Metsästäjäntutkinto

Minulla ei ole ollut koskaan minkäänlaista kosketusta metsästykseen. Olen koko ikäni asunut etelä-Helsingissä ja vaikka kaikki lapsuuteni kesät olen maalla viettänyt ja muutenkin paljon ulkoillut, en ole luontevasti kehittänyt siihen mitään suhdetta. En hyvässä enkä pahassa. Se ei vain koskaan ole tullut vastaan missään muodossa.

Ei minulla mitään metsästystä vastaan ole, ei missään nimessä. Nautin mielelläni hirveä lautasellani ja ymmärrän hyvin sen riistanhoidollisen merkityksenkin. Ainoastaan sen verran, mitä aiheeseen olen perehtynyt, susijahtia en ihan sellaisenaan niele, se kun tuntuu perustuvan enemmän irratinaaliseen pelkoon kuin todettuun uhkaan, ainakin poronhoitoalueiden ulkopuolella. Missä sielläkin susi kuuluu luontoon siinä missä se porokin.

Meillä oli tällä viikolla Eerikkilän eräopaskoulutuksessa vuorossa metsästäjäntutkinto. Ennen itse metsästäjäkoetta perehdyimme pitkin viikkoa niin uusiin kuin vanhoihinkin tapoihin saalistaa riistaa, kävimme läpi metsästyksen historiaa ja ammuimme erilasilla aseilla perinnejousesta hirvikivääriin. Kuten olettaa saattaa, kun lähtökohta oli se, että mitään kosketusta aiheeseen ei ole, tietomäärä tähän pieneen päähän kerralla oli valtava.

Nykyään lailla kielletyt vanhat jalkaraudat.

Ensin tutustuimme erilaisiin perinnekalastuksen- ja metsästyksen malleihin. Kävimme läpi vanhoja teeriloukkuja ja ties mitä puisia ongenkoukkuja ennen kuin siirryimme metsään jouset kädessä. Jousiammuntaa olen kokeillut ainoastaan kerran kaverin polttareissa Saaremaalla. Nyt meillä oli liuta erilaisia jousia itsetehdyistä perinnejousista moderniin taljajouseen, joilla ammuskelimme nurmimättäitä Eerikkilän metsissä. Pirun hauskaa, pirun vaikeaa! Jos pieneen sammalkasaan osuminen tuotti melkoisia haasteita kaikille, voin vain kuvitella millaista on yrittää osua liikkuvaan elävään maaliin hetikuolettavalla osumalla adrenaliinin pulputessa kehoon. Samalla kuitenkin tuli se fiilis, että kaikista metsästysmuodoista jousi on jollain tapaa ”aidoin”. Siinä on jotain primitiivistä, kun ihminen lähtee metsälle  ruoanhakuun ainoastaan pari nuolta mukanaan.

Wilhelm Tell

Perinnemetsästyksen jälkeen koitti kahden päivän teoriaosuus metsästyksen lainsäädännöstä, sen merkityksestä, tavoista ja lainalaisuuksista. Paljon uutta infoa kalvoilla vilisi mutta samalla sain viimein sen ensimmäisen ns. ymmärryksen metsästykseen. Sellaisen, jota minulla ei siis koskaan ole aiemmin ollut. 

Perjantaina ennen varsinaista koetta lähdimme Tammelan riistanhoitoyhdistyksen ampumaradalle hakemaan kokemusta aseista. Olen ampunut toki armeijassa sekä kerran Albertinkadun amupumaradalla Desert Eaglella, joten ihan uutta ei aseen käsittely minulle sentään ollut. Aloitimme pienoiskiväärillä, jotta ne, jotka ensimmäistä kertaa pitivät pyssyä kädessään, saisivat vähän kosketusta lajiin. Piekkarin jälkeen käteen lyötiin haulikko ja vuorossa oli kiekkojen ammunta. 

Miten siistiä! 

Eetu ampumassa kiekkoja haulikolla.

Olen armeijassa ampunut pumppuhaulikolla tauluun, mutta en liikkuvia koskaan. Innostuin lentävien kiekkojen ammunnasta todella, niin taisi tehdä kaikki muutkin! Ja osuttuani kuudesta kiekosta neljään käveli radalta ulos hymyilevä mies. Haulikon jälkeen ammuimme vielä hirvikiväärillä tauluun ja kun radio ilmoitti ammunan jälkeen kaikkien osumieni olleen napakymppejä, ei ne suunpielet ainakaan alaspäpin lähteneet kääntymään.

Mies ja kivääri.

Nokipannukahvien jälkeen luvassa oli itse tutkintokoe, jonka läpäistyä olisi oikeutettu metsästyskorttiin. 60 kysymystä, joista kahdeksaan saa vastata väärin. Vastasin yhteentoista. Perkele! Liikaa tietoa pariin päivään ja esimerkiksi ajokoiran koulutussäännöt jäivät informaatiotulvassa vähän vajaiksi. Hylsy tuli. 

En jäänyt liikaa harmittelemaan, en usko että minusta metsästäjää vastaisuudessakaan tulisi, vaikka lajiin viimein tuntumaa sainkin. Oma tapani liikkua luonnossa on täysin toinen, mutta olen iloinen, että kurssi meille tarjottiin. Se antoi mielenkiintoisen ikkunan uuteen ja varsin perinteiseen tapaan lähteä ulos. Koska siitä metsästyksessäkin nykyään lopulta on kyse. Ulkoilusta ystävien ja koirien kanssa, rauhoittumisesta, yhtenäisyydestä ja perinteestä. Meille tähdennettiin useaan otteeseen kurssilla kuinka ilman saalista metsältä palaaminen ei koskaan tee reissusta huonoa. Tärkeintä on lähteä.

Tärkeintä ampumaradalla on ottaa itsestään kuva ampumaradalla.