sunnuntai 17. tammikuuta 2016

2016, seikkailu jatkuu!


Tie on tuntematon.

Vuoden vaihtuessa tuli kerrattua läpi mitä kaikkea viime vuosi piti sisällään seikkailujen ja reissujen puolesta. Koska näyttäisi siltä, ettei tämä vuosi pahemmin edelliselle tule häviämään, oikeastaan päinvastoin, ajattelin vähän pistää ylös previkkaa siitä, mitä kaikkea vuosi 2016 tuo tullessaan.

Syksyyn asti vuottani määrittää pitkälti koulu Eerikkilässä. Muutamaa pitkää viikonloppua lukuunottamatta painamme hana pohjassa menemään aina elokuulle asti ja ainoan loman tapaisenkin käytän omiin eräopashommiin, joten lepo on aika kortilla tulevina kuukausina. Mutta en valita ollenkaan, siinä määrin näyttäisi kalenteri taas olevan täynnä kaiken maailman keikkaa, että enemmänkin en malttaisi odottaa, että päästään tekemään! Koulu käynnistyi joulutauon jälkeen viime viikolla ja lyhyiden 2-3:n päivän reissujen lisäksi luvassa ennen elokuuta on mm. seuraavaa:

11.-14.2.2016 Umpihankihiihdon MM-kisat Pudasjärvellä

29.2.-8.3.2016 Talvileiri ja -vaellus Hammastunturissa

14.3.-8.4. Työharjoittelu Basecamp Oulangassa Juumassa

14.-21.6. Koskimelontaa Jongunjoella Itä-Suomessa

4.10.7. Retkeilyä Lofooteilla Norjassa


Näiden lisäksi järjestän kesäkuun lopulla reissun Ruotsin Kebnekaiselle, missä toimin itse vetäjänä. Kyseessä on ensimmäinen isompi oma keikkani oppaana ja paikkoja noin 70:n kilometrin vaellukselle tulee myyntiin viisitoista. Tarkoitus on viiden päivän ajan vaeltaa upeassa Ruotsin Lapissa laskemattoman auringon alla ja samalla huiputtaa 2100-metrinen länsinaapurin korkein huippu. Retki sopii kaikille vasta-alkajista kokeneempiin ulkoilijoihin ja se tulee myyntiin maaliskuussa. Lisäinfoa luvassa Partioaitan kautta heti kun keretään. Ajankohta on joka tapauksessa 28.6.-2.7., joten jos kiinnostusta löytyy, kannattaa päivät merkata kalenteriin jo nyt!

Viimekesäisestä vastaavanlaisesta vaelluksesta voi hakea fiiliksiä täältä.

Näihin tunnelmiin kesäkuussa, lähde mukaan!

Elokuussa, kun koulu on saatu päätökseen, on edessä vuoden isoin koitos, eli Mont Blancin yritys Ranskassa. Olen haaveillut Alppien korkeimmasta huipusta siitä lähtien, kun siitä ala-asteella joskus kuvan näin ja nyt on tullut aika ensimmäisen yritykseni. Kyseessä on isoin huippuni sitten kahden vuoden takaisen Elbrusin ja uskoisin matkan toimivan erittäin hyvänä treeninä tulevia vielä isompia kisoja varten, onnistui huiputus tai ei. Adventure Partnersin Mont Blancin viikko on 29.8.-3.9.2016

Mont Blanc, Ranska, 4809m

Syksyllä pyrin tekemään mahdollisimman paljon töitä ja siten keräämään rahaa seuraaviin matkoihin. Mutta jos vain aikataulu ja budjetit antavat myöten, teen kyllä piipahduksen Indonesiaan. Kävin Gilin saarilla ystävääni Patzya moikkaamassa viime talvena ja ihastuin paikkaan ikihyviksi. Lisäksi minua jäi kaivelemaan vastarannalla Lombokilla seissyt Rinjanin tulivuori, jota en päässyt trekkaamaan ylös alueen oltua vielä suljettuna sadekauden jäljiltä. Josko nyt olisi parempi ajoitus ja pääsisin kokeilemaan. 

3726-metrinen Rinjanin tulivuori Lombokilla Gili Trawanganin rannalta kuvattuna auringonnousun aikaan.

Aivan loppuvuoteen on vielä tarkoitus paikata viime vuodelta peruuntunut Kilimanjaron reissu. Kolmas Seven Summits -vuoristani jäi odottelemaan Tansaniaan ja ensi joulukuussa on aika matka viimein toteuttaa. Kilin lisäksi minulla pyörii päässä suunnitelma Aconcaguasta, minne jatkaisin suoraan Afrikasta ja näin yrittäisin saada neljännen seitsemästä huipusta suoraan siihen perään. Tämä on vielä muhimassa tuolla mietintämyssyssä ja asiaa pitää vielä konsultoida matkatoimistoni Aventuran kanssa. Pelkään että kahden liki kuusi- ja seitsemäntonnisen vuoren yhdistäminen peräkanaa on minulle vielä vähän liian raskas yritys. Mutta jotenkin edellisreissun peruuntumisesta johtuen olo on hyvällä tavalla sisuuntunut ja siinä mielessä olisi hienoa haastaa itsensä oikein kunnolla. Mutta katsellaan nyt, kuinka tässä käy. Joka tapauksessa Argentiinan Aconcagualle pitäisi sitten lähteä alkuvuodesta 2017.

Mutta se on vielä kaukana se. Keskitytään tähän vuoteen ensin reissu ja seikkailu kerrallaan ja nautitaan matkasta. Se on oleva huikea ja pyrin sitä täällä blogissa ylläpitämään mahdollisimman paljon. 

Matkaa mukanani tekevät Partioaitta, Tierra ja VAI-KØ Clothing.

Innosta piukeana menossa jo!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti