Älä ole idiootti!

Kansallispuistojen ja ulkoilualueiden kävijämäärät ovat olleet huikeassa kasvussa tänä keväänä koronaviruksen takia. Kun maaliskuussa ihmisiä alettiin kehottamaan etäisyyden pitämiseen ja välttelemään kontakteja, luonto on ollut monelle se paikka, minne painella tuulettumaan. Mikä on tietenkin erityisen hienoa! Kuitenkin, varsinkin Etelä-Suomen tunnetuimmilla ulkoilualueilla, esimerkiksi Nuuksiossa, on keväällä ollut jopa melkoisia ruuhkia, sekä lähtöpaikoille johtavilla teillä, että kulkijoista poluilla. Taukopaikoilla etäisyyksien pitäminen on joskus ollut jopa varsin haastavaa. 

Retkeilyn lisääntymisen negatiivinen lieveilmiö on kuitenkin ollut se, että kävijämäärien kasvaessa myös käytöshäiriöt ovat lisääntyneet. Maastoon on lähtenyt paljon ensikertalaisia ja sellaisia, jotka eivät aiemmin ole juurikaan esimerkiksi kansallispuistoissa pyörineet ja kaikille eivät yhteiset säännöt ole olleet ihan selvillä. Roskan määrä ulkoilualueella on kasvanut eksponentiaalisesti ja aika karmaiseviakin kuvia retkiltä on tullut vastaan, missä kaikki mukana kannettu roska on jätetty maastoon. Se on aina ollut mysteeri, miten jonkun asian, kuten vaikka oluttölkin, jaksaa täytenä kyllä kantaa metsään, muttei tyhjänä enää pois. Laittomia nuotioita on palanut vähän joka puolella, kun ihmiset – tahattomasti tai tahallaan – eivät ole ymmärtäneet, että tulia ei saa ihan mihin tahansa sytytellä. 

Toisaalta, kun katselin ystäväni ottamia kuvia viime sunnuntai-aamulta Helsingin Koffin puistosta, en ole juurikaan yllättynyt. Koffari oli kuin kolme vappua ja juhannus olisivat iskeneet puistoon kerralla. Aurinkoinen sää terassien yhä pysytellessä kiinni oli aiheuttanut sen, että puoli Suomea tuntui lähteneen ulos istuskelemaan. Siinäkään ei ole toki mitään vikaa, mutta siivotkaa nyt helvetti sentään omat jälkenne!  Se, että se puiston roskis on täynnä, tarkoittaa sitä, että ne roskat pitää kantaa vaikka oman kotipihan roskakatokseen, ei sitä, että ne mäkkäripussit voi jättää siihen roskiksen viereen lokkien ja rottien riepoteltaviksi, saati sitten siihen nurmikolle, missä juuri istuit.

Np. Slipknot People = Shit

Koffari siivottiin Kaupungin toimesta aamupäivällä ja tämä tullee toistumaan joka viikonloppu, jos säät jatkuvat kesäisinä, mutta Nuuksiossa ei siivoojat pyöri. Siellä ei ole edes roskiksia, kuten ei yleisesti kansallispuistoissa missään. Ulkoilualueiden huolto perustuu juuri siihen vastuuseen, että kaikki mitä sinne viedään tuodaan sieltä myös pois. Leave no trace, take only pictures, leave only footprints ja mitä näitä nyt on.

Meillä on varsin vahvat jokamiehenoikeudet, mutta esimerkiksi kansallispuistoissa ne ovat rajoitetut. Koska tämä tuntuu edelleen olevan monelle uutinen, Metsähallitus on nyt tarttunut toimeen ja aloittanut #Retkietiketti -kampanjan alleviivatakseen mikä on ok ja mikä ei. Sen voi tiivistää viiteen tärkeimpään ydinkohtaan:

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkattuja reittejä

3. Leiriydy vain sallituille paikoille

4. Tee tulet ainoastaan sallituille paikoille

5. Älä roskaa

Aika peruskauraa, eikö? Jäljestä päätellen nämä ovat kuitenkin tuntuneet ihmisiltä vähän tässä kevään aikana unohtuneen, joten kertaus ei lienee haitaksi kenellekään. Ja Koffari-kuvien jälkeen suosittelen Retkietiketin kertausta myös kaikille kaupungin puistoihin pussikaljojen ja kertakäyttögrillien kanssa suuntaaville.

Ravintoloiden aukioloaikojen rajoittamisessa on monta ongelmaa, mutta hyvä että terassit ensi viikolla viimein aukeavat. Ehkä paine kaupunkien puistoissa sen myötä hieman laskee. Ulkoilualueilla paine sen sijaan tulee jatkumaan koko kesän yli, kun lomakausi alkaa ja monet ulkomaanmatkat on nyt siirretty kotimaan maisemiin. Se on mielestäni, edelleen, ihan tosi jees, on hienoa, että ihmiset löytävät luonnon ja aiemmin siellä vähemmän pyörineet oppivat nauttimaan omilla verorahoillaan ylläpidetyistä ulkoilualueista. Kuitenkin, olet sitten menossa terdelle, rantanurmikoille, kaverin mökille, päiväretkelle tai pidemmälle vaellukselle, muista joka paikassa se kaikista tärkein: Älä ole idiootti!

Lisää infoa Retkietiketistä, jonka täten siis julistan koskemaan myös puistokaljoittelua, löytyy osoitteesta Luontoon.fi/retkietiketti.

Mayhem pervttu

Oooooh, pystyn taas kirjoittamaan kaksin käsin! Luovuin kantositeestä vahingossa ja vaiheittain viime viikolla ja murtunut kyynerpää toimii jo joka päivä vähän paremmin. Ei sillä vielä kuuhun mennä, mutta käsi on jo selvästi saanut voimaa takaisin ja hiljalleen sillä pystyy tekemään jo erilaisia asioita, kuten avaamaan pullon ja pitelemään kahvikuppia. Kolme viikkoa on onnettomuudesta kulunut ja tällä vauhdilla jos kuntoutuminen etenee, kesäkuun alussa uskaltanee jo alkaa hiljalleen urheilemaan. Eilen kävin Malminkartanon mäellä tekemässä muutamat nousut, kun ainainen rantojen kävely, eli ainoa liikunta, mitä viime aikoina on saanut tehdä, alkoi pännimään.

Kesän läheneminen tarkoittaa myös sitä, että jouduin viimein tekemään raskaan päätöksen kesän töiden perumisesta. Vaikka kyllähän se tiedossa jo oli, niin silti loppuun asti toivoin, että tilanne tästä jotenkin mystisesti kohenisi ja Ruotsin erämaihin kesällä pääsisi. Edelleen kuitenkin virallinen suositus on välttää kaikkea vapaa-ajan matkustamista ulkomaille, eli vaikka raja kuinka Torniossa olisi ylitettävissä, en voisi vastuullisesti kehottaa ihmisiä vaelluksille naapuriin lähtemään. Viimeinen naula arkkuun tuli Ruotsin STF:lta, joka ilmoitti peruneensa kaikki opastetut useamman päivän vaellukset tulevalta kesältä. STF – Svensk Turistföreningen – hallinnoi ja hoitaa Ruotsin kaikkia tupia ja tunturiasemia ja heidän palvelunsa ovat olleet olennaisia myös omassa toiminnassani jo vuosia. Ja vaikkei STF varsinaisesti ole kieltänyt ryhmävaelluksia, en nähnyt että olisi moraalisesti oikein alkaa viemään Suomesta ryhmiä Ruotsiin samalla, kun ruotsalaiset vaellukset ovat tältä kesältä förbi. Minulle ei siis jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin perua kaikki Kebnekaisen ja Sarekin keikat. 

Tän kevään korkein vuori

Taloudellinen isku on aika kova. Ruotsin vaelluksista tulee noin 70% yritykseni vuosittaisesta liikevaihdosta ja puolet henkilökohtaisesta vuosituloistani. Niillä olen elänyt talven ja low seasonin yli. Samalla tälle vuodelle osui etelään huonoin talvi miesmuistiin, jonka takia jouduin jo perumaan kaikki talven retket etelässä. Vuoden ensimmäinen keikka olisi ollut maaliskuun lopulla Pyhällä, mutta korona perui senkin kolme päivää ennen lähtöä. Samaan mustaan aukkoon hävisi viisi viikkoa Nepalissa, mistä olisin palannut muutama päivä sitten. Viimeksi minulla on siis ollut opastustöitä lokakuussa Annapurna Cirquitilla ja se alkaa näkyä lompakossa. Tässä on nyt väännelty kaikenlaisia hakemuksia ELY-keskuksesta Kelaan samalla todeten, että vastoin kaikkia kauniita korulauseita, ainakin minun alani yksinyrittäjät on jätetty pitkälti oman onnensa nojaan.  

Rahan lisäksi kaipaan todella paljon asiakkaiden kanssa olemista. Tässä tulee kohta fiilis, että mitenhän niiden kanssa kuuluikaan toimia? Onneksi Suomessa koronapandemia alkaa olla hiljalleen hallinnassa ja Metsähallitus on ilmoittanut sallivansa opastukset alueillaan taas 1.6. alkaen, kunhan ryhmässä on alle 50 ihmistä. Olen saanut alustavasti kalenteriin muutaman yksityisryhmän Haltile heinäkuulle ja olkoot tämä nyt samalla vaikka pieni mainos, jos vaikka juuri sinua kiinnostaisi vastaava. Haltilla ja muualla Suomen Lapissa uskaltaa kesällä hyvin vaeltaa ja vien mielelläni pieniä, alle 10 hengen ryhmiä heinä-elokuussa tarvittaessa ulos. Jos siis haluat vaikka perheen, työ- tai kaveriporukan kanssa jonnekin lähteä, niin ota toki yhteyttä ja katsotaan mitä keksitään! Osoite on teemu@metalheim.fi. 

Kohta mäkin pääsen taas liittymään seuraan. Tavoitteena kuvata seuraava skedeleffa kesäkuussa!

Pari kuukautta näköjään meni, että pienen vuodatuksen sain tilanteestani aikaiseksi. Koska siis kyllähän tämä nyt on aivan perseestä monelta kantilta. Mutta samaan hengenvetoon on silti todettava, että eihän tässä mitään hätää oikeasti ole ja kyllä tässä pärjäillään. Nyt tärkeintä on saada tuo käsi kuntoon, jotta pääsee mahdollisimman pian juoksemaan, skeittaamaan, kiipeämään, vaeltamaan, treenaamaan, grillaamaan, autoilemaan, uimaan, piknikille, terassille, mökille ja Haltille. Fuck corona, kesä tulee! 

Onneksi on Radio Majava!

Teemu ihan pihalla lauantaisin klo 12-15 

osoitteessa www.radiomajava.fi.

Podcastit löytyvät mm. Spotifysta ja 

Radio Majava on kuunneltavissa 

nyt myös Radiot.fi-palvelussa!

Ahneella on paskanen loppu

Tämä on pisin blogi, jonka olen koskaan kirjoittanut. Ei sana- tai merkkimääräisesti, vaan ajallisesti, koska olen kirjoittanut sen yhdellä kädellä. Toinen käsi on murtunut ja kantoliinassa, mikä estää sen käytön. Kyseessä on tietenkin oikea käsi ja minä olen oikeakätinen. Tämä pelkällä vasurilla naputtaminen on todella ärsyttävää.

Kun kevään työt koronan myötä peruuntuivat ja kalenteri tyhjeni, kaivoin pitkästä aikaa skeitin kaapista. Aika nopeasti lihasmuisti löysi vanhat temput varastosta ja kauhealla vöyhötyksellä isottelin, että voi sitä nelikymppinenkin vetää kuin nuori vuoristokauris. Kun trikki toisensa jälkeen alkoi mennä päälle ja tallentumaan kameralle, päätin tehdä itselleni 41-vuotislahjaksi skedeleffan. Sain siitä  tekemistä ja projektin social distancing -päivieni ratoksi. Tein ”käsikirjoituksen”, eli listan tempuista, jotka halusin nauhalle: flippi, fakieflip, heelflip jne. ja kirkkaimpina kruunuina 360 flip ja sama fakiena, kaikki päälle. Ai että, 40 on uusi 20!

Heelflipperi

Viime viikon tiistaina listalla oli enää yksi temppu, jonka tarvitsin nauhalle. Se oli tulevan leffani ender, eli viimeinen otos. Olin kuvannut skeittaukseni mökillä navetan ylisillä ja visioin enderiksi teatraalisen ollien ulos navetasta, jonka jälkeen esirippu sulkeutuisi. Tein pari testirunia ja kokeilin, miltä temppu tuntuisi. Se tuntui kuumottavalta. 40 oli sittenkin sama vanha 40 ja oman kuolevaisuutensa yhtäkkiä taas tunsi. Sanoin jopa ääneen, että tämä on kyllä vähän pelottava, enkä tiedä haluaisinko sitä vetää. Mutta pikkupoikamainen innostus vei keski-iästä voiton.

Vedin ihan karmeat pannut! Tulin etupainossa alas navetan vintiltä laskevalle rampille, lauta singahti taaksepäin ja äijä komeaan ilmalentoon eteenpäin. Otin laskun vastaan käsilläni ja tein ehkä jonkun kuperkeikan alastulossa ennen kuin pysähdyin istuma-asentoon rampin reunalle, mistä olisi ollut vielä parimetrinen pudotus alas. Vasen kämmen aukesi ilkeästi ja alkusokin jälkeen keskittymiseni kohdistuikin sen verenvuodon tyrehdyttämiseen ilman, että edes huomasin kipua toisessa kädessä.  Vasta muutamaa tuntia myöhemmin alkoi oikea käsivarsi jomottaa niin pahasti, että epäilin, ettei kaikki ollut kunnossa. Laitoin kipeään kohtaan kylmäkallet ympärille, muttei auttanut. Vähän ajan päästä käsi oli niin kipeä, että se oli jymähtänyt yhteen asentoon. Oli pakko lähteä lääkäriin. 

Röntgenissä näkyi selväsi nätti ja suoraviivainen kyynerpään murtuma. Luu oli kauniisti halki, muttei onneksi liikkunut paikoiltaan. 

Voi luoja, että oli tyhmä olo. Etenkin kun juuri vähän aiemmin olin teinilleni keulinut, ettei minulla koskaan ole sattunut, saati murtunut mitään skeitatessa. Ja juuri, kun olin kirjoittanut blogin aiheesta ”paras kevät ever!”

Siellä se navetta vaanii

Sain kantoliinan, hillittömän kasan särkylääkkeitä ja uuden lääkäriajan. Ensimmäinen viikko ratkaisisi, että tarvitseeko kyynerpäätä leikata. Valtava helpotuksen huokaus kaikui Töölön Mehiläisessä eilen, kun kontrollin ja uusien kuvien myötä selvisi, ettei tarvitse. Murtunut luu on pysynyt kupissaan paikoillaan ja alkanut jo hitaasti parantumaan. Ennuste toipumiselle on 3-4 viikkoa ja fysioterapian voin aloittaa jo parin viikon päästä. Kyllä tästä siis käsi taas kesään mennessä tulee!

Vaan kyllä silti harmittaa ihan perkeleesti. Kun kaikki oli jo valmiiksi peruttu ja ainoa, mitä tässä keväällä on voinut tehdä, on ollut liikkuminen, niin nyt sekin on sitten poissa pelistä. Ja tietenkin vielä juuri, kun kelitkin muuttuivat kesäisiksi. Tekisi mieli juosta, touhuta, pomppia ja skeitata kuin kesälaitumille päässyt lehmä, muttei voi. Kaikista eniten harmittaa kerrankin hyvin alkanut kiipeilykausi, joka nyt meni jäihin siihen asti, että käsi toimii kunnolla taas. Ironiahan tässä on se, että kerrankin olisi aikaa kunnolla treenata ja harrastaa, mutta toisaalta, jos tällaista kevättä ei olisi tullut, en varmaan olisi skeittiä alun alkaenkaan pölystä putsannut. Munia ja kanoja ja sen sellaisia.

Sinne läks!

Viime viikolla meinasi ensin vetää vähän mustiin, mutta eihän tässä oikeasti auta kuin koittaa katsoa positiivisen kautta. Olisihan tuossa voinut aika paljon huonomminkin käydä, jos olisin esim. tippunut rampin reunalta vielä maahan. Onneksi nyt ei sattuneesta syystä ole myöskään töitä, joita pitäisi tämän takia perua, eli onpahan aikaa kuntoutumiseen. Siihen laitan nyt kaiken energiani, jotta kun kesä osaltani alkaa, olen iskussa kuin…. öööö, no, 41-vuotias. 

Sen lisäksi nyt on sitten aikaa lueskella auringossa. Minulla on Mansikan Samulilta perinnöksi saamastani kirjastosta vielä muuttama opus vielä lukematta, jotka nyt ajattelin hoitaa alta pois heti, kun saan tuon Antero Holmilan Holokaustin taputeltua. Kävellä onneksi saa, joten Sipoon polkuja ja Kaivopuiston rantaa ajattelin kuluttaa aktiivisesti. Ja onneksi, onneksi, on Radio Majava, missä jatkan lauantai-päivien lähetystäni edelleen, se nimittäin pitää aika hyvin järjissään, kun on jotain konkreettista tekemistä. Eli kyllä tää tästä, never stop the madness ja kohta vedetään taas!

Oon silti vähän ylpeä, että uskalsin sitä viimeistä ollieta yrittää. Ja ainakin se mun skeittileffa sai aika komean enderin!