Talvi!

Eerikkilään oli saapunut talvi viime viikonloppuna. Jo edeltävänä perjantaina lähtiessämme kotiin maa alkoi muuttua valkoiseksi hiljalleen piiskaavasta nuoskasta. Seuraavien päivien aikana keli oli kuitenkin pakastunut kunnolla ja maanantaina palatessa koululle ulkona vallitsi täysi talven ihmemaa. Aurinko paistoi ja maisema oli upea! Ja se valo. Miten paljon sitä olikaan, kun lumi oli maalannut ympäristön täysin valkoiseksi. Se on uskomatonta miten paljon mielialaa lumen tulo kohotti, tuntui että kaikki olivat yhtäkkiä yhtä hymyä viime kuukausien pimeyden jälkeen.

Talven tulo tuo mukanaan aivan uudenlaisen retkeilyn. Ja tietenkin myös haasteensa. Kesäkamat on pakattu kaapin pohjalle lämpöä odottelemaan ja nyt on aika lähteä ulos aivan uusissa varusteissa. Ensi töikseni vahasin vaelluskenkäni kosteutta hylkimään ja kaivoin kaapista paksummat merinosukat. 

Eerikkilä tiistai-aamuna

Jalkojen kuivuus seuraavina kuukausina on kaiken liikkumisen a ja o. Minulla on aina ollut haasteita pitää sukkani kuivina, mikä tekee talviretkeilystä aina vähän hankalampaa. Jalkani hikoavat sen verran, että kosteus hiipii aina kenkiin sisältä päin eikä meinaa päästä ulos. Tavoite on siis ollut löytää mahdollisimman hyvin kosteutta sitova ja siirtävä sukkakombo, jolla pärjää kun kunnolla alkaa pakastaa. Toistaiseksi toimivin systeemi on ollut käyttää linereina korkeita jalkapalloon tarkoitettuja kompressiosukkia ja niiden päällä ohuita merinovillasukkia. Täksi talveksi suunnittelen kuitenkin hankkivani kokonaan uudet kengät, joten testaus alkaa taas alusta. Katsotaan kuinka käy.

Talviretkeily on yleensäkin pitkälti sellaista, että vain kokeilemalla ja kokemalla tunnistaa omat tarpeensa. Kun tuolla tuntureissa tai vuorilla rämpii, sitä oppii aika nopeasti kunnioittamaan toimivaa varustusta, jotta matka on mukava. Tai ainakin mukavampi. Mitä äärimmäisemmät olosuhteet ovat, sitä enemmän pienetkin asiat tekevät reissusta siedettävämmän. Ja erehdysten ja alkeellisten virheiden kautta sitä oppii aika äkkiä että mikä toimii ja mikä ei, lähtien ihan vaikka rinkan oikeaan järjestykseen pakkaamisesta. Kun kerran pakkaa taukotakin tai kuorihousut alimmaksi, sen muistaa kummasti seuraavalla kerralla tehdä toisin. 

Perusleiri Tamokissa huhtikuussa

Talven tullessa ruoanlaitto ulkona muuttuu yllättäen paljon mukavammaksi, kun mukana voi kantaa esim. lihaa ja kalaa paljon pidempään ulkolämpötilan pitäessä huolen kylmäketjusta. Jauheliha neljäntenä retkipäivänä maistuu nimittäin yllättävän hyvältä. Lisäksi sitä saa paljon helpommin ja kevyemmin energiarikkaampaa sapuskaa matkaan, mille on tarvetta energiankulutuksen kasvaessa lineaarisesti lämpötilan tippumisen kanssa. Kunhan muistaa vaihtaa Trangiaan vielä talvikaasun, niin hyvä. Ja pakata niin paljon suklaata kuin rinkka vain sietää. Energiatankkauksen kanssa parasta talvisin on ehkäpä lämmin juoma, mielellään sokeroitu sellainen. Se myös lämmittää mukavasti sisäisesti kun termaria tyhjentää tauoilla. Ja jos nyt ei koko ajan jaksa jotain jauhelihaa paistella, niin toinen taikasana on lämpimät keitot. Minulla on aina muutama Kuppi kuumaa -soppapussi mukana, kun liikun.

Lounastauko jossain päin Norjaa

Kikkoja ja konsteja on monenlaisia edellämainituista aina leirin pystyttämiseen ja reittivalintoihin ja oletettavasti ensi talvena niitä oppii taas tukun lisää. Mutta kaikkine haasteineenkin, talvi on suosikkiaikaani retkeilyyn. Siinä on jotain taianomaista tunnelmaa, kun vaeltaa lumen demppaamassa hiljaisessa metsässä tai vuorilla. Ja jotenkin se kaikkien varusteiden kanssa häslääminen antaa sellaista tekemisen meininkiä ulkoiluun. Ehkä siinä on jotain pientä selviytymisen kokemista, kun vetää päivätolkulla äärimmäisissä olosuhteissa ja siitä pääsee kunnialla kotiin. Sitä tuntee aina vähän voittaneen itseään taas lisää. Ja lopulta parasta ovat aina ne illat ja leiriytymiset, kun päivän päätteeksi saa leirin pystyy tai palaa jostain huipulta alas basecampiin. Sitä tunnelmaa on kovin vaikea kuvata. Ne on ne hetket, jotka lopulta parhaiten muistaa, oli sitä sitten yksin tai ystävien kanssa ja missä lie. 

Tulevana talvena edessä on monenlaista talviretkeilyä aina Hammastunturin ahkiovaelluksesta Umpihankihiihdon MM-kisoihin Pudasjärvelle. Lisäksi vietän neljä viikkoa Sallan ja Oulangan kansallispuiston välimaastossa työharjoittelussa ohjaamassa jääkiipeilyä Basecamp Oulangassa. Vaikka Eerikkilään alkuviikosta leijaillut lumimaisema suli perjantaihin mennessä sateiden myötä pois, se herätti jo valtavan odotuksen! Kohta saa rämpiä taas hankea oikein toden teolla enkä malttaisi odottaa, että talvi kunnolla alkaa.

Muistuttakaa minua sitten tästä tekstistä, kun kamat läpimärkänä jossain tunturissa kiroan ja ikävöin äitiä. Muistuttakaa minua, että tätä minä halusin.