Ajattelin jo pari päivää sitten kirjailla ylös odotukseni vuoteen 2021. Samana aamuna, kun aloin tekstiä hahmottelemaan, tuli uutinen Alexi Laihon kuolemasta, joten lopetin, koska tuli fiilis, että jos vuosi alkaa tällaisella uutisella, ei odotuksia viitsi edes asettaa.
En tuntenut Allua henkilökohtaisesti ja olimme ainoastaan moikkaustuttuja, mutta tiemme olivat ristenneet aikanaan usein. Haastattelin miestä jo 2000-luvun alussa radioon ja myöhemmin olin mm. töissä Bodomien levyjä julkaisseessa levy-yhtiössä. Samoissa baaripöydissä ja festaribäkkäreillä istuskeltiin usein. Joka tapauksessa miehen ennenaikainen poismeno riipaisi, osittain sen takia, että hän oli ikäiseni, osittain siksi, että hän oli legenda omalla alallaan jo eläessään. Eniten kuitenkin siksi, että moni ystäväni tunsi hänet paljon paremmin kuin minä ja suru ympärillä tuntui käsinkosketeltavalta, se tuli tosi lähelle. Hyvää matkaa Allu, toivottavasti sinulla on nyt rauha. Perustakaa Lillin kanssa siellä jossain maailman kovin bändi.
Viime vuoden jälkeen tuntuu ehkä ylipäänsä oudolta miettiä odotuksia alkaneelle vuodelle, joten kutsuttakoon niitä ehkä mieluummin toiveiksi. Toivon, että tämä vuosi on parempi.
Se alkoi suru-uutisen lisäksi koronarajoitusten jatkolla, jotka tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla ulottuvat nyt helmikuulle. Sen myötä jo kertaalleen siirretty ja nyt ensi viikon perjantaina järjestettäväksi aiottu keikkani Suvilahti TBA:ssa peruttiin. En jaksa enää sitä siirrellä ja perua ja siirrellä ja perua, joten helpompi unohtaa koko keikka toistaiseksi ja katsella joskus myöhemmin, jos vaikka innostuisin uudelleen aikojen parantuessa. Harmittaa, koska olin treenannut paljon ja mielestäni keikka olisi ollut hyvä.
Epävarmuus rajoitusten kanssa ulottuu kohta jo maaliskuulle suunnitelluille talviretkikursseille, joiden toteutumisesta päätän helmikuun alussa, kun tilanne päivittyy. Jos yhtä nelipäiväistä privavaellusta ei lasketa, olen ollut viimeksi omissa töissäni vuoden 2019 lokakuussa ja olisihan se ihan kiva päästä taas tekemään Nuuksioon ja Helvetinjärvelle. Tuntuu kuin alkaisin unohtaa miten oppaan töitä tehdään ja se nakertaa itsetuntoa. Huhtikuussa olisi tarkoitus lähteä viideksi viikoksi Nepaliin, mutta… noh, eiköhän kaikki tiedä kuinka todennäköisesti se reissu toteutuu. En henkilökohtaisesti usko, että Himalajalle on asiaa ennen syksyä. Toivottavasti kuitenkin silloin!
Haluan kuitenkin uskoa, että kesällä päästään jo tositoimiin. Tilanne helpottunee globaalisti kevään mittaa rokotusten ja ilman lämpenemisen myötä ja olen uskaltanut laittaa Ruotsin vaellukset nyt myyntiin. Tarjolla on peruuntuneen viime kesän tapaan juhannuksen jälkeen vaellukset Kebnekaiselle Östra- ja Västra ledenia pitkin sekä viikko Sarekissa. Elokuu menee Grönlannissa ja syyskuussa ruskaillaan taas Ruotsissa. Laskutan vaelluksista tässä vaiheessa ainoastaan satasen varausmaksut ja loppusumman vasta, kun on varmuus, että lähtö toteutuu. Jos niin ei tapahdu, varausmaksunkin saa luonnollisesti täysimittaisena takaisin.
Syksyn työkuviot ovat vielä auki ja täysin riippuvaisia kaukomatkailun tilasta tuolloin. Samaten syssylle on muutamia omia viritelmiä ja verkkoja vesillä toivoen, että silloin vuoret ja vuoristot ovat suomalaisillekin taas auki. Kyllä tässä on tullut sarkastisesti naurettua, että pitikin addiktoitua siihen yhteen lajiin, jota ei meidän rajojen sisäpuolella pysty mitenkään harrastamaan. No, ehkä joku korallisukellus olisi toinen.
Normaalisti olisin näihin aikoihin lähtenyt Itävallan suuntaan, mutta koska sekään ei ole mahdollista, otan tähtäimeen Lapin. Parin viikon päästä survon auton täyteen kamaa ja suuntaan keulan pohjoiseen ainakin viideksi viikoksi. Ilman tarkempia suunnitelmia aion sekoilla menemään jossain Ylläs - Kilpisjärvi - Pyhä - Salla -akselilla lähinnä kelien ja ystävien armoilla. Haluan ainoastaan laskea ja kiivetä mahdollisimman paljon, koska niissä hetkissä on minun mielenrauhani, zenini ja mindfulnessini. Maaliskuussa palaan etelään, mutta jos Nepaliin ei huhtikuussa pääse, olen korvamerkinnyt senkin laskutouhuille toivoen, että Ruotsin ja Norjan rajat olisivat tuolloin jo auki.
Aion myös juosta ainakin muutaman kisan, treenata, skeitata, kiivetä ja mökkeillä vuonna 2021. Tässä on kaikki mahikset tehdä tästä hyvä vuosi kaikenlaisten olosuhteiden puitteissa ja ottaa iloa irti tilanteiden mukaan. Kaikista eniten toivon, että saan taas niskalenkin masennuksuesta, jolloin kaikista tulevista tilanteista saa vuonna 2021 vähän viimeaikaista enemmän irti. Mut hei, valoa kohti, junnutkin sai just MM-pronssia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti