keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Salla, Ylläs ja tähtäimenä lumivyöryteknikon pätevyys


Laskeskelin tuossa, että tänä vuonna tulen viettämään Lapissa yhteensä noin kolme kuukautta. Huhtikuussa 3-4 viikkoa, kesällä kuutisen viikkoa ja erinäisiä pätkiä siinä välissä. Ensimmäinen Lapin keikkani vei viime viikolla Sallaan ja Ylläkselle. 

Viikon pääkohteeni oli Ylläs ja siellä järjestettly lumiturvallisuuskurssi, mutta päätin ottaa pohjille pari päivää Sallassa, ettei pohjoiseen vain yhden viikonlopun takia ajelisi. Sallassa oli rapeat 32 astetta pakkasta mökin pihaan ajellessa, eli sydäntalvi näytti parastaan! Onneksi seuraavana aamuna sentään hieman hellitti ja mäkeen pääsi ”ainoastaan” 19 pakkasasteen siivittämänä, johon tosin oman lisänsä toi Sallan huipulla puhallellut 10 m/s tuuli. Ei päässyt hikoilemaan vaikka kuinka laski ja pöllyävä lumi teki näkyvyyden käytännössä olemattomaksi. Keskityin rinnelaskuun säästäen skinnaukset torstaille. 

-32°c. Rapeeta.

Seuraavana aamuna lämpötila oli yllättäen noussut maireat 15 astetta ja olosuhteet lupailivat hyvää. Uutta lunta oli tunturi täynnä, joten pakkasin skinnauskamat reppuun ja lähdin mäkeen suunnitellen Sallan loivia mutta leppoisia ja syvälumisia takamaastoja kohteekseni. Rinteessä kuitenkin huomasin, että etelästä puhaltanut tuuli oli pakannut isot kasat puuterilunta suoraan Sallan eturinteiden oikeaan reunaan eikä mäkiä ollut lanattu kissoilla ollenkaan. Vielä kun mäessä ei ollut itseni lisäksi ketään muita, käytännössä koko eturinne oli jätetty privaatiksi puuterikentäkseni, jota sai hissilaskuna luupata niin paljon kuin jaksoi! Hylkäsin nopeasti skinnailuhommat ja keskityin nauttimaan täydellisestä lumesta omassa mäessäni. Hyviä puuterilinjoja löytyi niin rinteestä kuin viereisestä metsästäkin ja päivä oli varmaan kauden toistaiseksi paras! Parin tunnin jälkeen olin jo aivan romuna tauottomasta pyydakruisailusta ja luovutin. Ihan mahtava päivä!

Wheeeeeeeeeeeee !

Perjantaina siirsin väsyneen ruhoni Ylläkselle, missä en ollut ennen käynyt. Upeassa pilvettömässä auringonlaskussa ajelin Äkäslompoloon, missä ehdin vielä hetken ihastella ympäröiviä kutsuvia tuntureita ennen kuin pimeys nielaisi ne syliinsä. Ymmärsin heti, miksi Finlavin lumiturvallisuuskurssi järjestetään juuri täällä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston tuella järjestetty Lumiturvallisuuskoulutuksen kehittäminen ja lumivyörytiedon tuottaminen -hanke on viimeisen parin vuoden aikana kehittänyt ensimmäisen suomalaisen lumiturvallisuuskurssi-putken. Hanketta on hallinnoinut Humanistinen ammattikorkeakoulu ja sen kehityksessä on ollut mukana lukuisia tahoja aina Lapin pelastuslaitoksesta Metsähallitukseen ja esim. Suomen hiihdonopettajiin. Aiemmin lumiturvallisuusopit on haettu perinteisimmin Ruotsista ja Norjasta, mutta viimein pohjoisten naapuriemme rinnalle on kehitetty kotimainen putki. Hankkeen päätyttyä vuoden 2017 lopussa syntyi FINLAV – Suomen Lumivyörykoulutus -koulutusjärjestelmä ja sitä hallinnoi nyt Suomen Hiihtokeskusyhdistys.

Piipparihommia

FINLAVin ensimmäiset kurssit järjestetään tänä talvena ja Ylläksellä oli vuorossa Lumiturvallisuus 1, joka on koulutusputken (yllättäen) ensimmäinen osa. Siitä voi jatkaa ensin kurssin kakkososaan ja siitä sitten halutessaan ns. PRO-puolelle, missä minunkin tähtäimeni on. Tavoitteeni on tulevien talvien aikana hankkia ensin lumivyöryteknikon pätevyys ja jatkaa siitä myös kouluttajaksi, jos rahkeet riittää. Lisää täytettä CV:hen!

Kaksipäiväinen kurssi sisälsi noin 50/50 -suhteessa luentoja sisätiloissa ja käytännön harjoituksia maastossa. Ensimmäisenä päivänä luento-osuuden jälkeen teimme piippari- ja pelastusharjoituksia hissimaastossa ja kävimme skinnaamassa ja arvioimassa rinnekulmia keskuksen vieressä. Iltapäivä huipentui kolmen vyöryuhrin pelastamiseen noin 50x100 metrin alueelta. 13:ssa minuutissa oli kaikki kolme uhria kaivettu ylös. Hyvä treeni!

Uhrin etsintää puolitoistametrisestä hangesta

Keli Ylläksen huipulla pilvien välissä oli komea

Toisena päivänä lyhyen luennon jälkeen pakkasimme kamat ja siirryimme Kesänkitunturille skinnaamaan, laskemaan ja tutkimaan lunta, kerrostumia ja arvioimaan maastoa. Mukavan viileässä talvikelissa skinnasimme hieman Kesängin huipun alapuolelle, kunnes lumi muuttui jäiseksi korpuksi ja laskimme alas. Koska puuteri puurajalla ja sen alla oli erinomaista, teimme vielä toisen nousun ylös samalla kaivaen hieman hankea nähdäksemme miten lumi oli Kesängillä kerrostunut. Saatiinpa yksi kunnollinen humahduskin aikaan heikon lumikerroksen romahtaessa jossain allamme. Onneksi olimme kuitenkin sen verran loivassa kulmassa, että varsinaista vyöryvaaraa ei allamme ollut. 

Mikä menee ylös...

...tulee myös alas


Kaiken kaikkiaan kaksipäiväinen Lumitruvallisuus 1 oli erinomainen tietopaketti talvella rinteissä liikkuville ja etenkin offareille suuntaaville. Tietoa ja käytännön taitoa jaettiin hyvässä suhteessa ja kurssin vetäjä, suomalaisen lumitruvallisuuden pioneeri ja HUMAKin lehtori Eeva Mäkelä oli loistava. Näillä opein on hyvä jatkaa ensin käytännön harjoituksiin omille skinnausreissuille mm. Kebnekaiselle ja siitä sitten FINLAVin kakkososaan joko keväällä tai sitten ensi talvena. 

Todistustenjako

Myös ensi-visiitti Ylläkselle oli hyvä. Yksi Suomen parhaista takamaasto-alueista kutsuu takuulla takaisin, toivottavasti vielä jo tämän talven aikana. Ehkä keväthangille? Ainoa särö hienoon viikkoon tuli majoituksestani, jossa nähtävillä oli tämänhetkinen Lapin turistihuuma. Tammikuussa off-seasoninkin aikaan huonehinta oli Lontoon kesäöiden luokkaa hotellin tason ollessa korkeintaan kahta ja puolta tähteä. Kalliilla hinnalla sai huonoa palvelua, nuhjuisen huoneen ja melkoisen myötähäpeän, kun katselin vaivaantuneita brittimatkailijoita syömässä kuivaa tiikerikakkua Kari Tapion soidessa taustalla. Näin härskiä Ota rahat ja juokse -henkeä ei ole aiemmin tullut pohjoisessa vastaan kuin mitä äkäslompololainen hotelli tarjosi, enkä voinut olla miettimättä, että tätäkö tämä nyt sitten on. Ihan sama mitä tarjotaan, kun jengi maksaa joka tapauksessa, koska Lappi, poro, revontulet ja joulupukki? Ei ihme, että kiinalaiset rakentavat jo omia hotellejaan omilla palveluillaan Suomeen. 

Aamukahvia ei ennen seitsemää hotellista saanut, koska huonesiivooja oli unohtanut käydä ja samalla jättää minulle huonehintaan kuuluneen pikakahvin, joten jouduin kotimatkalla köröttelemään Pelloon asti ennen ensimmäistä mukia. Toivottavasti Pyhällä on asiat paremmin, sinne nimittäin suunnataan ensi viikolla!



Lapissa mukana liikkuivat:



maanantai 22. tammikuuta 2018

Pyhä, Kebnekaise, Sarek, Halti, Islanti, Grönlanti ja talviretket. Onhan noita.

Köysihommia mökillä

Ensi viikolla alkaa tämän vuoden ulkotyörupeamat Nuuksiosta, joten ajattelin tässä ottaa ennakkotunnelmat tuleviin koitoksiin työrintamalla. Tänä vuonna luvassa on tässä lumisen maan aikaan talviretkeilyä ja skinnailua Suomessa ja kesällä vaelletaan sitten taas Kebnekaisella, Sarekissa, Haltilla ja Islannissa. Grönlannissa alle otetaan kajakit. 

Talviretket Nuuksioon Helvetinjärvelle ja Repovedelle

Toistelen tätä varmaan joka toisessa tekstissäni, mutta talvi on suosikkivuodenaikani retkeilyyn. Jotenkin tuolla kylmässä ja lumisessa maastossa korostuu pienetkin irtiotot arjesta ja viikonloppu kauniissa talvimetsässä nollaa aivoja täydellisesti. Talviretkeilyssä on myös jotenkin erilainen tekemisen meininki kuin kesällä, kun detaljeja joutuu miettimään ihan eri tavalla ja hangessa leiriytymisessä on aina vähän sellaista selvitytymisen tunnelmaa mukana. Joku naparetkeilijäfiilis siinä tulee ja kun sunnuntaina pääsee kotiin, on sellainen fiilis, että on tehnyt jotain, mitä ”normaali-ihmiset” ei yleensä tee. Vaikka kuinka on öitä talvimetsissä viettänyt, itsensä voittamisen tunne nousee aina! Tulevilla viikonloppuretkillä tarkoitus ei ole kerätä mahdollisimman paljon kilometrejä tai rämpiä vyötäröön asti hangessa, vaan nauttia talvisesta luonnosta, hiljaisuudesta, rauhasta ja siinä samalla kerrata tärkeitä taitoja ja vinkkejä talviretkeilyyn. Viikonloput ovat oivia ponnahduslautoja esimerkiksi pidempiä hiihtovaelluksia suunnitteleville, kun saa vähän testailla ja kokeilla varusteita ja mukaan tarttuu ehkä vähän vinkkejä niiden käyttöön. Mukaan mahtuu kaikille retkille vielä, joten klik klik!

3.-4.2. Nuuksio 
3.-4.3. Helvetinjärvi
10.-11.3. Repovesi
17.-18.3. Nuuksio 

Ennen maastoon lähtöä olen lauantaina 3.2. Suomen Luontokeskus Haltian talviluonnonpäivässä esitelmöimässä talviretkeilystä. Tilaisuus on maksuton, tervetuloa kuuntelemaan!

Talvi – ihmisen parasta aikaa!



Kävin viime keväänä ensimmäistä kertaa skinnailemassa Pyhällä ja olin paikasta ja päivistä täysin haltioitunut! Mietin silloin, että jos minä innostun tästä näin paljon, niin miksei muutkin? Niinpä otin yhteyttä Pyhään ja ehdotin, että järkättäisiin yhdessä jonkinlainen rinteestä offareille -viikko, jonka aikana pelkkään rinnelaskuun kyllästyneet harrastajat voisivat tutustua matalalla kynnyksellä skinnailuun ja takamaastolaskuun. Siellä päässä innostuttiin ja lopputulos koittaa huhtikuussa.

Viiden päivän aikana luvassa on lumiturvallisuusluentoja, vyöryvarusteiden testaamista ja tietenkin laskemista, ensin lyhyempiä pätkiä ja viikon päätteeksi Pyhän kolmen huipun kierros, josta saa hienon retkipäiväkokemuksen lisäksi oivan kosketuksen siihen, mitä skinnailu ja laskeminen takamaastoissa on. 

Ilmoittautuneita on jo sen verran, että viikko varmuudella toteutuu, mutta mukaan mahtuu sinnekin vielä! Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä.

Ei ihan Pyhä, mut melkein!



Kebnekaisen vaellus alkaa olla jo klassikko, ensi kesä on jo kuudes kerta, kun itse Ruotsin huipulle lähden. Opastettu vaellus on neljäs. Käyn tunturissa kääntymässä myös jo huhtikuussa skinnaten. Olen kutsunut Kebnekaisen maastoa toimistokseni jo muutaman vuoden, eikä hienompaa toimistoa löydy! Vaikka Ruotsisa on tullut rampattua jo lukuisia kertoja, en kertaakaan ole tuntenut minkäänlaista kyllästymistä Kebnen massiivin auetessa silmien eteen ajellessa Kiirunasta kohti Nikkaluoktaa. Maisemaan ei vain voi kyllästyä. Joka kerta nousu on yhtä hieno ja etenkin se fiilis, mikä asiakkaista huokuu pitkän nousun päätteeksi Ruotsin korkeimmalla huipulla seisomisesta, palkitsee. Siihen päälle kun lisätään Kebnen tunturiaseman tunnelma, laaksossa virtaavat joet ja yksi maailman kauneimmista vuorista, Duolbagorni, niin eihän työmatka voi parempi olla! Tai no, voi, kun mukana on mun suosikki-ihminen, maailman paras apuopas Marko <3

Klubilaisten Kebnen reissu täyttyy jo kovaa vauhtia, kannattaa olla varauksessaan nopea! 

Teen Kebnelle kesällä myös kaksi privaattivaellusta. Jos sellainen kiinnostaa kaveri- , tai vaikka duuniporukan kesken kesälle 2019, niin otahan yhteyttä.

Teltta Duolbagornin edessä Kebnekaisen tunturiaseman kupeessa



Kebnen perään, parin lepopäivän jälkeen, lähdetään uudella ryhmällä Sarekiin. Kävin ”Euroopan viimeisessä erämaassa” ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten ja se oli yksi kauneimmista paikoista, joita olen missään koskaan kokenut. Sarekissa suurin osa Ruotsin yli 2000-metrisistä huipuista vartioi turkoosien vesien värittämiä järviä ja jokia, jotka virtaavat syvissä leveissä laaksoissa täydellisessä rauhassa. Ei ihmisiä, ei polkuja, ei asutusta eikä merkkiäkään mistään muusta kuin villistä erämaasta pohjolan auringon alla. Aivan taianomainen paikka. 

Harmitti, kun viime syksynä emme saaneet tarpeeksi porukkaa kasaan vaellusta varten, mutta nyt kesällä tilanne on toinen. Eletään tammikuun loppua ja kaksi kolmasosaa paikoista on varattu. Rohkeimmat yhdistävät Sarekin Kebnekaisen vaellukseen ja lähtevät meidän oppaiden lailla kahdeksi viikoksi Ruotsiin. Paikkoja alkaa siis olla rajoitetusti, joten kuten Kebnenkin kanssa, Sarekin varauksissa kannatta pitää kiirettä, jos mukaan mielii! 

Näkymä Sarekista Stora Sjöfalletin suuntaan


Olen suunnitellut Haltille vaeltamista jo pitkään, mutta aikaa ei ole kalenterista löytynyt. Niinpä varmin tapa saada reissu onnistumaan on tehdä siitä työmatka ja ottaa uusia ystäviä mukaan mahdollisimman paljon! Haltin vaellus on suomalainen klassikko ja siksi se on nimetty myös Partioaitan juhlavaellukseksi, Aitta kun täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Kilpisjärveltä Suomen korkeimpaan pisteeseen on matkaa noin 55 kilometriä, joten reilun sadan kilometrin vaellus on pisin kesän keikoistani. Kun töiden pääpaino on tätä nykyä minulla Ruotsissa, on ihan mahtavaa päästä kesällä viimein myös Suomen erämaita koluamaan. 

Haltin reissulle voit ilmoittautua täällä.

Kuva on Sarekista, mut veikkaan, että Haltilla näyttää öbaut tältä!


Narsarsuaq, Grönlanti 6.-15.8. & 27.8.-5.9.

Kun Aventuran väki alkoi Grönlannin reissua juonimaan, meinasin hypätä kattoon. Koska onhan nyt melonta Grönlannissa aika sellainen bucketlist-juttu, joka pitää joskus kokea. Eikä selkeästi ainoastaan minun mielestäni, kummatkin Narsarsuaqin reissut kun loppuunvarattiin hetkessä! Kymmenen päivän setti vaellusta, melontaa ja maisemaa, jota ei tässä vaiheessa talvea pysty kuin kuvittelemaan, lienevät tämän vuoden Islantini, eli sellainen pään räjäyttävä kokemus. Pitää vain käydä vielä pari melontatreeniä keväällä vetämässä…

Treeniä treeniä treeniä!

Laugavegur, Islanti 20.25.8.

Grönlannin vaellusten välissä kerkeää piipahtamaan vielä Islannissakin. Viime vuoden kaksi Laugavegurin vaellusta olivat ensimmäinen visiittini saarelle ja kuten yllä totesinkin, pää räjähti. Niin hienoa reittiä ja maisemaa harvoin näkee kuin mitä 55-kilometrinen Laugavegur tarjosi. Siksi ei haittaa juuri ollenkaan päästä ensi elokuussa takaisin. Vaellus on kuin Islanti pähkinänkuoressa tulivuorineen, jäätiköineen, vesiputouksineen, vihreine tasankoineen ja Hobitti-tyyppisine maisemineen. Päivän verran keretään Reykjavikissakin pyöriä, tänä vuonna aion ehtiä Islannin Punk-museoon! Lähde säkin!

Näkymiä Laigavegurilla 

Työvuosi lupailee siis kaiken kaikkiaan hyvää! Yhteensä noin 450 kilometriä vaellushommia neljässä eri maassa 54:ssä päivässä. 

Paras duuni ikinä.


lauantai 20. tammikuuta 2018


Tulihan se talvi viimein eteläänkin! Keskiviikko oli kauden laskupäivä 16/50 ja Talman parkkikin oli saatu viimein auki. Joskin enemmän tuli varmaan laskettua puuteria (Talmassa!) kun sitä kerrankin oli tarjolla. Homma jatkuu tänään mökillä lumitöiden parissa ja huomenna edessä lisää laskuhommia ennen pohjoiseen lähtöä.

Talvi <3 


tiistai 16. tammikuuta 2018

Innsbruck 27.12.2017-5.1.2018


2017 viimeinen ja samalla tämän vuoden ensimmäinen reissu suuntasi Alpeille. Kävin viime talvena ensimmäisen kerran Innsbruckissa ja tykästyttyäni kaupunkiin ja etenkin sitä ympäröiviin mahdollisuuksiin oli aika lähteä takaisin, laukussa splitti ja laskukamat. 

Innsbruckissa on kyllä omakin lentokenttä, mutta silti melkein helpoin yhteys perille on lentää Müncheniin, ottaa vuokra-auto alle ja ajella loput 140km perille. Suoria lentoja ei Innsbruckiin ole liikoja Suomesta tarjolla ja vaihdoilla on aina riski hukata kamat. Lisäksi lennot perille asti ovat huomattavasti kalliimpia ja auto paikan päällä kannattaa joka tapauksessa olla. Niinpä Finnair tiputti meidät joulun välipäivinä Saksaan ja ajelimme vuokra-Seatimme IBK:n kupeessa olevaan Axamsin kylään, missä majoituksemme sijaitsi. Tulopäivänämme satoi vettä kaatamalla ja iltapäivä meni lähinnä taloksi asettuessa ja muutamia varusteita kyliltä hankkiessa. Reissun ensimmäinen schnitzel oli myös tosiasia. Viimeksi Itävallassa uhosin, että syön schnitzelin vähintään joka päivä, mutta kun kolmannen päivän jälkeen pystyi jo melkein kuuntelemaan ihon läpi kuinka verisuonet tukkeutuvat, oli kuuri tällä kertaa pakko muuttaa hieman kevyemmäksi. Vaikka skinnailu fyysistä touhua onkin, paikallinen ruoka oni vielä raskaampaa.

Roadtrippin Stubain suuntaan

Tavoite Tirolissa oli laskea mahdollisimman paljon. Matkassa oli kahdeksan laskupäivää, jotka jaoimme viiteen skinnailu- ja kolmeen hissilaskupäivään. Aloitimme kuitenkin rinteestä, jotta saisi laskemiseen vähän tuntumaa. Ensimmäisenä päivänä Schlickissä satoi lunta ja näkyvyys oli heikkoa, mutta hissioffareilta löytyi hauskoja linjoja ja pieniä kuruja, joissa lasku oli nautinnollista. Lunta Alpeilla riitt viime talveen verrattuna moninkertaisesti!

Wheeeeeeeeeeeee!

Lumen runsaus on toki siunaus, mutta siinä on myös vaaransa. Vyöryvaroitukset olivat Tirolissa koko matkan vähintään kolmosessa viisinumeroisella asteikolla. Loppureissua kohden ne nousivat jo neloseen Eleanor-myrskyn saapuessa. Reitti- ja vuorivalinnat – joita alueella piisaa sadoittain – piti siis tehdä harkiten ja varoitukset mielessä. Päätimme nautiskella, eli ottaa todella iisisti, jättää jyrkimmät kulmat pois ja laskea enemmän metsäisiä pätkiä niin kauan, kun joka aamu uusiutuva varoitus on kolmosella tai korkeampi. Mutta koska Tirolissa laskettavaa piisaa, ei hyvistä laskulinjoista liikoja joutunut silti tinkimään. 

Lumen määrä Tirolissa lasketaan jo nyt metreissä!

Ensimmäinen skinnauspäivä tajosi noin 800 verttimetriä hienoa säätä, pakkanenkin huiteli pilvettömän taivaan alla yli kymmenessä asteessa Niedererbergin huipulla. Taisimme samalla löytää Itävallan ainoan vuoren, jonka korkeimpaan pisteeseen ei ole pystytetty Gipfelkreuzia, rautaista ristiä. 

Niedererberg 2196m

Wheeeeeeee uudelleen!

Seuraavana päivänä lämpötila pomppasikin yhtäkkiä kymmenisen astetta ylemmäs ja mittari veti plussalle. Näin suuret vaihtelut nostavat vyöriyriskiä huomattavasti ja vaikka se kolmosella edelleen olikin, oli varoitus nostettu kolmosen yläpäähän. Nousimme jo viime talvena tutuksi tulleen Wetterkreuzkugelin todella tuuliselle huipulle, mistä on pitkä, hauska lasku alas. Alaosassa laskimme kuitenkin reitistä hieman ohi ja päädyimme rämpimään liki helteisissä olosuhteissa reisiin asti nousevaan hankeen päästäksemme takaisin linjalle. Alkoi käymään jo urheilusuorituksesta. Vitutti.

Wetterkreuzkugelilla tuulee

Happy camper!

Keli heitteli pitkin viikkoa todella paljon ja teki suunnittelusta melko haastavaa. Odottelimme aina aamuisin klo 7.30 päivittyvää vyörytiedotusta ja sen pohjalta teimme ratkaisumme lähdöstä. Axamsin takana oleva Axamer Lizum muodostui höntsäkohteeksemme, eli jos keli näytti viheliäiseltä, ajelimme sinne. Paitsi kerran, kun kitkarenkain varustettu automme ei perille vievällä kapealla vuoristotiellä noussut ensimmäistä mutkaa pidemmälle kymmenen sentin sohjossa. 

Lopulta reissun ehkä paras laskupäiväkin saatiin kotikeskuksessa, kun yöllä oli satanut parikymmentä senttiä lunta ja löysimme hissin alta linjoja, joita kukaan muu ei päivän aikana laskenut.  Axamer Lizumin vierestä löytyi myös muutama pienempi skinnailureitti, jotita hönäsimme kun ei jaksanut mitään tuhannen metrin nousuja lähteä joka päivä raivottamaan.

Innsbruck Axamer Lizumista kuvattuna

Epävakaat säät huipentuivat lopulta myrksyn saapumiseen. Ympäri Eurooppaa isojakin ongelmia aiheuttanut Eleanor ei Tiroliin iskenyt täydellä voimallaan, mutta sen verran kuitenkin aiheutti hässäkkää, että useampikin keskus joutui sulkemaan hissinsä ja vyöryvaroitus nostettiin neloseen. Niinpä viimeiset päivät menivät lähinnä kelejä ihmetellessä muutaman laskun päivätahdilla. Viimeinen skinnauskin oli lähinnä fiilistelyä Axamsin pelloilta ylöspäin nollanäkyvyydessä. 

Dumppaa! Kymmenen päivän aikana tuli yhteensä 
varmaan metri uutta lunta 

Wheeeeeeeeeee osa 3

Kaikenlaisesta säähässäkästä huolimatta reissu oli kuitenkin onnistunut. Useampi päivää hyvää säätä ja hyvää laskua, niin keskuksissa kuin niiden ulkopuolellakin. Samalla tuli benchmarkattua useampi huippu, joilta pitää tulevina talvina päästä laskemaan alas, joten paluu Tiroliin lienee edessä taas ensi vuonna. Vuorokausirytmi meni kutakuinkin samalla kaavalla joka päivä: Seiskalta ylös, mäkeen, iltapäivällä kotiin, kauhea kaloripommi jossain lähiravintolassa ja kahdeksalta sänkyyn. Tuntui siis lomalta. Kaupungilla kävimme kääntymässä muutaman kerran, mutta pääasiassa uudenvuoden turistien täyttämä Innsbruckin keskusta ei liikoja houkutellut. Keski-Euroopan mäkiviikko näkyi väkimäärässä - myös rinteillä ja offareilla.

Kiitos Itävalta, 15 / 50 tämän kauden laskupäivätavoitteesta täytetty!


Innsbruck city

Danke Österreich!


Matkaa tukemassa olivat:


sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Katsaus vuoteen 2017


Hyvää uutta vuotta!

2018 kääntyi kelloon jo viikko sitten, mutta palasin Itävallasta kotiin vasta toissayönä. Vuoden ensimmäinen viikko meni pitkälti lauta jaloissa ja  kone kiinni ja blogi vietti ansaitsemaansa joulutaukoa. Itävalta oli hieno ja Alpeilla riitti lunta, mutta siihen pureudun vasta seuraavassa kirjoituksessa, nyt on nimittäin aika niputtaa ensin vuosi 2017 yksiin kansiin. 

2017 oli yksi elämäni hienoimmista vuosista. Se oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jonka sain olla täysipäiväinen (ei -päinen) ulkoilun ammattilainen. Ei enää kouluja, eikä hantti- ja friikkuhommia, vaan täysi vuosi ulkoillen itseäni elättäen. 2017 oli myös ensimmäinen yritykseni historiassa, joka jää voitolliseksi. Outdoor-hommat - musahommat 1-0. Töitä riitti, matkapäiviä kertyi noin 140, nukuin noin 70:ssä eri paikassa ja kävin yhdeksässä eri maassa, joissain useampaan kertaan. Hengähdystaukoja ei liikaa piisannut, toisaalta en sellaisia pahemmin kaivannutkaan. Silloin pitää mennä, kun on mahdollisuus. 

Heräsin vuoteen 2017 Argentiinan Aconcagualla. Olin lähtenyt reissuun jo hyvissä ajoin joulukuussa, jolloin suuntasin Kilimanjarolle ja sieltä suoraan Andeille. Hieno reissu päättyi kuitenkin hienoiseen pettymykseen Aconcaguan huipun jäätyä noin 600:n verttimetrin päähän. Kävin kuitenkin ensimmäistä kertaa yli kuudessa kilometrissä, mikä oli minulle tärkeä askel, ja muutenkin reissu oli kaikin puolin onnistunut, joten suotta tuota harmittelemaan. Kaipa sitä pitää Acolle jossain vaiheessa palata, mutta en kuitenkaan jaksa kiirehtiä suunnitelman kanssa, maailmassa on muutenkin liian monta mielenkiintoista paikkaa käytävänä.

1.1.2017 Aconcaguan ykkösleirissä

Palattuani kotiin tammikuun puolivälissä lepäsin. En muista koskaan olleeni fyysisesti niin väsynyt kuin kuukauden vaellus- ja vuorirupeaman jälkeen. Helmikuuhun mennessä oli kuitenkin kone jo tankattu uudelleen täyteen ja lähdin Innsbruckiin. 25 vuotta lumilaudalla laskettuani oli aika laajentaa leikkikenttää ja hankkia splitboard, joka vei laskemisen ihan uudelle tasolle takamaastomahdollisuuksien kasvaessa. Ensimmäinen viikkoni splitillä Alpeilla avasi silmät uudelle lajille ja samalla innostuin laskemisesta taas nuoren miehen elkein. Splitin saapuminen elämääni tavallaan myös jaksotti tekemiseni tulevia vuosia varten selkeämmäksi: Talvella lasketaan, kesällä kiivetään. 

Itävallassa matkalla ylös...

...ja lähdössä alas.

Innsbruckin lähimaaston vuoria laudan kanssa kahlattuani oli aika tehdä vähän töitä. Muutama talviretki Hevetinjärvelle sekä talvivaellus Karhunkierroksella muistuttivat, miten kivaa työ on. Etenkin talvinen, hiljainen Oulanka oli täydellistä lepoa aivoille. Suosittelen kelle tahansa lähtöä Kuusamoon kevättalvella, jos Karhunkierros kiinnostelee, mutta haluaa välttyä ruuhkalta. Viiden päivän vaelluksellamme näimme alle kymmenen muuta ihmistä, kun kesällä samoja polkuja saa kävellä jonoksi asti!

Karhunkierroksen talvi. Ei oo ruuhkaa.

Huhtikuussa palasin vielä kertaalleen Lappiin, tällä kertaa Pyhälle skinnaamaan, kun kerran se splitti tuli hankittua. Muistan toistelleeni läpi Noitatunturin kierroksemme, että tämä on hienoin ulkoilupäivä, jonka olen Suomen luonnossa viettänyt. Juuri silloin se todennäköisesti olikin. 

Huhtikuuta Luostolla

Toukokuussa tein jälleen muutaman viikonloppuretken Teijoon ja Repovedelle. Vaikka vuoret, talvi ja kylmä ovatkin sydäntä lähtellä, välillä on hienoa huomata ja muistella, miten hienoa ihan tavallinen lähiretkeily ja Suomen luonto ovatkaan. Etenkin näin Suomi 100 -juhlavuontea se oli tärkeä muistutus. Olin myös osana Metsähallituksen Luonnon päivät -hanketta ja kannoin ylpeänä luontolähettilään titteliä läpi vuoden. 

Mutta jotta nyt ei ihan lähiretkeilyksi menisi, niin kävin minä toukokuussa Ranskan Alpeillakin.

Maailman paras Repovesi

Lounastauko jossain Ranskassa

Menemisessä ja tulemisessa pitää olla jonkinlaista tasapainoa, joten joskus kannattaa vähän kaupunkilomaillakin. Poikani täytti viime vuonna kymmenen ja sen kunniaksi teimme yhteisen matkan New Yorkiin. Suurkaupunkikokemus oli pienelle pojalle avartava ja viikko Isossa omenassa yhdessä oli meille tärkeä. Ensi kesänä vuorossa on Lontoo.

Pieni mies, iso city

NYC:n jälkeen koitti ensimmäinen kesän tuplavaelluksista, kun suuntasin perinteiselle 365 Klubin kesävaellukselle Ruotsin Kebnekaiselle. Jos Suomen kesä oli viime vuonna harmaa, Ruotsissa paistoi aurinko käytännössä kaksi viikkoa. Yhdessä kollegani Markon kanssa huiputimme Kebnekaisen kaksi kertaa eri ryhmien kanssa ja saimme 19 asiakasta huipulle. Alun perin haastavalta tuntunut kahden vaelluksen putki meni paremmin kuin hyvin, ilman ongelmia ja työstä nauttien. En malta odottaa, että pääsemme taas takaisin ensi kesäkuussa.

Otettiin Markon kanssa huiputuskuva

Marko otti myös kesän hienoimman työkuvan


Tuplasetti Ruotsissa pohjusti myös hyvin heinäkuun lopun Mont Blancin yritystä, tällä kertaa Ranskan puolelta. Hieno viikko ystävien kanssa Chamonix’ssa ei kuitenkaan saanut ansaitsemaansa päätöstä, kun emme myrskyssä päässeet lopulta edes yli 4000:n metrin. Samalla tuli otettua pieni oppitunti vuorilta, jota muistellaan edelleen kauhulla. Ukkosessa kiipeäminen on tästä eteenpäin no go, kuten sen olisi pitäinyt olla jo Ranskassakin. Tulipahan muistutus.

Gouterin seinällä kahden ukkosmyrskyn välissä

Helikopteri pelastamassa korealaista kiipeilijää, joka oli viettänyt 30 tuntia yksin myrskyssä vuorella jouduttuaan eroon ystävästään, joka löydettiin viikkoa myöhemmin kuolleena.


Mont Blanc jäi odottelemaan kolmatta yritystä, kun oli aika suunnata Islantiin kesän toiselle tuplavaellukselle. Kaksi 365 Klubin ryhmää ja Laugavegurin reitti kaksi kertaa läpi. En ollut koskaan aiemmin käynyt Islannissa ja pää räjähti kun polulle päästiin. Olinhan minä toki tiennyt, että paikallinen luonto on poikkeuksellinen, mutta en silti osannut odottaa mitään niin käsittämättömän upeaa kuin mitä Laugavegur tarjosi. Vuoria, vuonoja, virtoja, koskia, jäätiköitä, vesiputouksia, tulivuoria, you name it. Silkkaa ilotulitusta, joka jätti pienen ihmisen haukkomaan henkeään joka mutkan jälkeen, eikä pelkästään rasituksesta. Islannissakin paistoi kaksi viikkoa putkeen, what are the odds?

Laugavegur, I love you

Töissä

Laugavegurin jälkeen ajattelin, että vaikea tätä on minkään ylittää. Kunnes pakkasin laukut ja lensin Nepaliin. Kolme viikkoa Himalajalla nimittäin räjäytti tajunnan siinä määrin, että mikään ei ole sen jälkeen tuntunut miltään (no okeiokei, totta kai on, mut kiliseitä on kiva käyttää). Kathmandu, Lukla, Namche, Gokyo ja Lobuchen huippu, aivan uskomattomia kokemuksia, näkemyksiä, tuntemuksia ja maisemia kaikki, koko matka. Nepalin ihmiset, luonto ja vuorten väleissä vellova syvä rauha iskivät lujaa. Olin haaveillut maailman korkeimpien vuorten kupeista jo pitkään, mutta silti matka oli enemmän kuin olisin koskaan uskaltanut odottaa. Sanonta siitä, että Nepaliin ei ensimmäisen vierailun jälkeen voi olla palaamatta pitää täysin paikkansa ja niinpä uusi reissu odottelee jo lokakuussa, tällä kertaa suuntana on Cholatsen 6440-metrinen huippu.

Gokyo Lakes

Lobuche summit

Kuten sanottu, Nepalin jälkeen oikein mikään ei tuntunut miltään. Niinpä oli aika muistuttaa itseään taas kotimaan kauneudesta ja suunnata nenä Utön saarelle kauas ulkosaaristoon. Ehkä siinä oli jotain sellaista, että täydellisempää vastakohtaa ei Hilmalajalle ole, kuin muutaman ihmisen asuttama karu saari kaukana merellä. Utö on minun eläkesuunnitelmani ja uusi pakopaikkani, jonne seuraavan kerran suuntaan pääsiäisenä. 

Aamukahvi Utössa

Joulukuu menikin sitten jo tätä vuotta suunnitellessa ja joulua mökillä pojan kanssa viettäessä, kunnes vuoden viimeinen lentolippu oikeutti Münchenin koneeseen. Vuokra-auto vei jälleen Itävallan Alpeille ja skiniladut huipuille. Niistä kuitenkin lisää seuraavassa blogissa.

Kaiken kaikkiaan, kun vuotta 2017 katsoo, pitää olla tyytyväinen. Töitä ja vapaa-aikaa riitti sopivassa suhteessa ja sain nähdä maailmaa paljon. Sain siitä maailman näkemisestä myös palkkani. Samalla, kun tuntuu, että olin poissa lähes koko ajan, vietin enemmän aikaa poikani kanssa kuin vuosiin. On aikoja jolloin olen poissa, mutta ne ajat, kun olen kotona, olen enemmän lähellä ja läsnä kuin moni arki-isä koskaan. Voisi siis sanoa, että tämä elämä, jota elän, tekee minusta myös paremman isän ja se on minulle loppujen lopuksi kaikista tärkeintä, se on isoin matka, jota saan tehdä.

<3

Vuonna 2017 minulle tuli myös viisi vuotta täyteen raittiina. Ehkä silläkin on jotain tekemistä asian kanssa.

Kaikenlaista


Vuotta 2017 tukemassa olivat: