torstai 14. helmikuuta 2019

Elämä on Lappii


Olen jo pidemmän aikaa käyny pääni sisällä taistoa siitä, että muutanko joku päivä saaristoon vai Lappiin. Vaikka näkisinkin itseni varsin hyvin sellainen musta kapteenin kotsa päässä juomassa aamukahvia jossain luodolla kirja kainalossa, Lappiin lähtöä tukee se, etten osaa ajaa venettä, sekä etenkin se, että saaristossa ei ole mäkiä. Harvemmin kunnolla luntakaan. Onneksi olen sitoutunut asumaan kaupungissa siihen asti, että poikani on aikuinen ja omillaan, joten päätöstä ei tarvitse tehdä vielä useampaan vuoteen. Mutta jos tänään sen tekisin, loppusijoituspaikkani olisi todennäköisesti täällä pohjoisessa.

Kauden ensimmäinen reissu Lappiin alkoi rapeana, kun autojunasta ulos astuessa Rovaniemen asemalla oli 34 astetta pakkasta. Se on yli 60 astetta kylmempää kuin viimeksi, kun täällä olin. Pyhälle päästyäni lukema laski sentään hieman lempeämmäksi, mutta mojova tuuli piti huolen, ettei topissa liian lämmin päässyt tulemaan. Ensimmäisellä nousullani tuolihississä en vaivautunut laskemaan tuulikupua suojakseni, mikä kostautui puolivälissä vastatuulen ottaessa kiinni noin 15 m/s -tehollaan ja riepoitellessa hissiparkaani loppumatkan yläasemalle. Ensimmäistä kertaa elämässäni ehdin oikeasti pelätä tuolihississä, sen verran touhukkaasti tuuli minua heilutti. Pari laskua sai riittää.

Kaunista. Kylmää.

Talvi on ollut pohjoisessa tänä vuonna ihan kohtuullisen luminen, mutta myös kylmä. Se on aiheuttanut sen, että kunnollisia pohjia ei rinteiden ulkopuolelle ole päässyt syntymään ja Pyhän offarit ovat toistaiseksi vähintäänkin haastavat. Muutama testiruni seuraavana päivänä osoitti, että jos haluan laudan pohjan viedä kokonaisena kotiinkin asti, kannatti pysyä rinteiden puolella. Niin kutsuva kuin hanki metsissä ja offeilla olikin, se ei kantanut juuri lainkaan ja pohjakosketuksia tuli lyhyilläkin testeillä useita. Niinpä uusiksi meni myös viikonlopuksi suunniteltu jäätikkö-työpajanikin.

Pyhällä vietettiin toistamiseen Adventure Free’kendia yhteistyössä Partioaitan kanssa ja se minutkin oli paikalle tuonut. Tarjolla oli kaikenlaista tohinaa aina liukulumikenkäretkistä Finlav-lumiturvallisuuskoulutuksiin ja telttaleireilystä advanced skills -vapaalaskuharjoitteisiin. Minun kontollani oli siis jäätikköhommien alkeiden opettaminen ja tarkoituksemme oli ollut siinä ohessa vähän skinnailla ja laskeakin, mutta nyt jouduimme soveltamaan. Niinpä vedimme työpajan pääasiassa Tajukankaan ympäristössä ja huoltoreitillä ja teimme self arrest -harjoitukset Ukonhatun sijaan pohjoisrinteessä. Pienestä säädöstä huolimatta päivä saatiin kunnialla läpi ja oli hauskaa! Kiitos osallistujile. Mukana ollut Mika Alanko kirjoitti päivästä Lumipalloon


Jäätikkö-työpaja @ Pyhä. Kuvat otti Teemu Kuisma.

Lauantaina ilalla seikkailukansa kerääntyi Calle-talon uumeniin 365 Klubin vastuullisuus-illan ääreen. Jaakko Rovaniemen Partioaitasta puhui vastuullisuudesta varusteita hankittaessa, Miikka puhui Protect Our Wintersin suulla yksilön valinnoista ja allekirjoittanut kertoi ajatuksiani vastuullisuuden huomioimisesta matkustaessa. Tiestitkö, että jos jokainen Khumbun laaksossa vaeltava juo kaksi pulloa vettä päivässä 20:n  päivän trekin ajan, Nepaliin kertyy yi 3 miljoonaa muovipulloa vuosittain, joille ei ole kierrätysjärjestelmää? Niistä jokaisen voisi välttää ottamalla vedenpuhdistustabletteja mukaan. 

The camera adds 4 pounds

Töiden ohessa ehdin toki myös nautiskeleamaan. Kävin viitenä päivänä mäessä ja pari kertaa Tajukankaalla kiipeämässä. Iso kiitos Bliss Adventuren Artturi Kröger ja Pyhän Suvi Vuorimäki ihmisen hyvänä pitämisestä läpi viikon, ensi vuonna uudestaan! Olen melko varma, että Pyhällä majailee Suomen mukavimmat ihmiset. Erityismaininta myös hotellin respalle, joka tarjosi kahvia vaikka kahvitarjoilu ei ollut auki.

Tajukankaan jääseinä oli pakkasten jäljiltä aika terästä

Pyhältä olen nyt siirtynyt Sallaan, missä vierähtää tämä ja ensi viikko. Täällä lumipakkaa vaivaa hieman sama tauti kuin naapurilla, eli pohjat ovat olemattomat. Seuraaviksi päiviksi on kuitenkin luvattu viimein kaivattua plussakeliä, joten josko tuo tuosta nyt asettuisi ja ensi viikolla sitten tuoretta lunta päälle! Sitä odotellessa kävin eilen lenkillä ja seurailemassa FIS:n nopeuslaskun maailmancupia, joka palasi Sallaan viime vuonna. Äijät tulee 180 km/h mäkeä alas pvc-asuissa ja liian isoissa Storm trooper -kypärissä. Hurjaa, mutta nopeasti ei kovin yleisöystävälliseksi lajiksi todettua touhua. Katsot kymmenen sekuntia kuinka musta piste tulee helvetin kovaa suoraa linjaa alas. En ihmettele, ettei laji ole varsinaisesti alppilajien ykkönen. Katsomossa oli minä ja mummo ja koira. Sananmukaisesti. 

Näkymä Sallatunturin keskuksen huipulta. Oli aika komea sää!

Mummosta tuli mieleen, että viikkoni käynnistyi suru-uutisella, kun oma Mummuni nukkui tiistaina pois 96-vuotiaana. Täällä mökillä makoillessa olen kovasti muistellut lapsuuden kesiä Punkalaitumella. Eikä kai tätäkään torppaa meillä ehkä ilman häntä olisi. Kiitos kaikesta Mummu, hyvää matkaa ja kerro Vaarille terveisiä. 

Viime vuosina olen viettänyt Lapissa vähintään kolmisen kuukautta vuodessa ja siitä ainakin puolet täällä Sallassa. Saaristossa taas olen majaillut ainoastaan muutaman viikonlopun. Eli ehkä se on niin, että tiedän jo vastauksen.

Lappi best!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti