tiistai 18. toukokuuta 2021

Kun juoksu kulkee!


Aika tarkalleen puoli vuotta sitten lopetin kaiken liikkumisen kuukaudeksi, kun orastava ylikunto osoitteli merkkejään. Se johtui fyysisen ja psyykkisen rasituksen yhteenlaskusta, joka oli mennyt koronavuonna överiksi, ja marraskuussa oli pakko vetää liinat kiinni ja pysähtyä. Psyykettä alkoi hoitaa terapeutti ja fysiikkaa valmentaja, tuttuja molemmat jo vuosien takaa. Valmentajan kanssa en kuitenkaan ollut koskaan aiemmin tehnyt töitä, lähinnä ryypännyt nuoruusvuosina.

Joulukuussa aloittelin taas hiljalleen liikkumisen laskukauden avaamisella ja ennen vuodenvaihdetta uskaltauduin taas juoksemaan. Uutena lajina mukaan tuli myös kuntosali, jota olen vältellyt koko ikäni. Kuten aiemmin kirjoittelinkin, jouduin periaatteessa opettelemaan juoksemaan kokonaan uudelleen sykkeitä seuraten ja ensimmäistä kertaa tekemiseen tuli joku tolkku. Treeniohjelmaan tuotiin juoksun oheen myös kävely. 


Sali ist krieg!


Kun alkaa tekemään valmentajan kanssa hommia, pitää olla joku tavoite, jonka mukaan treeniä suunnitellaan. Jollekin se voi olla laihtuminen ja rantakunto, toiselle vaikka yksittäinen juoksu- tai teräsmieskisa, jonka mukaan sitten ohjelma tehdään, jotta suorituksesta tulee maksimaalinen. Minun virallinen tavoitteeni on 8000-metrinen vuori, eli käytännössä hillitön kestävyyskunto ja välitavoitteina on juosta tänä vuonna ensimmäinen ultrajuoksu ja ainakin yksi maastomaraton. Haluan myös olla hyvässä työkunnossa sillä sekunnilla, kun työt taas palaavat. Toiveeni oli, että treeniä suunniteltaisiin mahdollisimman paljon juoksun kautta.


Talvi meni pitkälti laskiessa , joten harjoittelu mukautettiin sen mukaisesti. Kävelylenkit pystyi korvaamaan skinnailuilla ja salitreenin korvikkeena roudasin kahvakuulaa mukanani pitkin Lappia. Viikottain kalenterissa oli myös juoksulenkkejä, jotka olivat välillä aika mielenkiintoisia kolmenkympin pakkasissa. 


Juoksulenkki, 29 pakkasta, Äkäslompolo


Huhtikuussa, palattuani etelään, pääsin viimein aloittamaan kunnolla juoksukauden ns. normaaleissa olosuhteissa ja shortsit sain ekaa kertaa jalkaan vapun aikoihin. Ja ai hitto, että on juoksu alkanut taas maistumaan!


Aloin juoksemaan kolme vuotta sitten, joista kaksi ja puoli meni ilman päätä tai häntää, ilman, että mietin yhtään mitä olen tekemässä tai tavoittelemassa. Kunhan rynnin menemään ja ilmoittauduin kisoihin silloin tällöin. Pisin veto tähän mennessä on ollut Vaarojen maraton viime syksynä ja olen siitä kyllä edelleen vähän ylpeä, mutta en minä silloinkaan tiennyt mitä olen tekemässä tai miten siihen olisi pitänyt valmistautua. Kunhan vetelin jotain lenkkejä ja söin pullaa.


Nyt tekemisessä on viimein tolkkua ja tulokset näkyy. Viimeisen kahden viikon aikana olen tehnyt kaksi parasta juoksuani koskaan, jos tekniseltä kannalta asiaa mietitään. Ensimmäinen oli Wings for Life -juoksutapahtuma, jonka juoksin kaverini Robsonin tiimissä Töölönlahdella pari viikkoa sitten. Juoksin 12 kilsaa aikaan 1:14:59 keskivauhdilla 6:15, joka vielä viime kesänä olisi ollut ihan mahdoton ajatus. Olen hokenut valmentajalleni nyt puoli vuotta, että helppo kymppi tuntiin ei minun kohdallani tule koskaan toteutumaan, mutta nyt alan jo hieman epäilemään omia puheitani. 


Wings for life -jengi Töölönlahdella


Viime viikonloppuna juoksin puolimaratonin aikaan 2:30:01, mikä on uusi ennätykseni. Aluksi harmitti, sillä jäin tavoiteajastani – 2:30 alituksesta – KAKSI SEKUNTIA, mutta teknisesti puolikas meni täysin suunnitelman mukaan. Lähdin vähän turhan hiljaa, mutta tarkoituksena olikin kiihdyttää vauhtia koko matka ja niin juuri tapahtui. Nopeimmat kilometrit juoksin vasta 15:n jälkeen ja tekeminen tuntui koko matkan hyvältä. Aiemmin en olisi koskaan uskonut voivani nostaa vauhtia vielä 20 kilometrin juoksun kohdalla. 


Puolimaratonilla Lauttasaaressa


Tavoiteet ovat tärkeitä ja tekniikka myös, mutta mikä parasta, viime aikoina juoksu on tuntunut erityisen hyvältä henkisesti. Lyhyet, pitkät, puolikkaat, whatnot, kaikki ovat menneet pitkälti nautiskellen. Odotan joka päivä, että pääsen ulos ja juoksemaan, ja onnistumiset ruokkivat tätä fiilistä koko ajan lisää. Ja loppujen lopuksi juuri se on tärkeämpää kuin mikään kasitonninen tai ultramatka, se että nauttii tästä hommasta joka arkinen päivä. ”If you’re all about the destination, take a fucking flight” laulaa Frank Turner ja osuu johonkin hermoon. 


Maistuu!