Pidän siitä äänestä, joka tulee, kun hakku iskeytyy jäähän. Etenkin, jos isku menee täydellisesti perille ja työkalu uppoaa juuri oikeassa ja haetussa kulmassa sisään ja sen tuntee, että nyt ote pitää. THWAK. THWAK. Ja siihen perään kun vielä saa potkut sisään ja kärkipiikit pitämään, niin ai että! THUMP! THUMP! Siistein fiilis ei välttämättä ole edes toppiin pääsy vaan matkan varrella ratkotut pienet ongelmat, kun ensin ei meinaa jotain kohtaa päästä yli millään, kunnes kuitenkin sitä vääntää jäykän keski-ikäisen kehonsa johonkin sellaiseen asentoon, että yhtäkkiä onkin taas etenemässä. Jääkiipeily: Parasta, mitä talvella voi tehdä housut jalassa!
Ensi kerran lähdin jäille kolmisen vuotta sitten, kun olin menossa Kuusamoon Basecamp Oulankaan työharjoitteluun. Siellä yhtenä ohjelmapalveluna oli jääkiipeily, joten kävin ennen pohjoiseen lähtöäni parin päivän kurssin Helsingissä, jotta olisi edes jonkinlainen haju siitä, mitä tuolla seinillä pitäisi tehdä. Muistan, kuinka en meinannut suostua korkean paikan kammossani laskeutumaan Pirunkallion ankkurilta alas, koska jännitti. Se oli pieni itseni ylitys kun parikymmentämetrisen jääseinän rimpuilin alas. En muista kiipesinkö sitä sen jälkeen edes ylös.
Talven ensimmäinen kiikku
Basecampissa sen sijaan tuli jo jonkin verran sitten kiivettyä ja samaten satunnaisesti seuraavanakin talvena. Vasta kuitenkin viime vuonna lähti jääkiipeilyharrastukseni ottamaan harppauksia eteenpäin, kun tein ihan asiakseni ottaa homman paremmin haltuun. Ajelin Helsingin Pirunkalliolle aina, kun vain mahdollisuus tuli ja metrejä alkoi seinällä kertyä varsin kiitettävästi. Samalla, kuin vaivihkaa, jään kiipeämisestä tuli uusi suosikkilajini.
Niinpä en melkein malttanut odottaa tämän talven pakastumista, jotta jääkausi täällä etelässäkin viimein alkaisi. Sen aika koitti viime viikolla, kun Adventure Partners avasi taas Pirunkallion kiipeilykäyttöön. Oi onnea! Pääsin heti parina päivänä jatkamaan siitä, mihin viime kaudella jäin.
Ankkurihommissa
Viime kauden isoin asia kiipeilyssä oli varmaankin saavutettu rutiini. Että tietää koko ajan mitä on tekemässä, hommat menevät sujuvasti ja turvallisesti ja pääpaino on itse kiipeilyssä. Voi keskittyä siihen ytimeen, kun kaikki muu menee rutiinilla. Ei jännitä laskeutumisetkaan enää ja korkean paikan kammokin on jäänyt jonnekin Himalajalle. Kauden ensimmäiset kierrokset seinällä menivät oikeastaan jopa paremmin kuin olisin odottanut ja viime kauden metrit todella näkyivät suorituksissa edelleen. Fiilis oli aika mahtava!
Olen viime keväästä lähtien kuntoillut ja treenannut yleiskunnon perässä todella kovaa ja myös se näkyi seinällä. Kunto on kohdallaan ja kroppa toimii hyvin. Tästä on hyvä lähteä uutta kautta rakentamaan! Seuraavaksi vuorossa on liidikurssi, jonka jälkeen tavoitteena on tänä talvena tehdä ensimmäiset liidaukset jääseinällä. Ne kuumottavat jo, mutta silleen hyvällä tavalla!
Aleksin päiväjumppa
Pirunkallion aukeamisen jälkeen myös talven megaturbotreenikuukaudet on nyt avattu! Nyt kiivetään, lasketaan ja juostaan 5-6 kertaa viikossa, joten raittiista ulkoilmasta ei ainakaan tule pulaa. Helmikuussa hakut, lenkkarit ja lumilauta suuntaavat kolmeksi viikoksi Lappiin korkean paikan leirille ja maalis-huhtikuussa luvassa on neljä viikkoa pohjoisessa lisää. Kyllä talvi on kuulkaa ihmisen parasta aikaa! THWAK! THWAKKKK!
Lauantairuuhkaa Talmassa
Idiootti polulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti