keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Täydellinen pääsiäinen Utössa


Koska suurin osa matkoistani suuntaa yleensä ylä- ja alamäkiin, päätin ottaa kerrankin loman levon kannalta. Kuten edellisessä blogissani kirjoittelin, viimeiset viisi viikkoa ovat olleet melko rankat fyysisesti treenikauden ollessa kuumimmillaan ja niinpä muutaman päivän ihan silkka lepo oli paikallaan. Eikä parempaa paikkaa siihen ole kuin Suomen ulkosaaristo ja siellä eritoten Utö.

Kävin syksyllä Utössa viikonlopun verran ja sieltä mantereelle palattuani varasin saman tien pääsiäiseksi mökin uudelleen. Tuolloin Utön rannoilla sain oloa nollattua enemmän kuin missään muualla aiemmin, jos vuoria ei oteta laskuun. Utö on yksi kauneimpia paikkoja missä olen käynyt, koska siellä ei ole mitään. Siellä on vain kallioita, meri, majakka ja muutama punainen tönö pienen hiekkatien varrella. Kauppa on auki kaksi tuntia päivässä ja kahvilakin ehkä, jos se jaksaa. Utöön ei siis kannata lähteä suurten suunnitelmien kanssa, kasa kirjoja riittää.

Saaristomeren kevät 

Täysikuu Utön Majakan takana

Utö on edelleen osittain suljettu sotilassaari

Sää tänä pääsiäisenä oli upea, joten joka päivä tuli ulkoiltua. Jokainen metri rannoista tuli taitettua (pl. sotilasalueet tietenkin) ja muuttolintuja auringossa tähyiltyä. Yritimme saada havaintoja myös hylkeistä, mutta ei osunut. Niitä kyllä tehtiin kyläläisten keskuudessa pitkin viikonloppua, mutta meillä ei ollut tuuria. Paluumatkalla sentään yhteysalus M/S Eivorin kannelta bongattiin kaukaisuudessa muutama. Samaten pari merikotkaa tuli nähtyä. 

Kahvia ja lintubongausta

Paluupäivälle maanantaille nousi koko Suomea pelotellut lumimyrsky, joka sai merellä lähinnä hymyilemään. Pienessä saaressa kaukana kaikesta myräkkä tuntui jotenkin kotoisalta. Laivalla teki mieli mennä kannelle. Kotimatka kesti lopulta noin 11 tuntia, eli saman verran kuin jos olisi Lapista ajellut kotiin. Utö on ihanan kaukana ollakseen niin lähellä. Seuraava paluu saareen on jo sovittu. 

Pääsiäisenä Suomea riepotellut myräkkä ulottui myös saaristoon


Nyt pari päivää pakkailua ja sitten suuntaa auton keula kuukaudeksi pohjoiseen. Ensi viikolla luvassa on Kebnekaisen ympäristön vuoret, sitten Partioaitan 365 Klubin laskuviikko Pyhällä ja lopuksi muutama viikko omaa laskua Sallassa, Pyhällä tai missä lie huvittaa!


4 kommenttia:

  1. kiitos mielikuvamatkasta Suomen (toiseksi) upeimmalle saarelle (mun mittapuulla ei oo saarta yli Jurmön)

    VastaaPoista
  2. Et oo varmaankaan nyt koneen äärellä, vaan jossain kinoksessa, mutta koska olet menossa Kaukasukselle laskemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kinoksessa vasta huomisesta alkaen! Elbrusille lähden laskemaan 4. kesäkuuta.

      Poista
  3. Ollaan kuule hei samoilla mäillä samoihin aikoihin. Ehkä nähdään!

    VastaaPoista