Hyvää tuoretta vuotta!
Katsantakannasta riippuen vuosi 2022 alkoi joko hienosti tai pettymyksellä. Tarkoitus oli alunperin viettää vuodenvaihteen päivät Innsbruckissa, mutta elämän tullessa tielle kohde vaihtui lennosta ja lyhyellä varoajalla Kilpisjärveen. Ei voi kuitenkaan sanoa, että harmittaisi. Lumitilanne Itävallassa on katastrofaalisen huono, kun taas Käsivarressa on eniten lunta koko Suomessa. Laskettavaa siis löytyi todennäköisesti paremmin kuin mitä Alpeilta olisi saanut kaivettua, eikä maisematkaan Itävallalle ainakaan hävinneet.
Kaamoksen vallitessa valoa ei Kilpparilla mäkiin riitä kuin muutama hassu tunti päivässä, joten ne piti hyödyntää tehokkaasti. Kymmenen aikaan kun lähti liikkeelle, oli vielä pimeää, ja himmeä valon kaje alkoi näyttäytyä yleensä puolivälissä skinnatessa ylös. Näin päivän valoisimman hetken sai ajoitettua öbaut toppiin ja matkalle alas. Kahteen mennessä kun oli takaisin autolla, ei otsalamppuja vielä tarvittu.
Sää ei Kilpisjärvellä olisi voinut paljoa parempi olla. Taivas oli liki koko viikon pilvetön, mitä nyt yksi pakollinen sumuinen päivä osui keskelle. Tuulet olivat erittäin maltilliset ja pakkaset pyörivät vähän alle parissakymmenessä. Tämä oli ensimmäinen kertani Kilpparilla tähän aikaan vuodesta enkä voi kuin ihmetellä paikan kauneutta. Tiedossahan se toki oli, viime kesänäkin vietin Käsivarren erämaassa melkein kuukauden töissä, mutta sydäntalvella maisema pääsi todella oikeuksiinsa. Valkoiset vuoret ja kaamoksen uskomaton valo olivat sellainen kombo, ettei joku Itävalta voisi koskaan tarjota vastaavaa. Pimeys on aliarvostettu ja turhaan pelätty ilmiö, joka todellakin antaa enemmän kuin ottaa. En ole varma olenko missään Suomessa nähnyt mitään niin kaunista kuin Kilpisjärvi kaamoksessa. Kuin pisteenä i:n päälle, kylä tarjosi uudenvuodenaatoksi kirkkaimman valoshown, jonka olen todistanut.
Laskutkin olivat hyviä. Ei ne mitään alppityylin tonnin nousuja olleet, mutta oikein mukavia losotteluja, kun oikean aspektin löysi. Saanan taakse oli tuuli kerännyt mukavia uomia ja Mallalla puuteria oli vyötäröön asti. Pohjia ei Kilpparillakaan vielä kunnolla ollut, joten vähän sai kiviä välillä väistellä, mutta linjoja kyllä löysi kun vähän tuulen suuntia mietti. Jehkaksen kuru oli kerännyt lunta oikein mukavasti ja väitän, että reissun viimeinen lasku oli vuoden paras! On myös varsin todennäköistä, että se sellaiseksi jää, joten yhtään ei auta harmitella, ettei Itävallan vesikeleihin tällä kertaa päässyt.
Parasta Kilpparilla – kaiken muun lisäksi, siis – oli ruuhkattomuus. Kaipa se on se pimeys, jota väki välttelee, koska koko reissulla näimme oman porukan lisäksi yhden ainoan muun laskijan, joka skinnasi vastaan Jehkaksen alla, ja hänkin oli norjalainen. Pois ajellessa lounaspysähdyksellä Levillä iski ahdistus kylän tuhansien turistien ja lokaalien seassa.
Tämä oli vasta pieni pintaraapaisu Käsivarren tarjonnasta, mutta upea sellainen, ja herätti melkoisen kuumeen päästä takaisin. Kunhan lunta (ja valoa) tulee vielä kevättä kohti lisää, voin vain kuvitella millainen mäkitarjonta erämaan puolella aukeaa! Suoraan sanottuna se houkuttaa jopa enemmän kuin Tirolin Alpit tällä hetkellä. 1200 kilometrin ja 16 tunnin ajomatka Helsingistä Kilpisjärvelle on totally worth it.
Lopuksi vielä suositus: Jos Kilpparille suunnittelet suuntaavasi, ota koodia Lapland Guidingin Villeen. Opastukset, paikallistietämys ja erämaakuskaukset hoituu korkeimmalla mahdollisella tasolla ja välipäivinä se vie sut vaikka pilkkimään rautua! www.laplandguiding.com.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti