sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Kebnekaise ETA 1



Juhannus oli harmaa ja tylsä, joskin se oli ihan oma valintani. Perjantaina kävin kavereiden kanssa Espoossa grillaamassa hodareita ja eilen kaverin kanssa ajelulla ja jäätelöllä, mutta siinäpä se. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei olisi harmittanut katsella jengin kokko- ja kesämökkijuhannuskuvia somen täydeltä, mutta toisaalta pari päivää rauhaa, hiljaisuutta ja yksinoloa tuli tarpeeseen ennen huomenna alkavaa kesän päärupeamaa. 

Aamulla starttaan auton kohti Ruotsia ja noin 1200 kilometria myöhemmin saavumme  apuoppaani Markon kanssa Nikkaluoktan parkkipaikalle, mistä tiistaina aloitamme ensimmäisen kahdesta Kebnekaisen vaelluksestamme. 

Markoa hymyilyttää, koska se ei vielä tiennyt, että tänä vuonna 
tehdään kaksi keikkaa putkeen.

Partioaitan 365 Klubin ensimmäisessä Kebne-ryhmässä on 13 vaeltajaa, joiden kanssa tähtäämme huipulle torstaina. Lauantaina, ryhmän lähtiessä kotiin, ajelemme Markon kanssa Kiirunaan pariksi päiväksi lepäämään ja seuraavana tiistaina palaamme vuorelle kahdeksan asiakkaan kanssa. Kotiin palaamme heinäkuun yhdeksäntenä.

Se sellainen vuoristofiilis. Tänä vuonna lunta on todennäköisesti huomattavasti enemmän.

Kaksi settiä Kebnekaisea putkeen on melko rankka veto, jonka hinta tämä juhannus nyt oli. Kuten sanoin, lepo ja rauha oli tarpeen.Nyt on kamat on kasassa ja huomenna mennään, joten blogi on taas hetken hiljaa. Sillä välin reissua voi seurata parhaiten Instan kautta: www.instagram.com/suominenteemu

Pakattu on.

Tähän sellainen sydänhymiö


maanantai 19. kesäkuuta 2017

Luonnon päivä ja Nuku yö ulkona 17.6.2017



Luonnon päivät on metsähallituksen hanke, jonka tavoitteena on saada kaikki suomalaiset ulkoilemaan satavuotiaan Suomen kunniaksi tämän vuoden aikana. Olen mukana yhtenä luontolähettiläistä auttamassa tavoitteen toteutumisessa. Lauantaina vietettiin jo vuoden kolmatta Luonnon päivää. 

Kesäkuun päivän teemana oli ”ihastu kesäyöhön” ja sen osana oli Suomen Ladun Nuku yö ulkona -tempaus. Ensimmäinen Nuku yö ulkona -päivä järjestettiin viime syyskuussa ja sen suosio taisi yllättää kaikki. Nyt päivään oli lähdetty siispä astetta kovemmalla arsenaalilla ja yhteistyössä mm. Luonnon päivien kanssa. Lauantaina kymmenet tuhannet suomalaiset viettivät yönsä ulkona teltoissa, laavuilla, pihoilla ja parvekkeilla. Minä lähdin Nuuksioon ja erityisen ylpeä olen äidistäni, joka nukkui mökillä pihamme huvimajakatoksessa.

Ennen teltan kanssa pöpeliköön painelemista vietin iltapäiväni Suomen luontokeskus Haltialla luontolähettilään hommissa luennoimassa ja esitelmöimässä omista ulkona vietetyistä öistäni. Kerroin sanoin ja kuvin tarinoitani aina ensimmäisestä Färsaarten reissustani Argentiinaan ja Kebnekaisen myrskyistä Tansaniaan. Oli hämmentävää katsella omia kuviani isompana kuin olen niitä koskaan nähnyt Haltian screenin ollessa varmaan 10 x 10 metrinen. Aloitan yleensä esitelmäni muutamalla vanhalla kuvalla jostain seitsemän vuoden takaa, joissa olen vielä paatunut juoppo ja kun lyö paidattoman, irokeesipäisen ja humalaisen miehen kuvan tuon kokoiselle screenille, sitä pelästyy vähän itsekin. Ovelle olisi varmaan pitänyt laittaa joku K-18 -kyltti…

Suomalainen mies 6 x 8 metrin kokoisena

Vähän perspektiiviä. Mä oon tossa vasemmalla.

Luentojen välissä kävin Lennun kanssa kokeilemassa Pitkäjärven rannassa ensimmäistä kertaa packraftia. Kyseessä on siis rinkkaan pakkautuva ja pari kiloa painava ilmalla täytettävä kajakki, jonka kanssa voi vaelluksilla vaihtaa välillä jalkapatikan melontaan. Kovat jätkät laskevat niillä koskiakin. Minä lähdin vain järveä melomaan ja ihastuin heti! Luulen, että ostoslistalle tuli juuri uusi lelu ja ennen kuin oman ehdin hankkia, pitää käydä rafti jollekin kesäreissulle Ankarilta avotuntureilta vuokraamassa!

Lennu vetää packraftilla Nuuksion Pitkäjärvellä

Haltian jälkeen suunnitelma oli lähteä Kattilan suuntaan yöksi. Nuuksion Haukkalammella oli omatoimiretkeilijöiden lisäksi Suomen Ladun järjestämä leiri, mistä kuka tahansa oli voinut varata itselleen majoitteen. Tarjolla oli kaikkea puolijoukkueteltoista kupoleihin ja riippukeinuihin ja majoituspaikkoja oli joku pari sataa, mikä tarkoitti sitä, että niiltä main ei itselle enää todennäköisesti tilaa löytynyt. Lähdin kuitenkin käymään ja haistelemaan tunnelmaa lämpimään kesäiltaan ennen Kattilaan siirtymistä. Haukkiksella oli tarjolla ruokaa, saunaa, paljua ja muuta oheistoimintaa ja siellä vallitsi sellainen mukavan rauhallinen festivaalitunnelma. Kesäsää oli kuin tilauksesta komeimmillaan ja iloisen näköisiä ulkonanukkujia pyöri pitkin Haukkalammen rantoja. 

Kuten arvattu, tilaa ei Haukkiksella oikein enää ollut, joten palasin tutustumiskierrokseni päätteeksi autolle ja ajoin muutaman kilometrin päähän Kattilaan, missä parkkipaikka oli käytännössä tyhjä. Lennu, joka Kattilassa on ollut töissä, tuntee alueen polut hyvin ja oli käynyt haistelemassa rauhallisemman paikan meille Vähä-Holman rannalta. Siellä ei ruuhkaa ollut, muutama hassu teltta hiljaisen lammen kupeessa. Sopi meille. Myös Mäkisen Eeva, johon olimme törmänneet jo Haukkalammella, tallusti illan hämärtyessä kameransa kanssa Vähä-Holmaan. Tunnin verran jaksoimme juoruja vaihtaa rantakallioilla ennen kuin nukkumatti käski telttaan. 

Vähä-Holman turvelautat

Heräilin pieneen sateenropinaan aamuyöstä ja samalla huomasin, että makuupatjani oli tyhjentynyt. En ollut sitä käyttänyt sitten Aconcaguan, missä patja päästi ilmat ulos ylemmissä leireissä. Luulin tuolloin, että se johtuu ihan vain ilmanpaineesta, mutta mitä ilmeisimmin se onkin siis puhki. Puhaltelin sen sitli täyteen ja nukahdin uudelleen, mutta aamulla herätessäni se oli jälleen tyhjä. Yritin kotiin päästyäni etsiä reikää, mutten moista löytänyt, joten se on siispä uuden makuualustan haku tänään edessä.

Patjaongelmista viis, olipa mukavaa herätä teltasta Nuuksiossa! Edelliskerrasta on aikaa ja muutenkin viimeaikaiset teltastanousut ovat olleet aina aikataulutettuja ja osa jotain vaellusta. Pitkästä aikaa ei aamulla ollut kiire metsässä mihinkään. Ainakaan ennen kuin Eeva heräisi. Sen verran olen neiti Mäkisen kanssa retkeillyt, että tiesin, ettei täältä mentäisi mihinkään ennen kuin olen taas päässyt (joutunut?) poseeraamaan kameralle. ja kuinka ollakaan, olimme kohta Lennun kanssa malleina leireilykuvissa pitkin Vähä-Holman rantoja. 



Kuvausten päätteeksi tallustelimme parkkipaikalle ja lähdin ajelemaan kotiin. Matkalla tienpielessä tuli vastaan paljon iloisia ihmisiä, pariskuntia ja perheitä, jotka olivat majoitteistaan pitkin Nuuksiota nousseet. Tuli jotenkin kauhean hyvä fiilis. On mahtavaa katsoa kuinka ihmiset lähtevät luontohaasteisiin mukaan ja – ainakin ilmeistään päätellen – saavat siitä hyvän mielen ja elämyksen, jotkut ehkä jopa ensimmäistä kertaa. Tempaus ja luonnon päivä oli selkeästi siis onnistunut, joten tästä on hyvä jatkaa seuraaviin! Ensi vuonna Nuku yö ulkona järjestetään 8.9 ja seuraavaa Luonnon päivää juhlitaan jo parin kuukauden päästä, 26. päivä elokuuta.






tiistai 13. kesäkuuta 2017

Katsaus kesään 2017


Vuosittainen kaupunkiloma Atlantin tuolla puolen on saatu pakettiin, palasin New Yorkista kotiin tänään aamulla. Tolkuttomassa jetlägissä tässä mietiskelen, että olipas muuten maailman paras lomaviikko pojan kanssa, kuten taisin jo edellisessä postauksessani hehkutella. Kyllä vanhemmuuden suurimpia iloja on katsella oman jälkikasvunsa onnea ja sitä pikkujätkällä riitti koko New Yorkin verran! Kyllä siinä isä hieman herkistyi kun toiselle siisteintä oli öbaut kaikki.

Ihmeellinen Manhattan, Spidermanin koti

Nyt edessä on sitten paluu puolittaiseen arkeen. Tämä kesä rytmittyy aika hyvin parin viikon setteihin, joista ensimmäisenä vuorossa on muutaman viikon semiloma Helsingissä. Aion lähinnä treenata, treenata ja treenata. Ensi lauantaina pidän tosin pienen tauon ja lähden Nuuksioon ensin luontokeskus Haltiaan esitelmöimään Luonnon päivien nimissä ja siihen perään nukkumaan ulos. Lauantaina on nimittäin jälleen Nuku yö ulkona -päivä, jonka tiimoilta pidän Haltiassa kaksi kuvallista esitystä matkoistani tarinoiden. Luvassa on kommelluksia Färsaarilta Tansaniaan ja Australiasta Argentiinaan, esitykset ovat kello 16 ja 19 ja niihin on kaikille vapaa pääsy. Siihen perään luonnollisesti kutsun kaikki mukaan yöpymään luontokeskuksen ympäristöön päivän teeman mukaisesti!

Nuku yö ulkona 17.6.!

Luonnon päivän, semiloman ja juhannuksen jälkeen vuorossa on ensimmäinen kesän työkeikoista, kun suuntaan auton kohti Nikkaluoktaa, mistä vaellan 365 klubilaisten kanssa kahteen otteeseen Kebnekaiselle ja takaisin. Luvassa on siispä pari viikkoa Ruotsin Lapin yötöntä yötä hyvässä seurassa ulkoillen, en valita ollenkaan.

Nikkaluokta, Kebnekaise ja polku Skandien vuoristoon

Kebnekaisen jälkeen palaan taas semilomailun ja treenin pariin, kunnes heinäkuun lopulla lennän Chamonix’iin, missä tarkoitus on ottaa revanssi Mont Blancin kanssa. Viime vuonna nousu jäi muutaman sata metriä vajaaksi ja tällä kertaa – kunhan olosuhteet vain sallisivat – ajattelin käydä katsomassa vielä ne loputkin siitä nyppylästä, että onko siellä erinäköistä kuin alempana. Kiipeämme omalla porukalla (tällä kertaa ilman oppaita siis) Gouterin reittiä, mistä viime vuonna laskeuduimme alas noustuamme ensin Italian puolelta Dome de Gouterin laelle. 

Dome de Gouteria alas, tänä kesänä myös ylös!

Blancin jälkeen on taas vähän semilomaa ja kesän ehkä tärkein päivä: Bad Religion Mikkelin Jurassic Rockissa! Nähdään pitissä.

Elokuussa on toinen kaksiviikkoinen klubilaisten kanssa, kun lähden vetämään pari viiden päivän vaellussettiä Islannin Laugavegurille. Sen jälkeen onkin hyvä vetää pari viikkoa henkeä ennen tämänvuotista Sarekin reissua.

Sarek, maailman upein paikka

Kun tulevia kuukausia katselee, alkaa vähän väkisinkin hymyilyttämään. New Yorkin, Kebnen, Mont Blancin, Mikkelin, Islannin ja Sarekin väliset ajat aion (sen treenin lisäksi siis) täyttää poikani kanssa mökkeilyllä, melonnalla, päiväretkillä, jäätelöillä ja rantakahveilla, joten tämähän alkaa vaikuttamaan ihan kesältä! Viime viikkoinen NYC-reissu pohjusti sen jo hyvin ja kun miettii, että viime suvena en lomaillut päivääkään koulun ja töiden takia, olen mielestäni kesän 2017 ansainnut. Bring it! 


Ai niin, aloitin tänään laihdutuskuurin. 

Treeniteemu


#luonnonpäivät
#luontolähettiläs
#partioaitta
#365klubi
#tierrasweden
#vaikoclothing
#matkatoimistoaventura


lauantai 10. kesäkuuta 2017

New York, kesäkuu 2017



Kello on kohta yhdeksän aamulla ja makoilen Brooklynissa katsellen ikkunan läpi ulkoa kajastavaa aurinkoa. Eilen oli kuuma, tänään on vielä kuumempi, kuulemma yli +30°c pitäisi tärähtää mittariin. Se on suurkaupungissa paljon, etenkin jos suunnittelee 9-vuotiaan kanssa liikkumista. Saa olla vesipullot tankattuna.

Ja on olleetkin. Olemme kävelleet kilometritolkulla Manhattanin ja Brooklynin katuja, niin kuin New Yorkissa kuuluukin. Hyvin on pikkujätkä jaksanut, jos ei muuten, niin motivaatiojäätelöiden avulla. Ja hodarien. Ja donitsien. Tämä on ollut kävely- ja syömisloma. 

Central Parkin kesää

Laskeskelin, että olen nyt New Yorkissa 16. kertaa. Kaikennäköistä on näille kaduille osunut minunkin kohdallani vastaan, mutta kaupungin katsominen oman lapsen silmin on uutta. Ja ihanan vapauttavaa. Pieni mies on haltioissaan lähinnä kaikesta ja tämän kasvoilta loistava ilo tekee itsellekin hyvän olon. Kun viimeaikoina on ollut vähän apea mieli, se on tullut tarpeeseen. 

World Trade Centerin uusi ostari oli ihmeellinen

Tärkein ostos tehty

Pari päivää vielä suurkaupunkihommia ja sitten paluu kotiin. Vaikka New York onkin yksi suosikeistani maailmassa, en silti malttaisi odottaa parin viikon päästä vartovia Kebnekaisen vaelluksia. Jos hyvt fiilikset on viime aikoina tulleet tarpeeseen, niin varmasti kaksi viikkoa Ruotsin vuorilla tekevät todella terää. Ne myös kuluttavat varmaan täällä nautitut hodarit aika tehokkaasti pois. Mikä on paikallaan ennen heinäkuussa odottelevaa Mont Blancin reissua.

Mutta lomaillaan nyt vielä hetki. Kunhan tuo jätkä (ja eilen baarissa ollut isäntämme) tuosta herää, taidetaan siirtyä kattoterassille aurinkoon!

Brooklynin katoilla

Näkymä One World Trade Centerista pohjoiseen

Kotihuudeilla Williamsburgin rannassa



sunnuntai 4. kesäkuuta 2017



Mä olin viimeksi Jenkeissä marraskuun 8. päivä, jolloin maalle valittiin uusi presidentti. Lennän takaisin huomenna ja yritän jotenkin perua sen edellisen kerran. Oon siitä tosi pahoillani.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Nizza & Mercantour, 22.-29.5.2017


Viikostani Ranskassa muotoutui aika lailla erilainen kuin mitä olin alun perin suunnitellut. Lensin Nizzaan, missä tarkoitukseni oli kiivetä vähintään kolme päivää Rivieran Alpeilla, mutta viheliäinen flunssa iski päälle muutamaa päivää ennen lähtöä, mikä olosuhteiden kanssa esti enemmät kiipeilyt. Pääsin kuitenkin sentään päiväksi Mercantourin kansallispuistoon reilu 3000-metristä Cime du Gélas’ta nousemaan, mutta enemmät yritykset vaihtuivat lepoon ja aurinkotuoliin terassillani.

Rivieralla oli todella kuuma. Tai no, ainahan siellä on, eli ei se sinänsä yllätyksenä tullut, mutta nyt oli toukokuun lopullekin poikkeuksellisen lämmintä. Mittari nousi päivällä yli 30:n asteen rannikolla ja vuorillakin elohopea huiteli jossain parinkymmenen paikkeilla. Mercantourissa pääsee autolla 1900:aan metriin ja sielläkin mittari näytti vielä +24:ää astetta. Se tarkoitti kuumaa ja nestehukkaista kiipeilyä. Madone de Fenestren tuvalla ei näissä oloissa ollut enää lainkaan lunta, mikä oli positiivista. Viimeksi pari vuotta sitten samoihin aikoihin Mercantourissa ollessani lumiraja oli vielä tuvan paikkeilla, joten nyt näytti hyvältä nousun suhteen. Mitä vähemmän lunta, sitä helpompi se nimittäin olisi.

Mercantourin kansallispuisto, 70 km Nizzasta, Rivieran suuri salaisuus

Lähdin Fenestreltä nousevaa vaelluspolkua ylös. Sitä köpöptellään vajaa tunti, kunnes reitti kohti Cime du Gélas’n huippua erkanee oikealle virallisten reittien ulkopuolelle. Toki sielläkin sen verran on liikennettä ollut, että poluntapaista pohjaa löytyy vähän väliä pitkin nousua. Reitti huipulle löytyy kuitenkin helpoiten seuraamalla cairneja, eli muiden kiipeilijöiden kasaamia pieniä kivikasoja, jotka näyttävät suuntaa pahimpien paikkojen ohi ja läpi. Nousu on pääasiassa kiven ja nurmimättäiden sekoitusta, missä välillä mennään nelivedolla kallion pätkiä ylös, kun taas välillä pääsee tallustelemaan ihan polunpohjia ennen alati jyrkkenevää huippua. Lumiraja tuli lopulta vastaan vasta noin 2600:ssa metrissä aluksi vain pieninä lumikenttinä siellä täällä, kunnes yhtenäisempi lumiseinä alkoi noin 2800 metrin paikkeilla. Hurjan kuumana porottava aurinko oli tehnyt töitään jo monta päivää ja aiheutti sen, ettei minkäänlaista hankikantoa enää ollut. Jääraudoista ei ollut mitään hyötyä hangen ollessa täyttä muhjua, joka petti alta vähintään joka toisella askelella. Pari vuotta sitten Gélas’lla kiivetessäni jalkani humahti paluumatkalla hangen läpi niin, että polveni tärähti koko painollani lumen alla olleeseen terävään kiveen. Se melkein pysäytti matkani tuolloin ja kesti aika kauan, että pääsin raahustamaan takaisin autolle runsaasti verta vuotavan jalan kanssa. En halunnut uusintoa edelliskerralle, joten otin lumessa liikkuessani todella varovasti. Siinä vaiheessa, kun humahdin ehkä kymmenennen kerran vyötäröäni myöten hankeen, totesin, että on aika kääntyä alas. Lunta oli aivan liikaa ja olosuhteet todella petolliset. Ehkä siihen oli syynsä, että olin ainoa ihminen koko vuorella. Paras kausi kiivetä Mercantourissa on heinä- elokuu ja nyt oltiin hieman liian aikaisessa.

Varvaskuva etelänlomalla

Nousin päivän päätteeksi kuitenkin vielä Gélas’n alemmalle parvekkeelle nauttimaan maisemasta ja rauhasta. Päivä oli olosuhteista huolimatta hieno, eikä tukkoinen nenä ja karmea flunssa pahemmin matkalla häirinnyt. Viitisen tuntia nousin ylös ja pari tuntia meni tallustellessa matka alas. Nousun aikana join noin neljä litraa vettä ja paluussa puolitoista. Kävin koko päivän aikana ainoastaan kerran kusella, se kertonee lömpötilasta kaiken. 

Flunssan parantelua

Nizzaan palattuani suunnittelin pitäväni muutaman lepopäivän ja lähteväni sen jälkeen jollekin hieman matalammalle huipulle vielä kiipeämään, mutta flunssa oli sitä mieltä, että tämä yksi nousu riitti. Naama veti uudelleen aivan tukkoon, joten loppureissu meni pitkälti auringossa lepäillen. Kävin päivittäin syömässä hyvin ja hieman kävelemässä, mutta muilta osin pyhitin aikani aurinkotuolin ja kirjan parissa. Tuntui aivan lomalta! Lomalta, jota en ollut edes huomannut tarvitsevani mutta joka tuli tarpeeseen. Joskus näköjään kehoaan kannattaa vähän kuunnella. Palkinnoksi hyvästä työstä ruokin sitä kehoa jäätelöllä, mihin minulla kului yli 70 euroa viikon aikana…

Malja lomalle!

Kävin myös tapaamassa veljeäni, joka asuu tätä nykyä Antibesissa, parikymmentä kilometriä Nizzasta länteen. Lounaan ohessa sain vinkin paikallisesta retkeilykaupasta, joka osoittautuikin täyden palvelun kaksikerroksiseksi vuoristoliikkeeksi, joka kuritti lompakkoani vähän suunniteltua enemmän. Chullangan hyllystä nimittäin löytyi ostoslistallani pitkään olleet La Sportivan G2-ylävuorikengät, joita ei Suomessa hyllystä saa mistään. Olen suunnitellut ne tilaavani jossain vaiheessa, vaikka netistä kenkien – etenkin ulkoilu-sellaisten – tilaaminen on aina riski. Nyt pääsin kokeilemaan koon ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo ulkona kaupasta 550 euroa köyhempänä uudet kengät kainalossa. Hups. Oli melkoinen duuni saada kengät ahdettua käsimatkatavaroissa muiden kamojen kanssa kotiin 35-litraisessa repussa.

Tosi kätevät kesäkengät

Kaiken kaikkiaan enemmänkin minilomaksi muuttunut viikko teki oikein hyvää. Jäätelökiintiö täyttyi riittämiin, pääsin sentään yhden päivän kiipeämään, shoppasin kalliita kenkiä, kuten Rivieralla kuuluukin ja hain Nizzan rannalta perinteisen brittiläisen valkoisen miehen kesärusketuksen. Olettaisin, että tuo punotus selässä tasoittuu elokuuhun mennessä oikein kauniiksi päivettyneisyydeksi.



Riviera life