Samaa ei voi sanoa Etelä-Grönlannista, joka on edelleen ihan täysi kehitysmaa. Kolmen vuoden koronatauon jälkeenkään massaturismi – tai turismi lähes ylipäänsä – ei ole saavuttanut Narsarsuaqin aluetta, ja hyvä niin. Enemmänkin päin vastoin, päivän Reykjavik-visiitin jälkeen Narsarsuaqin karu totuus korostui jo laskeutuessa, kun kiitoradan vieressä poltettiin jätekasaa, jossa oli iloisesti sekaisin kaikki autonrenkaista biojätteeseen. Kierrätys tai jätteiden käsittely ei ole tänne jumalan selän taakse vieläkään löytänyt. Se on tietenkin surullista mutta se on Grönlannissa myös arkea. Vaikka alue nimellisesti Tanskaa onkin, tuntuu, ettei sen kohtalo oikeasti juuri ketään kiinnosta.
Onkin kiinnostavaa nähdä mihin homma tulevina vuosikymmeninä Grönlannissa kehittyy. Itsenäistymishanke on käynnissä, joskin hitaanlaisesti, mutta sillä on kansan tuki ja Tanskan lupa. Jos ja kun maailman suurin saari joku päivä itsenäistyy, uskon matkailun olevan yksi sen strategioista kasvuun. Sanotaan, että maan rikkaudet piilevät sitä peittävän valtavan, kahden miljoonan neliökilometrin jäämassan alla, missä todennäköisesti lojuu isot varannot öljyä, kaasua ja erinäisiä mineraaleja, mutta koska kukaan ei ole vielä keksinyt, miten niihin päästään kunnolla käsiksi, pitää Grönlannin keksiä kalastuksen oheen jotain muuta. Mallia yritetään varmasti ottaa naapurisaaresta Islannista.
Isoimmat esteet matkailun todelliselle kehittymiselle Grönlannissa ovat kuitenkin sen saavutettavuus ja toisekseen maan omat logistiset haasteet. Grönlannissa ei esimerkiksi kulje yhtäkään autotietä kaupungista toiseen. Pieniin ja toisistaan irrallaan oleviin yhdyskuntiin ei juuri Hiltoneita rakenneta, kun kyliin tuskin saadaan edes viemäröintiä kuntoon. Paikalliset itse keskittyvät omissa eristyksissä olevissa kuplissaan lähinnä selviytymiseen, eikä matkailu ole elinkeinona kovinkaan suosittu. Ei ehdi, koska pitää hoitaa lampaat ja niittää maat, jotta perheellä on ruokaa talven yli. Ei siinä, etteikö matkailijoiden rahat olisi tervetulleita, kaikki otetaan kyllä vastaan, mutta on helpompaa antaa muiden hoitaa bisnes. Aventuran Qassiarsukissa käyttämä operaattori esimerkiksi on espanjalainen.
Palava kaatopaikka ei silti pilannut fiilistäni astuessani ulos koneesta Narsarsuaqin vanhalle sotilaskentälle pari viikkoa sitten. Yllättäen jopa hieman liikutuin jälleennäkemisen riemusta. Koronan lykättyä reissuja useamman kerran ei Matkatoimisto Aventuran ja Partioaitan melonta- ja vaellusmatkaa ollut järjestetty kolmeen vuoteen ja vasta oikeastaan paikan päällä huomasin miten paljon olinkaan Grönlantiin ikävöinyt. Olen sen verran jo monta keikkaa Narsarsuaqiin tehnyt, että paikalliset yhteistyökumppanitkin ovat tulleet tutuiksi ja jälleennäkemisen riemu oli vahva jo kentällä, kun kasvo toisensa jälkeen tuli toivottamaan taas tervetulleeksi tauon jälkeen. Iltapäivällä juodessani kahvia Leif Eriksson Hostellin terassilla katselin merikotkan lentävän ohi ja olo oli kuin olisi kotiin palannut.
Eteläisen Grönlannin luonto on täysin omanlaisensa ja jo itsessään hyvä syy palata. Erik Punainen karautti laivansa Qassiarsukin rantaan tuhat vuotta sitten ja nimesi maan sen rantojen vehreyden mukaan autuaan tietämättömänä, että kymmenen kilometrin päästä alkoi maailman suurin jäätikkö, eikä nimi oikeasti kauheasti saarelle tehnyt oikeutta. Nimi ”Grönlanti” kuitenkin säilyi, koska se oli myös hyvä markkinointikeino saada muitakin houkuteltua myöhemmin mukaan. Mutta rannat ja vuoriylängöt Qassiarsukin alueella todella ovat vihreitä ja vehreitä ja älyttömän kauniita. Samalla alueen suuret jäätikön suut puskevat päivittäin satoja tuhansia tonneja jäätä mereen synnyttäen valtavia jäävuoria, jotka sitten kirkasvetisissä vehreissä vuonojen lahdissa lilluvat. Näkymä ja äänimaailma on täysin poikkeuksellinen mihinkään muuhun paikkaan verrattuna.
Jos on Suomessa ollut elokuu poikkeuksellisen lämmin, niin sama velloi ilmassa Grönlannissa. Kahden ryhmän ja kahden viikon aikana sadepäiviä osui tutkaan vain muutama, vaikka yleensä säänkuva tässä kohtaa vuotta on jo ollut varsin kolea ja kostea. Nyt aurinko paistoi päivästä toiseen meloessamme ja vaeltaessamme lähitienoon maastoja ja molemmille ryhmille osui oikeastaan ainoastaan yksi sadepäivä ikään kuin muistuttamaan, että mitä elämä täällä voisi olla.
Muutenkin reissulle jaettiin melkoinen värisuora grönlantilaisia elämyksiä. Meloessa näimme isoimmat jäävuoret, mitä tähän mennessä minulla on kohdalle osunut ja pääsimme seuraamaan niiden romahduksia ja kaatumisia poikkeuksellisen läheltä. Hylkeet viihdyttivät kajakkien ympärillä päivisin ja revontulet leirissä öisin. Qooroqin jäätikkö järjesti jälkimmäiselle ryhmälle melkoisen näytelmän sylkiessään mereen New Yorkin vedenkulutuksen verran jäätä silmiemme edessä auringon paistaessa läpi lähes koko matkan.
Sää ja maisemat tarjosivat hienon taustakankaan matkalle, mutta kyllä matkanjohtajan työn todellinen suola on ihmiset. Grönlantiin matkasi tänäkin vuonna moninainen joukko mahtavia asiakkaita, joiden kanssa tuli käytyä hienoja keskusteluja ja koettua upeita hetkiä pitkin matkaa. Alan varmaan jo toistaa itseäni, mutta kylläpä vain tuntuu kolmen vuoden tauon jälkeen hyvältä olla takaisin työssä jota rakastan. Jos pahimmissa koronakriiseissäni ehdin jo miettimään uranvaihtoa, tällä hetkellä olen maailman onnellisin, että sinnittelin niiden yli. Iso kiitos kaikille matkakumppaneille, että teette tästä maailman parhaan duunin!
On ristiriitaista olla edistämässä matkailua Grönlantiin samalla, kun toivoo, ettei matkailu Grönlantiin kehittyisi. Alueen oma mahdottomuus ja haasteet tekevät siitä juuri sellaisen, millaisena toivoisin sen säilyvän ja huomaan tuntevani jonkinlaista mustasukkaisuutta siitä, että muutkin sen löytäisivät. Samalla matkailun kehittyminen alueella luultavasti parantaisi paikallisten elämää ja esimerkiksi niitä kierrätysasioita, mikä toisaalta tekisi kohteesta matkailijoillekin mukavamman. Aika näyttää mihin suuntaan asiat etenevät. En kuitenkaan näe tai usko, että Grönlannista voisi koskaan tulla Islannin kaltaista turismikonetta, ja hyvä niin. Ainoa mitä itse paikan päälle toivoisin olisi, että jostain saisi hyviä ranskanperunoita. Mutta toisaalta, Reykjavikissa niitä saa joka kulmalta ja jos se on hinta, joka massaturismista on maksettava, olen Grönlannissa mieluummin ilman.
Ensi vuoden Grönlannin melonta- ja vaellusmatkat ovat myynnissä Matkatoimisto Aventuran sivuilla.