Laskupäiviä Suomessa 54

Se oli aivan hyvä talvi. Laskupäiviä kertyi 54, kaikki Suomessa. 

Koronan sekoitettua rutiinit, jotka viime vuodet ovat vieneet yleensä talvella Itävaltaan ja keväämmällä Ruotsiin ja norjaan, piti katse kääntää kotimaisemiin. Kalenterin oltua varsin tyhjä töistä oli kerrankin mahdollisuus ottaa haltuun kotimaan klassikoita ja ylipäänsä tutustua paremmin Lapin takamaastoihin. Etenkin Ylläksen seutu on jäänyt aiemmin paria lumivyöryteknikkokurssiviikonloppua (huhhuh, mikä sana) lukuunottamatta vieraaksi, joten tarkoitus oli paikata aukkoja laskusivistyksessä. 

Olin Lapissa yhteensä kymmenen viikkoa, josta suurimman osan Äkäslompolossa ja Pyhällä. Sallassa käännähdin muutaman keikan ja Pallaksella myös. Ainoa suunnitelma, joka kariutui, oli visiitti Kilpisjärvelle, joten jäipä jotain mutusteltavaa tulevillekin kausille. Yksittäisiä laskutavoitteita ei Pallaksen Pyhäkurun lisäksi oikeastaan ollut, vaan ajatus oli nauttia päivistä milloin missäkin hyvän lumen perässä. Sen voi sanoa onnistuneen ja etenkin helmikuussa hyvää lunta löytyi Ylläksen suunnilta paljon. Etelässä ollessa Talmaa tuli hinkattua antaumuksella ja vuosia takaraivossa kummitellut frontside 360 indy meni kauden vikana päivänä päälle! Kävinpähän myös vetämässä puuteria ravihevosen perässä maaliskuussa. Se päätyi Maaseudun tulevaisuuteen.

Tässä kuvien muodossa muutama suosikkihetkeni laskukaudelta 2020/2021:

Kylmä päivä Kellostapulilla helmikuussa. Noi tykkymetsät oli keskitalvella aika upeita.

Kesänkitunturi Äkäslompolossa tuli laskettua monta kertaa ja moneen suuntaan.

Alhaalla näkyy Kesängin keidas, mistä sai höyrymakkaraa ja kahvia, niitäkin aika monta kertaa.

Lainion reissu oli hieno pitkä päivä Kesängin yli molempiin suuntiin. Parkkiksella oli -28 lähtiessä. 

Tipuin ojaan Kesängin ja Lainion välisessä kurussa ja rikoin kauden toiset sauvani.

Kellostapulin eteläpuoli uudella lumella oli aika hyvä. 

Meillä on parin kaverin kanssa ollut tapana puhua Talma-päivistä Japani-talkoina, eli mennään takarinteen setämiesparkkiin ja vedetään Japan Aireja. Vanhuuden mittari on se, miten polvet vielä taipuu. 

Näköjään ihan ok!

Joskus nuorena poikana mun suosikkitemppu oli frontside 360 indy ja se on edelleen yks makeimpia trikkejä kenen tahansa tekemänä. Loppukaudesta oli pakko kokeilla, meniskö sellainen 20 vuoden jälkeen itelläkin. Meni se. 

Matkalla Lapista kotiin poikkesin kaverin mökille Keski-Suomessa, missä vedeltiin pellolla moottorikelkan kanssa, kun lunta oli aika paljon. Sit yks ajatus johti toiseen ja lopulta päädyin ravitalli Tero Lahtisen ohjastaman Hermannin perään laudan kanssa. Yks ehdottomasti siisteimpiä ja oudoimpia laskujuttuja mitä olen kokeillut!

Huhtikuun päivät Pyhällä oli hienoja. Lunta riitti vielä hyvin ja Kuorinkikuruun tuli laskettua suunnasta jos toisestakin. Ei ollut ruuhkaa ja linjat oli komeita. 

Kausi päättyi aurinkoisen Pyhäkurun laskuun Pallaksella.

Kiitos ja ensi kauteen!

Voiko ulkomaille matkustaa kesällä?

Palasin viime viikolla Pallakselta kotiin ja sitä myötä laskukausi 2020-2021 on saatu pakettiin. 54 laskupäivää, kaikki Suomessa, on ihan kiitettävä luku, etenkin näin Etelä-Helsingistä käsin operoidessa. Silti tuntuu, että kausi loppui vähän liian aikaisin. 

Nyt, kun mäet on taas hetkeksi laskettu, on aika jännittää tulevan kesän näkymiä. Elämme edelleen pandemia-aikaa ja epävarmuutta on paljon ilmassa, vaikka parempaan päin ollaankin menossa. Vielä on kuitenkin mahdoton sanoa, miten matkailun avaamisen kanssa tulevina kuukausina käy. Minun työkesäni alkaisi juhannuksena viiden viikon siivulla Ruotsissa ja jatkuisi elokuussa reilulla kolmella viikolla Grönlannissa. Syksyllä olisi lisää Ruotsia ja myöhemmin vielä kuukauden verran hommia Nepalissa. Yhdenkään työreissun toteutumisesta ei ole vielä varmuutta.

Ulkomaanmatkailun normalisoituminen vaatisi kahta asiaa: Rokotusten laajaa kattavuutta sekä Suomessa, että kohdemaissa, ja toimivaa rokotepassia, joka rajoja ylittäessä vaaditaan. En näe, että mikään muu auttaa ennen kuin nämä kaksi asiaa ovat kunnossa. En usko kupliin, enkä omiin vastuisiin isommassa mittakaavassa, ainoastaan nämä kaksi asiaa saavat rajat auki vapaasti. Suomen kansalaisista on vähintään ensimmäisen rokoteannoksen saanut tänään noin 24 prosenttia ja olemme luvun kanssa Euroopan kärkeä. Rokoteannosten toimitus- ja luotettavuusongelmat kuitenkin hidastavat kehitystä kansainvälisesti koko ajan. Jossain vaiheessa puhuttiin, että kesään mennessä meillä on kaikilla piikki hihassa, jossain vaiheessa, että kesän lopussa. Nyt puhutaan loppuvuodesta. Laajan joukkosuojan rajana pidetään yleisesti 70 prosenttia kansasta, mutta tulee muistaa, että tämä pitäisi tapahtua joka paikassa. Rokotepassia EU-alueelle yritetään kiirehtiä kesäkuulle, mutta moni valtio – Suomi mukaanlukien – on ilmoittanut, ettei todennäköisesti tähän aikatauluun ehdi. 

Matkustaahan tietenkin voi ilman rokotteita ja passejakin. Kyllä tuolta lentoja lähtee ja Ruotsin rajankin voi ylittää Torniosta. Mutta on eri asia voiko jotain asiaa tehdä ja onko se ok. Kyllähän ne Malagan lennot oli pääsiäisenäkin täynnä ja jos kokee, että on pakko lähteä ja että siihen on oikeus, niin senkun lähtee. Se ei kuitenkaan varsinaisesti edistä pandemiatilanteen paranemista ja ainakin minä pidän sitä monissa tapauksissa ylimielisenä ja itsekkäänä. Tämän lisäksi on varsin eri asia matkustaa yksityihenkilönä kuin kaupallisena toimijana. Yksilön kohdalla jokainen voi tehdä oman ratkaisunsa ja mennä, mutta jos haluan matkanjärjestäjänä olla vastuullinen, toimin ohjeiden ja suositusten mukaisesti, vaikkei ne lakeja olisikaan. Ymmärrän hyvin, miksi matkailua ei juuri nyt suositella, enkä kampea vastaan vain siksi, että minun mielestäni suositus on turha. Ei se ole. Minä jatkan töitäni ulkomailla sitten, kun se viranomaisten mielestä on ok. 

Olen luvannut asiakkaille vahvistaa Ruotsin vaellusten toteutumisen toukokuun puolivälin tietämillä. Päätöstä odotellessa tärkein ohje, joka minua ohjaa, on Ulkoministeriön matkustusta koskeva yleissuositus. Niin kauan, kun tämä alla oleva punainen palkki löytyy UM:n ”Matkustaminen”-osion etusivulta, minun käteni ovat sidotut, mutta sormet koko ajan ristissä.

Tähän loppuun pieni follow-up edelliseen kirjoitukseeni, kun harkitsin kokonaisen päivän, josko olisin lähtenyt Everestille tänä keväänä. Pääasiallinen perusteeni olisi ollut se, että vuorella ei todennäköisesti tänä vuonna ole pandemiasta johtuen ruuhkaa. No, viime perjantaihin mennessä ulkomaisille kiipeilijöille lupia oli myönnetty 366 kappaletta, eli todennäköisesti vuoden 2019 ennätys (382) tullaan rikkomaan. Lhotselle, jolle kiivetään kolmosleiriin asti samaa reittiä kuin Everestille, on lupia leimattu nyt 104, eli ruuhkaa on. Sherpat ja henkilökunta mukaanlukien perusleirissä on siis tänäkin vuonna varmaan tuhat ihmistä ja ihan samanlainen hulabaloo siellä on tälläkin kertaa, jos ei jopa pahempi. Lisäksi Nepalin covid-tapaukset ovat muutamassa viime viikossa kolminkertaistuneet ja tilanne on karkaamassa käsistä, eli aika vaikea olisi ollut perustella lähtöä. Menen mieluummin nyt rantaan aamukahville ja skeittaamaan. 

Stay safe.