissa ja siitä kun tunnin välein tankkasi muutaman desin kitusiinsa, ei päässyt kylmenemään ollenkaan. Tällaisella kelillä keho käyttää ihan tolkuttoman määrän enemmän energiaa pelkästään lämmitykseen, joten sokeripitoinen lämmin juoma on ainoa oikea tapa tankata. Jos alkaa juomaan kylmää janoonsa, sitä on äkkiä pulassa. Sama homma syömisen kanssa. Tulipa testattua yksi huoltoasemalta poimittu sämpylä, joka oli saanut jäähtyä repussa muutaman tunnin ja voin kertoa, että jääksi muuttuneet suolakurkku ja kananmunaviipale maistuvat, eh, jännältä. Tai lähinnä tuntuvat. Ihan kuin kurkkujäätelöä vetäisi. Ja saman tien kun sämpylä oli mennyt kurkusta alas, se alkoi viilentää sisältäpäin ja kärsin päivän ainoan puolituntisen kylmästä. Eli jos ruokaa haluaa näillä keleillä ulkona syödä, suosittelen pakkaamaan lämmintä keittoa termariin kotoa lähtiessä. Tai ainakaan en suosittele kinkkusämpylän ostoa matkalta.

Pakkaspäivän upea valo!


Kaiken kaikkiaan loppiainen Repiksellä oli sekä erittäin hyvä varustetesti ja käytännön treeni, että äärimmäisen hieno ulkoilupäivä julmetun kauniissa pakkassäässä. Ei noita kelejä kannata pelätä, kunhan hankkii vain kunnon varusteet ja lähtee ulos! Sitä saattaa huomata kokevansa paljon enemmän kuin yhtenä lauhana kevätpäivänä Nuuksiossa.

No okei, viikset vähän otti osumaa.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen retki muutama päivä sitten. Kyllä Helsingistäkin metsän löytää.

Osana tämän vuoden alusta virallisesti käyntiin potkaistua yhteistyötämme kirjoittelen vastaisuudessa kuukausittaista blogia myös Partioaitan sivuille. Tänään julkaistiin ensimmäinen kirjoitukseni, joka tarjoaa muutaman käytännön vinkin kerrospukeutumiseen nyt, kun tuo mittari tipahti yhtäkkiä aika nohevasti pakkasen puolelle.

Partioaitan blogi löytyy täältä.

lauantai 2. tammikuuta 2016


Vuoden ensimmäinen ulkoilukeikka, kun käytiin pojan kanssa keittelemässä Trangialla kuumat mehut metsässä. Rapeat -10° oli pakkaslukema, kyllä kelpaa!

Hyvää tuoretta ulkoiluvuotta kaikille!