Vielä viikonloppuna katselin Talman rinteissä työttöminä seisovia lumitykkejä miettien, että odottavan aika on pitkä. Maanantaina mökillä siinä Talman naapurissa oli iltapäivällä kuitenkin mittari tippunut jo pakkasen puolelle. Talman tykitkin olivat Instagramin mukaan päässeet hommiin! Kausikortti polttelee jo taskussa.
Lapissa ei ole koskaan mittaushistoriassa ollut näin lumetonta marraskuun lopulla. On siellä sentään jo mäkiä hiljalleen auennut, mutta luonnonlunta ei ole käytännössä vielä senttiäkään ja mittari on heilunut plussan puolella vähän turhankin usein. Talvea odottavan aika tänä vuonna todellakin on pitkä!
Vähän on vielä vaiheessa Talman mäet...
Mutta kyllä se talvi sieltä taas tulee, joka vuosi jossain muodossa. Viime vuonna Suomen Lapin lumimäärät olivat varsin kohtuulliset, mutta esimerkiksi Ruotsissa oli huonoin talvi yli 30:een vuoteen. Kovin ovat epävakaisia kaudet siis olleet, eivätkä todellakaan veljiä keskenään. Se vaikeuttaa talvien suunnittelua, mutta pläänit ovat nyt omalta osaltani silti selvät.
Viime kaudella keräsin laskupäiviä liki kuusikymmentä, 58 tarkalleen ottaen. Se oli aika paljon ja sekaan mahtui monta ei-niin-hyvää päivää, sellaisia,jotak olisi voinut hyvin jättää väliin. Olin kuitenkin päättänyt laskea mahdollisimman paljon valmistautuessani kesäkuiseen Elbrusin laskemiseen, joten ajattelin jokaisen laskupäivän treeninä. Tänä vuonna aion kuitenkin painottaa vähän toisin. Tavoitteena on tulevalle talvelle karsia laskupäivistä noin puolet pois ja siirtää ne jääkiipeilyyn. Haluan kehittää kiipeilyäni ja kerätä mahdollisimman paljon metrejä seinällä. Päätavoite on aloittaa liidaaminen jäällä ja harjoitella sitä mahdollisimman paljon.
Yläköysittelyä Pirunkalliolla. Jos tänä talvena pääsis yläköydestä eroon?
Täällä etelässä jään kiipeäminen alkaa todennäköisesti vasta alkuvuodesta, joten jonkinlaisia varaslähtöjä pitää tehdä. Joulukuussa suunnittelen ajavani Pyhälle ja toivottavasti Korouomalle ottamaan ensimmäiset nousut. Koska lumitilanne Lapissa on mikä on, on fokus helppo siirtää laskemisesta jäille, ainakin näin alkukaudesta. Uutena vuotena suuntaan jälleen Innsbruckin suuntaan, missä aion kiivetä ja skinnata kymmenen päivän ajan pitkin Itävallan Alppeja.
Jos hyvin käy, niin Adventure Partnersin jäädyttämä Pirunkallio saadaan tammikuussa taas auki. Sen etu on se, että kotoani on matkaa Pirulle vartin verran ja siellä voi käydä vaikka päivittäin niitä metrejä ja treeniä hakemassa. Liidikurssillekin ilmoittauduin tammikuun lopulle. Sen jälkeen helmikuun alussa palaan taas Pyhälle, missä vedän Pyhä Adventure Free’kendin yhteydessä muutaman jäätikkö-työpajan. Samalla ajattelin yrittää taas Korouomalle ja vähintään Tajukalliolle kiikkumaan.
Ei Pyhälläkään liikaa lunta ollut enää viime huhtikuussa
Maaliskuu menee pitkälti töissä talviretkikurssien, Oulangan talvivaelluksen ja Partioaitan ja Pyhän offariviikon timmellyksissä, kunnes huhtikuussa auton keula vie Norjaan ja Ruotsiin. Aloitin viime vuonna Finlav-lumiturvallisuuskoulutusputken, jonka tavoitteena on tässä hiljalleen ansaita lumivyöryteknikon natsat. Putki jatkuu seuraavaksi Norjan Lapphaugenissa neljän päivän jatkokurssilla, jonka jälkeen tarkoitus on käydä Ruotsissa viimeistelemässä viime vuonna kesken jääneet laskuprojektit. Viime keväänä sekä Kebnekaisen että Tuolpagornin laskut jäivät kesken todella hasardin lumitilanteen takia, kun tuntui siltä, että puolet Ruotsin vuorten lumista vyöryivät alas parin viikon sisään. Silloin ei esimerkiksi Tuolpagornin kraateriin ollut mitään asiaa, joten toivottavasti tänä vuonna olosuhteet olisivat edes hieman paremmat. Ruotsissa päässee myös vielä jäillekin roikkumaan.
Ja siinäpä se talvi sitten menikin. Mutta jotta sen saisi nyt ensin käyntiin, niin pitelen kaikkia sormia ja varpaita ristissä, että pohjoisessa alkaisi hiljalleen jäähtyä ja sadella lunta.
Odottavan aika on pitkä.
Jäitä odotellessa on kiipeilyvoimaa hyvä hakea sisältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti