Toinen asia viime viikkoisen varustetsekkauksen lisäksi, mistä minulta on paljon kysytty, on miten minä treenaan.
Viikon päästä starttaava reissu tulee olemaan fyysisesti isoin puristukseni tähän mennessä. Yhdistämällä Kilimanjaron ja Aconcaguan olen neljän viikon aikana liikkeessä yli kaksikymmentä päivää ja niistä 17 kiipeämässä yli neljässä tuhannessa metrissä. Vähintään kuutena mennään jo yli 5000:n metrin. Noissa korkeuksissa pelkkä teltasta ylös nouseminen hengästyttää, liike on hidasta ja lihakset eivät palaudu vaikka kuinka venyttelisi. Taskuun tarvitaan siis eniten kestävyyttä ja sitkeyttä. Jossain Aconcagualla edetään päivässä ehkä maksimissaan pari kilometriä, mikä kuulostaa vähältä. Nousumetrejä kerralla kerätään 300:n ja 1800:n väliltä. Mutta kun viidessä tonnissa on sitä happea yli puolet vähemmän kuin merenpinnan tasolla, se tekee päivistä todella raskaita.
Keho aklimatisoituu hiljalleen. Molemmat nousut on suunniteltu sen mukaan, että kroppa sopeutuisi mahdollisimman hyvin alati ohenevaan ilmaan. Se on yksi syy miksi myös reissut yhdistin. Jos Kilimanjaro – joka kuitenkin on enemmän vaellus kuin kiipeilyä – menee nappiin, saan siitä todella hyvän sopeutumisen Aconcaguaa varten, mikä takaisi minulle helpomman alun jättiläisen nousuun. Kun keho on jo valmiiksi sopeutunut, lepo ja ruokahalu ovat parempaa ja voimia 6962-metrisen huipun loppunousuun säästyy paremmin. Monella tapaa näen Kilin viikon vielä treeninä Acoa varten, vaikka hattu kourassa Afrikankin huipulle tietenkin lähden.
Kävelyllä keskuspuistossa, 20 kiloa selässä.
Mont Blancille jouduin lähtemään elokuussa käytännössä treenittä, koska jalkani oli kesällä tulehtunut ja jouduin pariksi kuukaudeksi pakkolepoon. Sillä oli varmasti oma vaikutuksensa huipun saavuttamatta jäämiseen. Blancilla jalka kuitenkin oli jo kunnossa, joten samaista reissua voinee pitää lähtölaukauksena Kilin ja Acon treenille. Sen jälkeen olen liikkunut paljon.
Tein suunnitelman, jossa syksyn työreissujen oheen lisäsin viikoittaiset kahvakuulat ja porrasnousut. Syys-lokakuussa minulla oli neljä treenipäivää viikossa ja marraskuussa määrä nousi viiteen. Konsultoin hyvää ystävääni Vilmaa, joka toimii personal trainerina, ja sain häneltä rohkaisevan vahvistuksen ohjelmaani. Hän totesi sen toimivaksi. (Tsekkaa
www.vimmatraining.fi, jos on hyvän PT:n tarvetta! Vilmalla on mukavan erilainen lähestymistapa verrattuna perus fitness-hörhöilyyn.)
Malminkartanon 426 porrasta.
Aloitin harjoittelun tekemällä kaksi kertaa viikossa 20-minuuttisen kahvakuulatreenin kotona ja juoksemalla lenkkareissa Malminkartanon portaita. Joskus lintsasin sen verran, etten ajanut Maltsuun asti, vaan menin tuohon omalle takapihalleni Kaivopuistoon juoksemaan mäkeä. Juoksu ja porrastreenien kesto oli aluksi noin 45 minuuttia. Asensin myös kotiini leuanvetotangon ja tein säännön, että joka kerta kun siitä kävelee ali, pitää vetää yksi sarja.
Syyskuussa minulla oli kaksi työkeikkaa Nuuksiossa sekä viiden päivän vaellus Sarekissa, joissa kaikissa oli selässä noin 18-kiloinen rinkka. Reissut integroituivat treeniin mukaan hyvin. Lokakuun alussa lisäsin samaisen rinkan painon mukaan Malminkartanolle. Pakkasin reppuun kahvakuulan ja vesipulloja ja nousut hidastuivat huomattavasti. Samalla aloin sisäänajaa uusia ylävuorikenkiäni.
"Treenaa sitä, mitä olet tekemässä" sanoi joku. Parasta harjoittelua vaellukselle
on vaeltaminen. Sarek, syyskuu.
Jatkoin lokakuussa nousemalla noin 2500 porrasta kerralla Malminkartanolla 2-3 kertaa viikossa. 426:lla portaalla se tarkoitti noin viittä kierrosta kerralla. Yhden viikon jätin väliin, koska olin Rukalla syysloman vietossa. Siellä kuitenkin kävin kolme päivää laskemassa ja nousin kerran mökin vastapäisen kukkulan laelle. Lokakuussa kävin myös työn puitteissa vetämässä kolme päivää Repoveden reiteillä. Ensin yhden 16-kilometrisen pikavaelluksen ja seuraavana viikonloppuna vedin parikymmentä kilometriä rinkka selässä asiakkaiden kanssa. Repovesi on erinomaista treenimaastoa sen korkeiden nousujen ansiosta.
Reopvesi ja Repoveden nousut
Marraskuussa kasvatin askelmien määrää portaissa 3000-3500:aan. Aikaa per treeni meni noin puolitoista tuntia. Samalla nostin viikoittaisten käyntien määrän vähintään kolmeen. Treenin aikana ei saanut pitää taukoa eikä juoda, ainoastaan painaa eteenpäin, oli keli mikä tahansa. Yhden viikon lintsasin taas, koska olin New Yorkissa. Siellä tuli kuitenkin käveltyä yli 20 kilometriä päivässä ja yhden päivän vietimme Breakneck Ridgen ulkoilupolulla, joten hukkaan ei viikko mennyt. Kahvakuulatreenin tein edelleen kahdesti viikossa Aamu-tv:tä katsellessa ja leuanvetosääntöäkin noudatin ainakin suunnilleen. Näiden lisäksi kävin vielä vähintään pari kertaa viikossa vähän palauttelevalla kävelyllä Kaivopuistonrannassa. Tällä setillä vedin viime viikonloppuun asti.
Treenaan New Yorkin Central Parkissa, kuten kuvasta näkyy.
Viimeisen Maltsun treenin viimeisen nousun jälkeinen kuva.
Tän jälkeen menin leikkaamaan hiuksista kymmenen senttiä pois.
Tässä joulukuun alussa kaikki housuni kiristävät pohkeista. Kun lähtöön on viikko, olo on luottavainen. Vaikka eihän mikään treeni koskaan riitä, uskon silti olevani valmis. Nämä viimeiset päivät lepään ja syön niin järkyttävän määrän pitkäkestoisia hiilareita kuin vain mahdollista. Pastaa, sushia, perunoita, lättyjä, hampurilaisia, leipää. Keittiöni pöydällä on viipaloitu pullapitko ja Nutellapurkki, joista pitää ottaa joka kerta, kun keittiössä käy. Tavoitteeni on saada tällä viikolla sen verta lisää massaa, mikä Kilimanjarolla kuluu, jotta pääsisin Aconcagualle lähtemään siinä painossa, mihin treeni päättyi.
Se fyysisestä puolesta. Henkinen valmistautuminen on sitten asia erikseen ja siitä kirjoittelen myöhemmin tällä viikolla
Soberismia-blogissani.
Aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Ehkä myös välipala.