sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Ruotsista Nepaliin ja Venäjältä Grönlantiin, 2019 yhteenveto ja vuoden parhaat levyt!


Makoilen mökilläni Sallassa. Radio Suomi raikaa ja ulkona on pilkkopimeää, vaikka kello on melkein yhdeksän. Pääsin viimein avaamaan talvi- ja laskukauden alkuviikosta ja nyt alla on jo muutama skinnaus- ja hissipyydapäivä sekä Sallassa että Pyhällä. Ai että olinkin kaivannut tätä! Talvi saapui tänä vuonna pohjoiseen poikkeuksellisen aikaisin ja siitä lähtien olen kotona kuolannut hangille ja (uuden) laudan päälle pääsyä. Lähden iltapäiväksi taas hiihtelemään ylämäkeä, mutta sitä ennen ajattelin perinteiseen tapaan kirjailla taas ylös yhteenvedon kuluneesta vuodesta ja tietenkin listata vuoden levyt!

Auringonnousu Kaukasuksella elokuussa

2019 oli oikeastaan kaikilla mittareilla hyvä vuosi. Niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Jos nyt jätetään ne ilmiselvät, että pysyin taas terveenä ja raittiina ja lapsikin onnistui ainoastaan katkaisemaan kätensä sähköpotkulaudalla, pois, niin parhauksiin voi ensinnäkin lukea sen, että pystyin elättämään itseni läpi vuoden vaellustouhuilla. Firman liikevaihtokin on kasvamaan päin jo neljättä vuotta peräkkäin, eli hommia riittää. Niistä kiireisimpänä piti tänäkin vuonna Partioaitan reissut Ruotsiin ja hyvänä kakkosena tuli Aventuran matkanjohtajan tehtävät Elbrusilla, Grönlannissa ja Nepalissa. Pitkiä vaelluksia vedin yhteensä yhdeksän, matkapäiviä kertyi hieman yli 160.

Työni suola on asiakkaat. Tänäkin vuonna mukana matkasi älyttömän hienoja ihmisiä ja matkaan tarttui myös liuta uusia ystäviä. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös vanhoja sellaisia, kun serkkuni Jussi sekoili mukana Kebnekaisella ja Elbrusille pääsin kiipeämään hyvän ystäväni Vilman kanssa. On etuoikeus saada olla mukana todistamassa (ja ehkä myös vähän auttamassa), kun ihmiset ylittävät itseään ja toteuttavat unelmiaan. Valtava kiitos kaikille mukana olleille, teidän ansiostanne saan tätä työtä tehdä!

Thorong-La -sola ja Aventuran ryhmä Nepalissa lokakuussa

Kebnekaisen Östra leden Ruotsissa heinäkuussa. 
Allekirjoittaneelle 13. kerta näissä maisemissa, Jaskalle ja Totelle ensimmäinen.

Muutamia ”ensimmäisiä” osui näille reissuille: Oulangassa jouduin ensimmäistä kertaa evakuoimaan asiakkaan kesken vaelluksen sairastumisen takia ja Kebnekaisella jouduin ensimmäistä kertaa kääntämään koko ryhmän alas ennen huippua huonon kelin takia. 2019 kesällä sain myös uuden kollegan, kun aiemmin vaelluksia kanssani vetänyt Marko päätti ansaitusti nauttia kesästään lomaillen ja mukaani Ruotsiin apuoppaaksi lähti ensimmäistä kertaa Petri. Parempaa korvaajaa en olisi voinut saada ja odotan innolla, että pääsemme jatkamaan yhdessä hommia uudella vuosikymmenellä.

SE O PETRIIIIIIIIIIIIII

Yksi pitkäaikainen oma unelmani toteutui syksyllä, kun pääsin viimein opastamaan Nepaliin. Viime hetken hälytyksellä kalenteriin tullut Annapurna Cirquitin vaellus oli monella tapaa dream come true ja jää ikimuistoisena mieleen. Ikävä kyllä ei pelkästään hyvällä, vanha ystäväni Jukka teki itsemurhan ollessani reissussa ja tieto tavoitti minut vaelluksen alkupäivinä. En voi väittää, etteikö suru-uutinen olisi vaikuttanut matkaani.

Oulangan, Ruotsin kesän, Grönlannin, Venäjän ja Nepalin lisäksi keväällä skinnailtiin Pyhällä ja syksyllä käytiin Venlojen vaelluksen kanssa vielä kerran Kebnekaisella. Olin juhannuksen ja marraskuun välillä kotona ainoastaan kymmenkunta yötä. Silti – tai ehkä siksi? – työvuosi oli siis kaikinpuolin erinomainen ja pitää olla tyytyväinen, että olen saanut palapelini rakennettua niin, että tällä hommalla elää. En minä Ferrarilla ajele, mutta uudella Toyotalla sentään, ja se riittää minulle oikein hyvin.

Kebnekaisen laakso on aika eeppinen ruska-aikaan!
Kuva Venlojen vaelluksen reissulta syyskuussa

Henkilökohtaisella puolella asetin ennakkoon itselleni tälle vuodelle muutaman konkreettisen tavoitteen: Tuolpagornin kraaterin laskun Ruotsissa ja että uskaltaisin alkaa liidaamaan jäällä. Molemmat toteutuivat ja koen kehittyneeni jääkiipeilyssä sekä offarilaskussa taas vähän lisää. Viikot Itävallassa ja Norjassa toki auttoivat myös. Lisäksi uskaltauduin mukaan Karhunkierroksen 34:n kilometrin NUTS-juoksuun, jonka toukokuussa kellotin reiluun kuuteen tuntiin. Ai että olin itsestäni ylpeä! Ja olen. Seuraavaksi ehkä maratoni?

Pitkään himoitsemani Tuolpagornin kraaterin laskin viimein huhtikuussa.

Liidihommia treenaamassa Helsingin Pirunkalliolla maaliskuussa

Nepaliin minun ei alun perin pitänyt tänä vuonna lähteä ollenkaan, mutta sattuman kautta päädyin kuitenkin yrittämään Cholatsen nousua uudelleen ja siitä tuli lopulta vuoden päätavoitteeni, joka onnistui yli kaikkien odotusten! Niinpä kehtaan sanoa kehittyneeni myös high altitude -kiipeilijänä tänä vuonna, etenkin kun alla oli myös erinomaisesti mennyt Elbrus. Löysin ja venytin omia rajojani taas vähän lisää. 

Cholatse, Nepal, 1.11.2019. 6440m.

Olen fyysisesti elämäni parhaassa kunnossa. Cholatsen huiputus oli ehkä jollain tasolla sen mittari, mutta kyllä sen ihan arjessakin huomaa. Syynä ja syypäänä on hyvän duunipohjan ja treenin lisäksi fyssarini Matti Hänninen, jonka kanssa olen tehnyt hommia nyt puolisentoista vuotta. Matin ansiosta kehoni toimii paremmin kuin koskaan, mikä sitten taas mahdollistaa tehokkaamman harjoittelun ja sitä kautta tulokset. Seuraava mittari onkin sitten keväällä viisiviikkoinen Meran ja Baruntsen huiputusyritys Nepalissa. 

Baruntse vaatii kunnon lisäksi myös psyykeeltä paljon. Pääkoppa on sekin ollut ihan hyvässä kuosissa kuluneen vuoden, mutta kyllähän henkisen puolen ja itsensä kanssa on aina parannettavaa. Elän usein melko omassa maailmassani ja jonkinlaisessa välinpitämättömyyden kuplassa, jonka sisällä teen töitä joskus ehkä liikaakin. Siitä kärsii joskus lähipiiri ja se aina vähän harmittaa. 

Elbrusin huipulla elokuussa, melko tasan viisi vuotta ensimmäisen kertani jälkeen.

Uskon vakaasti siihen, että kun tekee sitä, mitä rakastaa, ja järjestelmällisesti pyrkii kohti tavoitteitaan, on ne sitten isoja tai pieniä, hyvät asiat tulevat luokse väkisinkin. Että kun enemmän painelee kaasua kuin jarrua, niin juttuja tapahtuu. Pitää vain muistaa myös nauttia matkasta. Niin koen tehneeni tänä vuonna ja ehkä siksi 2019 onkin ollut minulle erinomainen. Ja siksi laitan vakionopeudensäätimen päälle ensi vuodeksikin. 

Ennen ensi vuodesta puhumista pitää kuitenkin kirjoittaa ylös se tärkein, eli vuoden levyt! Tuntuu, että myös musarintamalla tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen hyvä. 2019 julkaistiin aivan järjetön määrä uutta hyvää musiikkia ja parhaiden listaaminen oli paljon haastavampaa kuin yleensä. Siksi en pystynyt pitäytymään ainoastaan kymmenessä levyssä, kuten aiempina vuosina. Mutta koska olen aikuinen (täytinhän tänä vuonna 40), saan listata niin monta kuin haluan! Tässä siis parhaat musiikkijulkaisut vuosimallia 2019, ilman perusteluja eikä missään erityisessä järjestyksessä:

Candlemass - The Door to Doom
Beast In Black - From Hell With Love
Tryer - Ei kuole koskaan
Pyhimys & Saimaa - Olisinpa täällä
VLTIMAS - Something Wicked Marches In
Nile - Vile Nilotic Rites
Borknagar - True North
Robert Pehrsson’s Humbucker - Out of the Dark
Bombus - Vulture Culture
Mayhem - Daemon
Millencolin - SOS
Cattle Decapitation - Death Atlas
Lapinpolthajat - Lauluja Suomesta
Devourment - Obscene Majesty

NUTS Karhunkierroksen maalissa kaikkeni antaneena toukokuussa




maanantai 9. joulukuuta 2019

Kiitos Nosturi 1999-2019!


Palasin viikonloppuna kahden keikan verran eläkkeeltä musahommiin ja loppuunmyytyyn Helsingin Nosturiin, missä Dimebag Beyond Forever -porukalla vedettiin keikat viimeistä kertaa. Nyt se on kaputt ja koko talokin kohta purettu. Oli aika haikea fiilis.

Keikan tuotto, noin 10 000 euroa, lahjoitetaan Helsingin elävän musiikin yhdistys Elmu ry:lle. Rahalla on tarkoitus kunnostaa ja parantaa Elmun Roihupeltoon nousevia uusia treenikämppiä, joista sitten joskus tulevaisuudessa nuoret muusikonalut voivat ponnistaa uusille loppuunmyydyille lavoille. Kiitos kaikille lipun ostaneille!

Nyt on musahommat tehty ja edessä on paluu uusille vanhoille urille. Minä lähden Lappiin ja avaan viimein talvikauden. 


tiistai 3. joulukuuta 2019

Vielä kerran, pojat!


Tuntuu, että Nepalista paluuni jälkeen ei ole muuta kuin satanut. Aika pimeä ja märkä oli marraskuu tänä vuonna, joten ei ihme, että jengillä tuntui olevan kuupat vähän jumissa tässä kaamoksen alla. Itseäni lähinnä on väsyttänyt koko ajan. Viime viikonloppuna, samalla, kun käännyttiin joulukuun puolelle, saatiin kuitenkin viimein pieni maistiainen talvea tänne eteläänkin. Kävin sukuloimassa mökillä ja viemässä kynttilän isovanhempieni haudalle talvisodan 80-vuotis alkamispäivän kunniaksi kauniissa talvisäässä. Kyllä se sieltä taas tulee! Kunnolla availen kauden viimein ensi viikolla, kun suuntaan pohjoiseen lasku- ja kiipeilyhommat mielessä.

Talvisodan alkamisesta tuli lauantaina kuluneeksi 80 vuotta

Sitä ennen on kuitenkin aika palailla hetkeksi eläkkeeltä täällä kotona. Tällä viikolla tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun järjestin viimeisen keikkani Helsingin Nosturissa, ja sen kunniaksi palaan taas pariksi päiväksi musahommiin järjestämään kaksi keikkaa lisää samaisessa talossa! 

Lopettaessani hommat viisi vuotta sitten lupasin, että jos Dimebag Beyond Forever -yhtyeemme joskus vielä päättää jotain tehdä, niin olen kyllä mukana. Ja niinhän siinä kävi, että palaamme vielä kahdeksi illaksi. Perjantaina soitellaan pienempi keikka Helsingin Nosturin alakerrassa ja lauantaina laitetaan hokkarit naulaan loppuunmyydyn tuhatpäisen yleisön edessä saman talon pääsalissa. Sitten uskaltaisin väittää, että homma on siinä. 

DBF:lla on erityinen paikka sydämessäni. Sen kanssa tein aikanani ensimmäiset loppuunmyydyt keikkani Suomen isoimmilla venueilla. Kierrettiin jätkien kanssa 2006-2014, soiteltiin tuhansille ihmisille Panteraa ja samalla kerättiin rahaa hyvään tarkoitukseen. Vähintään yhtä tärkeää kuin se soittaminen oli kiertueiden oheistoiminta ja bändistä tuli meille kaikille vähän kuin toinen perhe, jonka kanssa joulukuun alut aina vietettiin. Näin viiden vuoden tauon jälkeen onkin ollut ihan älyttömän siistiä saada porukka taas kasaan ja ensi viikonloppu, samalla kun vedetään raudankovat keikat Nosturilla, tulee olemaan iloinen reunion parinkymmenen karvanaaman kesken. Voinee pitää jonkinsortin ihmeenä, että kahdenkymmenen keski-ikäisen ukkelin porukasta ainoastaan kolme ei päässyt mukaan, yleensä kun tuntuu olevan haaste saada edes kolme perheellistä kaveria samaan paikkaan kahville. Ehkä se kertoo jotain siitä, miten paljon projekti on meille kaikille merkannut. 

Joulukuussa 2009 meiltä paloi kiertuebussi Tampereen moottoritielle. Uutisten myötä keikat myytiin loppuun hetkessä. Muistan Aamulehden otsikon hyvin: "Kuului vain pamaus, kuvailee hevimanageri".

Sivuhuomautuksena todettakoon, että paras koulu vaellus-, tai miksi tahansa oppaaksi, on ollut DBF:n kiertuemanagerointi. Kun vuosikausia pyöri äijien kanssa keikkabussilla pitkin Suomea, on vaikea keksiä enää mitään, mikä pääsisi yllättämään. Aika hyvin on kaikenlainen crisis management hallussa. Tarviskohan SDP apua? 

Syyt DBF:n ja allekirjoittaneen hetkelliselle paluulle ovat aika yksinkertaiset, jos niitä nyt oikeastaan tarvitsee kenellekään edes selittellä: Rundi ja bändi perustettiin 15 vuotta sitten kunnioittamaan Panteran kitaristi Dimebag Darrellia, joka murhattiin lavalle kesken keikan joulukuussa 2004. Viimeisen keikkamme teimme murhan 10-vuotispäivänä, mutta eikö 15-vuotispäivä ole ihan yhtä hyvä? Dimebagin veli, Panteran rumpali Vinnie Paul kuoli viime vuonna ja jo silloin alkoi porukassa olla pientä poreilua, että pitäisikö jotain tehdä Vinnien kunniaksi. Mies kuitenkin mm. lähetti meille käsin (jurrissa) kirjoittamansa kirjeenkin vuonna 2009. Homma jäi kuitenkin vielä ajattelun tasolle, mutta kun uutinen ja vahvistus Helsingin Nosturin purkamisesta tuli, niin päätettiin että nyt on aika, jos vielä kerran jotain halutaan. Koska Nosturi oli meille aina tärkeä, siellä oli vuosittain rundin päätöskeikka.

Kirje Panteran rumpalilta, Dimebagin veljeltä Vinnie Paulilta:

Finland! 
Thank you for the tribute and love for my brother, it means so much to me. 
Stay "Stronger than all", Thank You!
- Vinnie Paul
Dimebag lives forever


Sitä se oli myös minulle. Minulla oli toimisto talossa useamman vuoden ajan ja avaimet oviin. Olen katsellut ja järjestänyt Nosturissa varmaan satakunta keikkaa, touhunnut kaikenlaista ja se oli aina yksi suosikkivenueistani Suomessa. Onkin todella haikea fiilis katsella, kun talo menee moukarin alle ja yksi parhaista keikkapaikoista lähtee alta, mutta samalla on mahtavaa, että pääsin järjestämään taloon jotain vielä kerran! Ja vielä mahtavampaa on, että se jotain on Dimebag Beyond Forever. 

Loppuviikko tulee olemaan siispä melkoinen nostalgiatrippi ja isojen miesten halailurinki samalla, kun Dominationin breakdown murjoo kohta lopullisesti kaatuvia Nosturin seiniä vielä kerran. Mä vedän shortsit jalkaan ja juoksentelen Nosturin portaita pari päivää varmaan noin 20 000 askelen tahdilla. On muuten varmaan vähän kevyempää touhua nykykunnossa verrattuna aiempiin vuosiin. Ei mennyt Cholatse hukkaan!


PS. Vierailuni keikan tiimoilta Radio Rockin Elämäni soundtrack -ohjelmassa löytyy täältä