perjantai 22. heinäkuuta 2016

Luonto- ja eräoppaan lajilista


Yksi luonto- ja eräoppaan ammattitutkinnon peruspilareista on opetusministeriön laatima noin 350-kohtainen lajilista, joka ammattiulkoilijan tulisi tuntea. Lista tentitään kouluvuoden aikana lajeittain niin, että jokaisessa tentissä kysytään satunnaisesti puolet aihepiiristä ja niistä pitää saada 80% oikein, jotta suoritus on hyväksytty. Vuoden aikana saa kuitenkin käyttää kaksi 50:n prosentin oljenkortta. 

Syksyllä opeteltiin sienet, jäkälät ja sammalet.

Haaparouskut, herkkusienet, herkkutatit, huhtasienet, isohapero, kangashapero, kangasrousku, kavalakärpässieni, kehnäsieni, keltahapero, keltavahvero, koivunkantosieni, korvasieni jne. jne.

Hän on luppo, puhtaan ilmanlaadun merkki.

Joulun korvilla ihmeteltiin kaloja ja nisäkkäitä. Ahma, halli, hirvi, karhu, näätä, saukko, lumikko, kotihiiri, kärppä, mäyrä, minkki, onhan noita. Ahven, taimen, made, muikku, nahkiainen, salakka ja sen sellaisia. Myös matelijoita oli mukana kyystä vaskitsaan ja viitasammakkoon.

Kädessä mäyrä. Vähän heikommalla hapella tosin.

Nämä olivat helppoja lyhyitä listoja jopa tällaiselle cityvuorikiipeilijälle, jonka luonnontuntemus perustui pääasiassa lumen ja jään tuntemiseen ja ala-asteen biologian tunteihin. 

Sitten koitti kesä ja vähän isommat kisat. Viime vikolla tentittiin 82 lintua, joiden kohdalla piti toki myös äänet tunnistaa. Isokuovi, lehtokerttu, metsähanhi, piekana, pilkkasiipi, suokukko ja kauheesti kaikkia tukka- ja töyhtötyyppejä. 

Heikki under attack

Eilen koitti laajudeltaan isoin prässi, kun vuorossa oli kasvit, eli puut, pensaat, marjat ja saniaiset. Stressasin tenttiä aivan hulluna käytännössä toukokuusta alkaen, olin aivan varma, ettei minulla ole mitään saumaa saada rehun rehua jäämään päähän, ei etenkään sen 80%:n edestä.

Ahomansikka, haapa, harmaaleppä, hevonhierakka, hieskoivu, hiirenvirna, huopaohdake, isomaksaruoho, jalavat, jauhosavikka, juolukka, järvikaisla, järviruoko, kalliokielo, kanereva, kangasmaitikka, karhunputi, karpalo, kataja, keto-orvokki, kevätpiippo, kielo, kihokit, kissankello, kissankäpälä, koiranputki, kotipihlaja, kullero, kultapiisku, kurjenjalka, kurjenkello, kuusamaaaarhjjklaksjlakjhkasjdhakjhggggghhhh! 119 lajia.

Ja kas, 58/60 tentissä!

TADAA!

Ensi viikolla vuorossa on enää ötökät ja muut nilviäiset ja sitten homma alkaisi olla maastonäyttöä vaille siinä. Kahden viikon päästä pitäisi olla eräoppaan paperit kädessä. Nyt alan jo uskomaan siihen, että niin tosiaan käy!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti