2020 oli ihan paska, mutta sain sen silti survottua konvehtirasiaan

2020 oli kyllä paska vuosi. Siis ihan paska. Työt meni, masennus tuli, säästötili meni, ylikunto tuli, kyynerpää murtui, ihmisssuhteet kärsi, suunnitelmat muuttui ja oikeastaan kaikki, minkä tuuletinta päin voi heittää, osui. 

Mutta niin osui kaikilla muillakin ja koronasta ja sen liitännäisistä on jo valitettu niin paljon, että ajattelin silti koittaa ynnätä perinteiseen vuosiyhteenvetooni ainoastaan hyviä asioita, mitä vuonna 2020 tapahtui. Näitä voi sitten myöhemmin muistella ilolla. Tässä siispä twenty twentyn parhaat jutut!

Tiroli ennen koronaa

Tammikuussa, muutamaa kuukautta ennen kuin taivas Tirolissa romahti niskaan, kerkesin onneksi tekemään jo perinteiseksi muodostuneen pariviikkoisen Innsbruckiin. Olosuhteet olivat kerrankin otolliset jo useampana talvena kuolaamieni kurujen droppaamiseen, joista etenkin Serlesin lasku oli yksi kauden hienoimmista! St. Antonissa tuli vedettyä melkoinen epikki kiiveten, laskien ja lopulta skinnaten pimeässä keskuksessa sen jo sulkeuduttua. 

Abisko ok

Sain kuin sainkin suoritettua lumivyöryteknikon paperit maaliskuussa. Pari viikon kurssisettiä tuli vedettyä ensin Ylläksellä, missä noidannuoli meinasi pilata koko shown, ja sitten Abiskossa, missä sössin loppukokeen tyhmän aivopierun takia. Kaksi päivää Ruotsista paluun jälkeen maailma sulkeutui ja rajat menivät kiinni, eli olipahan aikaa mökillä nakutella esseetä kasaan ja sain kurssin lopulta hyväksytysti läpi parin lisätehtävän kautta. 

Heelflipper navetan vintillä

Mökille perustettiin navetan vintille myös skeittipuisto koronakaranteenin ratoksi ja monen vuoden tauon jälkeen tuli rullailtua oikein urakalla. Olin – ja olen edelleen – yllättynyt, miten hyvin sain vanhat temput kaivettua jostain lihasmuistin syövereistä ja kuinka yksi toisensa perään meni päälle! Yksi tosin ei mennyt ja sen seurauksena murtui vappuna kyynerpää, mutta silti, kyllä yksi vuoden parhaita juttuja keväällä ja kesällä oli skeittaus. Old is not dead!

10 sekuntia maaliintulon jälkeen Kolilla, takana 44 kilsaa ja  8,5 tuntia köpöttelyä

Murtuneen kyynerpään ja sitä seuranneen parin kuukauden sairausloman johdosta ajattelin, että tälle vuodelle asettamani tavoite maratonin juoksemisesta sai jäädä. Pääsin hiljalleen takaisin juoksentelemaan joskus kesäkuun puolivälin paikkeilla ja itsenikin yllättäen juoksin jo elokuun alussa ex- tempore maratonin Sallan tuntureilla. Siitä innostuneena ilmoittauduin peruutusjonoon loppuunmyydylle Vaarojen maratonille, mistä kisapaikka lohkesi lopulta pari viikkoa ennen tapahtumaa. Ei se kaunista ollut eikä ainakaan nopeaa, mutta hitto vie, minä juoksin Vaarojen maratonin! 

Radio Majava madness w/ Mikko Salovaara

Jo viime syksynä aloin herättelemään ajatusta, että olisipa nastaa tehdä taas vähän radiohommia pitkästä aikaa. Kun pandemia keväällä sitten iski, aloin käsikirjoittamaan podcast-ajatuksia ylös, kunnes yllättäen puhelin soi ja siellä kysyttiin, lähtisinkö mukaan Radio Majava -nimiseen koronaprojektiin. Yhtäkkiä, 12 vuoden tauon jälkeen, olin tekemässä suoraa radio-ohjelmaa Majava baarin tiskiltä. Kesällä studio muutti Suvilahteen ja projekti jatkuu edelleen. Kaiken muun mielekkään tekemisen peruunnuttua Radio Majava on ollut mielenterveyteni kannalta tärkein asia tänä vuonna. Sen lisäksi, että suoran radio-ohjelman tekeminen on juuri niin kivaa kuin muistinkin sen olevan, se on ainoa asia, joka arkeeni on tuonut rutiinia. Ja onpa tullut kuunneltua paljon musaa tänä vuonna!

Mielenterveydestä puheen ollen, aloitin syksyllä intensiivisen terapian usean vuoden tauon jälkeen. Myös se on ollut mielenterveyden kannalta aika olennaista.

Lofoten, Norge

Varmaan joka kevät viimeiset viisi vuotta olen vannonut, että tänä vuonna aion kiivetä ulkona mahdollisimman paljon sen koskaan kuitenkaan toteutumatta. Kesät töissä ovat vieneet sekä ajan että mehut, ja ulkokiikut ovat jääneet vuosittain ihan muutamaan. No, nyt ei ollut ajasta pulaa, joten onnistuin oikeasti raapimaan kallioita enemmän kuin edeltävinä vuosina yhteensä. Tuli kehitettyä omaa touhua sportista kohti trädiä ja kesän kohokohtana oli kerrankin mahis lähteä Norjaan kiipeämään. Pari viikkoa Tromsö-Lofootit -akselilla jätti aika hyvän trädinälän tuleville vuosille, joten pitänee alkaa vastaisuudessakin varaamaan kalenterista aikaa uusille projekteille kesäisin töiden lomassa. 

Suppailuneitsyys meni Lanneveellä

Viimeiset viisi vuotta olen ollut kesän pitkälti kiinni sesongin ollessa silloin kuumimmillaan. Työni painottuvat kesäkuusta syyskuuhun ja siltä väliltä tulee hankittua varmaan 70% vuoden tuloistani, joten lomat ovat jääneet yleensä aika vähiin. Tänä vuonna jäi vähiin työt, joten sainpahan ainakin kesälomailla enemmän kuin moneen vuoteen!

Kesäoman ja sitä edeltäneen karanteenikevään ansiosta vietin aikaa lapseni kanssa tänä vuonna enemmän kuin pitkään aikaan. Se oli ehkä tärkeintä, ja parasta, vuonna 2020.

Tässä lopuksi vielä 16 syytä lisää, miksi tämä vuosi oli upea: ei missään paremmuusjärjestyksessä, I present you, perinteisesti, vuoden levyt 2020! 

The Struts - Strange Days

Dark Buddha Rising - Mathreyata

Mr. Bungle - The Raging Wrath of the Easter Bunny Demo

Sorcerer - Lamenting of the Innocent

Benighted - Obscene Repressed

Marilyn Manson - WE ARE CHAOS

Caligula’s Horse - Rise Radiant

Lapsuus - Kaikki menee mustaksi

Spirit Adrift - Enlightened in Eternity

Benediction - Scriptures

Vader - Solitude in Madness

Green Carnation - Leaves of Yesteryear

Incantation - Sect of Vile Divinities

Roger Waters - Us + Them

Pallbearer - Forgotten Days

Mark Kelly’s Marathon - Marathon 

Ei paskasta konvehtia saa, mutta, kuten yllä olevat asiat osoittavat,  kivat kuoret sille voi sentään laittaa. Ehkä 2021 on sitten se konvehti?

Garmin sanoo, että Lapissa on hyvä!

 

En ole koskaan ollut kelloon tuijottelija, mitä treeniin, tai vaikka uneen tulee. Olen punninnut suoritusten tuloksia aina oman olon kautta sen sijaan, että katselisin millaista dataa kehoni tuottaa milloin minkäkin suorituksen aikana. Osittain tämä on johtunut vanhasta kellostani, joka ei kertonut kuin matkaa ja aikaa, mutta osin se on ollut myös periaatepäätös. Tiedän kyllä miten olen nukkunut herätessäni ilman, että se pitää ranteesta katsoa. 

Pari kuukautta sitten sain kuitenkin lääkäriltä käskyn alkaa seuraamaan sykkeitä, joten oli aika vaihtaa kivikautinen rannetietokoneeni uuteen. Sain Partioaitalta uuden Garmin Fenixin ja vaikka en vielä myönnäkään, että olisin nyt täysin rannedatan orja, on todettava, että kello tuottaa kyllä mielenkiintoista tietoa omasta menosta. Treenin ja sykkeiden lisäksi seuraan mielenkiinnolla mm. untani ja etenkin stressitasoja, jotka ovat tänä syksynä olleet varsin tapissa. Kunnes lähdin Lappiin.

Ajelin pohjoiseen tarkoituksenani osallistua Ylläksellä FINLAV-lumiturvallisuuskouluttajakoulutukseen, joka antaisi minulle jossain vaiheessa oikeuden opettaa lumivyöryoppeja muillekin. Muutaman kontaktipäivän lisäksi kurssiin kuuluu liuta kirjallisia tehtäviä sekä harjoittelu apuoppaana lumiturvallisuuskurssilla. Koulutuksen järjestää HUMAK ja saan siitä elämäni ensimmäiset korkeakouluopintopiseet! Seuraavaksi hankin haalarit ja lähden vappuna Kaivariin.

Opiskelijalook

Juuri startatessani matkaan tuli kuitenkin viesti, että pahenevan koronatilanteen takia Ylläksen kontaktiosuus on siirretty vuodella eteenpäin ja pidämme sen sijaan lyhyen tapaamisen virtuaalisesti. Toisin sanoen ajoin siis Lappiin elämäni ensimmäiseen Zoom-tapaamiseen. Vaan eihän siinä, olin joka tapauksessa suunnitellut viettäväni muutaman päivän Sallassa ennen Ylläkselle menoa ja käydä myös kiipeämässä jossain jäätä, jos sellaista seiniltä löytyy. Niinpä jatkoin matkaa suunnitellusti, oli kurssia tai ei. Kyydissä oli lumilautoja ja Garminin kello. 

Viime vuonna laskukausi pysähtyi kuin seinään maaliskuussa, kun Uusimaa suljettiin. Ja kun raja keväällä taas aukesi, minulta murtui kyynerpää, eli tauko laskemisesta venyi harvinaisen pitkäksi, noin yhdeksään kuukauteen. En siis malttanut odottaa, että saisin taas laudan alle ja pääsisin mäkeen, ihan sama millainen se mäki olisi. Lapissa alkutalvi on ollut poikkeuksellisen lämmin ja vähäluminen, joten offareita ei tarvinnut edes suunnitella, mutta tykkilunta löytyi. Vähän kyllä surkeasti sitäkin, Sallassa oli yksi puolikas rinne auki, Ylläksellä ehkä kolme. Aika surullinen pohjoisen tilanne kaiken kaikkiaan on, normaalisti kun tähän aikaan olisi täysi talvi jo päällä ja sesonki kuumimmillaan. Nyt kylänraitit olivat tyhjiä ja hissejä auki vain muutama. Ylläksellä istuin kahvilla, kun sisään marssi klo 11 paikallinen mies tilaamaan pullon Jägermesteria. Baarimikon hieman kysellessä, että mites nyt tähän aikaan jo tällaisilla aseilla liikkeelle, kertoi asiakas, että firma meni just konkurssiin. ”Jos oltais jouluun asti selvitty, olisi ehkä ollut mahis, mutta ei selvitty.” En kysellyt perään, että mikä oli toimiala, mutta veikkaisin matkailua. Jotenkin siihen Jekkupulloon vähän konkretisoitui Lapin ohjelmapalveluyritysten tilanne tällä hetkellä. 

Minä nautin niistä lyhyistä pienistä tykkilumimäistä täysin siemauksin. Olen pitkin syksyä koittanut päästä kiinni mindfulnessin maailmaan, mutta se on ollut väkinäistä, enkä ole saanut siitä mitään irti. Laudan päällä tajusin, että tämä on minun mindfulnessini. Olen laskiessani vain käsillä olevassa hetkessä ja seuraavassa käännöksessä ja mieleni on tyhjä. Tiesin kaivanneeni laskemista paljon, mutten ollut tajunnut kuinka paljon! Sallassa mäki oli tynkä ja keli plussalla, mutta huusin silti kuin pikkulapsi jouluna etsiessäni pieniä hyppyreitä ja kumpuja, missä kikkailla. Ylläksellä näkyvyys oli nollassa käytännössä koko sen neljä päivää, kun mäessä Zoomien lomassa kävin, mutta en jaksanut harmitella. Nautin vain tunteesta laudan päällä. 

Jäätäkään ei seinillä vielä juuri ollut. Korouomalla jotain, mitä kovikset uskalsi jo käydä liidaamassa, mutta minulla ei niille linjoille ollut vielä asiaa. Pääsin kuitenkin Pyhälle Bliss Adventuren kanssa raapimaan kiveä Tajukankaan kalliolle mixtakiipeilyn hengessä. Jäätä tai ei, teki niiiiiiiiiin hyvää pitkän tauon jälkeen saada myös raudat jalkaan ja päästä talvikiipeämään edes jotain. Pohkeet huusi ja sydän pakahtui hakkujen kaapiessa kalliota, nuoskaa ja sammalmättäitä. 

Pyhän Tajukangas toimitti ilman jäätäkin

Entäs se data sitten? Garmin nakutti ranteessa koko reissun ajan ja mielenkiinnolla seurasin mitä tietoa se tuottaa. En esimerkiksi koskaan ollut ajatellut, että rinnelasku olisi jotenkin kuluttavaa, mutta hyvin se päivien aktiivisuustasoja paukutti ja sykkeitä välillä nosti. Newsflash: Lumilautailu kuluttaa kaloreita! Siistiä oli myös saada tietoa huippunopeuksista, en esimerkiksi tiennyt laskevani jopa seitsemää-kahdeksaakymppiä parhaimmillaan!

Mielenkiintoisinta data oli kuitenkin stressin ja unen osalta. Niinä kahtena viikkona, jotka Lapissa olin, stressitasoni tippuivat ja unen määrä ja laatu paranivat huomattavasti. Leposykkeet eivät juurikaan poukkoilleet ja pysyivät huomattavasti kaupunkielämää rauhallisempina. Minulla oli siis hyvä olla. Sen kannustamana olen päättänyt viettää tammikuun puolenvälin jälkeen suurimman osan lopputalvesta pohjoisessa. Vaikka tiesinhän minä sen jo muutenkin, että Lapissa mieli ja keho lepää, mutta nyt minulla on siitä myös kirjattua faktaa.