tiistai 27. helmikuuta 2018

Isola 2000, Rivieran salattu helmi.


Miten erottaa vapaa-ajan matka ja työreissu? Siihen on oikeastaan kolme factoria: Seura, kohde ja kohteessa tekeminen. Varmin tapa lomailla on siispä lähteä oman lapsen kanssa reissuun ja mieluusti paikkaan, jossa ei tarvitse ihan hirveästi suorittaa. 

Koska viimeksi olimme kesällä pojan kanssa New Yorkissa, nyt oli hieman iisimmän kohteen vuoro. Lensimme Nizzaan, missä – kuten olen tainnut ziljoona kertaa tässä blogissakin kertoa – perheellämme on kämppä. Oli koulujen hiihtolomaviikko, ja lähdimme ottamaan rennosti. Sen lisäksi, että päivämme täyttyi pitkälti pizzan syömisestä ja Provencen vanhojen mukulakivikatujen kävelystä, kävimme myös parina päivänä Ranskan Alppien eteläisimmässä keskuksessa Isola 2000:ssa laskemassa. Ei siis ihan perinteisin Rivieran loma kuitenkaan.

Välimeri

Tuntuu, että harva edes tajuaa, että Alpit laskeutuvat Välimereen asti. Kun suurimmat keskukset ja tunnetuimmat paikat löytyvät Alppien pohjois- ja keskiosista, on Merialpit jääneet varsin vähälle huomiolle, vaikka vuorijonon päästäkin löytyy vielä yli 3000-metrisiä huippuja! Vrt. vaikka Innsbruckin ympäristön hieman päälle 2000-metriset. Ranskassa perinteisimmät laskupaikat lienevät Chamonix ja Kolmen laakson alue, joten Isolan kaltaiset keskukset saavat pysytella varsin hyvin omassa rauhassaan. Vaan sehän kelpasi meille!

Isola 2000, 90 kilometriä Välimereltä

Isola 2000 sijaitsee Nizzasta alle 100 kilometriä luoteeseen Mercantourin kansallispuiston kupeessa ja sinne ajelee parissa tunnissa, kunhan varmistaa, että vuokra-autossa on vuorille sopivat renkaat. Nekään eivät tosin auta siihen pahaan oloon, jonka viimeiset n. 20 kilometriä serpenttiinitietä Isolan kylästä ylös takaa kaikille (muille kuin kuskille). Isola 2000 sijaitsee nimensä mukaisesti parissa tuhannessa metrissä ja kylä koostuu lähinnä ravintoloista, vuokraamoista ja hotelleista. Keskuksen ala-asemalta lähtee pari kabiinia, pari tuolihissiä ja muutama sompahissi, eli hotellista pääsee suoraan mäkeen ilman, että tarvitsee seistä väenpaljoudessa kabiinijonossa. Toisaalta, väenpaljoutta ei Isolassa tarvinne muutenkaan pelätä. Vaikka oli Pariisin hiihtolomaviikko ja ranskalaiset tykkäävät hiihtää Ranskassa, Isolan he olivat kiertäneet kaukaa. Eniten keskuksessa kuului ruotsia ja vähän suomeakin. 

Alberto Tomba

Parin päivän laskujen perusteella Mercantour oli kuitenkin todella hyvä kohde! Mäet olivat hyvässä kunnossa, niiden profiili oli erinomainen ja hissioffareita löytyi todella runsaasti. Emme päässeet tällä kertaa skinnailemaan, mutta tiedustelumatkana tämä toimi hyvin: Skannasimme keskuksen ympäristöstä todella paljon hyvännäköisiä skinnaushuippuja ja laskulinjoja, jotka pitää ensitilassa lähteä kokeilemaan! Eikä ruuhkaa ollut kyllä offareillakaan, näimme ainoastaan muutaman hassun skiniladun ja suurin osa niistä huipuista, jotka missä tahansa muualla olisivat olleet jo puhkilaskettuja, olivat Isolassa koskemattomia, vaikka vyöryvaroituskin oli vain kakkostasolla. Koitapa jossain Itävallassa löytää koskemattomia linjoja aurinkoisella säällä…

Ei jäljen jälkeä missään. Ei skinilatuja ylös, ei mutkia alas. 

Lomavibat


Laskupäivät olivat hyviä ja aurinkokin paistoi välillä täydeltä taivaalta. Muilta osin hiihtolomaviikko meni leppoisasti Nizza-Monaco-Antibes -akselilla ruoasta, seurasta ja tylsyydestä nautiskellen samalla kuitenkin Etelä-Alppien karttoja salaa vähän vilkuillen. Mercantour ja Isolan alue kutsuu varmasti tulevaisuudessa splitin kanssa! 

Port Vauban, Antibesin venesatama ja pari miljardia kiinni jahdeissa

Musée Océanique de Monaco ja legendaarinen sinivalaan luuranko katossa.
Klassikko, missä pitää aina käydä.

Monaco Tête de Chienin kalliolta katsottuna

Negresco ja Boulevard des Anglais, Nice


Antibes. Kaukana takana näkyy Mercantourin lumihuiput.


perjantai 16. helmikuuta 2018


Hiihtoloma käyntiin sauvomalla Kaivopuiston mäkeä ilman suksia. 

Seuraavaksi viikoksi Ranskaan (lomalle, oikealle lomalle!), jatketaan blogihommia sit taas sen jälkeen!


maanantai 12. helmikuuta 2018

Pyhä Adventure Free'kend 9.-11.2.2018



Tärkein ensin: Pari viikkoa sitten avauduin äkäslompololaisen hotellin ota rahat ja juokse -meiningistä ja toivoin, ettei joka paikassa ole sama meininki. Pyhä osoitti, että ei ole! Pyhällä asiat olivat paremmin kuin hyvin, laatu oli aika paljon edellistä kokemustani parempaa ja vaikka majoituksen kulut eivät olleet itseni maksettavana, käisttääkseni Ski-Inn -hotellin hintapolitiikkakin oli aika paljon parin viikon takaista kilpailijaansa maltillisempaa. Kokemus Pyhän majoituksessani kumosi siispä ajatukseni ”Lapin kuumeesta” osoittamalla, että kaikki eivät pyri matkailijoiden taskuja tyhjentämään ilman edes kohtuullista vastiketta.

Olin siis Pyhällä viikonlopun – tai Free’kendin, kuten sitä paikallisesti kutsutaan. Lauantaina Coloradon baarissa järjestettiin 365 Klubin ilta, missä olin puhujana. Ilta oli osa laajempaa Pyhä Adventure Free’kend -tapahtumaa, joka näkyi ja kuului tunturissa pitkin viikonloppua. Oli lumikenkä- ja skinnausretkiä, lumisurffikokeiluja, telttakylää, lumiturvallisuus- ja takamaastotaitokursseja. Iltaohjelmassa minun lisäkseni puhuivat Antti Ikonen Partioaitasta, Milja ”Pipo silmillä” Fromholtz, Ilahu Boardsin perustaja Jan Leutola, sekä Miikka Hast, joka tarjosi viime kaudella Norjassa kuvatun lyhärinsä ensi-illan. 

Pyydaa!

Lensin Rovaniemelle torstai-aamuna. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun en matkannut Lappiin omalla autolla. Kun vasta viime viikolla olin viimeksi ajellut Ylläkseltä sen 950 kilometriä kotiin, en vain yksinkertaisesti jaksanut toistaa samaa, etenkin, kun tarkoitus ei tällä kertaa ollut viipyä pohjoisessa muutamaa päivää pidempään. Onneksi reilun viikonkin varoitusajalla sai vielä varsin kohtuuhintaisia lentoja ja bussi kuljetti kätevästi Rovaniemen kentältä suoraan Pyhän hotellin pihaan. Minulla oli neljä laskupäivää edessä ja majoituttuani suuntasinkin suoraan mäkeen. Sää oli melko kirpeä pakkaslukeman ollessa jossain 15:n paikkeilla. Tyydyin mäkilaskuun ja tuulen pakkaaman puuterin kruisailuun eturinteiden sivuissa.

Kylmä und kaunis Pyhä

Perjantaina vaihdoin majoitusta muiden Free’kend -esiintyjien kanssa yhteiseen huoneistohotelliin. Koska Pyhä Suites -huoneistomme olisi vapaa vasta illansuussa, päätin tänään vetää pidemmän päivän skinnaten. Lämpötilakin oli noussut hieman ja olosuhteet vaikuttivat leppoisilta. Tsekatessani hotellista ulos törmäsin aulassa Partioaitan Anduun, joka vaihtoi nopeasti laskukamat päälle ja lähti mukaan randoilemaan. Isokurulle asti meni tallattu polku, joten spittiä ei tarvinnu alle ennen Ukonhatun juurelle saapumista. Siitä skinnasimme Kakkosen toppiin, missä tuuli puhalteli mojovasti ja – kuten Lapin tuntureilla tähän aikaan vuodestä yleensäkin – puhuri oli pakannut lumen kovaksi kuoreksi. Nautinnollinen lasku alkoi siis oikeastaan vasta puurajasta, mihin vedimme muutaman nousun ja metsäkruisailun ennen paluuta takaisin keskukseen.

Andu matkalla Ukonhatun, eli ns. Kakkosen toppiin 

Lauantai oli Free’kendin pääpäivä. Majoituksessamme kävi aamulla kuhina, kun Ape ja Miikka pakkailivat kamoja Advanced Backountry Skills -päiväänsä varten, Andu lähti valmistelemaan Partioaitan päivän osuuksia ja Janne suuntasi Ilahujensa kanssa Syötteelle. Minä olin ainoa, jolla ei ollut kiire mihinkään, kun esitelmäni olisi vasta illalla. Niinpä nautin rauhassa aamusta, ennen kuin suuntasin Pyhän pohjoispuolen hissipuutereille. Pohjoisrinteiden ja Aittakurun metsät olivat varsin mukavassa laskukunnossa, vaikkakin melko puhki koluttuja. Joka laskulla löytyi kuitenkin koskemattomiakin linjoja ja nautin hyvästä höntsäpäivästä samalla, kun ylempänä tunturissa näkyvyys oli käytännössä nollassa. Viimeisen nousun tein yläasemalle ja sieltä eturinteiden kautta mökille laskiessa ei oikeasti nähnyt kovin paljoa laudan kärkeä pidemmälle. Kunnon sinkki!

Iltatapahtuma oli leppoisa ja puheet hyviä. Etenkin Miikan reilun vartin mittainen laskuleffa Norjasta oli ihan killeri ja siitä tuli sellainen fiilis, että pitää ehkä koittaa keväällä vielä jonnekin Tromsön suunnalle ajella. 

Sunnuntaina suuntasin vielä muutamaksi tunniksi mäkeen ennen kuin skibussi kuskasi minut iltapäivällä takaisin Rovaniemelle ja sieltä illaksi kotiin. Kikkailin aamun vanhan tuolihissin kupeesta löytyvässä Fun Parkissa, enkä enää suunnannut metsiin tai ylemmäs tunturiin. Kauden 25. laskupäivä perustui metodien harjoitteluun. Puolimatkassa ollaan 50:n laskupäivän tavoitteessa!

Näkyvyys zero

Kaiken kaikkiaan minireissu Pyhälle oli hauska. Oli hyvää laskua, sopivassa määrin hyvää ohjelmaa ja jotenkin leppoisa fiilis läpi koko viikonlopun. Sama fiilis on ollut joka kerta Pyhällä käydessäni, jotenkin siellä velloo aina erityisen hyvä meininki ja on tervetullut olo. Pitkästä aikaa olin myös mökkihommissa miesporukalla ja jotenkin nauratti se ihana keski-ikäisyyden aura, joka huoneistohotelliamme ympäröi. Nykyään kilpaillaan siitä, kuka herää ekana ja kenellä on terveellisin aamiainen, vaikka juuri äsken parikymmentä vuotta sitten touhu oli vielä vähän erilaista. 

Kiitos Pyhä, kanssalaskijat ja Free’kend, seuraavaksi Ranskaan!






maanantai 5. helmikuuta 2018

Talvi tuli Nuuksioon!



Tämän vuoden virallisten ulkotöiden kausi käynnistyi viikonloppuna, kun lähdin vetämään 365 Klubin talviretken Nuuksion Iso-Holmaan. 

Lauantaille osui myös Suomen Luontokeskus Haltian talviluonnonpäivä ja aloitinkin aamuni ennen vaellusta lyhyellä luennolla Haltian salissa. Puheessani korostin talviretkeilyn helppoutta ja sitä, että ei se oikeastaan eroa sulan maan aikaan ulos lähtemisesta sen kummemmin. Talviretkeilyhän on ainoastaan varuste- ja asennekysymys!  

Lyhyen luennon perään ajelin Kattilan parkkipaikalle, missä innokkaat klubilaiset jo opastaan odottelivatkin. Pari edeltävää päivää oli satanut reippaasti lunta ja kuin tilauksesta sää alkoi viikonlopun myötä kirkastumaan, eli talviretkelle saatiin kuin saatiinkin varsin autettinset olosuhteet! Se kun ei ole täällä etelässä mitenkään kiveen hakattua, on noita talviöitä vietetty joskus juhannustakin lämpimämmässä säässä. Nyt mittari uhosi tippuvansa yöllä jonnekin -15 asteen paikkeille ja sehän meille kelpasi!

Iso-Holmassa ei ollut ruuhkaa

Kävelimme Kattilasta Valklammen ja Sikoilammen kautta Iso-Holmaan, minne saavuimme iltapäivästä. Talviretkeilyn ykkössääntö minulla on leiriytyminen ennen pimeän tuloa, koska heti kun pimeä laskeutuu, kaikki asiat vaikeutuvat nimittäin huomattavasti. Olin käynyt aiemmin viikolla kiertämässä vaellusreitin läpi ja tarkistamassa polkujen kunnon, mutta loppuviikosta satanut uusi lumi oli muuttanut maaston täysin. Reittimme kulki pääasiassa hieman harvemmin tallattuja polkuja pitkin ja suurin osa lauantaista menikin pohkeisiin asti nousevassa hangessa tarpoessa minun avatessa reittiä. Kävi muuten treenistä! 

Parasta!

Ilta Iso-Holmassa oli leppoisa. Puuvajat olivat täynnä, joten mikäs siinä oli nuotiolla istuskellessa nokipannun poristessa ja lättyjä paistaen. Painelin telttaan joskus kymmenen aikaan. Noustessani yössä pusikossa käymään huomasin pakkasen kiristyneen selvästi ja aamulla se hipokin jo sitä lupailtua -15 astetta. Pääsin testaamaan Black Diamondin telttaani ensimmäistä kertaa kunnon pakkaskelissä, joihin se on tarkoitettu, ja on todettava että se toimi erinomaisesti. Huomattavasti paremmin kuin syksyisissä märissä plussakeleissä, kun kaikki kosteus kertyi teltan sisään. Nyt oli hyvä! Heräilin aamulla ja avasin teltan seinän vain makoillakseni mukavasti kirpeässä pakkaskelissä vielä kotvan ennen kuin nousin nuotiota taas sytyttelemään.


BD toimitti talvisäässä

Hiljalleen muutkin nousivat poteroistaan ja kympin jälkeen oli jo aamukahvit juotu, puurot syöty ja rinkat taas selässä. Taivas oli pilvetön jatkaessamme matkaa kohti Vähä-Hauklammen luolia ja sieltä maastolounaan kautta takaisin Kattilaan. 


Olipa mukava päästä kunnolliseen talvikeliin taas operoimaan! Aika harva asia on mukavampaa, kun makoilla päivän päätteeksi lämpimänä makuupussissa kylmässä pakkassäässä ja vain olla tekemättä mitään. Ja kyllähän se on melkoinen etuoikeus, että tästä mukavuudesta saa vielä palkkaakin!

Seuraavat talviretket odottelevat maaliskuussa Helvetinjärvellä, Repovedellä ja Nuuksiossa, mutta ensi viikonlopuksi pitää ahteri kuitenkin raahata taas pohjoiseen. Jatketaan Pyhä Adventure Weekendista!