maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kiitos Lappi 28.2.-8.4.2016, neva forget!



Niin se vain sujahti kuusi viikkoa Lapissa ja kohta pitäisi lähteä ajelemaan kotiin. Reissua ei ehkä sellaisenaan voi seikkailuksi kutsua, koska seikkailut sisältävät aina jotain yllättävää ja haastavaa ja ihan siinä mittakaavassa ei matka ole täällä Sallan mökin sohvalla makoillessa puun takaa hyökännyt. Mutta pieniä seikkailuja on matkaan toki mahtunut paljonkin. Joka tapauksessa kevään viettäminen Lapissa on ollut etuoikeus ja unohtumaton kokemus ja saa varmasti jatkoa tulevina talvina. Mitä enemmän täällä olen aikaa viettänyt, sitä enemmän monella tapaa koen, että tänne kuulun.

Helsingissä on kevät jo pitkällä ja olen nauttinut suunnattomasti mahdollisuudesta viettää pidennettyä talvea pohjoisessa. Toki täälläkin on mittari noussut jo pysyvästi plussan puolelle ja siten terminaalinen kevät on virallisesti käynnissä, mutta lunta piisaa maastossa ja metsissä vielä reilusti. Oulangassa se kuitenkin sulaa jo kovaa vauhtia samalla, kun kosket kohisevat koko ajan kovempaa sulamisevesien liittyessä virtaaviin Oulanka- ja Kitkajokiin. Tykkylumet tippuivat puista jo muutama viikko sitten ja hiljalleen on alkanut kallioiden sammaletkin tulemaan esiin hangen kadotessa auringossa. Luonto tuntuu heräävän eloon. Karhutkin ovat kuulemma heränneet.

Keväinen Kitkajoki

Työharjoittelu Basecamp Oulangassa on ollut antoisa. Tahti on ollut kiivas ja päivät yleensä 14-15 tuntisia, mutta kaikennäköistä on päässyt tekemään. Olen ollut baarimikko, huonesiivooja, kokki ja talonmies yhtälailla kuin eräopas. Asiakkaiden kanssa olemme hiihtäneet, lumikenkäilleet, huiputtaneet tuntureita, jääkiipeilleet ja vaeltaneet Pientä Karhunkierrosta. Olemme puhuneet niin luonnontuntemuksesta kuin Suomen Venäjän suhteistakin. Olen saanut kerrata itsenäisyytemme historiaa vähintään yhtä paljon kuin puhunut naavasta puiden oksilla.

Yksi antoisimmista asioista tässä reissussa on ollut nähdä, kuinka Suomen luonto on ulkomailta tulevalle suuri ihme. Basecampissa on ollut asiakkaita brittien lisäksi mm. Intiasta sekä Jenkeistä ja kaikki ovat haukkoneet henkeään Oulangan kansallispuiston edessä. Se on avannut omiakin silmiä sille, kuinka upea paikka Suomi on. Tai siis, olenhan minä sen tiennyt aina, mutta jotenkin fiilis on vain vahvistunut, kun on päässyt katsomaan sitä muunmaalaisten näkökulmasta. Jotenkin sitä edelleen suomalaisena ottaa monet asiat täällä liian itsestäänselvyyksinä. Esimerkiksi vaikka meidän raittiin ilmamme, joka on yksi maailman puhtaimmista. Mumbailaiselle se on kokemus ylitse monien muiden. Ylipäänsä talvisen luonnon kauneus metsissämme on asia, jota jotenkin uskon arvostavani työharjoittelujaksoni jälkeen jopa enemmän kuin ennen.

Kallioportti Pienen karhunkierroksen varrella.

Haluan myös kiittää kaikkia Basecampin tyyppejä. He ottivat minut sisään ja pitivät tasavertaisena ensimmäisestä päivästä alkaen ja olen arvostanut sitä kovin. Erityisesti ohjaava kouluttajani Martti, mutta myös Henkka, Sonja, Tessa, Taru, Jukka, Hande, Mario ja Maria, sydämeni pohjasta kiitos teille kaikille. 

Vapaa-aikani kulutin Sallassa Oulangasta vajaa sata kilometriä pohjoiseen. Suvullamme on ollut täällä mökki jo parikymmentä vuotta mutta vasta nyt olen päässyt nauttimaan paikasta täysin siemauksin. Viidessä viikossa sitä ehtii jo kotoutua paikkaansa ja nyt tuntuu aivan hölmöltä palata täältä kotiin ja kaupunkiin. Tulen kaipaamaan tätä parvekemaisemaa ja ympäröiviä tuntureita ja aion aivan varmasti palata ensi talvena. Jos sitä saisi vaikka jostain näiltä kulmilta töitä. Ehkä jopa Basecampista?

Sallalainen parvekemaisema ei vituttele.

Sallassa olen pääasiassa vain levännyt työpäivistä uupuneena mutta on täälläkin tullut ympäristöä hyödynnettyä. Laudan kanssa kävin mäessä niin paljon kun vain jaloiltani jaksoin, samaten tuli pari pidempää päivähaikkia ja kelkkareissua tehtyä. Kiipesinpä kerran cramponeissa tuon Sallan jäisen mustan rinteenkin ylös. Hyvä treeni ja hyvät termarikahvimaisemat! 

Kiipeilyä se on tunturikiipeilykin!

Vapaapäivien kohokohta oli, kun äitini tuli poikani kanssa tänne moikkaamaan. Emme olleet nähneet kuukauteen ja ikävä oli jo kova. Poikani on kokeillut lasketteluhommia suksilla jo parina edellisenä talvena mutta vasta käytyään helmikuussa hiihtokoulussa hän innostui lajista enemmän. Ja kun pieni mies pääsi ensimmäistä kertaa etelän keskuksista isompiin mäkiin, ei riemulla ollut rajaa! Ei myöskään ylpeän isän. Sovimme, että ensi talvena lähdemme mäkeen heti, kun sellainen jossain päin aukeaa.

Nuorempi Suominen mäessä ihan Alberto Tombana.

Kaiken kaikkiaan talvileireineen, työharjoitteluineen, lasketteluineen ja kiipeilyineen tämä kuusiviikkoinen on ollut upea. Luontokokemus Lapin keväässä on ollut vaikuttava ja fiilis täällä on ollut koko ajan jotenkin levollinen. Olen varma, että iso syy siihen on ympäröivä luonto ja esimerkiksi nuo parvekkeelta näkyvät tunturit. Ensi viikolla etelän keväässä odottelee hiljalleen käynnistyvä kanoottikausi ja talvikamat voi pakata piiloon odottelemaan kesän Kebnekaisen reissua. Sitä ennen minulla on onneksi vielä kaksi päivää aikaa ottaa kaikki ilo irti lumesta ja jäästä!




1 kommentti:

  1. Moi Teemu! Todella kiva lukea näitä sinun tekstejä! Tuli ihan sellanen tunne kuin eilen olis vielä ollu talvi! Kiitos sinulle myös ja ehkä vielä tavataan täällä kairassa :) -hande

    VastaaPoista