Olin juuri vajaa viikon hiihtolomalla Berliinissä. Matkan teemana oli paikallinen graffiti ja katutaide, skeittikaupat ja kaupungin, ja samalla Euroopan, poliittinen historia. Reissulla paikattiin pari vuotta sitten koronan takia peruuntunutta roadtrippiä, jonka piti kiertää toisen maailmansodan tapahtumapaikkoja Ranskassa, Saksassa ja Puolassa ja missä tarkoitus oli puhua silloin 12-vuotiaan kanssa mm. siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset lakkaavat kohtelemasta toisia ihmisinä.
No, kuten hyvin tiedämme, torstai-aamuna maailma muuttui ja Berliinin reissumme sai ylleen varjon, jota ei olisi kukaan toivonut. Yhtäkkiä, samalla kun haukoin henkeäni epäuskossa, minun piti pystyä selittämään nyt 14-vuotiaalle tilanne ja se, miksi vuonna 2022 tapahtuu edelleen samoja asioita joista olimme juuri puhuneet Brandenburgin portilla. Ja miten ne jopa liittyvät toisiinsa. Voisi sanoa, että viikko oli erikoinen ja myös henkisesti rankka. Samalla se oli sellainen, jonka varmasti tulemme muistamaan ikuisesti. Vasta eilen, kun poika lähti loman päätteeksi äidilleen, pääsin itse kunnolla käsittelemään maailman tilannetta niin, ettei tarvitse koko ajan esittää niin helvetin reipasta ja huoletonta. Koska onhan tämä nyt ihan järkyttävää.
Mielenosoitus Berliinin Venäjän suurlähetystön edustalla 25.2.2022
Ajatukset sinkoilevat edelleen ahdistuksen, epäuskon ja sen välillä, että jotain pitäis tehdä. En vain oikein tiedä mitä. Berliinissä osallistuimme suureen mielenosoitukseen ja tänään kävin tuossa naapurissa Venäjän suurlähetystöllä näyttämässä kahta keskisormea. 2014, Krimin valtauksen aikaan, näytin vain yhtä, joten pakotteeni kovenevat!
Majoituksemme sijaitsi Berliinissäkin suoraan Venäjän suurlähetystön vieressä ja suoraan sanoen vitutteli tuijottaa sitä liehuvaa lippua aina, kun katsoi ikkunasta ulos. Käytiin sielläkin näyttämässä keskisormia, nyt on kovat pelissä!
Kuluneen viikon aikana kaikki maailman varteenotettavat ja vastuulliset tahot ovat julistaneet erilaisia boikotteja Venäjää kohtaan. Ilmatiloja suljetaan, urheilutapahtumia siirretään ja Euroviisuistakin sai itänaapuri jo kenkää. Myös pakotteet alkavat olla historiallista luokkaa kun mm. Venäjän pankkeja on alettu sulkea SWIFT-järjestelmän ulkopuolelle. Euroopan neuvostonkin ovi meni kiinni ja mikä symbolisesti tärkeintä, Nord Stream 2 -kaasuputki laitettiin jäihin. Hyvä niin, ainoa oikea teko tällä hetkellä on sulkea Venäjä kaiken ulkopuolelle ja jättää yksin. Toinen oikea teko on tukea Ukrainaa kaikin tavoin.
Mitä sitten yksittäinen eräopas, voi tehdä osoittaakseen tukensa? Tai halveksuntansa? Minun arsenaalini keskisormien lisäksi on varsin rajallinen, joten ainoa asia, jonka voin luvata on, etten lähde enää Venäjälle töihin. Olen Elbrusini nyt käynyt ja vaikka varmasti kaipuu Kaukasukselle tulee, en suostu enää oppaaksi sinne lähtemään. Elbrus oli ensimmäinen reissuni, monella tapaa nollapiste sille elämälle, jota nyt elän ja sillä tulee aina olemaan erityinen paikka aikajanallani, mutta takaisin en kuluneen viikon tapahtumien jälkeen voi enää mennä.
Surullista näissä boikoteissa ja pakotteissa tietenkin on, että niistä kärsii Venäjän viaton ja peloteltu kansa, ei ainoastaan johtajansa. Yhtä lailla kuin ruplan romahtaminen ja järjettömyyksiin kohoava inflaatio iskee tavalliseen kansaan kovaa, myös esimerkiksi matkailun loppu Terskolin ja Chegetin kylissä Elbrusin kupeessa vie elannon muutenkin tiukassa eläviltä paikallisilta. Mutta ehkä sekin on lopulta tarkoituksenmukaista? Itse uskon, että ainoa tapa kaataa Putin on tehdä se sisältä päin ja vasta kun kansa – ja etenkin oligarkit sen osana – saa tarpeekseen mielivaltaisesta johtajastaan ja nousee oikeasti barrikadeille, Putin on mennyttä.
Meillä oli Berliinissä kuitenkin mukavaa. Kävelimme 25 000 askelta joka päivä, näimme pakolliset nähtävyydet, kävimme museoissa, ihastelimme katutaidetta, tuhlasimme rahat skeittikauppoihin ja nautimme kahvia terasseilla. Tavallaan olen iloinen, että olimme juuri nyt juuri Berliinissä. Sotaa oli jotenkin helpompi selittää, tai ainakin vastauksia nuoren kysymyksiin antaa, kun niitä löytyi konkreettisesti ympäriltä ja ne kaikuivat historiasta kaupungin kaduilla. Se ehkä resonoi teiniinkin vähän eri tasolla kuin TikTokin suoltamat sotavideot, joiden alkuperästä ja luotettavuudesta käytiin niistäkin aika monta keskustelua. Paluumatkalla kentältä kotiin kuuntelimme The Scorpionsin 30 vuoden takaisen itä-länsi-yhdistymis-anthemin Wind of Changen. Se kuulosti jotenkin irvokkaalta.
Lopulta oli myös outoa olla kaupunkilomalla ulkomailla ensimmäistä kertaa koronan alun jälkeen. Aivan! Korona! Taisi olla ensimmäiset päivät kahteen vuoteen, kun koronaa ei ole mainittu uutisissa enää ollenkaan.
Tukeaan Ukrainalle voi osoittaa mm. lahjoittamalla seuraaviin kohteisiin:
https://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/kampanjat/ukrainan-kriisi/
https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/ukraina/#lomake
https://www.punainenristi.fi/punainen-risti-auttaa-ukrainassa/
https://unwomen.fi/lahjoitukset/hataapukerays-ukrainaan/
Lahjoitin itse äsken 100 euroa kuhunkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti