maanantai 17. tammikuuta 2022

Mitä odottaa vuodelta 2022?


Mitä tässä uskaltaa odottaa alkaneelta vuodelta, kun maailman tila on edelleen mikä on? Aloitamme kohta kolmannen koronavuoden ja kaikista toiveista huolimatta tilanne ei juurikaan tunnu rauhoittuvan, tällä hetkellä enemmänkin päin vastoin. Tekniseltä death metal -bändiltä kuulostava Omikron jyllää, eikä kovasti odotetut rokotteet tilannetta juuri hidasta. Pojallani oli koulussa viime viikolla kirjoitustehtävä, jossa piti muistella aikaa ennen koronaa, se oli kuulemma tuntunut absurdilta.
 

Olen lopen kyllästynyt puhumaan ja kuulemaan koronasta. En vain jaksa enää. Olen jo pitkään järjestäen kieltäytynyt osallistumasta yhteenkään aihetta sivuavaan keskusteluun sosiaalisessa mediassa ja oikeastaan koko somen seuraaminen on jäänyt vähälle, koska tuntuu, ettei edelleenkään muusta puhuta. Etenkin Facebookista on tullut niin negatiivinen ympäristö, ettei siihen viitsi tuhlata juuri hetkeäkään, Instassa onneksi pystyy vielä vähän säätelemään millaisia kuvia haluaa katsoa. Mielipiteitä minulla kyllä on, mutten niitä julki enää lausu. Otan kiltisti rokotteet ja odotan parempaa. 



Tässä minä odotan.



Mutta uskaltaako tässä toivoa? Pakkohan se on. Eniten toivon, että vuonna 2022 pääsen palaamaan töihin, että kahden peruuntuneen kesän jälkeen Ruotsiin pääsee taas lähtemään. Viime syksynä se jo onnistui ja kaikki merkit viittaavat siihen, että Kebnekaisen ja Sarekin vaellukset viimein ensi kesänä taas onnistuvat. Samaten uskon, että elokuussa päästään Grönlantiin ja parin kuukauden päästä Nepaliin lähtö pitää sekin toistaiseksi pintansa. Varmasti töissä tulee olemaan vähän erilaista kuin aiemmin, mutta töitä yhtä kaikki. Asiakkaita on kova ikävä.


Tammikuun alussa sain viimein koronan viivästyttämän FINLAV-lumiturvallisuuskouluttajaoikeuteni suoritettua, joten vuosi ainakin alkoi positiivisissa merkeissä! Nyt saan järjestää Lumiturvallisuus 1 -kursseja ja muutama on jo sovittuna talvelle. Jos siis sinulla on kaveriporukka, joka lumitvyörytietoutta kaipailee, olehan yhteydessä!



FINLAV-kouluttajakoulutus saatiin viimein järjestettyä joulukuussa Ylläksellä



Yhteisöpedagogikoulutukseni on hetkellisessä käymistilassa, koska muilla opiskelijoilla on työharjoittelu päällä ja minä sain sen hyväksi luetuksi menneellä työkokemuksella. Maaliskuussa olisi tarkoitus palata taas pulpettiin Kiljavalle ja siihen asti verkkokurssit pyörivät. Näyttäisi siltä, että pääsisin halutessani valmistumaan huomattavasti 3,5 vuoden tavoiteaikaa nopeammin, mutta en aio suotta kiirehtiä. Pedagogiaopinnot ovat kiinnostavia ja yritän saada niistä mahdollisimman paljon irti, eikä sillä ole isommassa kuvassa mitään merkitystä valmistunko kahdessa vai kolmessa vuodessa. Kunhan nyt jossain vaiheessa. 


Henkilökohtaisia toiveita ja tavotteita on niitäkin monenmoisia. Vajaa pari vuotta sitten uusiutunut masennus alkaa olla aisoissa ja suurin toiveeni tälle vuodelle onkin, että se siirtyisi taas kokonaan taka-alalle. Tämä on jollain tasolla sidoksissa suoraan myös koronatilanteeseen, joten sen helpottaminen auttaisi henkilökohtaisellakin tasolla eteenpäin. Olen kuitenkin varma – oli koronaa tai ei –, että tulen täältä taas entistä vahvempana takaisin. Ehkä jo tänä vuonna. Toki fyysisestikin olisi kiva pysyä terveenä. Olen toistaiseksi onnistunut välttämään luodin ja arpajaisbingon ja toivon loppuun asti, ettei pandemia osu omaan tuulettimeen. 



Mielenterveyttä edistämässä Talmassa



Ehkä tässä isossa kuvassa eniten toivookin vain sitä, että tilanne tasoittuisi ja asettuisi omaan uomaansa. Että pandemia laantuisi ja elämä sitä kautta taas normalisoituisi jonkinlaiseen status quoon. En haikaile menneen perään, enkä usko, että aika ennen koronaa palaa, mutta toivon, että uusi aika pandemian jälkeen on samalla tavalla hyvä kuin se oli sitä ennen. Niin kasiluokkalainen poikanikin oli kirjoitustehtäväänsä kirjoittanut ja kysynyt, että miksei jopa parempi? Niinpä! Miksei!


Työreissujen lisäksi henkilökohtaisiakin harrastustavoitteita minulla on, mutta olen ottanut linjan, etten puhu niistä enää ennakkoon. Näin saan pidettyä ne henkilökohtaisina ja omanani. Kattellaan sitten kun ne on tehty.  It’s about adaptation. To speak in forehand simply makes no sense. Once you get something done you talk about it.” -Kilian Jornet



Täältä minä tulen!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti