maanantai 14. tammikuuta 2019

Uusi jääkausi on täällä!



Pidän siitä äänestä, joka tulee, kun hakku iskeytyy jäähän. Etenkin, jos isku menee täydellisesti perille ja työkalu uppoaa juuri oikeassa ja haetussa kulmassa sisään ja sen tuntee, että nyt ote pitää. THWAK. THWAK. Ja siihen perään kun vielä saa potkut sisään ja kärkipiikit pitämään, niin ai että! THUMP! THUMP! Siistein fiilis ei välttämättä ole edes toppiin pääsy vaan matkan varrella ratkotut pienet ongelmat, kun ensin ei meinaa jotain kohtaa päästä yli millään, kunnes kuitenkin sitä vääntää jäykän keski-ikäisen kehonsa johonkin sellaiseen asentoon, että yhtäkkiä onkin taas etenemässä. Jääkiipeily: Parasta, mitä talvella voi tehdä housut jalassa!

Ensi kerran lähdin jäille kolmisen vuotta sitten, kun olin menossa Kuusamoon Basecamp Oulankaan työharjoitteluun. Siellä yhtenä ohjelmapalveluna oli jääkiipeily, joten kävin ennen pohjoiseen lähtöäni parin päivän kurssin Helsingissä, jotta olisi edes jonkinlainen haju siitä, mitä tuolla seinillä pitäisi tehdä. Muistan, kuinka en meinannut suostua korkean paikan kammossani laskeutumaan Pirunkallion ankkurilta alas, koska jännitti. Se oli pieni itseni ylitys kun parikymmentämetrisen jääseinän rimpuilin alas. En muista kiipesinkö sitä sen jälkeen edes ylös.

Talven ensimmäinen kiikku

Basecampissa sen sijaan tuli jo jonkin verran sitten kiivettyä ja samaten satunnaisesti seuraavanakin talvena. Vasta kuitenkin viime vuonna lähti jääkiipeilyharrastukseni ottamaan harppauksia eteenpäin, kun tein ihan asiakseni ottaa homman paremmin haltuun. Ajelin Helsingin Pirunkalliolle aina, kun vain mahdollisuus tuli ja metrejä alkoi seinällä kertyä varsin kiitettävästi. Samalla, kuin vaivihkaa, jään kiipeämisestä tuli uusi suosikkilajini. 

Niinpä en melkein malttanut odottaa tämän talven pakastumista, jotta jääkausi täällä etelässäkin viimein alkaisi. Sen aika koitti viime viikolla, kun Adventure Partners avasi taas Pirunkallion kiipeilykäyttöön. Oi onnea! Pääsin heti parina päivänä jatkamaan siitä, mihin viime kaudella jäin. 

Ankkurihommissa

Viime kauden isoin asia kiipeilyssä oli varmaankin saavutettu rutiini. Että tietää koko ajan mitä on tekemässä, hommat menevät sujuvasti ja turvallisesti ja pääpaino on itse kiipeilyssä. Voi keskittyä siihen ytimeen, kun kaikki muu menee rutiinilla. Ei jännitä laskeutumisetkaan enää ja korkean paikan kammokin on jäänyt jonnekin Himalajalle. Kauden ensimmäiset kierrokset seinällä menivät oikeastaan jopa paremmin kuin olisin odottanut ja viime kauden metrit todella näkyivät suorituksissa edelleen. Fiilis oli aika mahtava! 

Olen viime keväästä lähtien kuntoillut ja treenannut yleiskunnon perässä todella kovaa ja myös se näkyi seinällä. Kunto on kohdallaan ja kroppa toimii hyvin. Tästä on hyvä lähteä uutta kautta rakentamaan! Seuraavaksi vuorossa on liidikurssi, jonka jälkeen tavoitteena on tänä talvena tehdä ensimmäiset liidaukset jääseinällä. Ne kuumottavat jo, mutta silleen hyvällä tavalla!

Aleksin päiväjumppa


Pirunkallion aukeamisen jälkeen myös talven megaturbotreenikuukaudet on nyt avattu! Nyt kiivetään, lasketaan ja juostaan 5-6 kertaa viikossa, joten raittiista ulkoilmasta ei ainakaan tule pulaa. Helmikuussa hakut, lenkkarit ja lumilauta suuntaavat kolmeksi viikoksi Lappiin korkean paikan leirille ja maalis-huhtikuussa luvassa on neljä viikkoa pohjoisessa lisää. Kyllä talvi on kuulkaa ihmisen parasta aikaa! THWAK! THWAKKKK! 

Lauantairuuhkaa Talmassa

Idiootti polulla

maanantai 7. tammikuuta 2019

Kauden ensimmäiset ylämäkihiihdot Itävallassa


Hyvää tuoretta vuotta 2019!

Vuodenvaihteet on nyt lomailtu ja on aika palata arkeen. Vietin välipäivät ja uudenvuoden jo perinteisesti (toinen kertahan tekee jo perinteen) Innsbruckissa skinnaten ja laskien. Olosuhteet Itävallan Alpeilla olivat kuluneilla viikoilla samanhenkiset kuin Suomen Lapissa, eli lunta oli viime vuotta huomattavasti vähemmän ja sen puutteen puitteissa piti vuorillakin operoida. Oikeastaan ensimmäinen kunnon dumppi tuli Alppien pohjoisosaan juuri lähtiessämme pois ja viime viikonlopun aikana Innsbruckinkin ympäristöön on satanut yli metri tuoretta lunta. Me emme ehtineet siitä enää kuitenkaan hyötymään. Päinvastoin, 180 kilometrin ajomatka Innsbruckista Müncheniin kesti lauantain myräkässä yli kuusi tuntia…

STAU!

Itävallan joulun jälkeinen vähälumisuus ei kuitenkaan liikoja haitannut kun vähän otti selvää minne mennä. Vyöryvaaran ollessa kolmosella päätimme ottaa melko iisisti ja Norjan Tamokin tapahtumat eivät varsinaisesti ainakaan kasvattaneet halua ottaa turhia riskejä. Skinnailimme auringossa muutamia huippuja ja lumisadepäivinä viihdyimme joko metsissä tai keskuksissa. Viime vuoteen verrattuna keskuslasku oli etenkin alkureissusta kuitenkin varsin turhanpäivästä, koska edes hissioffareilla ei riittänyt lunta nimeksikään. Tilanne onneksi parani loppua kohden muutaman sadepäivän säestämänä. 

Hissilinjoja Ötztalissa

Kauden ensimmäiset skinnailut sujuivat sen sijaan varsin jouhevasti. Mietiskelin lähtiessä, että tuntuukohan viime vuonna aktiiviseksi yltynyt juoksuharrastus skinantessa ja tuntuihan se. Etenkin vauhti oli kasvanut selkeästi edellisestä kaudesta, vaikkei vielä mitään skimo-tahtia ollutkaan. Kyllä siellä se Dynafit-jengi paineli edelleen trikoissa aika kovaa ohi. Mutta tästä on hyvä jatkaa talvea ja ylämäkihiihtoja tulevina kuukausina Lapissa, kunhan vain sinnekin nyt saataisiin kunnolliset lumet! Ostin myös Dynafitin paidan ja olen varma, että se tekee minusta nopeamman keväthangilla.

Kühtain maastoissa

Itävallan reissu schnitzeleineen ja Balistoineen oli myös viimeinen hedonismiretriittini vähään aikaan, nyt on herkut pannassa alkuvuoden ja pyrin saamaan ruokavalioni synkattua paremmin treenivauhtiini. Terveelliset elämäntavat, I’m yours!  Tammikuu ja alkuvuosi olkoot siis täynnä kasviksia, lenkkeilyä, laskemista ja kiipeilyä. Pirunkallion jääseinäkin on Helsingissä saatu viimein auki, ensinousut on luvassa tänään!

Näillä asein on hyvä lähteä myös kohti tulevia työkeikkoja. Helmikuussa työpajaillaan Pyhällä Adventure Free’kendin tahdissa, maaliskuussa talviretkeillään ja -vaelletaan Nuuksiossa, Helvetinjärvellä ja Oulangassa ja huhtikuussa palataan Pyhälle vapaalaskun pariin ennen Ruotsiin ja Norjaan suuntaamista. Näille reissuille valettiin hyvät pohjat nyt Itävallassa. 

Hyvää arkeen paluuta kaikille!








maanantai 17. joulukuuta 2018

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta!


Talvi saapui eilen Helsinkiin. Kävin aamulla juoksulenkillä lumihangessa ihastelemassa valkoiseen peittyvää kaupunkia. Viimein! Näyttäisi siltä, että tänne eteläänkin saadaan tänä vuonna valkoinen joulu. 

Talman kävin korkkaamassa viime viikolla, kotimäessä oli kolme rinnettä auki. Toivon mukaan joulupyhien aikana saavat vielä viimeisetkin takamäet avattua, ne kun ovat suosikkini. Oman kuolevaisuutensa huomaa siitä, että Talman etupuolen parkki tuntuu tätä nykyä tällaiselle liki nelikymppiselle liian isolta ja pelottavalta, takarinteiden keski-ikäparkki (oikeasti siis aloittelijoiden) on minulle paljon sopivampi.  

Maailman paras Talma

Vielä kun Adventure Partners ilmoitti pari päivää sitten aloittaneensa Pirunkallion jääkiipeilyseinän jäädyttämisen, viimeisetkin talven merkit ovat täällä. Pirua odotellaan avattavaksi tammikuun alkuun. 

Kohta pääsee ulos kiipeämään!

Tässä vuoden loppua kohden alkaa sanainen arkkuni olla tyhjennetty, joten tämä blogi rauhoittuu nyt joulutauolle. Ensi viikolla lähden Itävallan Alpeille skinnaamaan, joten tammikuussa pääsen aloittamaan uuden vuoden jutulla ja kuvilla Innsbruckista, aivan kuten tänäkin vuonna. 


Yli 110 000 lukukertaa on tähän mennessä blogille kertynyt, upeaa, että ulkoilu kiinnostaa! Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille, jotka olette jaksaneet näitä juttuja käydä ihmettelemässä, nähdään vuonna 2019! 


maanantai 10. joulukuuta 2018

Vuosikatsaus (ja vuoden levyt) 2018



Tässä alkaa hiljalleen vuosi 2018 vedellä loppujaan. Koska kuluneen viikon aikana sosiaalinen mediani on alkanut täyttyä kaikenlaisista vuoden levyt ja vuoden sitä ja sitä -koosteista, ajattelin, että on aika itsenikin vetää kuluneet 12 kuukautta nippuun levyjen lisäksi perinteisen vuosikatsauksen muodossa.

Heräsin vuoteen 2018 Innsbruckissa Itävallassa. Uudenvuoden skinnailureissu oli haastava lumiolosuhteiltaan, kuten tuntui olevan lopulta koko talvi, riippumatta siitä, minne laudan kanssa suuntasi. Toisaalta haastavat lumiolosuhteet oli lopulta yksi talven teemoistani aloitettuani Finlav-lumivyöryteknikon koulutusputken. Sen ensilaukaukset ammuttiin jo aiemmin syksyllä Nummelassa ja  ensimmäinen virallinen osa koulutuksesta oli vuorossa tammikuun lopulla Ylläksellä. Seuraava osio, Finlav 2, on vuorossa ensi huhtikuussa Norjassa. 


Jossain Itävallan Alpeilla tammikuussa 2018

Alkuvuoden vietin pitkälti kotimaassa laskien Talmassa ja jääkiipeillen Helsingin Pirunkalliolla. Kiipeily oli yksi viime talven isoimmista asioista itselleni, viimein otin hommasta hieman niskalenkkiä ja aloin toden teolla treenaamaan ja kehittymään. Myös hakkujen kanssa kiikkuminen tulee jatkumaan aktiivisesti tänä talvena, tavoitteena on hiljalleen alkaa liidaamaan jäällä. Yikes! 

Hiihtolomalla piipahdettiin Nizzassa ja sielläkin päästiin mäkeen!

Hiihtoloma @ Isola 2000

Keväällä auton keula suuntasi kuukaudeksi Lappiin. Pyhällä laskettiin Partioaitan 365 Klubin offariviikolla, sielläkin haastavissa oloissa, mutta homma saatiin kunnialla läpi. Seuraavaksi vuorossa oli Kebnekaisen maastot, missä en aiemmin ollut talvella käynyt. Tavoitteita oli kaksi: Kebnen ja Tuolpagornin huipuilta laskeminen, mutta jälleen luonto tuli tielle. Vyöryvaara oli Ruotsin vuorilla tapissaan, eikä kumpaakaan projektia olisi voinut millään tasolla turvallisesti toteuttaa. Niinpä peräännyimme suosiolla, ajelimme Abiskoon, ja laskimme siellä sen verran kuin laskettavissa oli. Ruotsissa oli huonolumisin talvi 30:een vuoteen, joten ihan helppoa hyvien päivien saaminen ei ollut. Paras sellainen tippui lopulta syliin hieman vahingossa päädyttyämme Arctic Guidesin kanssa helikopterin kyytiin etsimään laskettavia linjoja. Yksi parhaista laskupäivistäni ikinä! Ensi keväänä, jos vain aikataulut sallivat, luvassa on uusinta niin helihommiin kuin Kebnekaisen maastoihinkin.

Heliski @ Abisko, huhtikuu 2018

Toukokuussa aloin juoksemaan, ensin vastahakoisesti, sitten – yllättäen – vapaehtoisesti. Minut haastettiin mukaan Bodom Trailin 10 kilometrin yöjuoksuun, jonka päädyin vetämään vatsataudissa. Olin viimeinen maaliviivan ylittänyt ja kisan jälkeen vannoin, etten juokse enää ikinä. Kuitenkin jokin jäi kaivelemaan, joten aloin tervehdyttyäni lenkkeilemään omaksi ilokseni ja yhtäkkiä huomasin juoksevani kymmenen kilsan treenejä. Siitä se sekoilu sitten alkoi ja kesällä juoksin jo Saanan huipulle Kilpisjärvellä. Syksyllä 21 kilometrin Sipookorpi Trailin jälkeen suostuin viimein tunnustamaan, että tämä juoksuhan on ihan mukavaa ja nyt ensi toukokuulle kalenterissa on jo kaksi kisaa, 21 km ja 34km!

Onnellinen juoksumies 16 kilsan lenkin jälkeen

Talven tavoite oli myös saada alle ainakin viisikymmentä laskupäivää, joka toteutui lopulta jo huhtikuussa. Kauden viimeiset käännöset saatiin kuitenkin vasta kesäkuun alussa, kun suuntasimme Venäjälle tavoitteenamme laskea Mount Elbrusin huipulta alas. Hieno reissu päätyi hienoiseen pettymykseen käännyttyämme 5100 metrin korkeudessa. Komeat korkeusenkat laskemiselle kuitenkin! Samalla päätin, että tästä eteenpäin en lumilaudan kanssa yli 5000:een metriin nouse. Kiipeily kiipeilynä ja laskeminen laskemisena. Mutta never say never ja ehkä sitä voisi Elbrusillekin palata vielä kokeilemaan! Laskupäiviä kaudelle kertyi lopulta komeat 58. 

Sopeutumispäivä Elbruksella kesäkuussa 2018

Kesäkuussa kerettiin kääntymään myös Lontoossa, missä poikani kanssa viime vuonna New Yorkista aloittamamme ”maailman suurkaupungit” -sarja sai jatkoa. Ensi vuonna vuorossa on Berliini.

Musikaalikävelyä Lontoossa matkalla musikaaliin. Kesäkuu 2018.

Kesä kului pitkälti töissä. Jo perinteiseen tapaan pakkasin juhannuksen perään auton ja ajelin Tornion kautta Ruotsiin. Tällä kertaa Lapissa vierähti viisi viikkoa, ensin Kebnekaisella, sitten Sarekissa ja lopuksi Haltilla 365 klubilaisten kanssa. Siinä välissä kerkesin viettää elämäni kuumimman rantaloman Sallatunturissa, missä makasin hiekkarannalla kaksi viikkoa putkeen. Absurdein kesäloma ikinä!  

Olen pyrkinyt musavuosieni jälkeen käymään edelleen joka kesä edes yksillä festareilla ja Haltin jälkeen kerkesin kuin kerkesinkin Oulun Qstockiin näkemään Bad Religionin. Oli suhteellisen epätodellinen olo heilua BR:n pitissä kun samana päivänä olin vielä saatellut vaelluksen loppuun 600 kilomeriä pohjoisempana. En ollut käynyt suihkussa viikkoon, mutta sitä tuskin kukaan huomasi…

Maailman paras Bad Religion @ Qstock 2018

Elokuussa vuorossa oli kaksi keikkaa Grönlantiin Aventuran ja Partioaitan yhteistyönä. Qassiarsukin ja Narsarsuaqin alueella melottiin jäävuorten seassa ja vaellettiin vuoristossa. Sanoin pitkin vuotta, etten yhtään tiedä, mitä Grönlannilta odottaa muuta kuin että sen on pakko olla ihan älyttömän hieno paikka. Ja se oli, ja paljon enemmän! Se fiilis, kun istuskeli auringonpaisteessa kajakissa valtavien jäävuorten seassa pujotellen, oli jotain aika way beyond. Kuten yleensä vuorilla, myös vesillä todella tunsi oman pienuutensa luonnon edessä. Onneksi Narsarsuaqiin pääsee ensi vuonnakin!! Reissu on loppuunvarattu.

Eeva Mäkinen meloo Grönlannin vesillä elokuussa 2018

Syyskuussa vuorossa oli vielä vuoden viimeinen työkeikka, kun suuntasimme Venlojen vaelluksen kanssa ruskavaellukselle minnekäs muualle kuin Kebnekaiselle. Olin Ruotsin huipulla kaikki muut vuodenajat jo kokenut, mutta syksy oli vielä näkemättä. Ja voi hitto, että oli hienoa! Ruskan värien ilotulitus oli upea päätös työvuodelle. 

Ruotsin Lapin ruskaa syyskuussa 2018

2018 huipentui osaltani Nepalin Cholatselle, joka oli ollut päätavoitteeni koko vuoden. Hieno reissu sai hieman surkean päätöksen sairastuttuani matkalla, minkä vuoksi jouduin hylkäämään koko huiputusyrityksen. Nepalin matka oli joka tapauksessa antoisa ja opettavainen ja antoi kovasti lisää itseluottamusta tulevia koitoksia ajatellen. Cholatsen reissun isoimmaksi asiaksi nousi lopulta se, että uskalsin sille ylipäänsä lähteä. 

Välttelemässä Cholatsen kiipeämistä Nepaissa lokakuussa 2018

Tykkään asettaa itselleni konkreettisia tavoitteita ja niiden valossa kulunut vuosi oli onnistunut. Halusin kehittää jääkiipeilyäni ja laskea yli 50 päivää ja molemmat toteutuivat. 

Työssäni tärkeintä on turvallisuus ja tämä oli kolmas vuoteni peräkkäin, kun yhdellekään asiakkaalle ei yhdelläkään vaelluksella sattunut mitään. *kopkopkop*. Siitä olen ylpeä. Tämä oli myös kolmas vuoteni kun elätän itseni ulkoillun ammattilaisena. Matkustin vuonna 2018 yli 150 päivää, nukuin 75:ssä eri paikassa ja öitä teltassa kertyi vajaa sata. Vuonna 2018 sain taas tehdä sitä mitä eniten rakastan ja elää elämää, josta nautin joka hetki. Se oli, ja on, lopulta tärkein tavoiteeni, joka vuosi.

Itsenäisyyspäivä 2018

Ja kun joku kuitenkin kysyy, niin ne vuoden levythän ovat tietenkin:

Judas Priest - Firepower
Riverside - Wasteland
Deicide - Overtures of Blasphemy
Pää Kii - Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan
Terrorizer - Caustic Attack
Einherjer - Norrøne Spor
Ghost - Prequelle
Psycroptic - As the Kingdom Drowns
The Crown - Cobra Speed Venom
Tribulation - Down Below



Ensi vuoden reissuille mukaan pääsee täältä.

maanantai 3. joulukuuta 2018

2019 on vaelluksia täynnä!



Elämme joulukuun alkua, mikä tarkoittaa, että 2019 on jo aivan kulman takana! Niinpä laitoimme Partioaitan kanssa ensi vuoden retket ja vaellukset myyntiin. 

Kaava on pitkälti sama, joka tänä vuonna hyväksi havaittiin, eli talvella retkeillään viikonloppuja ja lasketaan, kesällä puolestaan lähdetään Ruotsiin pariksi viikoksi ja tehdään yksi kotimaan klassikko. Paluun repertuaariin tekee Oulangan talvivaellus, jonka vedin pari vuotta sitten mutta joka oli viime talven tauolla. Tässä alla esittelen hieman tarkemmin tulevat keikat:


Olettaen, että kunnollinen talvi tuolta taas jossain vaiheessa taivaalta tulee, lähdemme harjoittelemaan talviretkeilyä sekä Nuuksioon, että Helvetinjärvelle. Molempina viikonloppuina sapluuna on kutakuinkin sama: Vaelletaan noin 16 kilometriä lumisilla poluilla, harjoitellaan talviretkeilytaitoja, käydään läpi vinkkejä lumisen maan aikana ulkoiluun ja nautitaan upeasta talvikelistä. Tietenkin paistetaan myös lättyjä nuotiolla ja laitetaan niihin Nutellaa päälle. Näiden viikonloppujen tarkoituksena on, että osallistujat saisivat reissusta aseet omatoimiseen talviretkeilyyn ja uskaltaisivat lähteä nauttimaan pakkasöistään ulos vastaisuudessa itsenäisesti. Koska onhan talvi oikeasti paras aika 
retkeillä!

Aamu-aurinko Nuuksion Iso-Holmassa viime talvena



Kuten todettu, Oulangan talvireissu tekee paluun ohjelmistoon. Kesällä lähes ruuhkaksi asti täyttyvä Karhunkierros on talvella aivan tyhjä. Metsähallitus ajaa maastoon talvireitin, joka ei ihan alkuperäistä reittiä kulje, mutta mukailee sitä tuvalta tuvalle suunnilleen alkuperäisen polun mukaisesti. Taitamme matkaa noin 60 kilometriä Taivalkoskelta Juumaan ja saamme samat maisemat ja paikat kuin kesällä, mutta ilman ruuhkia! Viimeksi taisimme nähdä alle kymmenen muuta ihmistä vaelluksen aikana, mikä oli aika harvinaista rauhaa Oulangassa! Matka taitetaan jaloin, eli mitään suksia tai lumikenkiä ei tarvitse löytyä kaapista.

Ei oo ruuhkaa talvisin Karhunkierroksen tulipaikoilla



Viime talvena teimme ensimmäisen klubilaisten offarilaskureissun Pyhälle ja viikko oli haastavista olosuhteista huolimatta erittäin onnistunut! Se oli myös aivan täyteen varattu, joten, koska kysyntää selkeästi riitti, sama paketti on tarjolla tälläkin kertaa. Luvassa on lumiturvallisuusosaamista, skinnailuharjoituksia ja laskua Pyhän takamaastoissa Suomen parhailla offareilla, toivottavasti hieman paremmalla lumella kuin viime vuonna. Tarvittavat kamat saa vuokrattua paikan päältä, jos omia ei löydy. Laskettelukokemusta sen sijaan pitäisi osallistujilta löytyä.

Okei, tää on Ruotsista. Mut tätä harjoitellaan Pyhällä!


Kebnekaisen vaelluksista varmaan kaikki olennainen on tässä blogissa jo kirjoitettu. Suosikkipaikkani maailmassa, upea vaellusmaasto ja Ruotsin korkein huippu! Tämä on jo viides klubivaellus Kebnelle, itselleni kymmenes kerta paikan päällä. Kebnekaisen jäätikön peittämä etelähuippu suli viime kesän aikana yli viisi metriä ja sen pohjoinen kivinen naapuri nousi Ruotsin korkeimmaksi pisteeksi ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa. Puntit todennäköisesti tasoittuvat taas hieman tässä talven aikana jäätikön vahvistuessa, mutta pian koittaa aika, jolloin Kebnen pohjoishuipusta tulee lopullisesti Ruotsin korkein. Se on myös huomattavasti haastavampi saavuttaa, eli alkaa olla viimeiset hetket käsillä, kun länsinaapurin korkeimmalle huipulle pääsee vielä helpo(hko)sti.

Ruotsin toimisto, paras toimisto!



Sarek on ehkä maailman siistein mesta. Todellinen erämaa, ei polkuja, ei ihmisiä, ei ruuhkia, ainoastaan haastavaa maastoa, korkeita vuoria, turkooseja järviä ja virtaavia jokia. Kuin tehty vaeltamiseen. Sarek ei ole vaelluksista se helpoin, mutta kaikista kesän reissuista ehkä antoisin.

Mun ehkä suosikkikuva viime kesältä. Kollegani Marko näyttää, missä on Sarek!


Pyrin joka kesä tekemään yhden ns. klassikon myös kotimaassa. Ihan jo senkin takia, että jos en näitä duuniksi tekisi, en koskaan ehtisi itse Suomen Lapin reiteille, kun nenä vetää yleensä vapaa-ajalla jonnekin kauemmas vuorille. Tällä tavalla tulee itsekin koettua myös kotimaan vaellusreittejä. Viime kesänä oltiin Haltilla, ensi vuonna jalat vie Hetta-Pallakselle. 

En oo käyny Hetta-Pallaksella kesällä, mut oletan et se on jotain tällaista. Kuva on Sallasta.



Partioaitan ja Aventuran melonta- ja vaellusmatkat Grönlannin Narsarsuaqiin olivat viime kesänä molemmat loppuunmyytyjä ja niin taitaa olla jo ensi vuodenkin reissu. Hillittömän hieno ja uniikki paikka, ei haittaa yhtään lähteä uudelleen!

Kuvasta ei ehkä ihan näe, et toi töttörö on joku 20 metriä korkea



Olin syyskuussa ensimmäistä kertaa Kebnekaisella ruska-aikaan ja sen väriloisto oli ihan älytön! Niinpä päätettiin Venlojen vaelluksen kanssa lähteä katsomaan uusiksi ensikin vuonna. Kebnen syysvaellus eroaa kesän klubivaelluksesta jonkin verran, Venlojen kanssa esimerkiksi kamat lentävät helikopterilla ja kuljemme pidemmät matkat pelkissä päivärepuissa. 

Maailman kaunein Tuolpagorni syksyn loistossa.


Näiden lisäksi teen muutaman privaattivaelluksen ryhmille ja kaveriporukoille, eli lomaa ei taaskaan liikaa kesällä ole. Mutta se ei ole tarkoituskaan, minun työnihän on auttaa muita lomailemaan, and I love it! Nyt uudeksivuodeksi lähden taas Innsbruckiin, keväällä teen muutaman viikon reissun Ruotsiin ja Norjaan skinnailemaan ja kesällä varmaan Chamonix kutsuu taas, eli ei tämä onneksi ihan pelkkää puurtamistakaan ole. Toukokuussa minulla on buukattuna kaksi polkujuoksukilpailua, Bodom Trail 21km ja Karhunkierros 34km. Pitääkö olla huolissaan?




sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Marraskuinen Utö, taas

Jo toista vuotta perättäin kävin marraskuun lopussa metsästämässä syysmyrskyä Utössa kaukana ulkosaaristossa. Ja jo toistamiseen sain aurinkoa ja tyyntä merta myräkän sijaan. 

Utön kauneudesta voisi kirjoittaa kirjan verran sanoja, mutta koska niitä olen jo muutamaankin kertaan rustaillut, laitetaan tällä kertaa viikonlopun pikavisiitistä mieluummin muutama kuva.


Tärkeintä Utössa on aamukahvi majakkamukista.

11-vuotiaan mielestä siisteintä Utössa on irroittaa kallioille jäätyneistä vesilätäköistä jääkannet ja paiskoa niitä kiville kuin ikkunalaseja.

Tavoite Utön reissuilla on ollut osua saaristoon syysmyrskyn aikaan, jolloin pääsisi vähän testailemaan varusteita ja ottamaan siitä kuvia. Tätä lähemmäs syysmyrskyä en ole vielä päässyt.

Utö on ainoa paikka, missä olen kokenut täydellistä rauhaa ja eristyneisyyttä, saaresta kun ei pääse näin offseasonilla nopeasti tai helposti pois mitenkään. Naureskelin viikonloppuna, että jopa Cholatsen basecampista Himalajalla on helpompi saada kyyti sivistykseen kuin Utösta. Myös matka saarelta kotiin lautalla, lossilla ja autolla kestää yhtä kauan kuin lento Kathmandusta Helsinkiin. 

Haaveissani on viettää yksi vuosi elämästä Utössa asuen ja kokea sen eristys kaikkina vuodenaikoina. Et jos joku utölainen lukee tätä ja haluaa vuokrata mulle talon vuodeksi, hit me up!

Otan tän saman kuvan joka kerta, koska toi setup on täydellinen

Utössa asuu vakituisesti noin 50 asukasta. Saarella on kauppa, kahvila ja hotelli, joista ensin mainitut ovat auki tunnin verran päivässä. Utössa on myös koulu, jossa on tällä hetkellä muistaakseni yhdeksän oppilasta. Tärkein ja tunnetuin maamerkki on kuitenkin toi majakka.

Utössa on myös luotsiasema, joka on ollut saaren tärkein työllistäjä sen jälkeen, kun puolustusvoimat muutti saarella sijainneen valmiuslinnakkeensa vartiolinnakkeeksi ja vetäytyi pois. Iso osa Utösta on silti edelleen sotilasaluetta.

Tää aamukahvimaisema on everything.





keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Talvi tulee! Vai tuleeko?


Vielä viikonloppuna katselin Talman rinteissä työttöminä seisovia lumitykkejä miettien, että odottavan aika on pitkä. Maanantaina mökillä siinä Talman naapurissa oli iltapäivällä kuitenkin mittari tippunut jo pakkasen puolelle. Talman tykitkin olivat Instagramin mukaan päässeet hommiin! Kausikortti polttelee jo taskussa.

Lapissa ei ole koskaan mittaushistoriassa ollut näin lumetonta marraskuun lopulla. On siellä sentään jo mäkiä hiljalleen auennut, mutta luonnonlunta ei ole käytännössä vielä senttiäkään ja mittari on heilunut plussan puolella vähän turhankin usein. Talvea odottavan aika tänä vuonna todellakin on pitkä! 

Vähän on vielä vaiheessa Talman mäet...

Mutta kyllä se talvi sieltä taas tulee, joka vuosi jossain muodossa. Viime vuonna Suomen Lapin lumimäärät olivat varsin kohtuulliset, mutta esimerkiksi Ruotsissa oli huonoin talvi yli 30:een vuoteen. Kovin ovat epävakaisia kaudet siis olleet, eivätkä todellakaan veljiä keskenään. Se vaikeuttaa talvien suunnittelua, mutta pläänit ovat nyt omalta osaltani silti selvät.

Viime kaudella keräsin laskupäiviä liki kuusikymmentä, 58 tarkalleen ottaen. Se oli aika paljon ja sekaan mahtui monta ei-niin-hyvää päivää, sellaisia,jotak olisi voinut hyvin jättää väliin. Olin kuitenkin päättänyt laskea mahdollisimman paljon valmistautuessani kesäkuiseen Elbrusin laskemiseen, joten ajattelin jokaisen laskupäivän treeninä. Tänä vuonna aion kuitenkin painottaa vähän toisin. Tavoitteena on tulevalle talvelle karsia laskupäivistä noin puolet pois ja siirtää ne jääkiipeilyyn. Haluan kehittää kiipeilyäni ja kerätä mahdollisimman paljon metrejä seinällä. Päätavoite on aloittaa liidaaminen jäällä ja harjoitella sitä mahdollisimman paljon. 

Yläköysittelyä Pirunkalliolla. Jos tänä talvena pääsis yläköydestä eroon?

Täällä etelässä jään kiipeäminen alkaa todennäköisesti vasta alkuvuodesta, joten jonkinlaisia varaslähtöjä pitää tehdä. Joulukuussa suunnittelen ajavani Pyhälle ja toivottavasti Korouomalle ottamaan ensimmäiset nousut. Koska lumitilanne Lapissa on mikä on, on fokus helppo siirtää laskemisesta jäille, ainakin näin alkukaudesta. Uutena vuotena suuntaan jälleen Innsbruckin suuntaan, missä aion kiivetä ja skinnata kymmenen päivän ajan pitkin Itävallan Alppeja. 

Jos hyvin käy, niin Adventure Partnersin jäädyttämä Pirunkallio saadaan tammikuussa taas auki. Sen etu on se, että kotoani on matkaa Pirulle vartin verran ja siellä voi käydä vaikka päivittäin niitä metrejä ja treeniä hakemassa. Liidikurssillekin ilmoittauduin tammikuun lopulle. Sen jälkeen helmikuun alussa palaan taas Pyhälle, missä vedän Pyhä Adventure Free’kendin yhteydessä muutaman jäätikkö-työpajan. Samalla ajattelin yrittää taas Korouomalle ja vähintään Tajukalliolle kiikkumaan. 

Ei Pyhälläkään liikaa lunta ollut enää viime huhtikuussa

Maaliskuu menee pitkälti töissä talviretkikurssien, Oulangan talvivaelluksen ja Partioaitan ja Pyhän offariviikon timmellyksissä, kunnes huhtikuussa auton keula vie Norjaan ja Ruotsiin. Aloitin viime vuonna Finlav-lumiturvallisuuskoulutusputken, jonka tavoitteena on tässä hiljalleen ansaita lumivyöryteknikon natsat. Putki jatkuu seuraavaksi Norjan Lapphaugenissa neljän päivän jatkokurssilla, jonka jälkeen tarkoitus on käydä Ruotsissa viimeistelemässä viime vuonna kesken jääneet laskuprojektit. Viime keväänä sekä Kebnekaisen että Tuolpagornin laskut jäivät kesken todella hasardin lumitilanteen takia, kun tuntui siltä, että puolet Ruotsin vuorten lumista vyöryivät alas parin viikon sisään. Silloin ei esimerkiksi Tuolpagornin kraateriin ollut mitään asiaa, joten toivottavasti tänä vuonna olosuhteet olisivat edes hieman paremmat. Ruotsissa päässee myös vielä jäillekin roikkumaan.

Ja siinäpä se talvi sitten menikin. Mutta jotta sen saisi nyt ensin käyntiin, niin pitelen kaikkia sormia ja varpaita ristissä, että pohjoisessa alkaisi hiljalleen jäähtyä ja sadella lunta. 


Odottavan aika on pitkä. 

Jäitä odotellessa on kiipeilyvoimaa hyvä hakea sisältä