Pienet asiat on isoja asioita. Kuten vaikka se, että tein ensimmäisen liidini jäällä viikonloppuna. Se ei kellekään muulle merkkaa mitään, eikä missään mittakaavassa ole iso juttu, mutta minulle se oli paljon. Se oli tavoitteeni tälle talvelle ja nyt se on saavutettu. Olen ylpeä itsestäni.
Ei siinä liidissä kyse ollut mistään teknisesti kovin vaikeasta asiasta. Olin jo viime keväänä sitä mieltä, että kyllä minulla taidot jo riittää alaköydessä jäällä kiipeilyyn ja kun tämä kausi saatiin tammikuun alussa käyntiin, fiilis vain vahvistui. Kyse oli lähinnä uskaltamisesta ja rohkaistumisesta, siitä, että joku astetta koviksempi sanoi, että nyt mennään. Sitten mentiin.
Treenin kautta voittoon!
Harrastaessa parasta on se, kun etenee ja voittaa itseään aina vähän väliä matkan varrella, tulee onnistumisia. Sellainen oli myös 16:n kilometrin juoksulenkki kahdeksan asteen pakkasessa viikko sitten. Oli ollut tuo juokseminen vähän tahmean oloista viime kuukaudet, mutta nyt alkaa taas lähtemään.
Talvijuoksun myösä mä tajuan,
mitä räkäjarruilla tarkoitetaan
Tällaiset onnistumiset aina muistuttavat, että miksi näitä hommia tehdään: Niitä tehdään itselle. Siksi pienetkin jutut saavat tuntua isoilta ja niistä sopii olla ylpeä. Ne ovat kaikki askeleita eteenpäin kohti jotain suurempaa.
Mitalikahvit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti