Lapin-turneeni jatkui Ruotsin jälkeen töiden merkeissä Partioaitan 365 Klubin vapaalaskuviikolla Pyhällä. Tavoitteena oli viiden päivän ajan tutustua takamaastoissa laskemiseen 12:n klubilaisen kanssa.
Olosuhteet olivat vähintään haastavat lämpötilojen noustua möllöttävän auringon myötä edellisviikolla jo kymmenen asteen kieppeille. Yllättävä kevätkeli oli muuttanut lumipakan yhdeksi läpimädäksi mössöksi, joka ei kantanut enää ollenkaan ja päästi läpi ihan pohjaan asti. Jos siis laski offareiden puolelle, meinasi lauta haukata alla oleviin kiviin asti, vaikka hankea riitti edelleen parhaimmillaan yli 70 senttiä. Alkoi näyttää uhkaavasti siltä, että takamaastoihin ei takamaastoviikolla olisi asiaa ja piti alkaa jo tekemään luovia ratkaisuja, jotta keikka saatiin onnistumaan.
Näyttää hyvältä, tuntuu pahalta. Ei kanna ollenkaan.
Ohjelmaan kuului laskemisen ja skinnailun lisäksi Pyhän hiihtokoulun vetämä lumiturvallisuusluento, piipparitreeniä ja lumivyörypelastusharjoitus. Nämä saimme vielä toteutettua rinne- ja retkialueiden puitteissa ja ensimmäisen skinnauksenkin suoritimme Tajukankaan huoltotietä pitkin samalla, kun tuijotimme säätiedotuksia kuin maailmanlopun ennustetta.
Lumivyöryuhrin pelastus käynnissä
Kevät oli monimuotoinen pitkin viikkoa
Ensimmäisinä päivinä edes hissioffareita ei käytännössä pystynyt mädässä lumessa laskemaan, mutta kuin ihmeen kaupalla loppuviikkoa kohti alkoi taas pakastua. Perjantaina pääsimme jo sankassa lumisateessa pohjoisen hissien metsiin ja lopulta viikon kruunuksi suunniteltu pitkä skinnauspäivä Pyhän tuntureille saatiin kuin saatiinkin lauantaina toteutumaan. Pakkasta oli muutaman yön ollut juuri sen muutaman asteen verran, että pieni kantava kerros oli lumeen ehtinyt jäätyä ylempänä tunturissa, jolloin sekä hiihto, että lasku oli takamaastoissa turvallista.
Nousimme oppaamme Jussin johdolla hissillä ylös ja laskimme pohjoisen suuntaan kohti Karhunjuomalampea. Sieltä skinnasimme Pikkukurun kupeeseen Ukonhatun rinteille ja koska mäki taakse päin näytti varsin hyvältä, otimme vielä toisen laskun alas pohjoiseen. Noitatunturi oli jo sen verran lumettomassa kunnossa, että toisen laskun jälkeen nousimme suosiolla toistamiseen Ukonhattua ylös ja tällä kertaa huipulle saakka, mistä laskimme harjannetta pitkin kohti Isokurun laavua. Metsän alaosa alkoi taas olla etelän puolella sen verran mätää, että loppumatka meni melkoiseksi rimpuiluksi ennen kurun pohjan saavuttamista. Olen muuten melko varma, että Isokurun pohjalta ylös laavulle nousevat portaat ovat maailman pisimmät.
Pääsi siellä viimein hiihtämään maastossakin
365 Klubi Ukonhatulla
Wheeeeeeeeee!
”Vaikeuksien kautta voittoon” lienee paras klisee, jolla klubin ensimmäistä offarilaskuviikkoa kuvata, mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Talven viimeinen työkeikka oli leppoisa, porukka erinomaisen mukava ja säästäkin saatiin lopulta kaikki irti, joten ei voi valittaa.
Tyytyväisten klubilaisten kaikottua kohti etelää minä ajelin Rovaniemelle, mistä poimin kyytiin poikani ja ajelimme vielä jatkamaan talvea hetkeksi Sallaan. Täällä kaikki ei sitten ihan putkeen ole mennytkään, mutta siitä lisää ensi viikolla.
Pyhällä mukana hiihtivät:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti