lauantai 10. joulukuuta 2016

VALMIS!

Viimeinen silaus

Noin. Tavarat on pakattu, dollarit haettu, hiukset leikattu, hampaat paikattu, lentoliput ja passikopiot printattu (ja laminoitu!), treenit treenattu, tankkaus suoritettu, Vaari haudattu ja perhe ja ystävät hyvästelty. Enää ei ole muuta tehtävissä kuin lähteä. Ylihuomenna tähän aikaan ollaan jo matkassa.

Got gear?

Fiilis on sekoitus intoa ja kauhua. Enemmän kuitenkin intoa. Mitä lähemmäs reissu on tullut, sitä enemmän olen alkanut puhkua sellaista "jumalauta tämähän hoidetaan" -henkeä, joka on sitten iltojen pimeinä tunteina muuttunut hetkellisiksi "miksi edes lähden"-fiiliksiksi. Asialla  on nyt kuitenkin ihan turha enää spekuloida, nyt vain mennään!

Mahtui!

Tämä blogi on nyt siis radiohiljaisuudessa aina tammikuulle asti, jolloin on vähintäänkin paljon kerrottavaa ja toivottavasti myös kaksi Seven Summits -huippua lisää vyöllä. Kilimanjarolla olen 12.-20.12. ja Aconcagualla 21.12.-9.1. Kotimaan kamaralle saan jalat tiistaina 10. tammikuuta.

Yhteyksien salliessa parhaiten reissua voi seurata tuttuun tapaan Instagramissa osoitteessa www.instagram.com/suominenteemu

Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille, kiitos vuodesta 2016!

Viimeinen täydennys varusteisiin: Kauan himoitsemani Oakleyn Flight Deckit!


maanantai 5. joulukuuta 2016

Harjoittelu isoja vuoria varten



Toinen asia viime viikkoisen varustetsekkauksen lisäksi, mistä minulta on paljon kysytty, on miten minä treenaan. 

Viikon päästä starttaava reissu tulee olemaan fyysisesti isoin puristukseni tähän mennessä. Yhdistämällä Kilimanjaron ja Aconcaguan olen neljän viikon aikana liikkeessä yli kaksikymmentä päivää ja niistä 17 kiipeämässä yli neljässä tuhannessa metrissä. Vähintään kuutena mennään jo yli 5000:n metrin. Noissa korkeuksissa pelkkä teltasta ylös nouseminen hengästyttää, liike on hidasta ja lihakset eivät palaudu vaikka kuinka venyttelisi. Taskuun tarvitaan siis eniten kestävyyttä ja sitkeyttä. Jossain Aconcagualla edetään päivässä ehkä maksimissaan pari kilometriä, mikä kuulostaa vähältä. Nousumetrejä kerralla kerätään 300:n ja 1800:n väliltä. Mutta kun viidessä tonnissa on sitä happea yli puolet vähemmän kuin merenpinnan tasolla, se tekee päivistä todella raskaita.

Keho aklimatisoituu hiljalleen. Molemmat nousut on suunniteltu sen mukaan, että kroppa sopeutuisi mahdollisimman hyvin alati ohenevaan ilmaan. Se on yksi syy miksi myös reissut yhdistin. Jos Kilimanjaro – joka kuitenkin on enemmän vaellus kuin kiipeilyä – menee nappiin, saan siitä todella hyvän sopeutumisen Aconcaguaa varten, mikä takaisi minulle helpomman alun jättiläisen nousuun. Kun keho on jo valmiiksi sopeutunut, lepo ja ruokahalu ovat parempaa ja voimia 6962-metrisen huipun loppunousuun säästyy paremmin. Monella tapaa näen Kilin viikon vielä treeninä Acoa varten, vaikka hattu kourassa Afrikankin huipulle tietenkin lähden.

Kävelyllä keskuspuistossa, 20 kiloa selässä.

Mont Blancille jouduin lähtemään elokuussa käytännössä treenittä, koska jalkani oli kesällä tulehtunut ja jouduin pariksi kuukaudeksi pakkolepoon. Sillä oli varmasti oma vaikutuksensa huipun saavuttamatta jäämiseen. Blancilla jalka kuitenkin oli jo kunnossa, joten samaista reissua voinee pitää lähtölaukauksena Kilin ja Acon treenille. Sen jälkeen olen liikkunut paljon.

Tein suunnitelman, jossa syksyn työreissujen oheen lisäsin viikoittaiset kahvakuulat ja porrasnousut. Syys-lokakuussa minulla oli neljä treenipäivää viikossa ja marraskuussa määrä nousi viiteen. Konsultoin hyvää ystävääni Vilmaa, joka toimii personal trainerina, ja sain häneltä rohkaisevan vahvistuksen ohjelmaani. Hän totesi sen toimivaksi. (Tsekkaa www.vimmatraining.fi, jos on hyvän PT:n tarvetta! Vilmalla on mukavan erilainen lähestymistapa verrattuna perus fitness-hörhöilyyn.)

Malminkartanon 426 porrasta.

Aloitin harjoittelun tekemällä kaksi kertaa viikossa 20-minuuttisen kahvakuulatreenin kotona ja juoksemalla lenkkareissa Malminkartanon portaita. Joskus lintsasin sen verran, etten ajanut Maltsuun asti, vaan menin tuohon omalle takapihalleni Kaivopuistoon juoksemaan mäkeä. Juoksu ja porrastreenien kesto oli aluksi noin 45 minuuttia. Asensin myös kotiini leuanvetotangon ja tein säännön, että joka kerta kun siitä kävelee ali, pitää vetää yksi sarja. 

Syyskuussa minulla oli kaksi työkeikkaa Nuuksiossa sekä viiden päivän vaellus Sarekissa, joissa kaikissa oli selässä noin 18-kiloinen rinkka. Reissut integroituivat treeniin mukaan hyvin. Lokakuun alussa lisäsin samaisen rinkan painon mukaan Malminkartanolle. Pakkasin reppuun kahvakuulan ja vesipulloja ja nousut hidastuivat huomattavasti. Samalla aloin sisäänajaa uusia ylävuorikenkiäni.

"Treenaa sitä, mitä olet tekemässä" sanoi joku. Parasta harjoittelua vaellukselle
on vaeltaminen. Sarek, syyskuu.

Jatkoin lokakuussa nousemalla noin 2500 porrasta kerralla Malminkartanolla 2-3 kertaa viikossa. 426:lla portaalla se tarkoitti noin viittä kierrosta kerralla. Yhden viikon jätin väliin, koska olin Rukalla syysloman vietossa. Siellä kuitenkin kävin kolme päivää laskemassa ja nousin kerran mökin vastapäisen kukkulan laelle. Lokakuussa kävin myös työn puitteissa vetämässä kolme päivää Repoveden reiteillä. Ensin yhden 16-kilometrisen pikavaelluksen ja seuraavana viikonloppuna vedin parikymmentä kilometriä rinkka selässä asiakkaiden kanssa. Repovesi on erinomaista treenimaastoa sen korkeiden nousujen ansiosta.

Reopvesi ja Repoveden nousut

Marraskuussa kasvatin askelmien määrää portaissa 3000-3500:aan. Aikaa per treeni meni noin puolitoista tuntia. Samalla nostin viikoittaisten käyntien määrän vähintään kolmeen. Treenin aikana ei saanut pitää taukoa eikä juoda, ainoastaan painaa eteenpäin, oli keli mikä tahansa. Yhden viikon lintsasin taas, koska olin New Yorkissa. Siellä tuli kuitenkin käveltyä yli 20 kilometriä päivässä ja yhden päivän vietimme Breakneck Ridgen ulkoilupolulla, joten hukkaan ei viikko mennyt. Kahvakuulatreenin tein edelleen kahdesti viikossa Aamu-tv:tä katsellessa ja leuanvetosääntöäkin noudatin ainakin suunnilleen. Näiden lisäksi kävin vielä vähintään pari kertaa viikossa vähän palauttelevalla kävelyllä Kaivopuistonrannassa. Tällä setillä vedin viime viikonloppuun asti.

Treenaan New Yorkin Central Parkissa, kuten kuvasta näkyy.

Viimeisen Maltsun treenin viimeisen nousun jälkeinen kuva. 
Tän jälkeen menin leikkaamaan hiuksista kymmenen senttiä pois.

Tässä joulukuun alussa kaikki housuni kiristävät pohkeista. Kun lähtöön on viikko, olo on luottavainen. Vaikka eihän mikään treeni koskaan riitä, uskon silti olevani valmis. Nämä viimeiset päivät lepään ja syön niin järkyttävän määrän pitkäkestoisia hiilareita kuin vain mahdollista. Pastaa, sushia, perunoita, lättyjä, hampurilaisia, leipää. Keittiöni pöydällä on viipaloitu pullapitko ja Nutellapurkki, joista pitää ottaa joka kerta, kun keittiössä käy. Tavoitteeni on saada tällä viikolla sen verta lisää massaa, mikä Kilimanjarolla kuluu, jotta pääsisin Aconcagualle lähtemään siinä painossa, mihin treeni päättyi.

Se fyysisestä puolesta. Henkinen valmistautuminen on sitten asia erikseen ja siitä kirjoittelen myöhemmin tällä viikolla Soberismia-blogissani

Aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Ehkä myös välipala.






keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kilimanjaron ja Aconcaguan varusteista



Minulta kysytään usein varusteistani ja mitä kannan matkoillani mukana. Niinpä pureudun tänään siihen.

Aloitan jokaisen reissun varustelistan laatimisella. Käyn läpi ensin tulevan kohteen vaatimukset ja kirjaan ne ylös, jonka jälkeen siirryn omaan varustenurkkaukseeni lista kädessä katsomaan mitä puuttuu. Teen puutteista oman listansa puhelimeen ja ryhdyn haalimaan. Kirjaan ylös jokaisen pienemmänkin yksittäisen asian aina varakengännauhoista ensiapupakkauksen sisältöön, jotta mikään ei unohdu.

Tärkein varuste? Varustelista!

Ulkoiluhommissa, etenkin isompien reissujen edessä, on oltava todella iloinen siitä, että on hyvät sponsorit. Sen lisäksi, että ei tarvitse käyttää tuhansia euroja varusteiden ostamiseen, saa olla onnekas, että tukijoilta saa hyvää laatua. Minua tukevat Partioaitta ja heidän kauttaan ruotsalainen Tierra, kotimainen pipovalmistaja VAI-KØ  sekä saksalainen kenkävalmistaja Hanwag. Kaikki omissa genreissään huippulaatua. Heidän avullaan pystyn täydentämään tarpeisiini toimintavarmat tuotteet varustelistani mukaisesti. Jotkut saattavat pitää minua kamahifistelijänä, joka antaa liikaa arvoa sille, mitä minulla on mukanani suhteessa siihen, että pärjäisi sitä varmaan vähemmälläkin. Toki, en kiistä ollenkaan, etteikö tavallissa verkkareissa ja kumisaappaissa pystyisi nauttimaan ulkoilusta, mutta minun näkemykseni mukaan, jos matkaa äärimmäisiin olosuhteisiin ja paikkoihin, missä mukavuuden perusedellytykset ovat jo valmiiksi huonommat, on turha pahentaa niitä edelleen toimimattomilla varusteilla. Minulla on ollut tapana sanoa, että hyvä varusteet eivät takaa hyvää reissua, mutta huonot varmistavat huonon.

Sivuhuomautuksena todettakoon, että sponsoroidun vastuuseen kuuluu se, ettei tuolta Yrjönkadulta käy hakemassa joka päivä uutta takkia ihan vain sen takia, että voi, vaan että hakee varusteita aina vain tarpeeseen. Se on kestävän kehityksen mukaista. Killimanjaron ja Aconcaguan reissuun jouduin päivittämään oikeastaan vain yhden untuvatakin sekä sitten pienempää sälää, kuten liner-sormikkaita ja -sukkia.

Autoni takakontin hallittu kaaos. 

Alempana on varustelistani kokonaisuudessaan, mutta tässä muutama pääpiirre mukaan lähtevistä tärkeimmistä kamoista:

TAKIT JA HOUSUT

Mukaan minulla lähtee kaksi takkia. Tierran Back Up Jacket sekä down-takiksi Patagonian Down Hoodyn ultralight-versio Tämä siksi, että Tierralla ei vastaavaa ole vielä mallistossaan. Näillä pärjään läpi kaikkien olosuhteiden ja loppu säädetään kaikella, mitä takkien alla on. Usein kannan mukana myös soft shell -takkia, joka on liikkuessa paras, mutta nyt joudun karsimaan painon kanssa joten, Ace Hood jää kotiin. Lisäksi mukana on sitten ohuempi ja paksumpi Tierran fleece kerroksiksi. Untuvatakissa en koskaan liiku, vaan se on ainoastaan tauko- ja leiritakki. Ja se on yksi niistä varusteista, mitä ilman en retkeile ikinä, edes kesällä.



Housuina toimivat pääasiassa Tierran Ace Pantit, jotka ovat parhaat ulkoiluhousut, joita olen jaloissani pitänyt. Ne palvelevat oikeastaan kaikissa olosuhteissa viiden plus-asteen alapuolella. Ace Pantien päälle on sitten vielä kevyet kuorihousut laitettavaksi. Lämpimämmän sään vaihtoehdoksi mukaan lähtee myös Tierran Lite Trackit, jotka lienevät käytössä melko pitkälle Kilimanjaron alarinteillä.


KERROKSET

Takkien alla on erilaisia kerroksia, joilla reagoidaan lämpötilaan pitkin matkaa. Ihoa lähimpänä minulla on aina merinovillaa niin sukissa, boksereissa, T-paidoissa, paidoissa kuin paksummissa kerrastohousuissakin. Merino lämmittää parhaiten ja on mukavin valinta ihoa vasten. Se myös kuivuu nopeasti, lämmittää märkänäkin ja merinon voi pestä tuulettamalla, koska se ei sido tuoksuja (hajuja?) ollenkaan. Minulla on koko reissulle mukaan neljä Icebreakerin T-paitaa, kaksi Mons Royalen pitkähihaista merinopaitaa, neljät ohuemmat ja kahdet paksummat sukat, kahdet Icebreakerin ja kahdet Devoldin bokserit sekä sitten Aconcaguan ylärinteitä varten Devoldin Expedition-sarjan kerrasto. Käytännössä siis yhdet bokserit, sukat ja T-paita per viikko.


KENGÄT

Kenkäpareja minulla kulkee matkassa kolmet. Ultrakevyet Niken lenkkarit toimivat sekä leirikenkinä että välipäivien käytössä, niissä astelen lentokoneeseen. Itse nousuja varten mukaan lähtee Hanwagin Lhasat, joissa vaellan Kilimanjaron kokonaisuudessaan sekä Aconcaguan lähestymisen, sekä sitten Zentaurit, joissa Acon nousut basecampista ylöspäin tehdään. Viilasin niitä laittamalla pohjallisiksi valmiiksi sisäänajetut Adidaksen vaelluspohjalliset ja tällä kombolla olen treenannut nyt kaksi kuukautta todella tyytyväisenä. 

Zentaurit Malminkartanon portaissa


NUKKUMINEN

Mukana on kaksi makuualustaa, Therm-A-Restin Neoair ja Z Lite. Ne toimivat sekä yhdessä että erikseen, jos vaikka ilmatäytteinen Neoair puhkeaisi. Siihen on tosin myös paikkaussarja mukana. En omista talvimakuupussia ollenkaan, vaan käytän Fjällrävenin kolmen vuodenajan Sarekia (kulkee kai nykyään nimellä Singi) ja siinä sisällä Sea To Summitin Thermolite Reactor Extreme -lineria. Sarekin comfort-arvo on -8 ja StS:n liner nostaa makuupussin sisälämpötilaa jopa 15:llä asteella. Tai näin se ainakin lupailee. Käytin tätä yhdistelmää läpi koko viime talven ja nukuin -20:n asteen lämpötiloissa erittäin mukavasti. Makuupussissa sisällä ollessa minulla on yleensä Devoldin kerrasto päällä ja villasukat jaloissa. Teltat tulevat paikan päältä, omaa ei siis onneksi tällä kertaa tarvitse kantaa mukaan.

Elämän pieniä luksuksia on retkityyny!


VARUSTEET
Muuta varustusta on sitten kaikenlaista hanskoista pipoihin ja buffeista lippikseen. Nk. hygieniapussissa on savetteja, käsidesi, intiimipyyhkeitä, deodorantti, hammasharja ja -tahna. Laturipussissa 16 0000 milliampeerin varavirtalähde sekä erinäisiä laturipiuhoja kelloa, puhelinta ja kameraa varten. Sekä tietenkin varapattereita. Olen pyrkinyt siihen, että kaikki käyttämäni laitteet käyttävät samoja paristoja, jolloin ei tarvitse kovin montaa eri kokoa kanniskella mukana. Survival kit -nimellä kulkevassa pussukassa on ainakin narua, ompelutarvikkeet, Gore Tex -paikkoja, jeesusteippiä, puukko, erilaisia hihnoja ja nauhoja, sekä se makuualustan paikkaussarja. Ensiapulaukku sisältää vitamiineja, Siripiriä, magnesiumia, Diamoxia, Buranaa, Panacodia, nessupaketin, Bepanthenia, Imodiumia, Precosaa vatsataudin varalle, vedenpuhdistustabletteja, aurinko- ja huulirasvaa, lämmityspusseja sekä tietenkin rakkolaastareita ja ihon paikkaustarvikkeet. 

Lääkekaapin ja beautyboxin sekoitus. Dödöä pitää aina olla.

Päällimmäisinä hanskoina palvelevat Hestran Alpine Glovet ja Moon Mittenit

Näiden päälle laukkuun pakkautuu tietenkin vielä niin sanottu hardware – kovat kamat – , eli sauvat, kypärä, jääraudat, hakku, termokset, ruokailuvälineet jne. Laukkuina matkaan lähtee Ortliebin 110-litrainen duffeli, sen sisään Ospreyn 75-litrainen Xenith ja päivärepuksi mystinen Eiger -merkkinen 35-ltrainen pikkurinkka, jonka ostin kaksi vuotta sitten Indonesiasta. Se on edelleen kaikilta ominaisuuksiltaan paras reppu, joka minulla on koskaan ollut. 

Seuraavaksi kamat siirtyvät laukkuihin ja sitten ei auta enää kuin odottaa ja laskea päiviä lähtöön. Nyt niitä on kymmenen, yli puolet siitä, kuinka paljon varustukseni yhteispaino on kiloina!

Ostin New Yorkista työlippiksen


Tässä vielä varustelistani kokonaisuudessaan:

VARUSTELISTA 
KILIMANJARO & ACONCAGUA

Dokumentit jne.
Passi + passikopio
Lentoliput, viisumit + kopiot
Matkavakuutukset
Käteistä rahaa USD 
iPad & laturi
Sanaristikkolehti + kynä
Kuulokkeet
Adapteri (hotelliin)

Laukut:
Päiväreppu 40l
Rinkka 70l 
Duffeli 110l

Vaatteet:
Farkut
Shortsit
Normisukat
Uimashortsit
Kuoritakki - Tierra Back Up Jacket
Untuvatakki - Patagonia Down jacket
Ohut fleece - Tierra
4 x merino T-paita
2 x merino pitkähihainen
Pitkähihainen paita / huppari x 2
Ohuet housut - Tierra Traveller Pants
Ohuet soft shell -housut - Tierra Light Tracker Pants
Paksut soft shell -housut: Tierra Ace Pants
Kuorihousut: Tierra Scirocco pants
4 x merino-bokserit
Merinokerrasto
4 x merino liner-sukat
2 x paksut merinosukat
2 x pipo
Balaclava
2 x merino liner-hanskat
Kevyemmät hanskat: Black Diamond
Kiipeilyhanskat: Hestra Alpine Glove
Untuvahanskat: Hestra Moon Mitten 
Lippis
Buffi

Kengät:
Ylävuorikengät - Hanwag Zentauri
Vaelluskengät - Hanwag Lhasa
Lenkkarit - Nike

Varusteet:
Makuupussi & liner
Makuualusta
Tyyny
2 x Nalgene 1l
Vesipullon lämmitin
Keitin - Primus Lite
Pikkutermospullo
Aurinkolasit
Gogglet
Aurinkorasva
Huulirasva
Otsalamppu & varapattereita
Varavirtalähde & laturit
Muki, lautanen, muovinen spork, ruokailuvälineet
Pyyhe
Survival kit, sis. Gore Tex -paikkoja, hihnoja, narua, puukko, kengännauhat, nessupaketti, makuualustan paikkaussarja, teippiä
Beautybox,sis. hammasharja, -tahna, käsidesi, saippua, savetteja, intiimipyyhkeet, hiuslenksuja
Urheilujuomajauheet
Energiapatukoita
Vessapaperi + babywipes
Ensiapupakkaus, sis. särkylääkkeet, imodium, Magnesium, lämmittimet, Diamox, rakkolaastareita, laastaria, Bepanthen, vedenpuhdistustabletteja, maitohappobakteerit, vitamiinit, antibiotit, jotain muuta, mitä?
Crampons
Sauvat, hakku
Kypärä
Gopro & laturi
Kamera, akut, laturi


sunnuntai 27. marraskuuta 2016


Tällä viikolla yli 7000 porrasta painon kanssa. Viikko vielä, sit lepoa ja sit mennään. 


tiistai 22. marraskuuta 2016

Matkasuunnitelma 12.12.2016 - 10.1.2017, Kilimanjaro + Aconcagua



Kolmen viikon päästä olen Tansaniassa aloittelemassa urakkaani kahden Seven Summits -vuoren edessä. Tavoite on saada huiputettua Kilimanjaro ja Aconcagua muutaman viikon sisään koko reissun kestäessä melko tarkalleen kuukauden. Lento Kilille lähtee maanantaina 12.12. ja kotiin palaan tammikuun 10. päivä. Reissu on sekä pituudeltaan että vaatimuksiltaan tähänastisista matkoistani isoin.

Aloitin valmistautumisen toden teolla syyskuussa. Olen treenannut haikkaamalla, vaeltamalla, kahvakuulan kanssa sekä nousemalla Malminkartanon loputtomia portaita viikko toisensa jälkeen. Ensin ihan lenkkeilyvarusteissa, viime viikot 15:n kilon repun ja ylävuorikenkien kanssa. Ensi viikon loppuun vedän vielä täysillä, kunnes viimeisen viikon lepään ja tankkaan mahdollisimman paljon. Olo on luottavainen, olen mielestäni valmistautunut hyvin. Myös psyykkinen puoli on toistaiseksi pysynyt kasassa, vaikka melko kireänä olenkin. Se todennäköisesti vain pahenee mitä lähemmäs lähtö tulee keskittymisen ollessa huipussaan. Olen huono kestämään ärsykkeitä siinä vaiheessa.

 Testikäytössä erinomaisiksi osoittautuneet Hanwag Zentaurit

Neljän viikon reissu. Bokserit per viikko.

Maanantaina 12.12. lennämme Amsterdamin kautta Moshiin Tansaniaan. Mukaan matkaan lähtee kaksi kaveria, joista toinen – Marko – palaa Kilimanjaron jälkeen kotiin ja toinen – Heikki – jatkaa mukanani Argentiinaan. Moshista lähdemme keskiviikkona 14.12. vaeltamaan kohti Kilimanjaron 5895-metristä huippua. Reitti on tosiaan pitkälti vaellus, eikä se sisällä teknisiä osuuksia lainkaan. Nukumme valmiissa leireissä matkalla ja liikumme ainoastaan päivärepuissa kantajien viedessä isommat kassit leireistä seuraaviin. Kyseessä on siis monella tapaa helppo ja mukava tapa kiivetä. Kilimanjarolla ei tätä nykyä saa edes liikkua ilman paikallisoppaita tai kantajia, koska tällä taataan paikallisille elinkeino. 

Nousemme Machamen reittiä neljän leirin kautta huipulle, missä meidän pitäisi seistä sunnuntaina 18. joulukuuta. Vaikka pidänkin Kilimanjaron osuutta matkasta enemmänkin treeniviikkona Aconcaguaa varten, se ei tarkoita, että se olisi ihan pelkkä sunnuntaikävely. Afrikan mantereen korkein vuori nousee 5895:een metriin ja minkä tahansa asian tekeminen siinä korkeudessa vaatii sitkeyttä, myös kävely. Lähden siis matkaan nöyrin mielin ymmärtäen, että mikään ei ole sanottua ennen kuin Uhuru Peakilla seisomme.

Machamen reitti, tunnetaan myös nimellä Whiskey Route

Laskeudumme takaisin Moshiin maanantaina 19.12. ja heti seuraavana päivänä Markon hyvästeltyämme aloitamme melkoisen lentohelvetin kohti Argentiinaa. Kilimanjaro - Nairobi - Johannesburg - Sao Paulo - Santiago De Chile - Mendoza, 26 tuntia. Siinä on aika monta mahista hukata kamat matkalle. Aion pakata kiipeilykengät  ja tukun kalsareita varmuuden vuoksi käsimatkatavaroihin. Saavumme Mendozaan seuraavan päivän iltana, missä onneksi saamme vielä yhden lepopäivän ennen starttia kohti Penitentesia ja siitä Aconcaguan perusleiriä. Tässä kohtaa taitaa olla jo jouluaatto.

Aconcagua, Etelä-Amerikan korkein huippu, kohoaa 6962:n metrin korkeuteen. Se on korkein vuori maailmassa Himalajan ulkopuolella ja koska Himalajalla ei talviaikaan kiivetä, päästessämme toppiin olemme korkeimmat ihmiset maapallolla sillä hetkellä. Se on inspiroiva ajatus. Matka Acolle on liki pariviikkoinen, koska korkeus vaatiin pitkän ja onnistuneen sopeutumisen. Tässä kohtaa peliin astuu taas Kilimanjaro, mikä onnistuessaan tarjoaa minulle ja Heikille erinomaiset pohjat akklimatisaation kanssa Aconcaguaa varten. 

Aconcaguan nk. Normal Route basecampista eteenpäin

Acon perusleiriin saavumme Tapaninpäivänä ja siitä alkaa ramppaaminen ylempiin leireihin, minne kuljetamme tavaraa tulevaa huippuyrkkää varten. Ylös-alas-ylös-alas-lepo. Kutakuinkin näin. Uudenvuodenaattona lähdemme viimeistä kertaa nousemaan niin, että kolmen leirin kautta pyrimme huiputtamaan Aconcaguan 4. päivä tammikuuta. Ylimmästä leiristä, Camp Colerasta (6000m) huiputusta varten on varattu kolme päivää. Lento kotiin lähtee Mendozasta 9.1. ja siihen mennessä olisi mukava olla takaisin alhaalla. 



Kuten sanoin, olo on pääasiassa varsin luottavainen. Loppuvalmistelut ovat vauhdissa, viimeiset hankinnat on tehty ja kuntokin tuntuisi olevan kohdillaan. Fiilis on hyvä mutta pelonsekainen samaan aikaan. Joka toinen päivä olen sitä mieltä että tämä on typerintä mitä olen yrittänyt, mutta totuus selviää vain kokeilemalla, joten pitihän se lähteä. Jottei kuitenkaan liian epävarmaksi kukaan pääsisi minua syyttelemään ja kuten ystäväni Jere sanoo, jokaiseen huippuun pitää sitoutua, kirjoitan sen nyt tässä ensimmäistä kertaa tähän muotoon: 

Minä AION huiputtaa Kilimanjaron ja Aconcaguan tammikuuhun mennessä. En ainoastaan yrittää, vaan toteuttaa. Se onnistuu vain haluamalla ne huiput ja halu on kova. Se on asetettu 30.7.2014 Elbrusilla, eikä ole hiipunut tuumaakaan, ainoastaan kasvanut. Joten nyt mennään. 

No turning back. Loppuun asti.

Ensi viikolla keskityn varustelistaan. 

Tässä vielä päiväkohtainen ohlelmamme tulevalle kuukaudelle. Matkan suunnittelusta vastaa Matkatoimisto Aventura ja yhteistyökumppaneina toimivat Partioaitta, Tierra ja VAI-KØ Clothing.


MATKAOHJELMA 12.12.-10.1.
KILIMANJARO + ACONCAGUA

12.12. Lento HELSINKI - AMSTERDAM - KILIMANJARO 07:00 - 20:40, saapuminen Moshiin, Tansaniaan

13.12 Moshi, ryhmän tapaaminen
14.12. Moshi - Machame Camp (3010m)
15.12. Machame Camp - Shira 2 Camp (3845m)
16.12. Shira 2 Camp - Barranco Camp (3960m)
17.12. Barranco Camp - Barafu Camp (4640m)
18.12. KILIMANJARO SUMMIT DAY, Barafu Camp - Uhuru Peak (5895m) - Mweka Camp
19.12. Mweka Camp - Moshi

20.12. Lento KILI - NAIROBI - JOHANNESBURG - SAO PAULO - SANTIAGO DE CHILE - MENDOZA
21.12. Lentoaika total: 25h 40min. Saapuminen Mendozaan 16:50

22.12. Lepopäivä Mendozassa, varusteiden tarkistus & huolto
23.12. Mendoza - Penitentes (2725m), autolla, muulien lastaus, lepoa
24.12. Penitentes - Confluencia (3300m), trekkipäivä
25.12. Confluencia - Plaza Francia (4000m), aklimatisaatio, paluu Confluencian leiriin
26.12. Confluencia - Plaza De Mulas (4260m), trekkipäivä, saapuminen basecampiin
27.12. Lepopäivä basecampissa
28.12. Basecamp - Mt. Bonete (5100m) aklimatisaatio, paluu basecampiin
29.12. Basecamp - Camp Canada C1 (4910m), varusterotaatio, paluu basecampiin
30.12. Lepopäivä basecampissa 
31.12. Basecamp - Camp Canada C1 (4910m)
1.1 Camp Canada C1 - Nido De Cóndores C2 (5570m)
2.1. Lepopäivä C2
3.1. Nido De Cóndores - Camp Colera C3 (6000m)
4.1. ACONCAGUA SUMMIT DAY, Camp Colera - Aconcagua summit (6962m), paluu Camp Coleraan
5.1. Camp Colera - Basecamp
6.1. Basecamp - Puente Del Inca, kyyti Mendozaan
7.1. Varapäivä
8.1. Varapäivä

9.1. Lento MENDOZA - SANTIAGO DE CHILE - PARIISI - HEL, lähtö 11:15

10.1. Lentoaika total: 15h 5min. Saapuminen Helsinkiin 19:20




lauantai 19. marraskuuta 2016

New York 7.-15.11.2016


Olisikohan ollut 12. kertani New Yorkissa? Sitä luokkaa ainakin. Paras ystäväni asuu kaupungissa ja minulla on ollut tapana tehdä pieniä pakomatkoja NYC:iin aina tasaisin väliajoin. Paikka on ehdottomasti yksi suosikeistani maailmassa, eikä siihen oikein jaksa koskaan kyllästyä. Tässä pari valikoitua otosta tämänkertaiselta syksyn getawaylta.



Central Park syksyisessä väriloisteessa.



Kissan kokoinen paikallinen.



Näkymä One World Trade Centerin observatoriosta. Olen muutaman kerran aiemmin katsellut samaa maisemaa, mutta silloin tässä samalla paikalla oli kaksi tornia, joissa seisoin.



Adam Yauch Park Brooklyn Heightsissa. RIP MCA.



Tää oli aika bucketlist-kuva: 

Hangin' on the corner
Of 52nd and Broadway
Cars passing by
But none of them seem to go my way
New York City
I wish I was on a highway
Back to Olympia

Rancid - Olympia W/A
...And Out Come The Wolves (1995)



Manhattan auringonlaskun aikaan kuvattuna Brooklynin Williamsburgista kaverin kattoterassilta. Kiitos NYC!



tiistai 15. marraskuuta 2016

Breakneck Ridgen ulkoilureitti, New York



Breakneck Ridge kuulostaa pahaenteiseltä paikannimeltä. Se on 400-metrinen kukkula sata kilometriä New Yorkista koilliseen, jonka rinteillä kulkee samanniminen vaellusreitti. Reitti ei ole kuin nelisen mailia pitkä, mutta sisältää jyrkän ja haastavan nousun kallioista reunaa ylöspäin. Suomen standardeilla polku olisi varmaan suljettu tai ainakaan sinne ei suositeltaisi kenenkään menevän ilman asianmukaisia turvavälineitä. Osa kohdista oli jyrkkyydeltään sitä luokkaa, että valjaita ja varmistuksia tuli vähän ikävä.

Koska kaipasimme päivää poissa kaupungista, lähdimme ulkoilemaan. Juna Grand Centralilta Breakneck Ridgelle kesti reilun tunnin. Rata kulki upeissa maisemissa myötäillen pitkin Hudson-joen rantaa ja jo matka itsessään oli näkemisen arvoinen. Etenkin syksyn väriloistossa luonto näytti upealta! Breakneckin pysäkki on pienenpieni laituri Cold Springsin jälkeen, joka on varta vasten suosittua vaellusreittiä varten pystytetty. Päivä oli aurinkoinen sunnuntai ja junasta purkautui melkoinen vyyhti ihmisiä, joilla oli ilmeisesti samat aikeet kuin meilläkin. 

Hudson-joen rantaa junasta kuvattuna

Breakneck Ridgen reitit lähtivät asemalaiturin vierestä ja paikalle löysi helposti. Paikalliset park rangerit olivat pystyttäneet infoteltan nousun alkuun, missä jaettiin karttoja ja alleviivailtiin reitin haastavuutta. Ketään ei kuitenkaan käännytetty pois vaikka ehkä syytä olisi ollut. Ei siinä, että ruuhkaa oli luvassa, se oli selvää näin hienolla kelillä, mutta aika paljon kiipeämisensä kanssa räpiköiviä sunnuntaikävelijöitä nousulla tuli vastaan. Onneksi linjoja kalliolla oli monia, jolloin pahimmat pullonkaulat pystyi kiertämään. Käsittämättömimpiä olivat ihmiset, jotka olivat tuoneet vuorelle koria mukanaan. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun polulla tuli vastaan hätääntyneitä eläimiä, jotka eivät meinanneet päästä isojen kivilohkareiden väleistä eteenpäin omistajien heitä jo huhuillessa jossain ylempänä. Yhden pienen villakoiran-tapaisen nostin kahden ison kiven yli kun raukka ei päässyt niistä mitenkään itse yli. Isäntänsä ja emäntänsä huitelivat jo jossain kaukana ja päällimmäisenä ajatuksena oli lähinnä se, että kyllä ihminen on välillä tyhmä.

Alhaalla näkyy junarata, minkä reunalta nousu alkaa

Kallio oli pääosin jyrkkää mutta teknisesti ottaen helpponousuista, jalansijoja ja otteita löytyi läpi matkan. Kaikki neljä raajaa olivat kuitenkin käytössä koko ajan ja nelinkontin sai mennä. Breakneck Ridgellä on neljä välitasannetta ja tavallaan kukkuloita kukkuloiden päällä, taukopaikkoja siis riittää. Niiltä aukesi upea näkymä yli Hudson-joen eikä matkalla tehnyt mieli kiirehtiä maisemaa ihaillessa, etenkin kun sää oli mitä parhain. Aivan huipulla näkymä tosin peittyi ympäröivään metsikköön. 

Tullaan, tullaan!

Huipulta eteenpäin paluumatka olikin sitten jo perinteisempää loivasti laskeutuvaa polkua läpi metsikön. Ylhäällä oli kielto, että kallion puolta ei saa lähteä alas, vaarana kun on omien sohlausten lisäksi se, että ruuhkaisen ja jyrkän kallion seinille tulee kahteen suuntaan liikennettä, mikä aiheuttaisi varmuudella vaaratilanteita. Jossain vaiheessa päivää hieman meitä alempaa lensi helikopteri ja mietimme, josko jotain oli sattunut. Se ei olisi ihme kyseisellä reitillä. 

Perus New Yorkin lomailua.

Loppumatkan metsä oli kaunis syksyn lehtien suurilta osin tiputtua jo maahan. Polku kiersi vuoren toiselle reunalle ja laskeutui suoraan takaisin asemalle, mistä hyppäsimme taas junaan kohti Manhattania. Aikaa koko settiin vierähti viitisen tuntia.

Paluumatkan oranssi metsikkö


Hieno päivä uusissa maastoissa tarjosi sekä vaihtelua New Yorkin kaupunkielämään, että haastetta ihan perus-ulkoiluunkin. Se kävi myös hyvästä treenistä tulevia vuorikoitoksia varten ja jokainen nousumetri oli tervetullut, kun muun osan viikosta oli kävellyt ainoastaan asfalttikatuja noin 20:n kilometrin päivävauhdilla. Jos siis pieni pakomatka suurkaupungista kiinnostelee ja New Yorkissa pyörit, Breakneck Ridge saa täältä hyvän suosituksen! Kunhan pitää huolta, että nomen est omen ei omalla kohdalla toteudu.


Taustalla itse vuori ja edessä Breakneck Ridgen "juna-asema"

perjantai 11. marraskuuta 2016


Terveisiä New Yorkista! Löytyy sitä luontoa täältäkin, kun vähän kaivaa.

Harmittaa, että missaan Suomen upean lumikaaoksen, jonka on ennustettu sulavan juuri kun palaan reissusta kotiin ensi viikolla. Olisin niin kovasti halunnut Kaivopuistoon hiihtämään.

Tässä harmittelen sitä kahvikupin äärellä Central Parkissa.



maanantai 7. marraskuuta 2016

Talvi tuli!



Viime viikko toi talven eteläiseen Suomeen kertarysäyksellä, en ehtinyt edes renkaita vielä vaihtaa! 

Se tuli kuitenkin melko täydellisellä ajoituksella, eli keskiviikkona. Maanantain ja tiistain vietin nimittäin Eerikkilässä kuvaushommissa ja silloin lunta ei olisi vielå tarvittu. Teimme urheiluopistolle markkinointitarkoituksissa outdoor-videota, jonka lopputuloksen linkkailen tänne heti kun se on valmis. Pyöräilyä, melontaa, haikkailua ja – vastoin kaikkia toiveitani – uintia. Oli nimittäin kylmää.

Vuoden viimeiset melonnat Ruostejärvellä

Fatbikella Liesjärven kansallispuistossa

Mutta jos jäiseen järveen hyppäämistä ei lasketa, olipa nimittäin siistiä päästä taas melomaan! Ja ylipäänsä koululle pyörimään muutaman kuukauden jälkeen. Ja säkä oli ihan uskomaton kelin kanssa, maanantai ja tiistai kun tarjosivat kauneinta, mitä syksy voi antaa niin auringonnousujen, -laskujen kuin päivienkin puolesta meidän pyöriessä Liesjärven ja Torronsuon maastoissa.

Torronsuon auringonnousu 1.11.

Keskiviikkona se dumppi sitten tuli. Kävin (kesärenkailla) hakemassa Hanwagin toimistolta uudet ylävuorikengät melko jännittävässä säässä tuiskun yltyessä joka kilometrillä kohti Vantaata. Typerää, tiedän. Loppuviikon auto saikin levätä pihassa ja talvirenkaat haen mökiltä heti kun keli hieman hellittää.

Mun uudet rakkaat.

Uudet kengät pääsivät käyttöön heti, kun loppuviikosta pyörin päivittäin upeassa talvisäässä pitkin Kaivopuistoa ylävuorikengät jaloissa, ja15-kiloinen reppu selässä. Treenikausi on kuumimmillaan joulun reissua varten ja jokainen metri ylämäkeä otetaan ilolla vastaan. Tulin myös siihen tulokseen, että sauvakävely on paljon uskottavampaa vuorikiipeilyvarusteet päällä kuin tuulipuvussa.

Ei oo kylmä kun kymmenen kierrosta vetää mäessä paino selässä!

Viikonloppuna kävin vielä nauttimassa upeasta talvisäästä Suomenlinnassa, minne poikani oli kinunnut jo pitkään Pokemoneja jahtaamaan. Mikäs siellä mennessä kun aurinko paistoi ja lumi peitti maan. 

Pokemon liikuttaa lapsia vapaaehtoisesti talvellakin! @ Suomenlinna


En voi tarpeeksi talvea hehkuttaa, se on ehdottomasti suosikkivuodenaikani! Ja vaikka oletettavasti nämä ensilumet tästä vielä ehtivät sulaa pois moneen kertaan, niiden tuoma fiilis saa nyt luvan jatkua aina keväälle asti! Paitsi että lähden tänään New Yorkiin, missä nautitaan vielä lämpimistä syyssäistä. Nekin kelpaavat, mutta toivottavasti täällä on vielä lumi maassa palatessani.

Syksyn viimeiset säteet saatiin Torronsuolla