sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Anteeksi kaikki keski-ikäiset skimbaajat


Olen aina ajatellut, että varma keski-iän merkki on se, kun vaihtaa lumilaudasta suksiin. Minulla on useampikin ystävä tehnyt niin ja olen tehnyt asiakseni pilkata heitä aiheesta mahdollisimman usein. Jotkut ovat tyytyneet vaihdon kevytversioon ja ostaneet laskettelusukset vain laudan oheen, koska eivät suostu myöntämään, että ovat vanhoja. 

Itse aloitin laskettelun suksilla nelivuotiaana Vuokatissa vuonna 1983. Nautin suksistani paljon ja usein aina kevääseen 1992, jolloin lähdimme perheen kanssa Chamonix’iin. Siskoni oli suomalaisten lumilautailijoiden etujoukossa ja hänellä oli joku Crazy Banana tai vastaava ollut tuolloin jo useamman vuoden. Yhtenä iltana lähdimme kaverini kanssa hotellin takana sijaitsevalle nyppylälle kokeilemaan siskon lautaa. Seuraavana päivänä vuokrasimme omat, joilla menimme pieneen lastenrinteeseen kaatuilemaan ja kolmantena päivänä lähdimme tuolihissillä jonnekin kauas ylös ja laskimme koko päivän itkien ja kiroillen takaisin laaksoon. Se oli kauheaa. Ja sen jälkeen en ole enää suksiin koskenut. 

Tänä keväänä tulee siis 27 vuotta lumilaudalla. Se on aika paljon. Olen myös jo keski-ikäinen ja laksettuihin vuosiin nähden varsin keskinkertainen lumilautailija. 

Itävalta, tammikuu 2019

Vuodenvaihteessa Itävallassa splittini etusiteestä halkesi kantapäästä heel cupin pidike irti. Se oli  asia, mitä ei pitäisi missään olosuhteessa päästä tapahtumaan, onneksi en ollut mitenkään teknisesti haastavassa maastossa silloin. Sain siteen parsittua loppureissuksi kasaan ja kotiin palattuani menin siitä reklamoimaan. Jostain todella mystisestä syystä Burtonin Suomen edustaja ei suostunut antamaan uutta sidettä, vaikka reklun pitäisi olla ihan no brainer siinä vaiheessa, kun valetut metalliosat halkeaa alta hiihtäessä. Siteen arviointi lähti (ilmeisesti) jonnekin Burtonin päämajaan ja minun oli laskettava hajonnella maanantaikappaleella toistaiseksi. Vedin ehjät ruuvit Locktitella tiukalle ja toivoin parasta lähtiessäni kolmeksi viikoksi Lappiin. 

Pari viikkoa se kesti, kunnes ihan normaalissa rinnelaskussa side pamahti toisesta kohtaa samalla tavalla halki ja peli oli pelattu. Sillä ei enää voinut laskea. Niinpä minun piti keksiä muuta tekemistä rinteeseen. Päätin vuokrata sukset. 

Auraten liikkeelle...

Voi perse että muuten jännitti ensimmäiset pari laskua! Rintamasuunta edellä rinteeseen lähtö oli 27:n vuoden sivuttaismenon jälkeen todella outoa. Hiljalleen kuitenkin homma alkoi sujumaan ja vanhat Val Thorensin vuodet alkoivat palautua mieliin! Ja sitten… sitten sanoin sen ääneen: Voihan hitto että tämä on hauskaa! 

Tämä on nyt sitten siis julkinen anteeksipyyntö kaikille niille kavereille, joiden suksitouhuille olen nauranut viimeiset kymmenen vuotta. Sori. 

Parastaaaaaaaaaaa!

Nautiskelin Sallan auringossa ihan täysillä menemään ja mitä enemmän nousuja tuli, sitä kovempaa ja varmemmin mäkiä tulin myös alas. Loppuvaiheessa taisin jo keulia olevani vähintään Alberto Tomba ja poikani kysyi, että kuka se muka on?

Ei hätää, en minä ole suksiin vaihtamassa. Mutta se on kyllä myönnettävä, että oli ihan tolkuttoman kivaa laskea skimboilla pitkästä aikaa! Ja kyllähän se yllättävän paljon lähti kuin pyörällä ajo, kun muutaman mäen jälkeen uskalsi rentoutua. Taidan vuokrata sukset toisenkin kerran ensi kuussa, kun pohjoiseen taas palaan.

No eikö muka oo edes vähän Alberto Tomba?

Näin viime yönä unta, että minulle myytiin väkisin Black Diamondin sukset. En haluaisi sanoa, että se oli enneuni, mutta…. 

Ehkä tuohon lumilautojen oheen..? 

Yksi asia on ainakin varma: Burtonin siteisiin – tai muihinkaan kamoihin – en enää lähde. Pitäkööt tunkkinsa.

Keski-ikä wheeeeeeeeeee!





torstai 14. helmikuuta 2019

Elämä on Lappii


Olen jo pidemmän aikaa käyny pääni sisällä taistoa siitä, että muutanko joku päivä saaristoon vai Lappiin. Vaikka näkisinkin itseni varsin hyvin sellainen musta kapteenin kotsa päässä juomassa aamukahvia jossain luodolla kirja kainalossa, Lappiin lähtöä tukee se, etten osaa ajaa venettä, sekä etenkin se, että saaristossa ei ole mäkiä. Harvemmin kunnolla luntakaan. Onneksi olen sitoutunut asumaan kaupungissa siihen asti, että poikani on aikuinen ja omillaan, joten päätöstä ei tarvitse tehdä vielä useampaan vuoteen. Mutta jos tänään sen tekisin, loppusijoituspaikkani olisi todennäköisesti täällä pohjoisessa.

Kauden ensimmäinen reissu Lappiin alkoi rapeana, kun autojunasta ulos astuessa Rovaniemen asemalla oli 34 astetta pakkasta. Se on yli 60 astetta kylmempää kuin viimeksi, kun täällä olin. Pyhälle päästyäni lukema laski sentään hieman lempeämmäksi, mutta mojova tuuli piti huolen, ettei topissa liian lämmin päässyt tulemaan. Ensimmäisellä nousullani tuolihississä en vaivautunut laskemaan tuulikupua suojakseni, mikä kostautui puolivälissä vastatuulen ottaessa kiinni noin 15 m/s -tehollaan ja riepoitellessa hissiparkaani loppumatkan yläasemalle. Ensimmäistä kertaa elämässäni ehdin oikeasti pelätä tuolihississä, sen verran touhukkaasti tuuli minua heilutti. Pari laskua sai riittää.

Kaunista. Kylmää.

Talvi on ollut pohjoisessa tänä vuonna ihan kohtuullisen luminen, mutta myös kylmä. Se on aiheuttanut sen, että kunnollisia pohjia ei rinteiden ulkopuolelle ole päässyt syntymään ja Pyhän offarit ovat toistaiseksi vähintäänkin haastavat. Muutama testiruni seuraavana päivänä osoitti, että jos haluan laudan pohjan viedä kokonaisena kotiinkin asti, kannatti pysyä rinteiden puolella. Niin kutsuva kuin hanki metsissä ja offeilla olikin, se ei kantanut juuri lainkaan ja pohjakosketuksia tuli lyhyilläkin testeillä useita. Niinpä uusiksi meni myös viikonlopuksi suunniteltu jäätikkö-työpajanikin.

Pyhällä vietettiin toistamiseen Adventure Free’kendia yhteistyössä Partioaitan kanssa ja se minutkin oli paikalle tuonut. Tarjolla oli kaikenlaista tohinaa aina liukulumikenkäretkistä Finlav-lumiturvallisuuskoulutuksiin ja telttaleireilystä advanced skills -vapaalaskuharjoitteisiin. Minun kontollani oli siis jäätikköhommien alkeiden opettaminen ja tarkoituksemme oli ollut siinä ohessa vähän skinnailla ja laskeakin, mutta nyt jouduimme soveltamaan. Niinpä vedimme työpajan pääasiassa Tajukankaan ympäristössä ja huoltoreitillä ja teimme self arrest -harjoitukset Ukonhatun sijaan pohjoisrinteessä. Pienestä säädöstä huolimatta päivä saatiin kunnialla läpi ja oli hauskaa! Kiitos osallistujile. Mukana ollut Mika Alanko kirjoitti päivästä Lumipalloon


Jäätikkö-työpaja @ Pyhä. Kuvat otti Teemu Kuisma.

Lauantaina ilalla seikkailukansa kerääntyi Calle-talon uumeniin 365 Klubin vastuullisuus-illan ääreen. Jaakko Rovaniemen Partioaitasta puhui vastuullisuudesta varusteita hankittaessa, Miikka puhui Protect Our Wintersin suulla yksilön valinnoista ja allekirjoittanut kertoi ajatuksiani vastuullisuuden huomioimisesta matkustaessa. Tiestitkö, että jos jokainen Khumbun laaksossa vaeltava juo kaksi pulloa vettä päivässä 20:n  päivän trekin ajan, Nepaliin kertyy yi 3 miljoonaa muovipulloa vuosittain, joille ei ole kierrätysjärjestelmää? Niistä jokaisen voisi välttää ottamalla vedenpuhdistustabletteja mukaan. 

The camera adds 4 pounds

Töiden ohessa ehdin toki myös nautiskeleamaan. Kävin viitenä päivänä mäessä ja pari kertaa Tajukankaalla kiipeämässä. Iso kiitos Bliss Adventuren Artturi Kröger ja Pyhän Suvi Vuorimäki ihmisen hyvänä pitämisestä läpi viikon, ensi vuonna uudestaan! Olen melko varma, että Pyhällä majailee Suomen mukavimmat ihmiset. Erityismaininta myös hotellin respalle, joka tarjosi kahvia vaikka kahvitarjoilu ei ollut auki.

Tajukankaan jääseinä oli pakkasten jäljiltä aika terästä

Pyhältä olen nyt siirtynyt Sallaan, missä vierähtää tämä ja ensi viikko. Täällä lumipakkaa vaivaa hieman sama tauti kuin naapurilla, eli pohjat ovat olemattomat. Seuraaviksi päiviksi on kuitenkin luvattu viimein kaivattua plussakeliä, joten josko tuo tuosta nyt asettuisi ja ensi viikolla sitten tuoretta lunta päälle! Sitä odotellessa kävin eilen lenkillä ja seurailemassa FIS:n nopeuslaskun maailmancupia, joka palasi Sallaan viime vuonna. Äijät tulee 180 km/h mäkeä alas pvc-asuissa ja liian isoissa Storm trooper -kypärissä. Hurjaa, mutta nopeasti ei kovin yleisöystävälliseksi lajiksi todettua touhua. Katsot kymmenen sekuntia kuinka musta piste tulee helvetin kovaa suoraa linjaa alas. En ihmettele, ettei laji ole varsinaisesti alppilajien ykkönen. Katsomossa oli minä ja mummo ja koira. Sananmukaisesti. 

Näkymä Sallatunturin keskuksen huipulta. Oli aika komea sää!

Mummosta tuli mieleen, että viikkoni käynnistyi suru-uutisella, kun oma Mummuni nukkui tiistaina pois 96-vuotiaana. Täällä mökillä makoillessa olen kovasti muistellut lapsuuden kesiä Punkalaitumella. Eikä kai tätäkään torppaa meillä ehkä ilman häntä olisi. Kiitos kaikesta Mummu, hyvää matkaa ja kerro Vaarille terveisiä. 

Viime vuosina olen viettänyt Lapissa vähintään kolmisen kuukautta vuodessa ja siitä ainakin puolet täällä Sallassa. Saaristossa taas olen majaillut ainoastaan muutaman viikonlopun. Eli ehkä se on niin, että tiedän jo vastauksen.

Lappi best!



maanantai 4. helmikuuta 2019

Lappiin!



Kiireinen viikko alla ja kiireiset viikot edessä. Juoksu- ja nilkkatreenien lisäksi kävin pari kertaa kiipeämässä ja jatkamassa hyvin lähtenyttä liidailua Pirunkalliolla. Tuntuu, että joku Pandoran lipas aukesi edellisviikonlopun kurssin jälkeen, kun nyt ei tekisi mitään muuta mieli tehdä, kuin kiivetä, kiivetä ja kiivetä. Kuka veisi minut ensi viikolla Korouomalle?

Nyt edessä on kolme viikkoa Lapissa. Huomenna autojuna vie Rovaniemelle ja loppuviikko sujahtaa Pyhällä Adventure Free’kendin tahtiin. Lumitilanne Pyhän offareilla on vielä melko sketsi, pohjia ei kuulemma vielä oikein ole, eli kivet raapii laudanpohjaa näennäisestä hangesta huolimatta. Tässä on nyt tehty kaikenlaisia sadetansseja, jotta lisää dumppia tulisi, mutta tuntuu, että kaikki lumi tällä hetkellä tulee tänne etelään. Ehkä tanssimuuveissa on jotain vikaa? Jatkamme harjoituksia.

Helsingin Uunisaaressa hanki ulottuu välillä jo reiteen asti.

Ensi viikonloppuna vedän Pyhällä muutaman jäätikkötyöpajan, joissa pääsee tutustumaan jäätiköillä liikkumisen alkeisiin. Ei siis missään nimessä mitään suuren tietotaidon jäätikkökursseja, vaan enemmänkin matalan kynnyksen päiviä, joiden aikana käydään vähän perusjuttuja ja varusteita läpi, tehdään self arrest -kikkailuja ja kokeillaan skinnailua köydessä. Keitetään pannukahvit ja syödään Giflareja. Mulla on upouusi pannukin mukana. Työpajoihin mahtuu vielä mukaan, eli jos olet Pyhän suunnilla viikonloppuna ja jäätikköpäivät tunturissa kiinnostelee, niin lisätietoa löytyy täältä, ilmoittautua voi sähköpostilla osoitteeseen teemu@metalheim.fi.

Lauantaina illalla olen myös Calle-talolla puhumassa vastuullisuudesta retkeilyssä ja matkailussa, sinne on kaikille vapaa pääsy. Näytän kivoja kuvia ja on siellä joku bilebändikin. 


 Jäätikköharjoituksia Elbrusilla kesäkuussa

Pyhältä jatkan joko Sallaan tai Ylläkselle tai Kuusamoon, riippuen hieman, että missä on mitäkin ja ketäkin. Ja tosiaan, Posion Korouomalle pitäisi ehdottomasti päästä, jos vain saan jonkun kaverin mukaan. Anyone? Pistä viestiä, jos kiipeilyseuraa Korolle kaipaat! 

Kolmeviikkoisen viimeinen osuus menee Sallassa hiihtoloman merkeissä.

Onpa mukava päästä viimein talven ensimmäiselle Lapin kiertueelle! Viimeksi kesällä meni viisi viikkoa pohjoisessa, joten onhan se jo aikakin lähteä taas maisemia katselemaan, oli niitä offaripohjia tai ei. Ja oikeastaan yhtä paljon kuin Pyhän Free’kendia, mahdollista Korouomaa ja Sallan metsäkäännöksiä, odotan sitä, kun saan röhnöttää mökissä, lukea, syödä poropizzaa ja kuunnella Radio Suomea.  

Lapin kesä ja keskiyönaurinko Sallan Isopyhän huipulta