tiistai 15. joulukuuta 2020

Garmin sanoo, että Lapissa on hyvä!

 

En ole koskaan ollut kelloon tuijottelija, mitä treeniin, tai vaikka uneen tulee. Olen punninnut suoritusten tuloksia aina oman olon kautta sen sijaan, että katselisin millaista dataa kehoni tuottaa milloin minkäkin suorituksen aikana. Osittain tämä on johtunut vanhasta kellostani, joka ei kertonut kuin matkaa ja aikaa, mutta osin se on ollut myös periaatepäätös. Tiedän kyllä miten olen nukkunut herätessäni ilman, että se pitää ranteesta katsoa. 

Pari kuukautta sitten sain kuitenkin lääkäriltä käskyn alkaa seuraamaan sykkeitä, joten oli aika vaihtaa kivikautinen rannetietokoneeni uuteen. Sain Partioaitalta uuden Garmin Fenixin ja vaikka en vielä myönnäkään, että olisin nyt täysin rannedatan orja, on todettava, että kello tuottaa kyllä mielenkiintoista tietoa omasta menosta. Treenin ja sykkeiden lisäksi seuraan mielenkiinnolla mm. untani ja etenkin stressitasoja, jotka ovat tänä syksynä olleet varsin tapissa. Kunnes lähdin Lappiin.


Ajelin pohjoiseen tarkoituksenani osallistua Ylläksellä FINLAV-lumiturvallisuuskouluttajakoulutukseen, joka antaisi minulle jossain vaiheessa oikeuden opettaa lumivyöryoppeja muillekin. Muutaman kontaktipäivän lisäksi kurssiin kuuluu liuta kirjallisia tehtäviä sekä harjoittelu apuoppaana lumiturvallisuuskurssilla. Koulutuksen järjestää HUMAK ja saan siitä elämäni ensimmäiset korkeakouluopintopiseet! Seuraavaksi hankin haalarit ja lähden vappuna Kaivariin.


Opiskelijalook


Juuri startatessani matkaan tuli kuitenkin viesti, että pahenevan koronatilanteen takia Ylläksen kontaktiosuus on siirretty vuodella eteenpäin ja pidämme sen sijaan lyhyen tapaamisen virtuaalisesti. Toisin sanoen ajoin siis Lappiin elämäni ensimmäiseen Zoom-tapaamiseen. Vaan eihän siinä, olin joka tapauksessa suunnitellut viettäväni muutaman päivän Sallassa ennen Ylläkselle menoa ja käydä myös kiipeämässä jossain jäätä, jos sellaista seiniltä löytyy. Niinpä jatkoin matkaa suunnitellusti, oli kurssia tai ei. Kyydissä oli lumilautoja ja Garminin kello. 


Viime vuonna laskukausi pysähtyi kuin seinään maaliskuussa, kun Uusimaa suljettiin. Ja kun raja keväällä taas aukesi, minulta murtui kyynerpää, eli tauko laskemisesta venyi harvinaisen pitkäksi, noin yhdeksään kuukauteen. En siis malttanut odottaa, että saisin taas laudan alle ja pääsisin mäkeen, ihan sama millainen se mäki olisi. Lapissa alkutalvi on ollut poikkeuksellisen lämmin ja vähäluminen, joten offareita ei tarvinnut edes suunnitella, mutta tykkilunta löytyi. Vähän kyllä surkeasti sitäkin, Sallassa oli yksi puolikas rinne auki, Ylläksellä ehkä kolme. Aika surullinen pohjoisen tilanne kaiken kaikkiaan on, normaalisti kun tähän aikaan olisi täysi talvi jo päällä ja sesonki kuumimmillaan. Nyt kylänraitit olivat tyhjiä ja hissejä auki vain muutama. Ylläksellä istuin kahvilla, kun sisään marssi klo 11 paikallinen mies tilaamaan pullon Jägermesteria. Baarimikon hieman kysellessä, että mites nyt tähän aikaan jo tällaisilla aseilla liikkeelle, kertoi asiakas, että firma meni just konkurssiin. ”Jos oltais jouluun asti selvitty, olisi ehkä ollut mahis, mutta ei selvitty.” En kysellyt perään, että mikä oli toimiala, mutta veikkaisin matkailua. Jotenkin siihen Jekkupulloon vähän konkretisoitui Lapin ohjelmapalveluyritysten tilanne tällä hetkellä. 


Minä nautin niistä lyhyistä pienistä tykkilumimäistä täysin siemauksin. Olen pitkin syksyä koittanut päästä kiinni mindfulnessin maailmaan, mutta se on ollut väkinäistä, enkä ole saanut siitä mitään irti. Laudan päällä tajusin, että tämä on minun mindfulnessini. Olen laskiessani vain käsillä olevassa hetkessä ja seuraavassa käännöksessä ja mieleni on tyhjä. Tiesin kaivanneeni laskemista paljon, mutten ollut tajunnut kuinka paljon! Sallassa mäki oli tynkä ja keli plussalla, mutta huusin silti kuin pikkulapsi jouluna etsiessäni pieniä hyppyreitä ja kumpuja, missä kikkailla. Ylläksellä näkyvyys oli nollassa käytännössä koko sen neljä päivää, kun mäessä Zoomien lomassa kävin, mutta en jaksanut harmitella. Nautin vain tunteesta laudan päällä. 





Jäätäkään ei seinillä vielä juuri ollut. Korouomalla jotain, mitä kovikset uskalsi jo käydä liidaamassa, mutta minulla ei niille linjoille ollut vielä asiaa. Pääsin kuitenkin Pyhälle Bliss Adventuren kanssa raapimaan kiveä Tajukankaan kalliolle mixtakiipeilyn hengessä. Jäätä tai ei, teki niiiiiiiiiin hyvää pitkän tauon jälkeen saada myös raudat jalkaan ja päästä talvikiipeämään edes jotain. Pohkeet huusi ja sydän pakahtui hakkujen kaapiessa kalliota, nuoskaa ja sammalmättäitä. 


Pyhän Tajukangas toimitti ilman jäätäkin

Entäs se data sitten? Garmin nakutti ranteessa koko reissun ajan ja mielenkiinnolla seurasin mitä tietoa se tuottaa. En esimerkiksi koskaan ollut ajatellut, että rinnelasku olisi jotenkin kuluttavaa, mutta hyvin se päivien aktiivisuustasoja paukutti ja sykkeitä välillä nosti. Newsflash: Lumilautailu kuluttaa kaloreita! Siistiä oli myös saada tietoa huippunopeuksista, en esimerkiksi tiennyt laskevani jopa seitsemää-kahdeksaakymppiä parhaimmillaan!


Mielenkiintoisinta data oli kuitenkin stressin ja unen osalta. Niinä kahtena viikkona, jotka Lapissa olin, stressitasoni tippuivat ja unen määrä ja laatu paranivat huomattavasti. Leposykkeet eivät juurikaan poukkoilleet ja pysyivät huomattavasti kaupunkielämää rauhallisempina. Minulla oli siis hyvä olla. Sen kannustamana olen päättänyt viettää tammikuun puolenvälin jälkeen suurimman osan lopputalvesta pohjoisessa. Vaikka tiesinhän minä sen jo muutenkin, että Lapissa mieli ja keho lepää, mutta nyt minulla on siitä myös kirjattua faktaa.






  

1 kommentti:

  1. Pistäppä vaatteiden osalta talvivaruste bloggaus tulemaan ! millä sitä tyttö tarkenee tunturissa ja vaelluksella talvella?

    VastaaPoista