Tämä on tylsä kirjoitus, koska ensimmäinen kertani Matkatoimisto Aventuran matkanjohtajana Elbrusilla ei olisi voinut paremmin mennä. On kovin vaikea kuvailla dramaattisia tapahtumakäänteitä matkasta, missä sää oli täydellinen, ryhmä oli täydellinen ja nousu Euroopan korkeimmalle vuorelle oli kutakuinkin tapahtumaköyhä. Sitä voi tässä tapauksessa pitää kuitenkin ainoastaan hyvänä asiana. Reissua voisi kuvata vaikkapa Veikka Gustafssonin sanoin: ”Menimme sinne ja tulimme pois.”
13:n hengen ryhmä oli sekoitus kokemusta ja keltanokkaa. Osa porukasta oli noussut vuoria Nepalista Kilille, kun taas osalle kerta oli ensimmäinen isommilla nyppylöillä. Elbrus on kuitenkin sen verran suoraviivainen ja yksinkertainen nousu, että varsin samalla viivalla koko ryhmä seisoi tavoitteen edessä. Lopulta ainoastaan yksi lähtijä joutui kääntymään huiputusaamuna alas huonovointisena muiden noustua toppiin ongelmitta. Tätä voitanee pitää varsin hyvänä prosenttina.
Sopeutumispäivänä matkalla takaisin basecampiin
Sopeutumispäivät ensin 3000, sitten 4100, 4500 ja 4800 metriin paistateltiin pilvettömässä säässä. Jos jotain moitetta löytyy, niin keli oli melkeinpä liian kuuma! Viimeistään joka iltapäivä Elbrusin eteläpuoli oli muuttunut sulavien jokien sokkeloksi ja alas basecampiin palatessa joutui ylittämään enemmän virtoja kuin Sarekin vaelluksilla viikossa. Muutaman kerran jalat humpsahtivat lumikannen läpi ja joku sai päivittäin palata perusleiriin ylävuorikengät märkinä. Ne kuivuivat kuitenkin nopeasti paahtavassa auringossa.
Huiputusaamuun lähdimme kello 01:00 lämpimässä, joskin hieman tuulisessa säässä. Mittari oli kuitenkin plussan puolella vielä viiden tuhannen metrin korkeudessakin. En muista, että olisin koskaan ollut näissä korkeuksissa niin lämpimässä säässä! Reitti Euroopan korkeimpaan pisteeseen on helpohko ja tasaisella, hitaalla askelluksella siitä selvittiin yllättävänkin nopeasti. Huipulla seisoimme juuri auringon noustua kello 05:55 ja takaisin perusleirissä olimme hölmistyneinä jo kahdeksan jälkeen. Ajoitus oli ollut kaikin puolin täydellinen, koska saimme tehdä nousun varsin rauhassa ja omissa oloissamme, ainoastaan yksi pieni ryhmä oli meitä ennen käynyt jo topissa sen alle saapuessamme. Paluumatkalla vastaan tuli jo ruuhkaa ja etenkin viimeinen nousu Elbrusin huippujen välisestä satulasta, missä on reitin ainoa kiinteä köysistö, alkoi olla tukossa. Jos olisimme lähteneet tuntia tai paria myöhemmin, olisimme juuttuneet samaan pullonkaulaan. Nyt saimme kulkea reittiä täysin yksin.
Huipulla hymyilyttää
Palattuamme perusleiriin päiväunien ja lounaan jälkeen taivaalle ilmestyivät ensimmäiset pilvet viikkoon. Muutamassa tunnissa ne muuttuivatkin jo ensin sateeksi ja heti perään ukkoseksi, joka lopulta uhkaili taivaalla koko loppumatkamme ajan. Olimme juuri ehtineet vaihtuneen sään alta pois. Mikä tsägä! Seuraavina päivinä huipulle nousu olisi todennäköisesti jäänyt jo väliin mutta alhaalla laaksossa, huiputtaneina, myrskyt eivät enää haitanneet. Vuokrasimme saunan ja paljun ja otimme ilon irti Chegetin kylän ainoasta espressokoneesta.
Chegetin kylän uusin luksus on Eco Villagen saunat ja paljut,
joissa oli helppo viihtyä huiputuksen jälkeen.
Tämä oli minulle ensimmäinen keikka matkanjohtajana isolla vuorella. Kiitos erinomaisen mukavan ja hegemonisen ryhmän, työ oli helppoa. Koko viikko soljui eteenpäin iman yhtäkään maininnan arvoista insidenttiä, joten pitää tietenkin olla tyytyväinen. Itselleni merkittävin, ja samalla myös henkisesti jännittävin osa oli se, kun huiputuspäivän liidaaminen lankesi hieman yllättäen minulle kahden paikallisoppaan jäädessä ryhmän peräpäähän hitaampia varmistamaan. Yleensä olen tottunut juuri päinvastaiseen järjestelyyn.
Matkan pelottavimmat hetket ja varmasti tilastollisestikin vaarallisimmat osuudet koettiin autojen kyydeissä. Ensin siirtymissä Mineralnye Vodyn lentokentän ja Chegetin kylän välillä ja viimeisenä päivänä Moskovassa, missä lentojen välissä päätimme piipahtaa punaisella torilla viheltelemässä Wind of Changesia. Yli satasta taajamassa ajellut taksikuski ohitteli suurimman osan ruuhkasta pientareen kautta ja pisti viheltelyyn vähän värinää. Näimme Kremlin, söimme Mäkkärissä ja illaksi olimmekin jo kotona.
Hieno reissu, toivottavasti pääsen ensi vuonna taas uudelleen!
Turre Moskovassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti