maanantai 18. tammikuuta 2021

Talven varusteet


Saan varsin usein kyselyjä ja suosituspyyntöjä varusteista, etenkin näin talvisin. Ja koska varusteblogit ovat vähän kuin farkut, ne ei koskaan mene pois muodista, ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa ihan rehellistä varustepornoa.
 

Olen pakkailemassa kamoja viiden viikon Lapin reissua varten, missä tarkoitus on laskea, skinnailla, retkeillä ja kiivetä, joten aika pitkälti kaikki mahdolliset kamat pitää ottaa mukaan. Niinpä tässä blogissa listaan tärkeimmät matkaan lähtevät luottovarusteeni ilman sen kummempia esittelyjä. Näitä minä käytän, koska olen todennut ne hyviksi, ja ne ovat myös suosituksiani, jos joku kysyy. Ovatko ne parhaat? Minulle kyllä, sinulle ehkä. Jokaisella on tapansa, tyylinsä, makunsa ja merkkinsä, eikä yksittäisten kamojen kohdalla ole absoluuttisia totuuksia. Yksi hyvä perussääntö kuitenkin on se, että laadulla on väliä. En osta halpista, en osta ulkoiluvarusteita Biltemasta ja pitäydyn usein tietyissä brändeissä. Laadun lisäksi vaadin niiltä ekologisuutta. Perusbrändini ovat Tierra, Patagonia, La Sportiva, Black Diamond, North Face ja Hestra. Minulla ei ole suoraa sponsoria yhdeltäkään, mutta Partioaitta ystävälisesti tukee minua varusteissa ja edustaa näistä brändeistä useaa, samaten olen La Sportivalta saanut hyvällä diilillä kenkiä. Jäävätkää jos haluatte.


Vaatteet


Kun lähtee kuukaudeksi matkaan ja aikoo harrastaa useampaa lajia, pitää miettiä kamoja vähän siltä pohjalta, että mahdollisimman moni kävisi niistä mahdollisimman moneen. Eniten vaihtelen takkeja, mutta vaatteet niiden alla on yleensä samat. 


Kerrospukeutuminen on talvella kaiken a ja o ja se alkaa merinokerrastoista. Olen jo vuosia rummuttanut Devoldin Expedition -sarjan puolesta ja jatkan edelleen. Hieman lämpimämmällä säällä komppailen Acliman Woolneteillä ja näistä jommalla kummalla pärjään kelissä kuin kelissä ympäri vuoden. Sukkina mukana on viime aikoina matkannut Mons Royalen laskusukat, joissa on ollut hyvä näin talviaikaan myös juosta, sekä kestosuosikkini  Smartwoolin paksu Mountaineering X-Heavy -merinosukka. Näihin voi tarvittaessa sujauttaa vielä ohuen merinolinerin alle, mutta harvemmin on ollut tarvetta. Miehille bokserivinkkinä kerrottakoon, että vuosien testailujen jälkeen olen luopunut kaikista muista merinoboksereista paitsi Devoldin Duo Active Windstoppereista.


Kerraston päälle käytän välikerroksena La Sportivan fleecea, jonka tärkein ominaisuus on lämmön ja hengittävyyden lisäksi rintatasku puhelimelle. Pysyy siellä mukavasti lämpimänä takin sisällä, mutta on helposti saatavissa kun sitä tarvitsee. Mihin ikinä lähdenkin, varmistan, että puhelimen akku on täynnä, pidän sitä yleensä lentotilassa ja usein repussa on mukana kevyt virtapankki hätätilanteiden varalle. 


Olen jo kauan myös toitottanut, että Tierran Ace Pantsit ovat parhaat ulkoiluhousut talveen. Ainoastaan laskiessa jaloissa on niiden sijasta Tierran Roc Blancit. Viime vuonna kuitenkin Ace Pantien kannoille on alkanut hiipimään Fjellun Kebit, jotka olen joutunut toteamaan erinomaisiksi kevyemmässä käytössä, etenkin kesällä vaeltaessa ja yleisesti ulkoilu/kävelyhousuina. Niinpä otan nekin mukaan. Mökillä ja pitkillä automatkoilla jalassa on verkkarit, ja koska välillä saattaa joutua koittamaan näyttää muultakin kuin mökkihöperöityneeltä pultsarilta, otan mukaan yhdet Black Diamondin farkut for special occations. Arkitakiksi lähtee North Facen tekokarvakauluksinen talvitakki, sormikkaina on BD:n lfeecehanskat ja päähän painuu Nepalista ostettu myssy ja pari VAI-KOn merinopipoa.



Laskukamat


Kuten sanoin, ylläolevasta paletista löytyy aina tarvittavat kerrokset, joiden päälle voi sitten takkia vaihdella. Laskiessa minulla on yleensä pelkkä kuoritakki, jonka virkaa toimittaa tällä hetkellä Patagonian SnowDrifter. Kylmällä sen alle voi sujauttaa lisäkerrokseksi joko Tierran Belay Jacketin tai Mountain Hardwearin Ghost Whispererin, jonka paino/koko vs. eristävyys -ratio on ihan omaa luokkaansa. Ei ihme, että se on klassikko, vähän kuin kevytuntuvatakkien valkohai, evoluution huippu. Naamaan laitan kypärän alle tarvitttaessa balaclavan ja skinnatessa yleensä tykkään pitää pantaa. Käsissä on joko Hestran Alpine Prot tai kylmemmällä säällä Black Diamondin nahkahanska ja alla tarvittaessa Hestran Multi Active -linerit. 100% merinolinereita en suosi, ne ovat yleensä aika hauraita ja repeävät helposti. Rukkasia en ole oikein osannut koskaan käyttää, mutta pitäisi varmaan opetella. 


Oakleyn laseissa olen laskenut jo 90-luvulta lähtien ja laudan virkaa toimittavat Korua Shapesin Tranny Finderit, sekä splitti että solidi. Sitenä splitissä on Sparkit ja solidissa Unionit. Mammutin paukkurepussa on itävaltalaiset Kohlan skinit, sauvoina Black Diamondin Compactorit, BD:n lapio ja Mammutin 280-senttinen sondi. 


Päivitin viime talvena splitin Koruaan ja koska
tykkäsin Tranny Finderista kovasti, hankin tälle
talvelle saman mallin myös solidina.


Kiipeilykamat


Jään äärellä jalassa on gorepaikoilla cramponien repimistä lahkeista ties kuinka monta kertaa korjatut Ace Pantsit ja takkina Tierran Belay. Repussa on taukoja ja varmistusvuoroja varten jo ylempänä mainittu Ghost Whisperer. Hardware, eli pääasiassa kypärä, hakut ja raudat, on Black Diamondia ja hanskoina ohuet Hestrat. Kenkinä käytän La Sportivan G2:ia, jotka ovat jonkun mielipiteen mukaan vähän liian hevit ketterään jääkiipeilyyn. Mutta minä olenkin 41, enkä todellakaan ketterä. G2:t ovat lämpimämmät kuin astetta kevyemmät G5:t, joten näissä pakkasissa kelpaavat minulle oikein hyvin. Pakkaan mukaan myös vielä toistaiseksi koskemattomat LaSpon Olympos Mons Cubet, jotka tilasin keväällä Baruntsea ja muita tulevia vuoria varten, jotka tietenkin ovat kaikki toistaiseksi peruuntuneet. Lapin pakkasissa pääsee toivottavasti vähän kuitenkin testailemaan niiden ominaisuuksia. Ajattelin kokeilla myös laskea niissä, koska Rovaniemen extreme split master Lauri Hilanderkin on niin tehnyt ja todennut sen ilmeisesti mahdolliseksi. Tämä ratkaisisi monta ongelmaa esimerkiksi tulevaa Vinsonin laskua suunnitellessa.


LaSpon Olympos Mons Cubet lähtee neitsytmatkalleen


Retkeilykamat


Haaveissa olisi tehdä jonkinlainen splitti-skinnaus-teltta-laskuretki johonkin Pallaksen tai käsivarren suuntaan, joten otan mukaan myös muutamat essential retkeilykamat. Telttana reppuun menee Black Diamondin Firstlight, makuualustana Therm-A-Restin Neo Air All-Season ja makuupussina vielä testaamaton Western Mountaineeringin Lynx -talvipussi. Lisäksi heitin kyytiin luottokeittimeni Primus Liten ja pari Real Turmatia. Näillä pärjännee tarvittaessa pari yötä maastossa ja yhteispaino on jotain kolmen-neljän kilon luokkaa. Reppuna toimii Arc’teryxin megakevyt 45-litrainen Alfa FL, jota myös kiipeilyreppuna suosin.


Mitähän muuta? Kaikkea pientä gadgettia on taas laukunpohjat pullollaan, joista ehkä tärkeimpinä voisi mainita Garminin Fenix 6 -kellon, Hydroflaskin termospullon, BD:n otsalampun, Noshtin vauhtikarkit ja vielä testaamattoman talviurheilujuoman sekä puoliksi leikatun hammasharjan, joka säästää tilaa ja painoa. Juoksukamatkin on mukana, niistä esiin nostettakoon kengät, eli La Sportivan Jackalit. Ja tietenkin ensiapupakkaus! Se on aina mukana ja sisältää perus teippaustarpeiden lisäksi ainakin Compeedeja, kädenlämmittimiä, avaruuslakanan, Buranaa, Imodiumia, Hidrasecia ja pari Panacodia. 


Staying Alive in Avalanche Terrain, joka talven tärkein kirja


Siinäpä lienee tärkeimmät. Tässä alla on vielä pakkauslista, jonka kanssa pohjoiseen lähden ja joka siis sisältää kaiken ylläolevan ja vähän päälle. Nämä ovat minun suosikkini, joita voin hyvillä mielin suositella muillekin. Parhaiten omansa kukin kuitenkin löytää vain testaamalla. Itse olen ottanut sen linjan, että koska teen näitä hommia työkseni, haluan tehdä niin parhaissa mahdollisissa varusteissa, joten siltä pohjalta uskallan sanoa testanneeni aika montaa eri tuotetta ja päätyneeni näihin. Yksi asia on joka tapauksessa varma: Hyvillä varusteilla ei takaa hyvää reissua, mutta huonoilla varmistaa huonon. Älä siis lähde maastoon Lidlin kamoilla.



Splitti / Korua Tranny Finder

Solidi / Korua Tranny Finder

Laskukengät 

Kypärä 

Gogglet / Oakley

Skinit / Kohla

Sauvat / Black Diamond Compactor

Piippari, lapio, sondi 

EA-pakkaus 

Otsalamppu + varapatterit

Varaosapussi 

Termospullo / Hydroflask

Laskureppu / Mammut

Snow study kit + lumisaha 


Kiipeilykengät / La Sportiva G2

Hakut  / Black Diamond

Raudat / Black Diamond

Hardware 

Hanskat / Hestra

Köysi


Kerrasto x 2 / Devold Expedition & Aclima Woolnet

Välikerros / La Sportivan fleece

Kevytuntsikka / Mountain Hardwear Ghost Whisperer 

Laskutakki / Patagonia SnowDrifter

Laskuhousut / Tierra Roc Blanc 

Tierra Belay Jacket

Laskuhanskat, ohuet & paksut + linerit / Hestra

Pipot & panta 

Buffi & balaclava 

Laskusukat / Mons Royale


Fjellun Kebit

Tierra Ace Pantsit 

Bokserit, sukat & T-paidat

Kollarit & Hupparit

Farkut & verkkarit 

Villasukat 

Pyyhe 


Laturit ja virtapankki

Hammasharja ja -tahna, dödö

Aurinkolasit x 2 / Oakley

Silmälasit

Kuulokkeet / Airpodit

Maskit + käsidesi 

GoPro + tripodi 

Reppu / Arc’teryx Alpah FL 45

Teltta / Black Diamond

Makuupussi + tyyny / Western Mountaineering

Makuualusta / Therm-A-Rest

Primuksen keitin + kaasu 

Noshtit & Bloksit

Juoksukamat + kengät

La Sportivan Olympos Monsit 


Noshtin tuotteet saatu ilmaiseksi. Karkit on maailman parhaita, talviurheilujuoma on vielä testaamatta.


tiistai 5. tammikuuta 2021

2021?


Ajattelin jo pari päivää sitten kirjailla ylös odotukseni vuoteen 2021. Samana aamuna, kun aloin tekstiä hahmottelemaan, tuli uutinen Alexi Laihon kuolemasta, joten lopetin, koska tuli fiilis, että jos vuosi alkaa tällaisella uutisella, ei odotuksia viitsi edes asettaa. 

En tuntenut Allua henkilökohtaisesti ja olimme ainoastaan moikkaustuttuja, mutta tiemme olivat ristenneet aikanaan usein. Haastattelin miestä jo 2000-luvun alussa radioon ja myöhemmin olin mm. töissä Bodomien levyjä julkaisseessa levy-yhtiössä. Samoissa baaripöydissä ja festaribäkkäreillä istuskeltiin usein. Joka tapauksessa miehen ennenaikainen poismeno riipaisi, osittain sen takia, että hän oli ikäiseni, osittain siksi, että hän oli legenda omalla alallaan jo eläessään. Eniten kuitenkin siksi, että moni ystäväni tunsi hänet paljon paremmin kuin minä ja suru ympärillä tuntui käsinkosketeltavalta, se tuli tosi lähelle. Hyvää matkaa Allu, toivottavasti sinulla on nyt rauha. Perustakaa Lillin kanssa siellä jossain maailman kovin bändi. 


Children of Bodom, Ensiferum & Machine Supremacy, Lontoo 2011


Viime vuoden jälkeen tuntuu ehkä ylipäänsä oudolta miettiä odotuksia alkaneelle vuodelle, joten kutsuttakoon niitä ehkä mieluummin toiveiksi. Toivon, että tämä vuosi on parempi. 


Se alkoi suru-uutisen lisäksi koronarajoitusten jatkolla, jotka tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla ulottuvat nyt helmikuulle. Sen myötä jo kertaalleen siirretty ja nyt ensi viikon perjantaina järjestettäväksi aiottu keikkani Suvilahti TBA:ssa peruttiin. En jaksa enää sitä siirrellä ja perua ja siirrellä ja perua, joten helpompi unohtaa koko keikka toistaiseksi ja katsella joskus myöhemmin, jos vaikka innostuisin uudelleen aikojen parantuessa. Harmittaa, koska olin treenannut paljon ja mielestäni keikka olisi ollut hyvä. 


Epävarmuus rajoitusten kanssa ulottuu kohta jo maaliskuulle suunnitelluille talviretkikursseille, joiden toteutumisesta päätän helmikuun alussa, kun tilanne päivittyy. Jos yhtä nelipäiväistä privavaellusta ei lasketa, olen ollut viimeksi omissa töissäni vuoden 2019 lokakuussa ja olisihan se ihan kiva päästä taas tekemään Nuuksioon ja Helvetinjärvelle. Tuntuu kuin alkaisin unohtaa miten oppaan töitä tehdään ja se nakertaa itsetuntoa. Huhtikuussa olisi tarkoitus lähteä viideksi viikoksi Nepaliin, mutta… noh, eiköhän kaikki tiedä kuinka todennäköisesti se reissu toteutuu. En henkilökohtaisesti usko, että Himalajalle on asiaa ennen syksyä. Toivottavasti kuitenkin silloin! 


Pääsispä Ruotsiin


Haluan kuitenkin uskoa, että kesällä päästään jo tositoimiin. Tilanne helpottunee globaalisti kevään mittaa rokotusten ja ilman lämpenemisen myötä ja olen uskaltanut laittaa Ruotsin vaellukset nyt myyntiin. Tarjolla on peruuntuneen viime kesän tapaan juhannuksen jälkeen vaellukset Kebnekaiselle Östra- ja Västra ledenia pitkin sekä viikko Sarekissa. Elokuu menee Grönlannissa ja syyskuussa ruskaillaan taas Ruotsissa. Laskutan vaelluksista tässä vaiheessa ainoastaan satasen varausmaksut ja loppusumman vasta, kun on varmuus, että lähtö toteutuu. Jos niin ei tapahdu, varausmaksunkin saa luonnollisesti täysimittaisena takaisin. 


Syksyn työkuviot ovat vielä auki ja täysin riippuvaisia kaukomatkailun tilasta tuolloin. Samaten syssylle on muutamia omia viritelmiä ja verkkoja vesillä toivoen, että silloin vuoret ja vuoristot ovat suomalaisillekin taas auki. Kyllä tässä on tullut sarkastisesti naurettua, että pitikin addiktoitua siihen yhteen lajiin, jota ei meidän rajojen sisäpuolella pysty mitenkään harrastamaan. No, ehkä joku korallisukellus olisi toinen. 


Itävaltaan ei ainakaan pääse


Normaalisti olisin näihin aikoihin lähtenyt Itävallan suuntaan, mutta koska sekään ei ole mahdollista, otan tähtäimeen Lapin. Parin viikon päästä survon auton täyteen kamaa ja suuntaan keulan pohjoiseen ainakin viideksi viikoksi. Ilman tarkempia suunnitelmia aion sekoilla menemään jossain Ylläs - Kilpisjärvi - Pyhä - Salla -akselilla lähinnä kelien ja ystävien armoilla. Haluan ainoastaan laskea ja kiivetä mahdollisimman paljon, koska niissä hetkissä on minun mielenrauhani, zenini ja mindfulnessini. Maaliskuussa palaan etelään, mutta jos Nepaliin ei huhtikuussa pääse, olen korvamerkinnyt senkin laskutouhuille toivoen, että Ruotsin ja Norjan rajat olisivat tuolloin jo auki. 


Aion myös juosta ainakin muutaman kisan, treenata, skeitata, kiivetä ja mökkeillä vuonna 2021. Tässä on kaikki mahikset tehdä tästä hyvä vuosi kaikenlaisten olosuhteiden puitteissa ja ottaa iloa irti tilanteiden mukaan. Kaikista eniten toivon, että saan taas niskalenkin masennuksuesta, jolloin kaikista tulevista tilanteista saa vuonna 2021 vähän viimeaikaista enemmän irti. Mut hei, valoa kohti, junnutkin sai just MM-pronssia!




sunnuntai 27. joulukuuta 2020

2020 oli ihan paska, mutta sain sen silti survottua konvehtirasiaan


2020 oli kyllä paska vuosi. Siis
ihan paska. Työt meni, masennus tuli, säästötili meni, ylikunto tuli, kyynerpää murtui, ihmisssuhteet kärsi, suunnitelmat muuttui ja oikeastaan kaikki, minkä tuuletinta päin voi heittää, osui. 

Mutta niin osui kaikilla muillakin ja koronasta ja sen liitännäisistä on jo valitettu niin paljon, että ajattelin silti koittaa ynnätä perinteiseen vuosiyhteenvetooni ainoastaan hyviä asioita, mitä vuonna 2020 tapahtui. Näitä voi sitten myöhemmin muistella ilolla. Tässä siispä twenty twentyn parhaat jutut!



Tiroli ennen koronaa

Tammikuussa, muutamaa kuukautta ennen kuin taivas Tirolissa romahti niskaan, kerkesin onneksi tekemään jo perinteiseksi muodostuneen pariviikkoisen Innsbruckiin. Olosuhteet olivat kerrankin otolliset jo useampana talvena kuolaamieni kurujen droppaamiseen, joista etenkin Serlesin lasku oli yksi kauden hienoimmista! St. Antonissa tuli vedettyä melkoinen epikki kiiveten, laskien ja lopulta skinnaten pimeässä keskuksessa sen jo sulkeuduttua. 



Abisko ok

Sain kuin sainkin suoritettua lumivyöryteknikon paperit maaliskuussa. Pari viikon kurssisettiä tuli vedettyä ensin Ylläksellä, missä noidannuoli meinasi pilata koko shown, ja sitten Abiskossa, missä sössin loppukokeen tyhmän aivopierun takia. Kaksi päivää Ruotsista paluun jälkeen maailma sulkeutui ja rajat menivät kiinni, eli olipahan aikaa mökillä nakutella esseetä kasaan ja sain kurssin lopulta hyväksytysti läpi parin lisätehtävän kautta. 



Heelflipper navetan vintillä

Mökille perustettiin navetan vintille myös skeittipuisto koronakaranteenin ratoksi ja monen vuoden tauon jälkeen tuli rullailtua oikein urakalla. Olin – ja olen edelleen – yllättynyt, miten hyvin sain vanhat temput kaivettua jostain lihasmuistin syövereistä ja kuinka yksi toisensa perään meni päälle! Yksi tosin ei mennyt ja sen seurauksena murtui vappuna kyynerpää, mutta silti, kyllä yksi vuoden parhaita juttuja keväällä ja kesällä oli skeittaus. Old is not dead!



10 sekuntia maaliintulon jälkeen Kolilla, takana 44 kilsaa ja  8,5 tuntia köpöttelyä


Murtuneen kyynerpään ja sitä seuranneen parin kuukauden sairausloman johdosta ajattelin, että tälle vuodelle asettamani tavoite maratonin juoksemisesta sai jäädä. Pääsin hiljalleen takaisin juoksentelemaan joskus kesäkuun puolivälin paikkeilla ja itsenikin yllättäen juoksin jo elokuun alussa ex- tempore maratonin Sallan tuntureilla. Siitä innostuneena ilmoittauduin peruutusjonoon loppuunmyydylle Vaarojen maratonille, mistä kisapaikka lohkesi lopulta pari viikkoa ennen tapahtumaa. Ei se kaunista ollut eikä ainakaan nopeaa, mutta hitto vie, minä juoksin Vaarojen maratonin



Radio Majava madness w/ Mikko Salovaara


Jo viime syksynä aloin herättelemään ajatusta, että olisipa nastaa tehdä taas vähän radiohommia pitkästä aikaa. Kun pandemia keväällä sitten iski, aloin käsikirjoittamaan podcast-ajatuksia ylös, kunnes yllättäen puhelin soi ja siellä kysyttiin, lähtisinkö mukaan Radio Majava -nimiseen koronaprojektiin. Yhtäkkiä, 12 vuoden tauon jälkeen, olin tekemässä suoraa radio-ohjelmaa Majava baarin tiskiltä. Kesällä studio muutti Suvilahteen ja projekti jatkuu edelleen. Kaiken muun mielekkään tekemisen peruunnuttua Radio Majava on ollut mielenterveyteni kannalta tärkein asia tänä vuonna. Sen lisäksi, että suoran radio-ohjelman tekeminen on juuri niin kivaa kuin muistinkin sen olevan, se on ainoa asia, joka arkeeni on tuonut rutiinia. Ja onpa tullut kuunneltua paljon musaa tänä vuonna!


Mielenterveydestä puheen ollen, aloitin syksyllä intensiivisen terapian usean vuoden tauon jälkeen. Myös se on ollut mielenterveyden kannalta aika olennaista.



Lofoten, Norge


Varmaan joka kevät viimeiset viisi vuotta olen vannonut, että tänä vuonna aion kiivetä ulkona mahdollisimman paljon sen koskaan kuitenkaan toteutumatta. Kesät töissä ovat vieneet sekä ajan että mehut, ja ulkokiikut ovat jääneet vuosittain ihan muutamaan. No, nyt ei ollut ajasta pulaa, joten onnistuin oikeasti raapimaan kallioita enemmän kuin edeltävinä vuosina yhteensä. Tuli kehitettyä omaa touhua sportista kohti trädiä ja kesän kohokohtana oli kerrankin mahis lähteä Norjaan kiipeämään. Pari viikkoa Tromsö-Lofootit -akselilla jätti aika hyvän trädinälän tuleville vuosille, joten pitänee alkaa vastaisuudessakin varaamaan kalenterista aikaa uusille projekteille kesäisin töiden lomassa. 



Suppailuneitsyys meni Lanneveellä


Viimeiset viisi vuotta olen ollut kesän pitkälti kiinni sesongin ollessa silloin kuumimmillaan. Työni painottuvat kesäkuusta syyskuuhun ja siltä väliltä tulee hankittua varmaan 70% vuoden tuloistani, joten lomat ovat jääneet yleensä aika vähiin. Tänä vuonna jäi vähiin työt, joten sainpahan ainakin kesälomailla enemmän kuin moneen vuoteen!


Kesäoman ja sitä edeltäneen karanteenikevään ansiosta vietin aikaa lapseni kanssa tänä vuonna enemmän kuin pitkään aikaan. Se oli ehkä tärkeintä, ja parasta, vuonna 2020.



Tässä lopuksi vielä 16 syytä lisää, miksi tämä vuosi oli upea: ei missään paremmuusjärjestyksessä, I present you, perinteisesti, vuoden levyt 2020! 


The Struts - Strange Days

Dark Buddha Rising - Mathreyata

Mr. Bungle - The Raging Wrath of the Easter Bunny Demo

Sorcerer - Lamenting of the Innocent

Benighted - Obscene Repressed

Marilyn Manson - WE ARE CHAOS

Caligula’s Horse - Rise Radiant

Lapsuus - Kaikki menee mustaksi

Spirit Adrift - Enlightened in Eternity

Benediction - Scriptures

Vader - Solitude in Madness

Green Carnation - Leaves of Yesteryear

Incantation - Sect of Vile Divinities

Roger Waters - Us + Them

Pallbearer - Forgotten Days

Mark Kelly’s Marathon - Marathon 



Ei paskasta konvehtia saa, mutta, kuten yllä olevat asiat osoittavat,  kivat kuoret sille voi sentään laittaa. Ehkä 2021 on sitten se konvehti?

tiistai 15. joulukuuta 2020

Garmin sanoo, että Lapissa on hyvä!

 

En ole koskaan ollut kelloon tuijottelija, mitä treeniin, tai vaikka uneen tulee. Olen punninnut suoritusten tuloksia aina oman olon kautta sen sijaan, että katselisin millaista dataa kehoni tuottaa milloin minkäkin suorituksen aikana. Osittain tämä on johtunut vanhasta kellostani, joka ei kertonut kuin matkaa ja aikaa, mutta osin se on ollut myös periaatepäätös. Tiedän kyllä miten olen nukkunut herätessäni ilman, että se pitää ranteesta katsoa. 

Pari kuukautta sitten sain kuitenkin lääkäriltä käskyn alkaa seuraamaan sykkeitä, joten oli aika vaihtaa kivikautinen rannetietokoneeni uuteen. Sain Partioaitalta uuden Garmin Fenixin ja vaikka en vielä myönnäkään, että olisin nyt täysin rannedatan orja, on todettava, että kello tuottaa kyllä mielenkiintoista tietoa omasta menosta. Treenin ja sykkeiden lisäksi seuraan mielenkiinnolla mm. untani ja etenkin stressitasoja, jotka ovat tänä syksynä olleet varsin tapissa. Kunnes lähdin Lappiin.


Ajelin pohjoiseen tarkoituksenani osallistua Ylläksellä FINLAV-lumiturvallisuuskouluttajakoulutukseen, joka antaisi minulle jossain vaiheessa oikeuden opettaa lumivyöryoppeja muillekin. Muutaman kontaktipäivän lisäksi kurssiin kuuluu liuta kirjallisia tehtäviä sekä harjoittelu apuoppaana lumiturvallisuuskurssilla. Koulutuksen järjestää HUMAK ja saan siitä elämäni ensimmäiset korkeakouluopintopiseet! Seuraavaksi hankin haalarit ja lähden vappuna Kaivariin.


Opiskelijalook


Juuri startatessani matkaan tuli kuitenkin viesti, että pahenevan koronatilanteen takia Ylläksen kontaktiosuus on siirretty vuodella eteenpäin ja pidämme sen sijaan lyhyen tapaamisen virtuaalisesti. Toisin sanoen ajoin siis Lappiin elämäni ensimmäiseen Zoom-tapaamiseen. Vaan eihän siinä, olin joka tapauksessa suunnitellut viettäväni muutaman päivän Sallassa ennen Ylläkselle menoa ja käydä myös kiipeämässä jossain jäätä, jos sellaista seiniltä löytyy. Niinpä jatkoin matkaa suunnitellusti, oli kurssia tai ei. Kyydissä oli lumilautoja ja Garminin kello. 


Viime vuonna laskukausi pysähtyi kuin seinään maaliskuussa, kun Uusimaa suljettiin. Ja kun raja keväällä taas aukesi, minulta murtui kyynerpää, eli tauko laskemisesta venyi harvinaisen pitkäksi, noin yhdeksään kuukauteen. En siis malttanut odottaa, että saisin taas laudan alle ja pääsisin mäkeen, ihan sama millainen se mäki olisi. Lapissa alkutalvi on ollut poikkeuksellisen lämmin ja vähäluminen, joten offareita ei tarvinnut edes suunnitella, mutta tykkilunta löytyi. Vähän kyllä surkeasti sitäkin, Sallassa oli yksi puolikas rinne auki, Ylläksellä ehkä kolme. Aika surullinen pohjoisen tilanne kaiken kaikkiaan on, normaalisti kun tähän aikaan olisi täysi talvi jo päällä ja sesonki kuumimmillaan. Nyt kylänraitit olivat tyhjiä ja hissejä auki vain muutama. Ylläksellä istuin kahvilla, kun sisään marssi klo 11 paikallinen mies tilaamaan pullon Jägermesteria. Baarimikon hieman kysellessä, että mites nyt tähän aikaan jo tällaisilla aseilla liikkeelle, kertoi asiakas, että firma meni just konkurssiin. ”Jos oltais jouluun asti selvitty, olisi ehkä ollut mahis, mutta ei selvitty.” En kysellyt perään, että mikä oli toimiala, mutta veikkaisin matkailua. Jotenkin siihen Jekkupulloon vähän konkretisoitui Lapin ohjelmapalveluyritysten tilanne tällä hetkellä. 


Minä nautin niistä lyhyistä pienistä tykkilumimäistä täysin siemauksin. Olen pitkin syksyä koittanut päästä kiinni mindfulnessin maailmaan, mutta se on ollut väkinäistä, enkä ole saanut siitä mitään irti. Laudan päällä tajusin, että tämä on minun mindfulnessini. Olen laskiessani vain käsillä olevassa hetkessä ja seuraavassa käännöksessä ja mieleni on tyhjä. Tiesin kaivanneeni laskemista paljon, mutten ollut tajunnut kuinka paljon! Sallassa mäki oli tynkä ja keli plussalla, mutta huusin silti kuin pikkulapsi jouluna etsiessäni pieniä hyppyreitä ja kumpuja, missä kikkailla. Ylläksellä näkyvyys oli nollassa käytännössä koko sen neljä päivää, kun mäessä Zoomien lomassa kävin, mutta en jaksanut harmitella. Nautin vain tunteesta laudan päällä. 





Jäätäkään ei seinillä vielä juuri ollut. Korouomalla jotain, mitä kovikset uskalsi jo käydä liidaamassa, mutta minulla ei niille linjoille ollut vielä asiaa. Pääsin kuitenkin Pyhälle Bliss Adventuren kanssa raapimaan kiveä Tajukankaan kalliolle mixtakiipeilyn hengessä. Jäätä tai ei, teki niiiiiiiiiin hyvää pitkän tauon jälkeen saada myös raudat jalkaan ja päästä talvikiipeämään edes jotain. Pohkeet huusi ja sydän pakahtui hakkujen kaapiessa kalliota, nuoskaa ja sammalmättäitä. 


Pyhän Tajukangas toimitti ilman jäätäkin

Entäs se data sitten? Garmin nakutti ranteessa koko reissun ajan ja mielenkiinnolla seurasin mitä tietoa se tuottaa. En esimerkiksi koskaan ollut ajatellut, että rinnelasku olisi jotenkin kuluttavaa, mutta hyvin se päivien aktiivisuustasoja paukutti ja sykkeitä välillä nosti. Newsflash: Lumilautailu kuluttaa kaloreita! Siistiä oli myös saada tietoa huippunopeuksista, en esimerkiksi tiennyt laskevani jopa seitsemää-kahdeksaakymppiä parhaimmillaan!


Mielenkiintoisinta data oli kuitenkin stressin ja unen osalta. Niinä kahtena viikkona, jotka Lapissa olin, stressitasoni tippuivat ja unen määrä ja laatu paranivat huomattavasti. Leposykkeet eivät juurikaan poukkoilleet ja pysyivät huomattavasti kaupunkielämää rauhallisempina. Minulla oli siis hyvä olla. Sen kannustamana olen päättänyt viettää tammikuun puolenvälin jälkeen suurimman osan lopputalvesta pohjoisessa. Vaikka tiesinhän minä sen jo muutenkin, että Lapissa mieli ja keho lepää, mutta nyt minulla on siitä myös kirjattua faktaa.






  

tiistai 24. marraskuuta 2020

Juoksukännit


Luulin, että pystyisin kieltämään addiktioni ja olemaan ratkeamatta, mutta eilen viimein selkärankani varisi kuin kuivunut joulukuusi lattialle, enkä kestänyt enää. Kun ihmisen mieltä tarpeeksi ruuvaa koko ajan tiukemmalle ja elämä jakelee iskuja vähän joka suunnasta, jossain vaiheessa sitä ei vain enää jaksa. Silloin on helppo luovuttaa, unohtaa päätökset, tauot, lopettamiset ja lupaamiset ja antaa riippuvuudelle periksi. Eilen se lopulta tapahtui: minä juoksin.

Se alkoi kävelynä, mutta jo lähtiessä olin laittanut juoksukamat päälle, ehkä alitajuisesti enteillen tulevaa ikään kuin siten sallien itselleni retkahtamisen. Olin mökillä, oli pakko päästä tuulettamaan päätä joten lähdin ulos. Kävelin ja seurasin sykkeitäni, jotka eivät tällä hetkellä saisi nousta yil 130:n. Orastava ylikuntoni on pitänyt minut kävelytahdissa jo monta viikkoa ja se on turhauttanut. Eilen uutisoitu, todennäköisesti loppuvuoden kestävä yleisötapahtumien kielto Helsingissä oletettavasti perui myös 16. joulukuuta suunnitellun stand-up -keikkani ja se otti päähän. Keikka oli ainoa valopilkku, jota oikeasti – joskin aika pelonsekaisin tuntein – tälle vuodelle enää odotin. Eikä niitä montaa ole koko vuonna ollut. Rintakehää pakotti, pää oli sumua, harmitti, vitutti ja turhautti, kunnes se tapahtui: otin juoksuaskelen. 


Otin toisen, otin kolmannen. Se tuntui niin hyvältä. Lähdin lönköttelemään alamäkeä huijaten vielä hetken itseäni, että ei tämä ole väärin, koska tässä on alamäki. Sitten polku tasoittui ja minä vain kiihdytin ja kiihdytin. Tuttu lämpö valtasi kehoni, kun veri alkoi kiertää. Sanoin ääneen edessä aukeavalle pellolle, että ”ihan vitun sama” ja jatkoin yhä kovempaa. Löysin tutun rytmin ja katselin kellosta sykkeiden nousevan. 140. 150! 160!! Aaaaaaaaaaaaahhh.


Juoksin koko loppumatkan, vaikka kuinka kaikki PT:stä lääkäriin ovat kieltäneet. Mutta kun se tuntui vain niin hyvältä yli kuukauden juoksemattomuuden jälkeen. Voin kuvitella, että juuri tältä tuntuisi vetää kännit. Krapula todennäköisesti olisi kyllä aika paljon pahempi, nyt on vain vähän morkkis. 


Kunhan virallisia päätöksiä saadaan ja tehdään, uusi keikkapäivä ilmoitetaan pian.




maanantai 9. marraskuuta 2020

Born to be mild


Eilen ilmestyneessä Partioaitan 365-lehdessä on minusta lyhyt juttu, jossa tittelini on ”suomalainen seikkailija Teemu Suominen”. Haastattelu on tehty muistaakseni joskus kesällä ja minua hieman naurattaa.

Minä en todellakaan ole seikkailija. Viime aikoina olen lähinnä makoillut sohvalla, käynyt mökillä,  juonut terassikahvia rannassa ja lönkötellyt olemattomia pikkulenkkejä, koska ylikunnon uhka leijuu edelleen ilmassa ja pitää ottaa iisisti. Sen lisäksi olen syönyt donitseja, tehnyt radio-ohjelmaa ja kuunnellut paljon musiikkia. Olen oikeastaan niin kaukana seikkailusta kuin pääsee ja jännittävin hetki tänä syksynä on ollut antibiottikuurin aiheuttama ripuli.


Termi ”seikkailu” on toki varsin subjektiivinen ja merkitsee jokaiselle eri asiaa, mutta minä olen yrittänyt sitä vältellä. ”Seikkailija” tittelinä on jotenkin vähän liian iso, jos ei satu olemaan esimerkiksi Jimmy Chin. Toisaalta uskon, että Jimmykään ei itseään sellaiseksi tituleeraa. Seikkailu on lupaus jostain suuresta, jännittävästä, pelottavasta ja vaarallisesta ja ainakin minulle ne ovat asioita, joita lähinnä pyrin toiminnassani välttämään. Minä haluan, että on kivaa, keskiluokkaista ja turvallista. Olen born to be mild.


George Mallory oli ehkä seikkailija, samoin Roald Amundsen. Edellisen vuosisadan taitteen tutkimusmatkat ja kaikenlaisten juttujen ensiyritykset edustavat minulle seikkailuja. Niistä tuli sellaisia, kun hommat menivät päin mäntyä. ”Adventure is what happens when everything goes wrong” sanoi Yvon Chouinard alleviivaten sitä, että seikkailuja ei voi suunnitella. Itse asiassa juuri ennakkosuunnittelulla pyritään niitä välttämään. Täten – jos nyt viedään tätä vähän metatasolle – ”seikkailija” olisi joku, joka suunnittelee tekemisensä huonosti ja sössii aina jotain, jolloin reissusta tulee arvaamaton. En ole ihan varma, onko se titteli, jonka ammatikseen ulkoileva ja ihmisiä maastoon vievä haluaa. Ne omat reissuni, joista on muodostunut jonkin määritelmän mukaan seikkailuja, ovat juuri sellaisia, missä olen mokannut jotain.


Ehkä otan tämän vähän liian dramaattisesti, mutta mielestäni seikkailu-termi on kokenut hienoisen inflaation, kun jokainen, jolla on kamera ja Instagram-tili, on adventurer ja urban explorer. Ollaan aika kaukana siitä, kun Frodo lähti kiikuttamaan sormusta Mordoriin ja Amudsen ja Scott kisasivat etelänavasta. 


Mutta haettiin termillä ja tittelillä sitten mitä tahansa, minuun se ei osu. Minä olen keski-ikäinen, keski-luokkainen ja keski-kiinnostava, joka sopisi Sohvaperunoiden seuraavalle tuotantokaudelle. Itse asiassa, paras vähättely-yritys -titteli, jonka olen itsestäni kuullut, on ”helsinkiläinen city-vuorikiipeilijä”. Se ei  lupaa oikeastaan mitään muuta kuin keskinkertaisuutta ja sopii minulle oikein hyvin. Siitä on seikkailu tosi kaukana. 




 

maanantai 26. lokakuuta 2020

Miltä masennus näyttää?

 Miltä masennus näyttää?

 Se näyttää tältä:




Ja tältä:



Ja tältä:



Mietin pitkään, että kirjoittelenko aiheesta ollenkaan vai pitäydynkö muurini takana, mutta tällä viikolla otsikot vallannut Vastaamon tietomurto ja terapia-asiakkaiden röyhkeä nöyryytysyritys teki päätöksen puolestani. Haluan osaltani sanoa, että mielenterveyden ongelmissa ja niiden hoitamisessa ei ainakaan ole mitään hävettävää.


Oma masennukseni on tänä syksynä uusiutunut. Edellisestä rundista on sen seitsemisen vuotta aikaa ja vaikka hyvin tiesin, että masennus on krooninen ja siten myös jossain vaiheessa todennäköisesti uusiutuva sairaus, en silti uskonut sen enää palaavan. Työskentelin vuosia mieleni kanssa se kärki edellä, että mitä ikinä teenkin, masennusta en päästä takaisin. Vaan sieltä se kuitenkin hiipi, gradually, then suddenly, kuten kymmenen vuotta sitten käsivarteeni tatuoin. 


Koronaa olisi tietenkin helppo syyttää. Kun on rakentanut koko elämänsä ja identiteettinsä sen varaan, että tuolla jossain vuorilla ja erämaissa on hyvä ja täällä kotona vähän vähemmän, on ilmeistä, että koko elämä törmää seinään siinä kohtaa, kun ei yhtäkkiä pääsekään mihinkään lähtemään. Se on tietenkin ihan oma vika, että sellaisen elämän on valinnut ja nyt tässä sitten niitetään sen satoa. Mutta jälkiviisastelu on turhaa, eihän kukaan voinut vuosi sitten kuvitellakaan, millaiseksi 2020 muodostuisi.


Mutta ei korona ole masennustani aiheuttanut, se ainoastaan laukaisi sen. Masennus on sairaus siinä missä joku muukin ja sen saa, jos sen saa. Ja jos joku sanoo, ettei vahvat mielet sairastu, niin I call bullshit, sama mahis on meillä kaikilla. Mutta onneksi masennus on myös hoidettavissa.


Lääkkeitä en tällä rundilla suostu syömään. Kun 2013 sain viimein vieroitettua itseni SSRI-mömmöistä vannoin, etten koske niihin enää ikinä. Viimeksi myös, kun masennus puhkesi, yritin monta vuotta ryypätä sen kumoon, mikä sekin on onneksi tällä kertaa poissuljettua. Tämä pitää hoitaa nyt ihan luomuna. 


Joten hihat ylös ja hommiin! Olen aloittanut terapian uudelleen ja koska minulla on onneksi pitkä hoitohistoria saman terapeutin kanssa, nollasta emme todellakaan lähde. Ja koska tässä kohtaa pitää ottaa kaikenlaisia keinoja käyttöön, olen alkanut tutustumaan mm. mindfulnessin maailmaan. Se on minulle ihan uutta, katsotaan mitä vastaan tulee. Tärkeintä tähän väliin on nyt kuitenkin antaa itselleni vähän armoa ja koittaa ottaa iisisti, sallia aikaa kaikenlaisille ajatuksille ja yrittää rauhoittua. Aion lähteä talvella Lappiin vähän pidemmäksi aikaa ja tiedän, että se tulee tekemään hyvää. Jokainen noustu mäki ja käännös splitillä on kotiin päin.


Se hyvä puoli tässä on viime kertaan verrattuna, että nyt tiedän, että masennuksesta pääsee jossain vaiheessa eroon. Viimeksi en ollut ihan varma. Kärsivällisyysharjoituksia on edessä, se on varma, niin minulla kuin ihmisillä ympärilläni, mutta jossain vaiheessa tämä on taas ohi.


Pientä ylikunnon uhkaa on ilmassa, se tässä ehkä eniten kuumottaa. Tällä hetkellä minulla on kielto lähteä repimään mitään 50 kilsan juoksuja tai muita selkeästi ylikuormittavia juttuja, vain pieni tavoitteeton lönköttely on sallittua. Ylikunto on oikeasti aika pelottava case paljon liikkuvalle ja olen lukenut kauhutarinoita siitä, kuinka jengi on joutunut lopettamaan urheilun jopa useammaksi vuodeksi sen takia. Siihen minulla ei ole varaa, joten nyt pitää ottaa iisisti. Onneksi tähän puututtiin hyvissä ajoin ennen kuin ehti käydä oikeasti köpelösti. 


Masennus näyttää jokaisen sen kokeneen kohdalla erilaiselta. Välillä on hyviä päiviä, välillä vähän huonompia, mutta hoitamalla se on hoidettavissa ja jossain vaiheessa taas ohi. Myös kuntoutuminen toimii gradually, then suddenly -periaatteella ja jossain vaiheessa sitä vain huomaa, että onkin taas pinnan yläpuolella. Varmaa on, että se päivä tulee ja tällä kertaa toivottavasti vähän nopeammin kuin viimeksi. Päihteettömyys auttaa siihen jo aika paljon. 


Varmaa on kuitenkin se, etten aio tätä tälläkään kertaa hävetä. Eikä tulisi kenenkään muunkaan, jonka tietoja joku näätä nyt jakelee tuolla pimeissä verkoissa bitcoinien toivossa. Häpeä on hänen, ei todellakaan uhriensa. Jokaisen, jonka hoitotiedot on pöllitty, kannattaisi olla ensisijaisesti ylpeitä siitä, että ovat hoitoon menneet! 


Masennuksen hoito puolestaan näyttää mm. tältä