Tuntuu, että Nepalista paluuni jälkeen ei ole muuta kuin satanut. Aika pimeä ja märkä oli marraskuu tänä vuonna, joten ei ihme, että jengillä tuntui olevan kuupat vähän jumissa tässä kaamoksen alla. Itseäni lähinnä on väsyttänyt koko ajan. Viime viikonloppuna, samalla, kun käännyttiin joulukuun puolelle, saatiin kuitenkin viimein pieni maistiainen talvea tänne eteläänkin. Kävin sukuloimassa mökillä ja viemässä kynttilän isovanhempieni haudalle talvisodan 80-vuotis alkamispäivän kunniaksi kauniissa talvisäässä. Kyllä se sieltä taas tulee! Kunnolla availen kauden viimein ensi viikolla, kun suuntaan pohjoiseen lasku- ja kiipeilyhommat mielessä.
Talvisodan alkamisesta tuli lauantaina kuluneeksi 80 vuotta
Sitä ennen on kuitenkin aika palailla hetkeksi eläkkeeltä täällä kotona. Tällä viikolla tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun järjestin viimeisen keikkani Helsingin Nosturissa, ja sen kunniaksi palaan taas pariksi päiväksi musahommiin järjestämään kaksi keikkaa lisää samaisessa talossa!
Lopettaessani hommat viisi vuotta sitten lupasin, että jos Dimebag Beyond Forever -yhtyeemme joskus vielä päättää jotain tehdä, niin olen kyllä mukana. Ja niinhän siinä kävi, että palaamme vielä kahdeksi illaksi. Perjantaina soitellaan pienempi keikka Helsingin Nosturin alakerrassa ja lauantaina laitetaan hokkarit naulaan loppuunmyydyn tuhatpäisen yleisön edessä saman talon pääsalissa. Sitten uskaltaisin väittää, että homma on siinä.
DBF:lla on erityinen paikka sydämessäni. Sen kanssa tein aikanani ensimmäiset loppuunmyydyt keikkani Suomen isoimmilla venueilla. Kierrettiin jätkien kanssa 2006-2014, soiteltiin tuhansille ihmisille Panteraa ja samalla kerättiin rahaa hyvään tarkoitukseen. Vähintään yhtä tärkeää kuin se soittaminen oli kiertueiden oheistoiminta ja bändistä tuli meille kaikille vähän kuin toinen perhe, jonka kanssa joulukuun alut aina vietettiin. Näin viiden vuoden tauon jälkeen onkin ollut ihan älyttömän siistiä saada porukka taas kasaan ja ensi viikonloppu, samalla kun vedetään raudankovat keikat Nosturilla, tulee olemaan iloinen reunion parinkymmenen karvanaaman kesken. Voinee pitää jonkinsortin ihmeenä, että kahdenkymmenen keski-ikäisen ukkelin porukasta ainoastaan kolme ei päässyt mukaan, yleensä kun tuntuu olevan haaste saada edes kolme perheellistä kaveria samaan paikkaan kahville. Ehkä se kertoo jotain siitä, miten paljon projekti on meille kaikille merkannut.
Joulukuussa 2009 meiltä paloi kiertuebussi Tampereen moottoritielle. Uutisten myötä keikat myytiin loppuun hetkessä. Muistan Aamulehden otsikon hyvin: "Kuului vain pamaus, kuvailee hevimanageri".
Sivuhuomautuksena todettakoon, että paras koulu vaellus-, tai miksi tahansa oppaaksi, on ollut DBF:n kiertuemanagerointi. Kun vuosikausia pyöri äijien kanssa keikkabussilla pitkin Suomea, on vaikea keksiä enää mitään, mikä pääsisi yllättämään. Aika hyvin on kaikenlainen crisis management hallussa. Tarviskohan SDP apua?
Syyt DBF:n ja allekirjoittaneen hetkelliselle paluulle ovat aika yksinkertaiset, jos niitä nyt oikeastaan tarvitsee kenellekään edes selittellä: Rundi ja bändi perustettiin 15 vuotta sitten kunnioittamaan Panteran kitaristi Dimebag Darrellia, joka murhattiin lavalle kesken keikan joulukuussa 2004. Viimeisen keikkamme teimme murhan 10-vuotispäivänä, mutta eikö 15-vuotispäivä ole ihan yhtä hyvä? Dimebagin veli, Panteran rumpali Vinnie Paul kuoli viime vuonna ja jo silloin alkoi porukassa olla pientä poreilua, että pitäisikö jotain tehdä Vinnien kunniaksi. Mies kuitenkin mm. lähetti meille käsin (jurrissa) kirjoittamansa kirjeenkin vuonna 2009. Homma jäi kuitenkin vielä ajattelun tasolle, mutta kun uutinen ja vahvistus Helsingin Nosturin purkamisesta tuli, niin päätettiin että nyt on aika, jos vielä kerran jotain halutaan. Koska Nosturi oli meille aina tärkeä, siellä oli vuosittain rundin päätöskeikka.
Kirje Panteran rumpalilta, Dimebagin veljeltä Vinnie Paulilta:
Finland!
Thank you for the tribute and love for my brother, it means so much to me.
Stay "Stronger than all", Thank You!
- Vinnie Paul
Dimebag lives forever
Sitä se oli myös minulle. Minulla oli toimisto talossa useamman vuoden ajan ja avaimet oviin. Olen katsellut ja järjestänyt Nosturissa varmaan satakunta keikkaa, touhunnut kaikenlaista ja se oli aina yksi suosikkivenueistani Suomessa. Onkin todella haikea fiilis katsella, kun talo menee moukarin alle ja yksi parhaista keikkapaikoista lähtee alta, mutta samalla on mahtavaa, että pääsin järjestämään taloon jotain vielä kerran! Ja vielä mahtavampaa on, että se jotain on Dimebag Beyond Forever.
Loppuviikko tulee olemaan siispä melkoinen nostalgiatrippi ja isojen miesten halailurinki samalla, kun Dominationin breakdown murjoo kohta lopullisesti kaatuvia Nosturin seiniä vielä kerran. Mä vedän shortsit jalkaan ja juoksentelen Nosturin portaita pari päivää varmaan noin 20 000 askelen tahdilla. On muuten varmaan vähän kevyempää touhua nykykunnossa verrattuna aiempiin vuosiin. Ei mennyt Cholatse hukkaan!
PS. Vierailuni keikan tiimoilta Radio Rockin Elämäni soundtrack -ohjelmassa löytyy täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti