Kuukausiliite ja Kohtalona Annapurna (HS 6.5.2017)

Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi viimein viime lauantaina ansiokkaan kansijuttunsa ”Kohtalona Annapurna”, joka kertoo kaksi vuotta sitten kuolleen Samuli Mansikan viimeisistä hetkistä Annapurnalla. Samalla usean aukeaman juttu kertoo myös Samun äidin Erjan matkasta poikansa viimeiseksi lepopaikaksi jääneelle vuorelle. 

Odotin sen ilmestymistä innolla. Tutustuin Erjaan Samun muistoillassa, johon hän minut kutsui toukokuussa kaksi vuotta sitten. Olemme sen jälkeen nähneet tasaisin väliajoin ja minulla on ollut tapana käydä hänen optikkoliikkeessään kahvilla ja vaihtamassa kuulumisia. Hain sieltä tietenkin myös rillit, kun lääkäri sellaiset määräsi. Erja on kertonut tarinoita ja olen hänen, sekä Samulin parhaan ystävän Jeren, kautta tutustunut Samuun paremmin kuin ehdin liian lyhyeksi jääneen ystävyytemme aikana tutustua. Erja on myös ollut iso mentori minulle omia reissujani suunnitellessa ja tehdessä, hän on ikään kuin yhdessä Jeren ja Aventuran porukan kanssa ottanut Samun roolin sparraajanani. Siltä se minusta ainakin tuntuu.

Erja odotti lähtöään Nepaliin innolla mutta jännityksellä. Se oli reissu, joka oli pakko tehdä. Hän on puhunut ”välitilasta”, johon oli jäänyt Samun kuoleman jälkeen ja odotti matkasta Annapurnalle jonkinlaista päätöstä. En edelleenkään ole keksinyt sanalle ”closure” hyvää suomenkielistä vastinetta, mutta sitä Erja lähti Annapurnalta hakemaan. Closurea. 

Hesarin reportaasi Erjan reissusta ilmestyi lauantaina ja sain sen luettavakseni viimein maanantaina, kun palasin töistä. Kuukausiliitteen juttu oli ansiokas. Se herätti tunteita, sekä hyviä että haikeita, ja lopuksi taisi tulla pari kyynteltäkin rannassa kahvilassa sitä lukiessani. Toimittaja Tommi Nieminen oli tehnyt erinomaista työtä sekä itse tekstin kanssa, että etenkin sen päivänvaloon tuomien tietojen parissa. Juttu nimittäin heitti Samun kuolemaan johtaneen yön tapahtumat aivan päälaelleen ja luulen, etten ollut ainoa, jonka leuka tipahti lattiaan lukiessa. Itse asiassa tiedän sen, koska lähdin tapaamaan Jereä heti lukemisen jälkeen ja hän oli aivan yhtä yllättynyt kuin minäkin. Kuten oli Erjakin, jonka kanssa puhuin eilen. Hän toki oli jutun jo saanut luettavakseen ennakkoon, mutta sen sisältämät tiedot olivat uutta hänellekin.

Aiemmin ns. virallisena totuutena maaliskuun 2015 tapahtumista on toiminut Retki-lehden juttu ”Samuli Mansikan viimeinen huippu”, joka julkaistiin melko pian Samun kuoleman jälkeen huhuja rauhoittelemaan. Siinä kirjoitetaan huiputuksen jälkeisistä tapahtumista näin:

Kokeneena kiipeilijänä Mansikka halusi lähteä paluumatkalle nopeasti, ensimmäisenä. Lähtikö Pemba Sherpa hänen peräänsä, sitä ei tiedetä mutta jossain vaiheessa hän saavutti Mansikan.

Kukaan ei nähnyt miten ja missä olosuhteissa Mansikka ja Pemba Sherpa putosivat. Dreamers Destinationin ryhmä havaitsi uhrit paluumatkallaan, uhrit olivat alempana noin 6 700 metrissä ja selvästi reitistä sivussa. Sijainnista voi päätellä sen, että he putosivat noin 100 – 150 metriä.

Sama teksti on ollut Samun virallisella kotisivulla tiedonantona ja englanniksi käännettynä, tämän tiedon kanssa olemme eläneet ja asiaa käsitelleet kaksi vuotta, eikä sen todenpitäisyyttä ole ollut syytä epäillä. Disclamerina todettakoon siis, että tämä ei ole missään nimessä sormen osoittelua Retki-lehteä tai sen päätoimittajaa Petri Lainetta kohtaan, päinvastoin, oli hyvä, että juttu tuolloin nopeasti saatiin tulille juurikin sitä huhumyrskyä tyynnyttämään.

Helsingin Sanomien Tommi Nieminen on sukeltanut syvälle, kuten tutkivan journalistin kuuluu. Hän oli Erjan mukana Nepalissa ja on saanut juttuaan varten haastateltua kolmea muuta kiipeilijää, jotka Annapurnalla tuona kohtalon yönä Samun kanssa olivat. Nämä kiipeilijät ovat turkkilainen Aydin Irmak, makedonialainen Zdravko Dejanovic sekä viimeisenä – tärkeimpänä –kiinalainen Zhang Liang. 

Ilmeisesti Irmak, Dejanovic ja Zhang ovat pysytelleet hiljaa tähän asti. Tai no, Irmak on jonkin verran aiemminkin jo Annapurnan tapahtumista puhunut menetettyään neljä sormea ja varvasta samaisen yön seurauksena, mutta kukaan ei kuitenkaan ollut puhunut yön tapauksista sen enempää, kunnes Nieminen heitä haastatteli. Irmakin Nieminen ja Erja tapasivat Kathmandussa nyt huhtikussa. Tapaamisen aikana mies oli kuulemma kiivastunut, kun häneltä tietoja yritettiin saada. ”Yritättekö etsiä syyllisiä?” hän oli huutanut ja sitten mennyt lukkoon ja vaiennut. Häntä on ärsyttänyt, että ihmiset, jotka eivät vuorella mukana olleet, ovat spekuloineet aiheella tietämättä faktoja. Sen ymmärrän hyvin. Silti hän on jättänyt itse faktoja kertomatta ja siten antanut spekulaatiolle tilaa.

Dejanovic sekä Zhang vastasivat Niemisen haastattelupyyntöihin sähköisesti ja heidän kertomuksensa avasivat Samun viimeisten tuntien tapahtumia aivan uudella tavalla. Itse asiassa ne toivat niitä tunteja liki 12 lisää. Tähän asti kun oli luultu Samun lähteneen alas ja tippuneen matkalla epäselvissä olosuhteissa, aivan kuten Retki-lehden jutussakin kerrottiin. Nyt Samu olikin yhtäkkiä matkannut alas yhdessä muun ryhmän kanssa, eksynyt heidän mukanaan ja viettänyt pitkän illan ja yön vuoren yläosissa väsyneenä ilman lisähappea, mitä ilmeisimmin vuoristotautiin sairastuneena. Koko ryhmä oli ollut vaarassa kuolla heidän eksyttyään pimeällä matkallaan alas päivän venyttyä liian pitkäksi. Jo matka huipulle oli ollut aivan liian hidas. 

Suurin Niemisen skuuppi oli Zhang Liangin tavoittaminen. Tämä nimittäin – ainakin oman kertomuksensa mukaan – näki Samulin kuoleman. Kuukausiliitteen jutussa lukee seuraavasti:

Sitten aivan yllättäen Samuli nousi ylös, irroitti itsensä turvaköydestä ja käveli Zhangin ohi.

     ”Luulen, että hän alkoi hallusinoida, koska hän kiipesi meistä ainoana ilman lisähappea. Hän lähti kävelemään yksinään, ehkä koska oli kylmissään” Zhang kirjoittaa.

     ”Huusimme, että mitä sinä teet? Mihin sinä menet? Käveltyään noin 7-8 metriä hän vain putosi.”

Zhangin mukaan Samuli putosi ainakin 300 metriä.

Zhangin tuona yönä kuvaamat videot tukevat hänen kertomustaan, eikä sitä liene syytä epäillä. 

Kaikki tämä on uutta tietoa niin Erjalle kuin Samun ystävillekin. Näin Jeren eilen ja hän oli aivan ällikällä lyöty. Koko kuvio, jota tässä on pari vuotta mietitty, meni aivan uusiksi. Toisaalta se on hämmentävää, toisaalta on hienoa, että tapahtumiin saatiin selvyyttä. Ei selvyys, mutta selvyyttä. Päällimmäisenä ajatuksena kuitenkin on se, että minkä ihmeen takia tätä kaikkea tietoa ei aiemmin ole saatu? Luulen kuitenkin, että siihen vastasi jo Aydin Irmak Kathmandussa: Kukaan ei halua joutua mukaan syyllisten etsintään.

Kuukausiliitteen juttu silminnäkijähavaintoineen vastaa kysymykseen ”mitä tapahtui”, muttei siihen, miksi tapahtui. Se ei ole kuitenkaan jutun tarkoituskaan, eikä pidäkään. Ei niitä syyllisiä kannata etsiä, ei heitä ole. Jeren kanssa istuimme ja mietimme tapahtumia ja niihin johtaneita syitä, mutta päätimme, ettemme niillä julkisesti spekuloi. Koska siinäkin Irmak on oikeassa, että kenenkään, joka ei Annapurnalla tuona maaliskuisena yönä ollut, ei pitäisi sen tapahtumilla spekuloida. Me kunnioitamme sitä.

Erja palasi huhtikuussa matkaltaan Nepaliin. Hän pääsi näkemään Samun toisen kotikaupungin poikansa silmin ja mikä tärkeintä, käymään helikopterilla Annapurnalla, Samun viimeisellä leposijalla. Menin Erjan liikkeeseen päivää hänen paluunsa jälkeen. Hän hymyili ihan eri tavalla kuin aiemmin. Hän kertoi matkasta innoissaan, näytti valokuvia ja nypläsi ylpeänä kaulassaan olevaa Puja-nauhaa, jonka oli saanut samassa buddha-temppelissä, jossa Samu oli käynyt oman seremoniansa hakemassa ennen lähtöä viimeiselle vuorelleen. Erja oli päässyt Annapurnan basecampiin ja nähnyt poikansa viimeisen telttapaikan. Lähemmäs vuorta hän ei ollut halunnut enää lähteä, ei kokenut sitä tarpeelliseksi. Erjan hymy oli jotenkin kevyempi. Minulle jäi fiilis, että hän oli saavuttanut sen, mitä matkastaan toivoi. Hän oli päässyt välitilasta pois.

”Kun katsoin sitä vuorta, en tuntenut, että Samuli on siellä. Ehkä kuori on, mutta ei Samuli enää”, Erja sanoi hymyillen. Uskon, että se on totta. Samu elää meissä, jotka häntä muistelevat. Ja ehkä myös me saimme jonkinlaisen closuren totuuden nyt viimein tultua julki.

<3