tiistai 16. heinäkuuta 2019

Toinen kerta toden sanoi Kebnekaisella



Jos kaksi viikkoa sitten Kebnekaisella tuuli hajotti telttoja ja riepotteli ihmisiä yli 25 metriä sekunnissa puhaltavin puuskin, kesän toinen vaellus Ruotsin huipulle oli käytännössä sen täydellinen vastakohta. En ole koskaan ollut Kebnellä niin tyynessä säässä kuin tällä kertaa! Muutenkin reissu oli melkoista linnunmaidossa kylpemistä. 

15:n klubilaisen voimin lähdimme Nikkaluoktasta kohti tunturiasemaa mukavan puolipilvisessä säässä ennusteen povatessa poutaa koko viikolle. Ja se ennuste piti. Tyynen lisäksi suurin muutos parin viikon takaiseen oli se, että hyttyset olivat kuoriutuneet ja täyttäneet Laddujaurin laakson. Ei nyt vielä mitenkään häiriöksi asti, mutta kuitenkin niin, ettei lähestymispäivinä huvittanut etenkään tiheimpiin koivikoihin kovin pitkäksi aikaa jäädä kahvittelemaan. Suurin mainitsemisen arvoinen asia menomatkalla oli varmaan se, että törmäsimme Antti Tuiskuun. 

Kesän toinen loppuunmyyty Kebnekaisen vaellus!

Huiputuspäivä ei olisi voinut paljoa komeampi olla. Ehkä vähän viileämpi kyllä. Hikeä puski heti aamusta varsin tanakasti, kun auringossa lähdimme Västra ledenia lompsimaan. Tyyni ja aurinko jatkuivat käytännössä koko päivän, välillä Vierramvarelle noustessa pienet pilvet sentään tarjosivat helpotusta. Lounaskin saatiin Kaffedalenissa nauttia hienossa säässä ja huipulla nautiskeltiin täydellisen tuulisesta kesäpäivästä! Nousu sujui ilman suurempia kommelluksia, yksi epäonninen joutui kääntymään puolimatkasta alas vatsaoireiden takia, toinen oli jäänyt jo aamulla telttaan kuumeessa. Loput 13 lähtijää saavuttivat huipun yhden aikoihin. Paluumatkallekaan ei mainittavia ongelmia tullut ja olin viimeisenä leirissä puoli kahdeksan aikaan, 13,5 tuntia lähdöstä. Aika peruspäivä mäessä ryhmän kanssa siis.

Toppen 12.7.2019!

Kebnen västra ledenia on paranneltu viime vuosina ja reitti on nykyään sekä turvallisempi että nopeampi kuin vain muutama vuosi sitten. Tuolpagornin ja Vierramvaren väliin viime vuonna nousseiden sherpaportaiden lisäksi tänä vuonna viitoitus ja reitin merkinnät oli uusittu ja polulle tuotu uutta sepeliä. Se oli välillä jopa hieman kelju kulkea uuden soran valuessa irtonaisena ihmispainon alla, mutta oletettavasti viimeistään yhden talven jälkeen alusta asettunee hyvin paikalleen. Parannukset eivät toki edelleenkään tee reitistä aiempaa kevyempää tai helpompaa, mutta ehkä paikoitellen sentään mukavamman. Se on tervetullutta 18:n kilometrin ja 1800:n nousumetrin päivämatkalle.

Huiputuksen varapäivä, aka. lepopäivä, meni sekin upeasta kelistä nauttien. Aika harvoin sitä tulee paistateltua ilman paitaa leirissä ja ylipäänsä ihan liian usein ei maastossa ole aikaa siirtää makuualustaa pihaan ja vain makoilla. Pieni tallailu joenvarteen kahville, iltapäivän sauna ja illan dinneri kruunasivat päivän. Edessä oli enää matka takaisin Nikkaluoktaan, joka alkoi yllätyksellä, kun asiakkaat kutsuivat meidät oppaat aamulla tunturiaseman pihaan ja ojensivat lahjaksi Kebnekaise-tarjottimet, joille olen jo useamman vuoden tunturiaseman kaupassa hihitellyt, että kuka helvetti sellaisia ostaa. Nyt selvisi sekin!

Harvinaista herkkua. Myös sää. 

Kesän toinen vaellus Ruotsin huipulle oli minulle jo 11. kerta Kebnekaisen maastoissa, mutta vieläkään ei ala kyllästyttää. Ehkä enemmänkin päin vastoin! Kun alkaa jo hiljalleen tunnistamaan jokaisen kiven polulla ja rutiinit alkavat olla syvässä, sitä jotenkin nauttii paikasta vain joka kerta enemmän, kun turha spennaaminen on poissa. Parin päivän päästä luvassa on vielä kolmas keikka tälle kesälle, tällä kertaa kahden kaverin privaporukka ja Östra ledeniä pitkin. Ei harmita yhtään! Sen jälkeen pääsee sitten kotiin juomaan espressoa pitkästä aikaa.

30:n euron Kebnekaise-tarjottimet
omistuskirjoituksilla! Olemme otetut!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti