torstai 4. elokuuta 2022

Onko olemassa ekologista matkailua?


Onko olemassa ekologista matkailua? Ei ole. 


Turismin osuus globaaleista kasvihuonepäästöistä on noin kahdeksan prosenttia. Päästöjä syntyy matkailussa kaikesta: liikkumisesta, asumisesta, hotellien ylläpidosta ja matkailijoiden ostoksista, kulutuksesta kohteessa jne., jne. Ehkä jopa yllättäen, eniten tikunnokkaan nostetun lentämisen osuus kaikista matkailun päästöistä on ”ainoastaan” 12%. Mutta se on osa kokonaisuutta ja se kokonaisuus on iso. Mietin sitä joka kerta pakatessani varusteita töihin lähtiessä. 


Aiheesta on taas viime viikkoina kirjoiteltu ja keskusteltu paljon käytettyämme tämän vuoden uusiutuvat luonnonvarat loppuun jälleen jo kesään mennessä. Paino sanalla ”käytettyämme”. Me kaikki olemme käyttäneet, yhdessä. 


Olen töissä matkailualalla ja katselee sitä miltä kantilta tahansa, olen osa ongelmaa. Tunnen pistoja sydämessäni joka kerta hypätessäni ryhmän kanssa koneeseen, esimerkiksi ensi viikolla kohti Grönlantia. Samalla kuitenkin ajattelen, että työni on tärkeää ja rakastan sitä. 


Matkailu on osa arkeamme tavalla tai toisella. Joillekin se on työn sanelemaa, mutta suurimmalle osalle se on luksusta, jotain, mikä tekee hyvää henkilökohtaisella tasolla. Ja se on myös syy, miksi matkustaminen on helppo nostaa tikunnokkaan, sitä ei tarvitsisi tehdä. Esimerkiksi tekstiilituotannon osuus päästöistä on kymmenen prosentin luokkaa, mikä on enemmän kuin kaikki kansainväliset lennot ja laivaliikenne yhteensä, mutta vaatteita on ihmisen pakko käyttää. Matkoille ei ole pakko lähteä. Pikamuotiketjun kassajonosta on helppo osoitella sormella, että toi on pahempi. 


Näen pääasiassa töissäni ihmisten hyvinvointia. Katsellessani asiakkaiden onnistumisia vaikkapa Kebnekaisen huipulla tai Everestin basecampissa näen, miten tärkeää se heille on. Miten tavoitteen saavuttaminen, joskus jopa vuosien valmistautumisen, odottamisen, harjoittelun ja jännittämisen jälkeen, tekee ihmiselle ihmeitä. Se tunne kantaa pitkään ja parhaassa tapauksessa se voi muuttaa koko elämän suunnan, kuten minulle kävi kahdeksan vuotta sitten Elbrusilla. Vaikka on totta, ettei sinne EBC:lle ole pakko lähteä, loma ja irtiotto on tutkitusti ihmiselle hyväksi ja sen merkitys jaksamiselle ja sitä kautta esimerkiksi kansanterveydelle on kiistaton. Matkailu tekee meille hyvää.



Onnistumisen iloa Kebnekaisen huipulla



Se tekee hyvää myös kohteille. Samalla, kun lokaa kaadetaan turismin niskaan, unohtuu usein matkailun sosiaaliset vaikutukset. Monille kehitysmaille turistit ovat, tottakai, toimeentulon elinehto, mutta samalla ne myös kehittävät paikallista yhteiskuntaa. Esimerkiksi nyt vaikka Nepalissa, joka on yksi maailman köyhimpiä valtioita, matkailu on tuonut maahan puhtaa(mma)n veden, kiinteän sähkön, internetyhteydet ja tietoa, ymmärrystä ja kunnioitusta omaa ympäristöä kohtaan. Mutulla kehtaisin väittää – enkä nyt välttämättä juuri Nepaliin viitaten – että monesti matkailijat kunnioittavat ja arvostavat matkakohteensa luontoa enemmän kuin paikalliset. Samaa voi havaita myös meillä Suomessa. Turistit vaativat nykyään, ainakin sillä segmentillä, millä minä toimin, tiettyjä standardeja kohteestaan, liittyen esimerkiksi kierrätykseen, tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin ja luonnonsuojeluun. Ajan myötä näistä standardeista on tullut osa myös paikallisten arkea ja yhteiskunnan kehitystä. Nepalissa esimerkiksi nykyään vähintään yritetään lajitella ja kierrättää jätteet, ei ainoastaan polttaa niitä yhdessä kasassa viikon päätteksi. 


Sama ei toki ehkä ihan päde viikon Bling bling -lomiin Dubaissa, mutta se onkin eri sektori kuin se, millä minä toimin. Vähän kuin että on eri asia ostaa kolmen euron lapsityövoimapaitoja kuin Patagonian takki, samalla tavalla matkailun sisällä on erilaisia tapoja toimia ja joilla on erilaiset vaikutukset. Minulla tulee tänä vuonna yhteensä kolmisen kuukautta töitä vaellusmatkoilla, joissa ei kuluteta yhtään tai juuri ollenkaan sähköä, lämmintä vettä, autoja, ravintoloita, hotelleja tai kauppoja. Päivittäistasolla kulutus, ja siten oma jalanjälki, on neljäsosan vuodesta olematon verrattuna siihen mitä se olisi, jos olisin saman ajan kotona. Saati siellä Dubaissa.


Sarekin vaelluksella oltiin omavaraisia


Mutta, kuten todettua, työni on silti mörkö, joka takaraivossa kummittelee ja aiheuttaa omatunnontuskia. Siksi pyrin parantamaan toimiani muussa arjessani joka päivä pienillä teoilla. Koitan kierrättää paremmin, olen siirtynyt koko ajan enemmän kasvisruokaan, vaihdoin vähäkulutuksellisempaan autoon ja viime reissut pohjoiseen olen tehnyt autojunalla. Kompensoin vuosittain lentojani ja lahjoitan hyväntekeväisyyteen. Säännöstelen kotona lämpimän veden ja sähkön käyttöä ja pyrin joka päivä kiinnittämään huomiota toimiini, joista varmasti löytyy aina parannettavaa. Kuitenkin siis teen progressiivisesti jotain. Yleisin öyhötysargumentti tuntuu olevan se, että miksi minä tekisin mitään, kun kuitenkin teollisuus ja Kiina ja Intia ja lentoyhtiöt ja öhö öhö, en minä ole tästä itse vastuussa. Mutta jokainen meistä on. Me olemme yhdessä kuluttaneet tämän vuoden luonnonvarat heinäkuuhun mennessä loppuun. Me voimme myös yhdessä olla tulevaisuudessa tekemättä niin. Jokainen voi yrittää muuttaa elämäänsä aloittamalla niistä pikkuasioista.    


Tämä teksti ei ole viherpesua. Ymmärrän hyvin omien toimieni vaikutuksen ongelmaan sekä isommassa, että pienemmässä kuvassa.Ymmärrän myös, että joka päivä voin yrittää parantaa.  Tämä on vastaus niille, joiden mielestä minulla ei ole oikeutta pitää ääntä ekologisuuden puolesta tai vaikkapa korostaa luonnon, oman työpaikkani, arvoa, koska samalla kannustan ihmisiä matkailemaan. Mutta onhan! En usko syyllistämiseen enkä sormella osoitteluun, uskon peiliin katsomiseen ja reflektointiin ja niin kauan, kun pyrin parempaan, minullakin on oikeus asiasta puhua.