Vuosi 2015 alkaa olla pikkuihljaa paketissa ja uusi vaanii jo parin päivän päässä, kunhan tuosta nyt saadaan vielä muutama raketti ensin ammuttua taivaalle. Näin loppuvuotta kohden minulla on tapana ollut Soberismia-blogissani tehdä pienimuotoinen inventaario kuluneesta, joten ajattelin ottaa saman tavaksi myös täällä Luontoilmiön puolella, keskittyen kuitenkin pääasiassa kuluneen vuoden retkeily- ja ulkoiluantiin. Ja sitä on vuosi 2015 totta tosiaan pitänyt sisällään!
Norja, huhtikuu 2015
Vuoden ensimmäiset kuukaudet menivät lähinnä kotioloissa keräten voimia tulevaan. Tammikuussa sain tietää pääseväni Eerikkilän urheiluopistoon opiskelemaan ja sisäänpääsy pitkälti varmisti alkaneen vuoden ohjelmani. Elokuussa alkava koulu nimittäin tarkoitti sitä, että mitään vakituista työtä en alkaisi hakemaan, vaan tekisin ainoastaan freelancer-keikkaa kesälle asti ja lopun aikaa seikkailisin. Pääasiassa seikkailisin.
Helmikuun lopulla aloitin matkan, joka veisi minut seuraavan puolentoista kuukauden sisään neljään maahan ja kolmelle mantereelle laskettelemaan, vaeltamaan, kiipeilemään ja snorklailemaan kilpikonnien sekaan. Se alkoi lähtemällä Lappiin hyvän ystäväni Petterin kanssa. Olimme vuosia puhuneet, että pitäisi tehdä yhdessä jonkunlainen laskettelureissu ja viimein sellaiseen sattui sauma molempien ollessa vapaaherroina. Niinpä pakkasimme auton ja ajoimme Sallatunturiin, missä suvullani on ollut mökki jo reilut 20 vuotta. Sallassa vajaa viikko meni laskiessa ja jonkin verran haikkaillessakin, joskin Petterin flunssa ja minun kahden pennin muoviset lumikenkäni veivät ehkä terävimmän kärjen ulkoilusta. Mutta reissun pääasiallinen tarkoitus oli kuitenkin päästä surffaamaan puuteria ja viettämään aikaa pitkästä aikaa yhdessä ja siinä onnistuimme paremmin kuin hyvin. Videoblogilla fiilikseen:
Sallan jälkeen oli aika ajella kotiin, purkaa kamat ja pakata ne melkein saman tien uudelleen. Nyt keula oli vievä ensin Balin kautta Australian Kosciuszkolle toiselle Seven Summits -vuorelleni ja sieltä palatessa vielä Indonesian Gili Trawanganille ihmettelemään kaukoidän rantaelämää. En ollut ennen ollut Australiassa ja Aasiassakin olin käynyt ainoastaan Japanissa, joten pariviikkoinen seikkailu kutkutteli.
Austalia, Kosciuszkon huippu, maaliskuu 2015
Ja seikkailu se todella myös oli! Menomatkalla Australiaan lentoyhtiö hukkasi matkatavarani jonnekin Amsterdamin ja Hong Kongin välille ja yhtäkkiä olin toisella puolella maapalloa ilman minkäänlaisia vaelluskamoja. Kuin ihmeen kaupalla sain haalittua uudet releet matkaan ja kun en vääränpuoleisessä liikenteessäkään onnistunut vuokra-autollani tunaroimaan, pääsin kuin pääsinkin nousemaan Australian korkeimmalle vuorelle maaliskuun 20. päivän aamuna. Tässä videoblogit matkasta:
Onnistuneen huiputuksen jälkeen palatessani pari päivää myöhemmin Melbourneen ilmestyi hostellini eteiseen myös kadonneet matkatavarat ja nyt olin yhtäkkiä reissussa tuplavarusteiden kanssa. Niitä ährätessä lähdin epäonniselle matkalle kohti Lombokia ja sieltä veneellä Gili Trawangania vanhan ystäväni Patzyn luo viikoksi. Etappia väritti mm. kaksi peruttua lentoa sekä varastettu puhelin.
Mutta jos ensikertalaisen matkani paratiisisaarille ei ollut ihan onnea täynnä, tuleva viikko maksoi kyllä kaiken hampaiden kiristelyn vähintään tuplana takaisin! Rakastuin Giliin ensirysäyksellä ja aion suunnata takaisin syksyllä 2016. Videoblogi Gililtä, olkaapa hyvät:
Viikkoni Indonesiassa sai kuitenkin surullisimman mahdollisen päätöksen, kun viimeisenä iltana ennen kotilentoa sain tiedon, että Samuli Mansikka oli menehtynyt Annapurnalla huiputuksensa jälkeen. Olimme tavanneet edellisenä syksynä, jolloin Samuli oli ryhtynyt mentorikseni ja halusi valmentaa minua matkallani Seven Summitseille ja Everestille. Viikkoa ennen Samulin kuolemaa olin nauhoittanut Kosciuszkon huipulla videotervehdyksen Samulle ”jonnekin sinne kuusi kilometriä korkeammalle”. Se video kummittelee minua vähän vieläkin. Ikuisuuden kestäneellä lennolla Hong Kongin ja Milanon kautta Suomeen kirjoitin blogin Samun muistolle.
Ensitapaamiseni Samulin kanssa. Vaihdoimme kirjoja.
Kotona Helsinki-Vantaalla minua odotti tyttöystävä, joka yritti yllättää minut tulemalla kentälle vastaan kertomatta siitä ennakkoon. Minä luulin, että hän on töissä. Niinpä kävelin suoraan terminaalista ulos taksiin ja nainen odotti edelleen siinä kentän tuloaulassa, kun minä jo tiputin rinkkani kotona eteiseen.
Muutama hassu lepopäivä väliin, jonkinlainen jetlägistä selviäminen ja olikin jo aika nostaa se rinkka taas ylös. Pakkasimme lentokentältä tiensä jossain vaiheessa kotiin löytäneen naisen kanssa kamat autoon ja suuntasimme Norjaan. Muistan miettineeni, kuinka auto oli erittäin tervetullut matkustusmuoto istuttuani kuluneina viikkoina yli 60 tuntia lentokoneissa. Ajoimme Suomen läpi Kilpisjärven kautta Tamokin laaksoon, joka on pääasiassa vapaalaskijoiden suosiossa mutta mistä pitäisi löytyä myös hyviä vaellus- ja kiipeilymaastoja. Tamokissa oli pääsiäisenä lumilautailijoiden vapaalaskun SM-kisat ja paikalla oli jonkin verran tuttuja, joten meillä oli alueen tuntevia oppaitakin läsnä. Maastoja löytyi, vuoria huiputettiin ja pohjolan keväästä nautittiin. Videoblogi Norjasta, kas näin:
Tamokista ajelimme vielä Sallatunturin kautta Tahkolle päättämään laskettelukauden ennen kuin pääsin ensimmäistä kertaa puoleentoista kuukauteen kotiin vähän pidemmäksi aikaa. Vaikka matkassa on mukavaa, pieni breikki kotona lapsen kanssa ulkoillen teki hyvää. Tein huhti-toukokuussa muutaman telttareissun lähinnä Nuuksioon mutta muuten taisin syödä pääasiassa suklaata ja maata sohvalla. Kunnes koitti toukokuun puoliväli ja suuntana oli Ranska!
Isäni oli vuosia jo suunnitellut vielä joku päivä vievänsä kaikki perheen pojat katsomaan Monacoon formula ykkösiä ja viimein matka toetutui. Pienenä bonuksena päätin yhdistää F1-viikonlopun perään vielä kiipeilyreissun Mercantourin kansallispuistossa seisovalle 3156-metriselle Cime du Gélas’lle. Upea aurinkoinen vuoripäivä Merialpeilla tallentui sekin kameraan:
Lennettyäni Ranskasta kotiin lähdin seuraavan aamuna vielä Viroon Saaremaalle polttareihin ja sieltä palattuani oli jo kesäkuu. Seuraavat kolmisen viikkoa siinä tuli oltua kotona kunnes koittikin jo juhannus ja vuoden ehkä paras reissu, eli keskikesän vaellus Ruotsin korkeimmalle vuorelle Kebnekaiselle. Siitä kirjoittelinkin jo viime viikolla kaiken olennaisen tänne.
Kebnekaisen jälkeen oli aika muutaman viikon kesäloman. Kotiolojen lisäksi tuli tehtyä muutama pienempi retki ainakin Porkkalaan ja Turun saaristoon. Suomea piinasi koko heinäkuun lähes syksyinen sadekeli, joten melko hyvin tuli ne muutamat aurinkoiset hetket hyödynnettyä. Ja onneksi tuli, ne kun jäivät lopulta alkusyksyisen eron myötä viimeisiksi yhdessä tyttöystäväni ja parhaan retkikumppanini kanssa.
Emmi Porkkalan kallioilla, heinäkuu 2015
Elokuun alussa odotteli uusi elämä Eerikkilän urheiluopiston luonto- ja eräopaskurssilla, mutta sitä ennen oli vielä yksi reissu tehtävä Norjaan. Tällä kertaa suuntana oli Adventure Partnersin jäätikkökurssi Svartisenin jäätiköllä, joka taitaa olla ainoa reissuni tältä vuodelta, jota en ole vielä ehtinyt kunnolla referoimaan. Pitääkin laittaa tuotantoon, josko saisin vaikka tammikuun aikana siitäkin blogin kirjailtua. Joka tapauksessa heinäkuun viimeisen viikon reissu oli hieno, kurssi erittäin antoisa ja se antoi hyvät rahkeet lähteä jäätiköitä koluamaan itsekseen ensi kerralla. Lähdin kurssille osana valmistautumistani Mont Blancin kiipeämiseen syksyllä 2016, koska ensi kesänä en koulun takia Svartisenille kerkeäisi.
Svartisen, Norja, heinäkuu 2015
Kesän tiukin rypistys tulikin sitten jäätikkökurssin päätteeksi, kun minun piti käytännössä vuorokaudessa ajaa ensin itseni Norjasta 1400 kilometriä kotiin, purkaa ja huoltaa kamat, pakata ne uudelleen ja lähteä seuraavaksi aamuksi ensimmäiseen koulupäivään Eerikkilään. Hommaa ei varsinaisesti helpottanut tieto siitä, että eräopaskurssimme alkaisi muutaman päivän vaelluksella, joka tulisi olemaan melko fyysinen veto. Kun alla oli ensin viisi päivää jäätikkökiipeilyä Norjassa ja sen perään vuorokauden ajo kotiin, voin kertoa että liki sata kilometriä pyörillä, meloen ja vaeltaen vei aika hyvin mehut matkailijasta.
Onnistuneen aloitusvaelluksen jälkeen teimme koulun tiimoilta reissuja ainakin Liesjärvelle, Torrolle, Nuuksioon ja Repovedelle sekä yhden 24:n tunnin suunnistushaasteen ennen viime viikolla alkanutta joulutaukoa. Ja ensi vuonna jatkuu!
Repovesi, lokakuu 2015
Tässä kun ylläolevaa yhteenvetoa katselee, ei voi kuin todeta, että onpa ollut ihan käsittämätön vuosi ihmisen elämässä! Mukaan on mahtunut ihan järjettömät määrät iloa, kokemuksia, surua, luopumisen tuskaa, uusia ihmisiä ja uskomattomia paikkoja, joista jokaisesta on pakko olla kiitollinen. Ainakin voin sanoa eläneeni!
Alkava vuosi 2016 lupailee sekin hyvää. Koulu jatkuu elokuulle asti ja luvassa on mm. kuusi viikkoa Lapissa maalis-huhtikuussa. Ja kun opiskelut ovat ohi, edessä on vähintään muutama isompi oma reissu syksylle. Tulevista suunnitelmista lisää ensi viikolla, kun blogissa on tarkoitus piirtää vähän tarkemmin tiekarttaa alkavalle vuodelle. Ainakin aloitamme pari viikkoa sitten julkaistun yhteistyömme Partioaitan kanssa tarkoituksenamme järjestää jos jonkinlaista retkeilyä ihmisille aina yhden päivän reippailuista useamman päivän vaelluksiin. Luvassa on mm. kesäreissua Kebnekaiselle, joten valmistautukaa lähtemään mukaan!
Sitä ennen kuitenkin toivotan kaikille upeaa uutta ulkoiluvuotta 2016!
Ulkona. Perillä.
Nikkaluokta, Ruotsi, kesäkuu 2015