Nizza & Mercantour, 22.-29.5.2017

Viikostani Ranskassa muotoutui aika lailla erilainen kuin mitä olin alun perin suunnitellut. Lensin Nizzaan, missä tarkoitukseni oli kiivetä vähintään kolme päivää Rivieran Alpeilla, mutta viheliäinen flunssa iski päälle muutamaa päivää ennen lähtöä, mikä olosuhteiden kanssa esti enemmät kiipeilyt. Pääsin kuitenkin sentään päiväksi Mercantourin kansallispuistoon reilu 3000-metristä Cime du Gélas’ta nousemaan, mutta enemmät yritykset vaihtuivat lepoon ja aurinkotuoliin terassillani.

Rivieralla oli todella kuuma. Tai no, ainahan siellä on, eli ei se sinänsä yllätyksenä tullut, mutta nyt oli toukokuun lopullekin poikkeuksellisen lämmintä. Mittari nousi päivällä yli 30:n asteen rannikolla ja vuorillakin elohopea huiteli jossain parinkymmenen paikkeilla. Mercantourissa pääsee autolla 1900:aan metriin ja sielläkin mittari näytti vielä +24:ää astetta. Se tarkoitti kuumaa ja nestehukkaista kiipeilyä. Madone de Fenestren tuvalla ei näissä oloissa ollut enää lainkaan lunta, mikä oli positiivista. Viimeksi pari vuotta sitten samoihin aikoihin Mercantourissa ollessani lumiraja oli vielä tuvan paikkeilla, joten nyt näytti hyvältä nousun suhteen. Mitä vähemmän lunta, sitä helpompi se nimittäin olisi.

Mercantourin kansallispuisto, 70 km Nizzasta, Rivieran suuri salaisuus

Lähdin Fenestreltä nousevaa vaelluspolkua ylös. Sitä köpöptellään vajaa tunti, kunnes reitti kohti Cime du Gélas’n huippua erkanee oikealle virallisten reittien ulkopuolelle. Toki sielläkin sen verran on liikennettä ollut, että poluntapaista pohjaa löytyy vähän väliä pitkin nousua. Reitti huipulle löytyy kuitenkin helpoiten seuraamalla cairneja, eli muiden kiipeilijöiden kasaamia pieniä kivikasoja, jotka näyttävät suuntaa pahimpien paikkojen ohi ja läpi. Nousu on pääasiassa kiven ja nurmimättäiden sekoitusta, missä välillä mennään nelivedolla kallion pätkiä ylös, kun taas välillä pääsee tallustelemaan ihan polunpohjia ennen alati jyrkkenevää huippua. Lumiraja tuli lopulta vastaan vasta noin 2600:ssa metrissä aluksi vain pieninä lumikenttinä siellä täällä, kunnes yhtenäisempi lumiseinä alkoi noin 2800 metrin paikkeilla. Hurjan kuumana porottava aurinko oli tehnyt töitään jo monta päivää ja aiheutti sen, ettei minkäänlaista hankikantoa enää ollut. Jääraudoista ei ollut mitään hyötyä hangen ollessa täyttä muhjua, joka petti alta vähintään joka toisella askelella. Pari vuotta sitten Gélas’lla kiivetessäni jalkani humahti paluumatkalla hangen läpi niin, että polveni tärähti koko painollani lumen alla olleeseen terävään kiveen. Se melkein pysäytti matkani tuolloin ja kesti aika kauan, että pääsin raahustamaan takaisin autolle runsaasti verta vuotavan jalan kanssa. En halunnut uusintoa edelliskerralle, joten otin lumessa liikkuessani todella varovasti. Siinä vaiheessa, kun humahdin ehkä kymmenennen kerran vyötäröäni myöten hankeen, totesin, että on aika kääntyä alas. Lunta oli aivan liikaa ja olosuhteet todella petolliset. Ehkä siihen oli syynsä, että olin ainoa ihminen koko vuorella. Paras kausi kiivetä Mercantourissa on heinä- elokuu ja nyt oltiin hieman liian aikaisessa.

Varvaskuva etelänlomalla

Nousin päivän päätteeksi kuitenkin vielä Gélas’n alemmalle parvekkeelle nauttimaan maisemasta ja rauhasta. Päivä oli olosuhteista huolimatta hieno, eikä tukkoinen nenä ja karmea flunssa pahemmin matkalla häirinnyt. Viitisen tuntia nousin ylös ja pari tuntia meni tallustellessa matka alas. Nousun aikana join noin neljä litraa vettä ja paluussa puolitoista. Kävin koko päivän aikana ainoastaan kerran kusella, se kertonee lömpötilasta kaiken. 

Flunssan parantelua

Nizzaan palattuani suunnittelin pitäväni muutaman lepopäivän ja lähteväni sen jälkeen jollekin hieman matalammalle huipulle vielä kiipeämään, mutta flunssa oli sitä mieltä, että tämä yksi nousu riitti. Naama veti uudelleen aivan tukkoon, joten loppureissu meni pitkälti auringossa lepäillen. Kävin päivittäin syömässä hyvin ja hieman kävelemässä, mutta muilta osin pyhitin aikani aurinkotuolin ja kirjan parissa. Tuntui aivan lomalta! Lomalta, jota en ollut edes huomannut tarvitsevani mutta joka tuli tarpeeseen. Joskus näköjään kehoaan kannattaa vähän kuunnella. Palkinnoksi hyvästä työstä ruokin sitä kehoa jäätelöllä, mihin minulla kului yli 70 euroa viikon aikana…

Malja lomalle!

Kävin myös tapaamassa veljeäni, joka asuu tätä nykyä Antibesissa, parikymmentä kilometriä Nizzasta länteen. Lounaan ohessa sain vinkin paikallisesta retkeilykaupasta, joka osoittautuikin täyden palvelun kaksikerroksiseksi vuoristoliikkeeksi, joka kuritti lompakkoani vähän suunniteltua enemmän. Chullangan hyllystä nimittäin löytyi ostoslistallani pitkään olleet La Sportivan G2-ylävuorikengät, joita ei Suomessa hyllystä saa mistään. Olen suunnitellut ne tilaavani jossain vaiheessa, vaikka netistä kenkien – etenkin ulkoilu-sellaisten – tilaaminen on aina riski. Nyt pääsin kokeilemaan koon ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo ulkona kaupasta 550 euroa köyhempänä uudet kengät kainalossa. Hups. Oli melkoinen duuni saada kengät ahdettua käsimatkatavaroissa muiden kamojen kanssa kotiin 35-litraisessa repussa.

Tosi kätevät kesäkengät

Kaiken kaikkiaan enemmänkin minilomaksi muuttunut viikko teki oikein hyvää. Jäätelökiintiö täyttyi riittämiin, pääsin sentään yhden päivän kiipeämään, shoppasin kalliita kenkiä, kuten Rivieralla kuuluukin ja hain Nizzan rannalta perinteisen brittiläisen valkoisen miehen kesärusketuksen. Olettaisin, että tuo punotus selässä tasoittuu elokuuhun mennessä oikein kauniiksi päivettyneisyydeksi.

Riviera life