tiistai 23. toukokuuta 2017


Lensin eilen Alppien yli Nizzaan, missä majailen nyt viikon verran. Tavoitteenani on kiivetä nk. Merialpeilla sijaitsevan Cime du Gelasin huipulle ja sen onnistuessa, jos aikaa jää, jokin toinen alueen kolmetonnisista.

Olen käynyt Cime du Gelas'lla kahdesti. Ensimmäinen kerta oli syksyllä 2014 ja silloin vuorella oli jo aivan liikaa lunta ja huippu jäi kauas tavoitteesta. Palasin keväällä kaksi vuotta sitten, jolloin olosuhteet olivat otolliset, mutta reittivalinta väärä ja jouduin pakittamaan alas Cime du Gelasin alemmalta huipulta ajan loppuessa kesken. Nyt on tuota alppikokemustakin vähän enemmän vyöllä ja reitin pitäisi olla selvä, joten jospa kolmas kerta toden sanoisi! 

Tänään Mercantouriin, missä alueen kolmetonniset seisovat, on lupailtu ukkosia, joten edessä on valmistautumispäivä. Taidan aloittaa sen siirtymällä kirjan kanssa parvekkeelle, tuolla on +24°c lämmintä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti