torstai 15. joulukuuta 2022

Vuosiyhteenveto 2022


 
On aika perinteisen vuosiyhteenvedon! 


2022 oli pitkästä aikaa vuosi, joka päätyy vahvasti plussalle. Nyt, kun ajat ovat kutakuinkin normalisoituneet, tuntuu edeltävät koronavuodet jotenkin todella kaukaisilta, vaikka vielä viime talvikin alkoi kovin epävarmoissa tunnelmissa. Mieli on siitä outo, että se tahtoo unohtaa ja tuntuu jotenkin absurdilta, että vielä vuosi sitten oltiin erinäisissä sulkutiloissa ja koronarajoitusten kourissa. Vähintään yhtä absurdia on se, etten tiettävästi ole itse vieläkään kyseistä tautia sairastanut. 


Rajoitusten takia vuosi alkoi Kilpisjärvellä, eikä Itävallassa, kuten alunperin olin suunnitellut. Viime hetken päätöksellä skipattu Alppireissu vaihtui Suomen kaukaisimpaan kolkkaan, koska siellä oli lunta enemmän kuin muualla. Hyviä kaamoslaskuja saatiin ja siinä määrin upea pimeyden valo teki vaikutuksen, että paluu on vahvasti suunnitelmissa. Viime vuodelta jääneet lennot Alpeille on edelleen käyttämättä ja Kilpparin ja mm. Ruotsin reissut viime talvina ovat aiheuttaneet sen, että ainakin toistaiseksi tekee mieli keskittyä laskuhommissa enemmän tänne meidän pohjolaan sen sijaan, että tarvitsisi aina lennellä muualle. Se, minkä laskujen pituudessa täällä häviää, sen rauhassa ja maisemassa voittaa ja myös luonto kiittää. 


Eeppinen Kilpisjärven kaamos


Koronarajoituksista puhuminen loppui kuin seinään viimeistään helmikuun 24. päivä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Olin tuolloin Berliinissä ja oli jotenkin todella pelottavaa seurata maailman tilaa noina päivinä. Etenkin, kun olimme juuri pojan kanssa käyneet läpi Euroopan historiaa, toista maailmansotaa, kylmää sotaa ja 1900-luvun itä-länsi -asetelmaa. Yhtäkkiä se aukesi edessämme nykyhetkenä. Ja siis sananmukaisesti edessämme, koska Venäjän Berliinin suurlähetystö seisoi suoraan hotelliamme vastapäätä ja seurasimme kymmenien tuhansien ihmisten kerääntymistä sen edustalle osoittamaan mieltään. Liityimme mukaan. Myös täällä kotona Venäjän suurlähetystö seisoo naapurikorttelissa ja kävin sielläkin osoittamassa mieltä Ukrainan väreissä. 


Venäjän suurlähetystö, Berliini 25. helmikuuta


Venäjän suurlähetystö, Helsinki 3. maaliskuuta

Maaliskuussa suuntasin muutaman koronavuositauon jälkeen Kebnekaiselle laskemaan. Olosuhteet eivät vähäisestä lumesta ja kovista tuulista johtuen olleet erityisen suotuisat olleet, mutta joitain käännöksiä sentään saatiin. Ne olivat samalla lyhyeksi jääneen kauden viimeiset, koska Kebnen talvinousu toimi viimeisenä treeninä ennen Nepaliin lähtöä. 


Kebnekaise gooooooood


Kolmen vuoden tauon jälkeen pääsin viimein taas Himalajalle! Viimeistenkin koronarajoitusten poistuttua lähdin Aventuran ryhmän mukaan vaeltamaan ensin Everestin base campiin ja sen perään Island Peakille. Olin tavallaan töissä, mutten kuitenkaan, matkanjohtajana kun toimi pääasiassa Tatu ja itse olin ryhmän jatkeena lähinnä kertomassa huonoja vitsejä ja sopeutumassa seuraavaa omaa koitostani varten. Island Peak jäi ikävä kyllä puolitiehen, kun kuitenkin päädyin töihin ja lähdin väsyneen asiakkaan kanssa alas ennen huippua. En kuitenkaan jäänyt harmittelemaan. Sen sijaan jäin Dingbocheen lepäämään ja tallustin siitä pari päivää myöhemmin yhdellä puskulla takaisin Everestin perusleiriin.  


EBC-jengi


Siinä se sitten oli, Mount Everest. Vuori, josta olin haaveillut aiemmin kovin, mutta jonka olin jo päättänyt jossain vaiheessa hylätä. En oikein osaa varmana sanoa mikä minut sinne sitten kuitenkin ajoi, mutta luulen, että se oli pakko jotenkin saada koneistosta pois. Alku meni suunnitelmien mukaan, mutta pitkin matkaa epäilys koko touhua vastaan alkoi nousta. Viimeisenä yönä ennen huipulle lähtöä tein päätöksen jättää lopun väliin. Näin puoli vuotta reissun jälkeen keksin montakin syytä, miksen  toppia kohti lähtenyt, mutta ne on helpoin tiivistää kahteen sanaan: Ei huvittanut. 


Tavoite tuli siinä mielessä saavutettua, että sain kuitenkin Everestin pois koneistosta, enkä haikaile yhtään takaisin. Maailman korkeimmassa vuoressa ei ole enää mitään, mikä minua vetäisi puoleensa, se kävi ilmi jo sen rinteitä kiivetessä


Fresh @ Mount Everest Base Camp vikan rotaation jälkeen


Nepalista paluun jälkeen oli pitkään aika heikossa kunnossa. Sopeutuminen takaisin merenpinnan tasolle kahden vuorikuukauden jälkeen vaati veronsa ja hädin tuskin sain kammettua itseni tolpilleni juhannukseksi, kun piti lähteä Ruotsiin töihin. Kävin minä siinä välissä tosin vähän Barcelonassa  skeittaamassa, joka sekin, Everestin tapaan, oli ollut aika monta vuotta bucketlistilla.


Macba @ Barcelona


Koronavuosien jälkeen pääsin viimein myös Kebnekaisen toimistolle. Kävin toki jo talvella tarkistamassa tilukset, mutta nyt viimein myös töihin, mitä olin odottanut kuin, no, pandemiaa päättyvää. Olen sanonut sen miljoonassa yhteydessä aiemminkin, mutta Kebnekaise on suosikkipaikkani maailmassa ja 18. kerran jälkeenkään siihen on mahdoton kyllästyä! Paikka velloo jotain syvää henkilökohtaista rauhaa, mitä en missään muualla koe, eikä mikään maailman kolkka voi samaa antaa, olin töissä tai en. Nyt olin ja teimme onnistuneet Västra ja Östra ledenien nousut ensin helteessä, sitten myrskyssä. Östra ledenin jälkeen taisin hihkua illalla leirissä, että keikka meni heittämällä elämäni työpäivien top vitoseen! 


Sarek sen sijaan ei mennyt, koska Sarekissa sataa aina. Reissu oli olosuhteisiin nähden kyllä onnistunut, mutta viimeisenä iltana seistessäni läpimärkänä sateesta ja tuulesta umpijäässä vannoin, etten lähde sinne enää koskaan asiakkaiden kanssa. Never say never, mutta ainakaan ensi kesälle en Sarekin vaellusta järjestä. 


Työnteko on vakavaa puuhaa, miettii Lotta...


...ja Anders.


Ruotsista paluun ja parin viikon kesälomailun jälkeen lähdin Grönlantiin, sinnekin ekaa kertaa pitkään aikaan. Kaksi ryhmää, ilman välipäiviä, meloi ja vaelteli Narsarsuaqin, Qassiarsukin ja Tasiusaqin maastoissa poikkeuksellisen lämpimässä ja aurinkoisessa säässä. Sieltä palattuani olin väsynyt mutta onnellinen. Ensimmäinen kunnon työkesä sitten 2019 oli ollut menestyksekäs. 


Do you even kayak, bro?


Syyskuun keskityin kouluun, mistä olin kevään pitkälti Everestin takia lintsannut ja oli kiinniotettavaa, kunnes lokakuussa lähdin vielä Aventuran kyydissä matkanjohtajaksi Lobuchea kiipeämään. Kyseessä oli samalla jonkinlainen vuosipäiväreissu tasan viisi vuotta ensimmäisen Nepalin matkani jälkeen, joka suuntautui juurikin samalle vuorelle. Kuten silloinkin, myös nyt kaikki meni hyvin ja Lobuchen nousu paketoi hienon työvuoden, joka muistutti minua taas pitkästä aikaa siitä kuinka rakastan tätä työtä. On pakko olla järjettömän kiitollinen ja ymmärtää miten onnekas sitä onkaan, kun saa tehdä sitä, mistä nauttii ja kutsua sitä ammatiksi. 


Lobuche success!


Siinä ohessa saan myös opiskella samaa alaa. Seikkailukasvatuksen opinnot etenevät suunnitellusti ja tässä lukukauden vaihtuessa kasassa alkaa olla kaksi kolmasosaa opintopisteistä. Olen etenkin tämän syksyn aikana löytänyt opinnoistani ne kärjet, joita alun perin lähdin HUMAKista metsästämään, ja nyt tuntuu siltä, että ihan oikeasti nämä opinnot tulevat tekemään minusta entistä paremman ammattilaisen. Samalla silmät alkavat aukeamaan uusillekin mahdollisuuksille, joten nähtäväksi jää mihin kaikkialle opinnot minut vielä vievätkään! 


Jos ajatukseni oppaan työstä kiinnostavat tätä blogia pidemmälle, niin käy ihmeessä kuuntelemassa parin viikon takainen vierailuni Seikkailun jokamiesluokka -podcastissa, missä avaan mietteitäni työni ja harrastusten välisestä suhteesta.


Koulupose Repovedellä lokakuussa


Loppuvuodesta luvassa oli vielä muutama kesätyöviikonloppu bändihommissa, joista niistäkin olen taas nauttinut monen vuoden tauon jälkeen. Kiuas-orkesterin kanssa teimme kesällä jo yhden festivaalin ja marras-joulukuussa vuorossa oli muutama loppuunmyyty klubikeikka. Musahommat toivat mukavaa vastapainoa telttailuun, mutta on kyllä todettava, että yksi viikonloppureissu hevibändin kanssa keikkapakussa vastaa uuvuttavuudeltaan kutakuinkin jotain 6000-metristä vuorta, sen verran töttöröö sitä oli aina seuraavan viikon. Ja kukaan ei edes juonut mitään! Seuraavaksi nähdään Helsingin jäähallissa tammikuussa.


Musahommista puheen ollen, tässä lopuksi perinteinen lista, jota kukaan ei taaskaan ole pyytänyt: Vuoden levyt 2022! Ei missään erityisessä järjestyksessä.


MINDFORCE - NEW LORDS

SPIRITWORLD - DEATHWESTERN

ORIGIN - CHAOSMOS

SOULFLY - TOTEM

TOXIK - DIS MORTA

IGNITE - S/T

BATTLE BEAST - CIRCUS OF DOOM

IMMOLATION - ACTS OF GOD

CANDLEMASS - SWEET EVIL SUN

SPHERE - BLOOD ERA

BLACK ROYAL - EARTHBOUND

DESTRÖYER 666 - NEVER SURRENDER

TEARS FOR FEARS - THE TIPPING POINT

SPELL - TRAGIC MAGIC


Tämä on ollut hyvä vuosi niin musiikin kuin kaiken muunkin saralla. Tuntuu, että sain elämäni koronan jälkeen takaisin. Siihen liittyen, yksi mainitsemisen arvoinen rajapyykki saavutettiin syyskuussa, jolloin tuli kymmenen vuotta täyteen raittiina. 


Nyt on aika hiljentyä vuoden viimeisten laskupäivien viettoon, joten palaillaan taas tammikuussa. Hyvää joulua ja uuttavuotta juuri sinulle, joka jaksat tätä blogia edelleen lueskella!


Kiitos yhteistyökumppanini Partioaitta, Matkatoimisto Aventura, Nosht ja Zeropoint kuluneesta vuodesta! Kiitos myös Suunto, joka lähetti minulle testiin uuden 9 Peak Pro -kellon.


 

Kohti uutta! 



torstai 8. joulukuuta 2022

Kun harrastuksesta tulee työ ja työstä harrastus


Ennen nykyisiä vaellusoppaan hommiani tein melkein 15-vuotisen uran musiikkialalla. Aloitin nuorena juontajana Radio Citylla tammikuussa 2001 edeten siitä vuosien saatossa touhuamaan kaikkea festivaaleista levy-yhtiöön ja promohommista kiertuemanagerointiin. Oman yritykseni perustin 2008, jonka jälkeen kaikista eniten olin keikkamyyjä. Viimeiset keikkani myin keväällä 2014 ja jäin musa-alalta eläkkeelle saman vuoden lopussa. Sen jälkeen olen palannut tekemään ainoastaan yhden keikan Helsingin Nosturiin kolme vuotta sitten, juuri ennen kuin rakennus purettiin. 


On vaarallista tehdä harrastuksesta työ. Vaikka on tietenkin hienoa, jos pystyy valjastamaan oman intohimonsa elannoksi asti, siinä piilee vaara, että menettää sen harrastuksen. Havahduin joskus keväällä 2014 siihen, etten innostunut musahommissa enää mistään. En jaksanut kuunnella uusia bändejä, tuhansien nähtyjen iltojen jälkeen keikatkaan ei napanneet ja aiemmin kuumana roihunnut liekki oli poissa. Ei vain yksinkertaisesti enää kiinnostanut oikein mikään. Kotona kuuntelin lähinnä vanhoja 70-luvun progelevyjä, jos niitäkään. Intohimo oli poissa, enkä nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa. Intohimotyötä ei voi intohimottomasti tehdä. Olin sen jälkeen aika hukassa identiteettini kanssa, joka oli koko aikuisikäni perustunut musiikkiin.


Musahommien jälkeen keksin elävöittää vanhan ulkoiluharrastuksen, hurahdin siihen täysin ja – tadaaa – tein siitä työn. Tällä kertaa osaan kuitenkin olla varuillani intohimoni kanssa tietäen, että sen voi myös menettää. Ymmärrän nyt, että yhtä lailla kuin on tärkeää suhtautua työhönsä suurella palolla, on äärimmäisen tärkeää pitää siitä harrastuksesta edes osa henkilökohtaisena ja vain itsellään. Osaan nykyään erotella tarkasti työkeikat omistani ja olen esimerkiksi pitänyt lumilautailun tiukasti omana henkireikänäni. En halua tehdä sitä työkseni, se on minun suuri rakkauteni ja pakopaikkani arjesta. 


Arkea paossa


Keväällä 2006, lähtiessäni työhaastattelusta Welldonelta (nykyisin Live Nation Finland), soitin heti hissistä Kiuas -nimisen orkesterin Mikolle, jonka olin tavannut joitain vuosia aiemmin haastatellessani bändiä ja jonka kanssa olimme ystävystyneet sittemmin. Työhaastattelussa oli käsketty alkaa keräämään rosteria keikkamyyntiin ja kysyin Mikolta, josko bändinsä tarvitsisi agenttia. Siitä eteenpäin myin Kiuaksen jokaisen keikan aina bändin lopettamispäätökseen asti. Orkesterilta loppui intohimo neljän levyn jälkeen ja sen ura laitettiin komeasti nippuun loppuunmyydyssä Nosturissa yli tuhannen hengen yleisölle lokakuussa 2013. Oli pommeja ja kaikkee. Aika pian sen jälkeen oli minunkin aika lopettaa.


Keski-ikäiset tarvitsevat kuitenkin harrastuksia ja pari vuotta sitten oli bändin vuoro soitella minulle päin kysyäkseen, että jos kävisi niin, että Kiuas tekisi pari paluukeikkaa, ihan vain huvikseen, haluaisinko lähteä mukaan? 


Ensimmäiset vuodet agenttihommien lopettamisen jälkeen meni vähän kuin krapulassa, mutta hiljalleen innostuin taas musiikista. Jossain vaiheessa alkoi taas tuntua siltä, että olin saanut rakkaan harrastuksen takaisin. Innoistuin keikoilla käynnistä, ostin uutuuslevyjä ja kaivoin vanhat jäljellä olevat bändipaidat kaapista. Niinpä bändin ottaessa yhteyttä en epäillyt hetkeäkään, totta kai olisin mukana! Vanha jengi kasassa taas! Se tuntui turvalliselta, koska tiesin, ettei Kiuaksen tarkoitus ollut alkaa rakentamaan mitään uutta suurta tulemista tai uraa dollarinkuvat silmissä, vaan enemmänkin seurata uusvanhaa soittamisen intohimoa ruuhakvuosien raameissa. Tuntui hyvältä palata musahommiin, koska nyt tiesin sen pysyvän vain harrastuksena ja, päinvastoin kuin sen ollessa työ, pakopaikkana nykyisestä arjesta. Yhteiset tunnit ja huonot vitsit keikkapakussa, venueilla ja festareilla olisivat mukavaa vaihtelua vaellusoppaan hommiin! 


Kiertuemanageri 2022 (kiertue: kolme keikkaa)


Viime ja tämän vuoden kesinä teimme muutaman festarin ja nyt syksyllä oli ensimmäisten klubikeikkojen vuoro, joista kaksi kolmesta oli loppuunmyyty. On ollut ilo huomata, että yleisökin oli kaivannut keski-ikäisiä harrastajia takaisin. Minun roolini on ollut tällä kertaa vain kiertuemanagerointi ja kuskin hommat, keikkojen myynnin on onneksi hoitanut nuoret innokkaat ammattilaiset. Viime sunnuntai-aamuyönä neljän aikaan palauttaessani keikkapakua Tattarisuolle kuolemanväsyneenä hymyilin kuin 21-vuotias radiotoimittaja. Takana oli keikat Tampereella ja Turussa, kaksi pitkää päivää ja lyhyttä yötä, joku sata kuppia kahvia, tuhat huonoa vitsiä ja pari helvetin kovaa keikkaa. Reissu oli tervetullutta vaihtelua nykyiseen työhöni ja totesin innoissani nukkumaan mennessä, että Kiuas on paras bändi ja musa on paras harrastus! 


Seuraavan kerran Kiuas nousee lavalle Helsingin jäähallissa 27. tammikuuta Battle Beastin ja Ensiferumin kanssa. Minäkin olen siellä. Still battles left to fight,  we must keep our pride until the end of tiiiiimeeeee! 


Kiuas, Turku 3.12.2022