keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Haastavia olosuhteita Pyhällä 18.-22.4.


Lapin-turneeni jatkui Ruotsin jälkeen töiden merkeissä Partioaitan 365 Klubin vapaalaskuviikolla Pyhällä. Tavoitteena oli viiden päivän ajan tutustua takamaastoissa laskemiseen 12:n klubilaisen kanssa.

Olosuhteet olivat vähintään haastavat lämpötilojen noustua möllöttävän auringon myötä edellisviikolla jo kymmenen asteen kieppeille. Yllättävä kevätkeli oli muuttanut lumipakan yhdeksi läpimädäksi mössöksi, joka ei kantanut enää ollenkaan ja päästi läpi ihan pohjaan asti. Jos siis laski offareiden puolelle, meinasi lauta haukata alla oleviin kiviin asti, vaikka hankea riitti edelleen parhaimmillaan yli 70 senttiä. Alkoi näyttää uhkaavasti siltä, että takamaastoihin ei takamaastoviikolla olisi asiaa ja piti alkaa jo tekemään luovia ratkaisuja, jotta keikka saatiin onnistumaan.

Näyttää hyvältä, tuntuu pahalta. Ei kanna ollenkaan.

Ohjelmaan kuului laskemisen ja skinnailun lisäksi Pyhän hiihtokoulun vetämä lumiturvallisuusluento, piipparitreeniä ja lumivyörypelastusharjoitus. Nämä saimme vielä toteutettua rinne- ja retkialueiden puitteissa ja ensimmäisen skinnauksenkin suoritimme Tajukankaan huoltotietä pitkin samalla, kun tuijotimme säätiedotuksia kuin maailmanlopun ennustetta. 

Lumivyöryuhrin pelastus käynnissä

Kevät oli monimuotoinen pitkin viikkoa

Ensimmäisinä päivinä edes hissioffareita ei käytännössä pystynyt mädässä lumessa laskemaan, mutta kuin ihmeen kaupalla loppuviikkoa kohti alkoi taas pakastua. Perjantaina pääsimme jo sankassa lumisateessa pohjoisen hissien metsiin ja lopulta viikon kruunuksi suunniteltu pitkä skinnauspäivä Pyhän tuntureille saatiin kuin saatiinkin lauantaina toteutumaan. Pakkasta oli muutaman yön ollut juuri sen muutaman asteen verran, että pieni kantava kerros oli lumeen ehtinyt jäätyä ylempänä tunturissa, jolloin sekä hiihto, että lasku oli takamaastoissa turvallista.

Nousimme oppaamme Jussin johdolla hissillä ylös ja laskimme pohjoisen suuntaan kohti Karhunjuomalampea. Sieltä skinnasimme Pikkukurun kupeeseen Ukonhatun rinteille ja koska mäki taakse päin näytti varsin hyvältä, otimme vielä toisen laskun alas pohjoiseen. Noitatunturi oli jo sen verran lumettomassa kunnossa, että toisen laskun jälkeen nousimme suosiolla toistamiseen Ukonhattua ylös ja tällä kertaa huipulle saakka, mistä laskimme harjannetta pitkin kohti Isokurun laavua. Metsän alaosa alkoi taas olla etelän puolella sen verran mätää, että loppumatka meni melkoiseksi rimpuiluksi ennen kurun pohjan saavuttamista. Olen muuten melko varma, että Isokurun pohjalta ylös laavulle nousevat portaat ovat maailman pisimmät.

Pääsi siellä viimein hiihtämään maastossakin

365 Klubi Ukonhatulla 

Wheeeeeeeeee!

”Vaikeuksien kautta voittoon” lienee paras klisee, jolla klubin ensimmäistä offarilaskuviikkoa kuvata, mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Talven viimeinen työkeikka oli leppoisa, porukka erinomaisen mukava ja säästäkin saatiin lopulta kaikki irti, joten ei voi valittaa.

Tyytyväisten klubilaisten kaikottua kohti etelää minä ajelin Rovaniemelle, mistä poimin kyytiin poikani ja ajelimme vielä jatkamaan talvea hetkeksi Sallaan. Täällä kaikki ei sitten ihan putkeen ole mennytkään, mutta siitä lisää ensi viikolla. 



Pyhällä mukana hiihtivät:




maanantai 16. huhtikuuta 2018

Yllätykselliset Ruotsin vuoret 6.-15.4.2018


Matka Ruotsin vuorille oli erikoinen. Yhtäkään niistä projekteista, joita oli tarkoitus tehdä, ei saatu hädin tuskin edes aloitettua, mutta epäonnen myötä päädyimme lopulta tekemään paljon enemmän.

Tavoitteita oli kaksi: Tehdä Kebnekaisen traverse, eli skinnata ja nousta Halspassetin kautta pohjoispuolelta ylös ja laskea Ruotsin korkeimmalta huipulta itäistä reittiä alas, sekä laskeutua Duolbagornin kraateriin ja poistua myös sieltä laskien pois. Olosuhteet olivat olleet vaihtelevat jo jonkin aikaa ja tiesimme, että Ruotsissa on todella huonoluminen talvi, lähdimme kuitenkin toiveikkaina yrittämään. Ajelimme Oulun ja Kiirunan kautta Nikkaluoktaan, mistä moottorikelkka kuljetti meidät Kebnekaisen tunturiasemalle. Asema on auki talvisin noin 1,5 kuukauden jakson maalis-huhtikuussa, jolloin se palvelee pääasiassa hiihtovaeltajia ja päiväturisteja. Jonkin verran vapaalaskijoitakin riitti, mutta vähäluminen talvi todennäköisesti piti suurimman tungoksen loitolla.

Aurinko paisteli saapuessamme perille. Fiilis oli vähän kuin kotiin olisi tullut, tämä on kuitenkin jo viides vuosi putkeen, kun Kebnekaisen kupeessa pyörin. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa talvella! Asetuimme taloksi ja lähdimme tekemään pientä tiedustelumatkaa projektiemme suuntaan nähdäksemme miten huono lumitilanne todellisuudessa on. Noustuamme sinänsä ihan mukavassa kunnossa olleen personal backenin, eli tunturiaseman takana olevan pikkunyppylän yli totuus valkeni: Laaksossa ei ollut muuta kuin tuulen pakkaamaa lähes jäistä kinosta ja kiveä, joiden päältä kaikki irtolumi oli lentänyt taivaan tuuliin. Skinnasimme tunnin verran östra ledenin alkuun Kebnetåkkan alle, mistä reittimme lähtisi ylös. Solassa lunta sentään näytti olevan ihan kohtalaisesti, mutta (viisiportaisella asteikolla) nelostasolla oleva lumivyöryvaara teki reitistä uhkaavan. Emme lähteneet sitä ensimmäisenä päivänä nousemaan vaan tyydyimme yllättävän hyvään laskuun solan reunalta alas laakson pohjalle.

Korppua

Tunturiasemalla kävimme konsultoimassa paikallisia ja alkoi tuntua ilmeiseltä, että alkuperäiset tavoitteemme voisi heittää romukoppaan. Halspasset oli todella vyöryaltis, samaten Duolbagornin kraateri, eikä niihin ollut mitään asiaa näissä oloissa, ei ainakaan turvallisesti. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi nousta Kebnekaisen huipulle suhtellisen vakaata östra ledenia pitkin. Päätimme lähteä seuraavana aamuna, kun vyöryvaarakin tippui kolmoseen.

Aurinko paisteli skinnatessamme eiliseltä tuttua latua kohti östra ledenia. Säätiedot lupailivat kuitenkin liki myrskytuulia ylemmäs, joten emme varsinaisesti pidätelleet hengitystämme onnistumisen toivossa. Kebnetjåkkan solassa lunta riitti ja ylös hiihdellessä totesimme, että jos ei muuta, niin luvassa olisi varsin miellyttävä lasku takaisin, jos huippu jäisi saavuttamatta. Tuulenpuuskat matkalla olivat jo varsin mojovia ja mitä ylemmäs pääsimme, sitä kovemmiksi ne muuttuivat.  Ennusteen mukaan pahin myräkkä alkaisi vasta puolenpäivän jälkeen, eli helpotusta ei varsinaisesti ollut luvassa, päinvastoin. Mitä ylemmäs pääsimme, sitä pahemmaksi keli muuttui. Tuulen lisäksi Kebnetåkkan yläosa, jonka kautta siis Kebnekaisen itäinen reitti kulkee, alkoi peittymään pilveen ja näkyvyys huononi metri metriltä. Lopulta tilannetta punnittuamme emme nähneet muuta vaihtoehtoa kuin lähteä alas. Alati huononeva sää yhdistettynä vyöryherkkiin olosuhteisiin ei varsinaisesti ole hyvä yhdistelmä, joten turha sitä lähteä uhmaamaan. Etenkin kun olimme vasta puolimatkassa huipulle eikä myrsky ylhäällä olisi ainakaan helpottanut. Niinpä irroitimme skinit, kasasimme laudat ja laskimme pettyneinä alas. 

Tyyntä ennen myrskyä...

Lasku oli kuitenkin erinomainen! Östra ledenin alaosan sola oli kerännyt tuulen ansiosta runsaasti lunta ja sitä oli nautinnollista laskea. Mutta kun solasta pääsi ulos, todellisuus iski vasten kasvoja. Laaksossa tuuli noin 20 m/s ja ennusteen lupaama myräkkä oli toden teolla alkanut. Onneksi se sentään puhalsi myötätuuleen matkallamme takaisin tunturiasemalle nuolemaan haavojamme. 

Tuulee!

Taustalla Duolbargorni, jonka yläosan kraateri (piilossa pilven takana) jäi odottamaan ensi vuotta

Päätimme lähteä seuraavana aamuna yrittämään vielä uudelleen, mutta koska tuuli puhalsi edelleen kuin lumitykki heti personal backenin yläpäässä, ei pidemmälle ollut järkeä lähteä. Laskimme pari kertaaa tunturiaseman mäen, teimme pari ankkuriharjoitusta ja palasimme alas. Sääennuste tuleville päiville ei lupaillut muutosta ja koska lumivyöryvaara pyöri sekin vähintään kolmosella, piti alkaa tekemään ratkaisuja. Kebnen alueen olosuhteet olivat tänä keväänä turhan vihamieliset ja yksikään projekteistamme ei tullisi onnistumaan, joten päätimme pakata kamat ennenaikaisesti ja häipyä. Näin meillä olisi mahdollisuus yrittää löytää edes jotain laskettavaa jostain muualta ennen kotimatkaa. Löimme kamat kasaan ja hyppäsimme kelkkaan, joka heitti meidät takaisin Nikkaluoktaan. Päätimme suunnata satakunta kilometriä luoteeseen, Abiskoon.

Personal backen, eli "henkilökunnan mäki" tunturiaseman takana tarjosi parhaat lumet

Olimme nähneet hyvännäköisiä kuvia Abiskon Björklidenistä Instassa ja ajattelimme, ettei se nyt ainakaan huonompi vaihtoehto Kebnekaisen alueeseen verrattuna olisi. Bonuksena olisi hissi huipulle, eli ihan joka nousua ei tarvitsisi skinnata. Joskin yli 1,6 kilometriä pitkä ankkurihissi sai nivuset välillä toivomaan siltikin vaihtoa nousukarvoihin. Todella vähäluminen oli Björklidenkin, mutta keskuksen reuna-alueen offarimaastot olivat kuitenkin laskettavissa. Sama tilanne oli seuraavana päivänä naapurikeskus Riksgränsenissa, missä pilvettömän taivaan alla pääsi laskemaan varsin kohtuullisia hissioffareita. Riksgränsen on jokaiselle 90-luvun lumilautailijalle legendaarinen paikka. Täällä on otettu vuonna 1996 ehkä ikonisin lumilautakuva ikinä Ingemar Backmanin siihen aikaan järjettömän kokoisesta backside airista. Kuva on porautunut jokaisen noihin aikoihin lajia harrastaneen mieliin ikuisiksi ajoiksi ja pienenä bucketlist-juttuna iloitsin, että sain vedettyä pari backside airia Riksun maastossa pyhiinvaelluksen hengessä!

Riksgränsenin maisema palkitsee

Somen voima on välillä arvaamaton. Matkallamme Kebnekaiselta Björklideniin laitoin Instagramiin kuvan saatesanoin ”heihei Kebne ja helou Abisko, mitähän sinulla olisi tarjota?” Pyhälä operoivan ohjelmapalvelu Bliss Adventuren Artturi Kröger kommentoi kuvaan, että ehkäpä Arctic Guidesilla olisi jotain, tägäten firman mukaan. Vähän ajan päästä Arctic Guidesilta tuli viestiä, että tervetuloa Abiskoon, kiinnostaisiko heli-ski -hommat? Kävi ilmi, että perjantaille olisi ehkä laskuja tarjolla ja lyhyen viestivaihdon jälkeen, ennen kuin huomasimmekaan, meillä oli yhtäkkiä paikat helikopteriin parin päivän päähän. En ole ennen heliskitä/boardia kokeillut ja nyt mahdollisuuden tiputtua vähän liian helposti syliin oli pakko tarttua tilaisuuteen. Varsinkin kun Björklidenin ja Riksun kohtalaisista lumista huolimatta näytti siltä, että hyvät laskut tällä reissulla olivat aika kiven alla. Helikopteri tarjosi mahdollisuuden saada edes muutama oikeasti eeppinen linja tälle viikolle.

Arctic Guides & Anders

Niinpä perjantai-aamuna viiden hengen ryhmämme hyppäsi Arctic Guidesin omistajan Anders Bergwallin kanssa kopteriin ja ampaisimme ilmaan. Sää oli liki täydellinen, aurinko paistoi ja tuulta ei ollut nimeksikään. Lämpötila huiteli jossain viiden asteen paikkeilla. Upea kevätpäivä siis. Ja viimein myös niitä hyviä laskuja! Teimme Andersin johdolla kuusi piiiiiiiitkää laskua ympäri Abiskon vuoristoa, ihastellen laaksoissa makoilevia hirvilaumoja niiden välissä. Pohjoisseiniltä löytyi hyvin linjoja vähälumisesta vuodesta huolimatta. 35:n vuoden kokemuksella puhunut Anders ei muistanut koko lasku-uransa ajalta näin kuivaa ja kylmää talvea. Lensimme huippuja ja laskimme harjanteita viitisen tuntia, jonka jälkeen alkoi olla jalat sen verran muusia, että uskomattoman hienosta kokemuksesta huolimatta palatessamme Björklidenin hekokentälle olin varsin onnellinen laskujen oltua paketissa. Vaan olipa yksi hienoimmista laskupäivistäni ikinä! Keskustelua helilaskemisen ekologisuudesta varmasti riittää, mutta olen iloinen, että keikka tuli tehtyä. 



Koitin googlailla helikopterien ympäristövaikutuksia (ilmeisten meluhaittojen lisäksi), mutta todella huonosti on dataa tarjolla. Ilmailun vaikutuksista puhutaan käytännössä ainoastaan lentokoneiden osalta, eikä eriteltyä faktaa helikoptereista ihan helpolla löytynyt. Vaikkakaan missään kokonaisuudessa helilaskeminen tuskin mikään suuri kuormittaja ole, kiinnostaisi saada vähän tarkempaa päästötietoa ko. aparaateista ja yksittäisen kopterin kulutuksesta. Saa linkkailla, jos löytyy.

Kahvitauko, Abisko style

Upean heli-päivän päätteeksi suuntasimme (hybridi!)auton vielä takaisin kohti Suomea. Rovaniemellä pitäsi olla vasta parin päivän päästä, joten ajelimme päättämään yllätyksiä täynnä olleen reissumme vielä Pallakselle, missä lunta riitti edelleen liki kymmenen asteen lämpötiloista huolimatta. Parin päivän kruisailu todennäköisesti Suomen parhailla offarimaastoilla päätti matkan hienosti.

Pallas!

Viikko Ruotsin vuorilla oli yllätyksellinen. Emme saaneet yhtäkään suunniteltua asiaa tehtyä mutta juuri sen ansiosta päädyimme tekemään liudan muita juttuja, joita ei olisi suunnitelmiin normaaleissa olosuhteissa tullut edes harkittua! Ehkä jopa historiallisen huonosta lumitilanteesta huolimatta länsinaapurin Lappi tarjosi upeita elämyksiä, fiiliksiä ja huikeita laskuja ja osoitti, että on erinomainen vaihtoehto kevään laskuille vastakin. Voin vain kuvitella, millaista tekeminen on hyvälumisina vuosina! Kebnen ja Duolbagornin projektit jäivät odottelemaan, joten eiköhän se tule selviämään ehkä (toivottavasti) jo ensi keväänä!

E10

Ruotsissa mukana matkasivat:




perjantai 6. huhtikuuta 2018

Kiitos Talma 2017/18 !


Talman kausi on tämän viikon myötä minun osaltani ohi. Vaikka keskus pitääkin mäkensä tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään (15.4.!!) auki, minä lähden nyt Lappiin ja viimeiset viikot jäävät kotikeskuksessa väliin.

Laskeskelin tuossa, että tänä vuonna tuli kuluneeksi jo 21 vuotta siitä, kun ensimmäisen kausikorttini Sipoon Alpeille ostin. Aika kiitettävästi on siis tullut noita muutama pikkumäkeä hinkattua, vaikka välissä muutama hiljaisempi kausikin on ollut. Tämä vuosi oli erinomainen, päiviä kertyi lukuisia ja vanha jaksoi taas leikkiä! Vedin ekan frontside kolmosenkin hyppyristä moneen vuoteen!

 Taipuu, taipuu!

Otetaan ajatusleikki: 
Leikitään, että laskin Talmassa tänä vuonna 20 kertaa. Joka kerta viihdyin mäessä kaksi tuntia, joista kun lasketaan tauot pois, laudan päällä olin 1,5 tuntia joka kerta. Yksi nousu ja Lasku Talmassa kestää noin kaksi minuuttia, eli puoleentoista tuntiin ehtii vetää noin 45 laskua. Ja jokaisen laskun aikana tulee kolme hyppyriä. Se tekee 135 hyppyä per laskupäivä, jolloin kauden aikana Talman bokseissa ehti tehdä toistoja kutakuinkin 2700 kappaletta. 

Voisi kai sitä huonomminkin talvipäivänsä käyttää. 

Kiitos Talma, nähdään ensi kaudella! Nyt Lappiin, viuh!






keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Täydellinen pääsiäinen Utössa


Koska suurin osa matkoistani suuntaa yleensä ylä- ja alamäkiin, päätin ottaa kerrankin loman levon kannalta. Kuten edellisessä blogissani kirjoittelin, viimeiset viisi viikkoa ovat olleet melko rankat fyysisesti treenikauden ollessa kuumimmillaan ja niinpä muutaman päivän ihan silkka lepo oli paikallaan. Eikä parempaa paikkaa siihen ole kuin Suomen ulkosaaristo ja siellä eritoten Utö.

Kävin syksyllä Utössa viikonlopun verran ja sieltä mantereelle palattuani varasin saman tien pääsiäiseksi mökin uudelleen. Tuolloin Utön rannoilla sain oloa nollattua enemmän kuin missään muualla aiemmin, jos vuoria ei oteta laskuun. Utö on yksi kauneimpia paikkoja missä olen käynyt, koska siellä ei ole mitään. Siellä on vain kallioita, meri, majakka ja muutama punainen tönö pienen hiekkatien varrella. Kauppa on auki kaksi tuntia päivässä ja kahvilakin ehkä, jos se jaksaa. Utöön ei siis kannata lähteä suurten suunnitelmien kanssa, kasa kirjoja riittää.

Saaristomeren kevät 

Täysikuu Utön Majakan takana

Utö on edelleen osittain suljettu sotilassaari

Sää tänä pääsiäisenä oli upea, joten joka päivä tuli ulkoiltua. Jokainen metri rannoista tuli taitettua (pl. sotilasalueet tietenkin) ja muuttolintuja auringossa tähyiltyä. Yritimme saada havaintoja myös hylkeistä, mutta ei osunut. Niitä kyllä tehtiin kyläläisten keskuudessa pitkin viikonloppua, mutta meillä ei ollut tuuria. Paluumatkalla sentään yhteysalus M/S Eivorin kannelta bongattiin kaukaisuudessa muutama. Samaten pari merikotkaa tuli nähtyä. 

Kahvia ja lintubongausta

Paluupäivälle maanantaille nousi koko Suomea pelotellut lumimyrsky, joka sai merellä lähinnä hymyilemään. Pienessä saaressa kaukana kaikesta myräkkä tuntui jotenkin kotoisalta. Laivalla teki mieli mennä kannelle. Kotimatka kesti lopulta noin 11 tuntia, eli saman verran kuin jos olisi Lapista ajellut kotiin. Utö on ihanan kaukana ollakseen niin lähellä. Seuraava paluu saareen on jo sovittu. 

Pääsiäisenä Suomea riepotellut myräkkä ulottui myös saaristoon


Nyt pari päivää pakkailua ja sitten suuntaa auton keula kuukaudeksi pohjoiseen. Ensi viikolla luvassa on Kebnekaisen ympäristön vuoret, sitten Partioaitan 365 Klubin laskuviikko Pyhällä ja lopuksi muutama viikko omaa laskua Sallassa, Pyhällä tai missä lie huvittaa!