tiistai 1. marraskuuta 2016

365 Klubi Repovedellä 29.-30.10.2016



Minulla on tähän mennessä ollut asiakaskeikoillani melkoisen hyvä osumatarkkuus sään kanssa, kun liki joka paikassa on paistanut aurinko työpäivinä. Nyt kuitenkin Repovedelle lähtiessä näytti vähän heikommalta. Helsingissä kyllä alkoi jo kirkastumaan aamulla, kun lähdin kohti Kymenlaaksoa ajelemaan, mutta mitä lähemmäs Repistä pääsin, sitä enemmän taivaalta tavaraa tuli. Lapinsalmen parkkipaikalla sade olikin sitten jo syksyn kiivaimpia eikä liki kymmenen metriä sekunnissa puhaltava tuuli keliä varsinaisesti parantanut.

Siitäkin huolimatta parkkipaikalle kokoontui kohta 22-päinen vaeltajajoukko, jonka kanssa aikomuksemme oli kiertää Repoeden komeimmat näköalapaikat ja siinä matkalla yöpyä Karhulahden kodalla ennen paluuta takaisin Lapinsalmeen. Kyseessä oli Partioaitan 365 Klubin ensimminen viikonloppuvaellus ja osanottajamäärästä päätellen sille oli tilausta. Sadesuojille tuli käyttöä ja – kuten startissa kaikille painotin – viikonlopun tärkein varuste tulisi olemaan hymy.

Osalle porukasta kerta oli ensimmäinen, kun he liikkuivat rinkka selässä ja osa oli ensimmäistä kertaa yötä ulkona. Tavoitteena ei siis ollut mikään tolkuton kilometrien kerääminen tai suuri urheilusuoritus, vaan viikonlopun teemana oli tutustua vaeltamisen alkeisiin ja näyttää, millaista touhu oikein on, jos pidemmistä vaelluksista haaveilee. Päällimmäinen tarkoitus oli tietenkin nauttia Suomen syksyisestä luonnosta hyvässä seurassa.

Lapinsalmen riippusilta

Aloitimme Lapinsalmen ikoniselta riippusillalta ja etenimme rauhassa kohti Katajavuoren mäkeä, joka on Kaakkurin kierroksen reitillä ensimmäinen isompi nousu. Se menee kuitenkin portaita käyttäen ja toimii näin pehmeänä laskuna Repoveden korkeuseroihin. Näkymä ylhäällä palkitsi ja tätä yritin klubilaisillekin tähdentää: että jokainen nousu tulee olemaan maisemien kanssa kaiken arvoista. 

Katajavuoren laella maisemia ihastelemassa

Katajavuorelta matka jatkui kohti Kuutinkanavaa, missä pidimme lounastauon. Sade alkoi hiljalleen hellittää ja jatkaessamme Turmatit mahassa matkaa se oli jo vastoin kaikkia ennusteita loppunut. Tuuleltakin pysyimme pääasiassa suojassa metsän siimeksessä kulkiessa. Kuutinkanavalta nousi seuraava haasteemme viereisen Mustalamminvuoren vuoren laelle, mistä matka jatkui kohti sen korkeimmassa kohdassa seisovaa näkötornia. Sen nousua sentään hellitimme jättämällä rinkat polunvarteen, mistä varsinainen kiipeäminen tornille alkaa. Kevyt reippailu ylös otettiin ilolla vastaan, kun sen sai tehdä ilman painoa selässä. 

Näkymä Mustalamminvuoren laelta yli Repoveden

Mustalamminvuorelta aukeaa yksi Repoveden hienoimmista maisemista, joten emme kiirehtineet alas. Vaikkakin toki paikka on kirkkaalla säällä auringonlaskun aikaan varmaan yksi eteläisemmän Suomen kauneimmista, ei se edes harmaana lokakuisena päivänä pettänyt. Näkymä kauas järvien ja metsien yli on upea. Matkaa kuitenkin oli jatkettava, jos halusimme valoisaan aikaan päästä leiripaikallemme. Koukkasimme vielä ennen Karhulahteen saapumista Olhavalla katsastamassa suomalaisen kiipeilyn Mekan ja täyttämässä vesivarannot sen viereiseltä kaivolta. 

Olin varannut Karhulahden varauskodan käyttöömme mutta siinä ei ollut tarkoitus yöpyä. Leiri pystytettiin sen ympäristöön ja kodasta sai ailahtelevalla syyskelillä suojaisan illanviettopaikan ennen nukkumaanmenoa. Sen pihapiiriin kohosi nopeasti ja juuri ennen pimeän tuloa parinkymmenen ihmisen telttaleiri ja fiilis oli kuin olisi aikuisten partioretkellä ollut. Pitkä päivä oli takana kaikilla, mutta edelleen ne hymyt jaksettiin pitää mukana. Sopivasti, juuri kun teltat olivat nousseet harjakorkeuteensa, alkoi taas sataa, joten siirryimme vuokrakodan uumeniin, missä ilta sujui lättyjä paistellessa, muihin klubilaisiin tutustuen ja huonoja vitsejä kertoen. Viimeinenkin retkeilijä taisi kuitenkin jo kymmenen jälkeen siirtyä unten maille. Kuten minulla on ollut tapana sanoa, parasta retkeilyssä on se, että saa huoletta pyyhkiä nenän hihansuuhun jos siltä tuntuu ja se, että saa mennä nukkumaan niin aikaisin kuin haluaa.

Karhulahden erittäin tunnelmallinen varauskota pimenevässä illassa

Kellot siirtyivät yöllä normaaliaikaan, joten saimme aamulle ylimääräisen tunnin unta. Yhdeksältä kuitenkin oli käsky olla rinkka selässä pihassa lähtöä tekemässä ja tätä noudatettiin. Jatkoimme matkaa Karhulahden kupeesta lähtevän Korpin kierroksen kautta, joka tänään veisi meidät Olhavanvuoren päälle. Kierroksen metsäosuudet olivat uskomattoman tunnelmallisia, aivan toisenlaisia kuin muut Repoveden reitit. Vihreää sammalkorpea ja korkeaa mäntyä, jotenkin hobittimaisen kaunista. Nousu Olhavalle alkoi jo tuntua monilla pohkeissa edellispäivän vaelluksen jälkeen mutta jälleen kerran näkymä palkitsi! Kuten ehkä myös tieto siitä, että se olisi matkamme viimeinen isompi kiipeäminen ennen kuin lähtisimme palaamaan kohti Lapinsalmea hieman edellispäivän reittiämme oikoen. Pysähdyimme Mustavuoren tulipaikalle lounastamaan pienessä tihkussa, mistä matka vei hiljalleen taas Kuutinkanavan kautta Lapinsalmen sillalle. Päästessämme perille oli kilometrejä kertynyt lopulta reilut parikymmentä, mikä oli ensikertalaisilta erinomaisen hieno suoritus! Sain vielä loppumatkasta palautetta siitä, että minun näkemykseni ”tasaisesta polusta” oli hieman erilainen kuin ”normaalien ihmisten”, minun mielestäni kun kaikki muut pätkät Repiksellä, kuin ne isot nousut näköpaikoille, ovat ihan flättiä! Eivät kuulemma olleet.

Korpin kierroksen varrella metsän pohja muuttui sammaleksi

Kaiken kaikkiaan Klubin ensimmäinen viikonloppuretki oli onnistunut kokeilu. Vastaavia retkiä emme olleet aiemmin Partioaitan kanssa tehneet, joten ennakko-odotukset itselläni olivat hieman jännittyneet. Onko matka sopiva? Onko maasto liian raskas? Onko retki tylsä kokeneemmille kulkijoille? Tulevatko kaikki toimeen?

No siis tietenkin tulevat, kaikki olivat kuitenkin mukana samalla asialla; nauttimassa viikonlopusta luonnossa. Vasta-alkajille reitti oli haastava mutta silti kuljettava ja kokeneemmalle ryhmälle se tarjosi silti kauniita näkymiä ja upeita polkuja. Klubi alkaa hiljalleen toteuttamaan tarkoitustaan, eli saamaan ihmisiä madaltamaan kynnystään ulkoiluun ja tarjoamaan siihen puitteet. Ja vaikka olisikin jo tottunut metsänkävijä, retkillä viihtyy silti uusia ihmisia ja ystäviä tavaten ja Suomen kansallispuistoista nauttien. Oma toiveeni on, että retkistä tulisi hiljalleen sellaisia klubitapaamisia, missä näkee joka kerta sekä edellisiltä reissuilta vanhoja tuttuja, että sitten uusia innokkaita lähtijöitä. Jo Repovedellä oli mukana esimerkiksi kaksi kesällä Kebnekaisen reissullamme ollutta klubilaista ja jälleennäkeminen näissä merkeissä oli mukavaa. Ja tämä on juuri sitä, mitä 365 Klubi parhaimmillaan tarjoaa! Siksi luvassa onkin ensi vuodelle lisää vastaavia viikonloppuja, sekä sitten tietenkin niitä pidempiäkin vaelluksia. Ensimmäiset niistä on jo julkaistu ja lisää tulee pian! Jos siis kesällä houkuttaa esimerkiksi Kebnekaise tai vaikka Islanti, kannattaa pysyä kuulolla. Sarekkiinkin mennään taas syksyllä.

Olen joka päivä vakuuttuneempi siitä, että minulla on maailman paras duuni!

Uhkailua ja komentelua. Vai ehkä sittenkin tarinankerrontaa matkan varrella?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti