perjantai 17. helmikuuta 2017

Pelastetaan talvet!


Tein tällä viikolla pikavisiitin pohjoiseen. Minulla on tulossa maaliskuussa muutama vaelluskeikka, joita varten piti käydä vähän tiedustelemassa maastoja ja lumitilannetta. Koukkasin maanantaina ensin Helvetinjärven kansallispuiston kautta ja ajelin sieltä illaksi Kuusamoon. Helvetinjärvellä oli kaunista, mutta kovin vähälumista. Aurinko paistoi ja lämpötila oli reilusti plussan puolella. Kuten se oli koko matkan pohjoiseen asti, olo oli kuin huhtikuisena kevätpäivänä, vaikka hiihtolomatkaan eivät olleet vielä alkaneet.

Kuusamossa parkkeerasin itseni Basecamp Oulankaan, missä viime talvena suoritin työharjoitteluni Eerikkilän eräopaskurssilla. Oli mukava nähdä vanhoja tuttuja ja päästä vuoden tauon jälkeen Basecampin pöperöiden ääreen. Talossa nytkyään työskentelevät kurssikaverini Joni ja viime vuonna harjoitteluaikanani tapaamani Miriam olivat saaneet keploteltua itselleen tiistaiksi vapaapäivän, joten lähdimme hiihtämään. Vaellamme maaliskuussa Partioaitan 365 Klubin kanssa Karhunkierroksella ja halusin käydä tarkistamassa reittimme lähtöpaikan ennakkoon, joten nappasimme eräsukset kainaloon ja ajelimme Käylään polun lähtöpisteelle. Hiihdimme siitä muutaman kilometrin harmaassa säässä kohti Karhunkierroksen reittiä. Muistin olevani paljon parempi hiihtäjä kuin olin. Ehkä ihan hyvä, että jätimme suunnitellut Umpihankihiihdon MM-kisat tältä vuodelta väliin…

Hiihtohommia. Tunnetaan myös nimellä "kauheeta räpiköintiä".

Illaksi palasimme Basecampiin, missä Jonin kanssa kiipesimme muutaman tunnin talon pihassa nököttävää jääseinää. Ostin viime viikolla uudet hakut ja raudat ja pääsin viimein testaamaan niitä kunnolla. Hyvin toimi! Kiipeilyn päätteeksi ajelimme vielä yötä myöten pohjoisemmaksi Sallatunturiin, missä minulla on mökki. Makoilimme siellä seuraavan päivän sään ollessa sellainen lonkeron värinen tasaharmaa jöötti. Kävimme iltapäivästä lyhyellä kelkka-ajelulla, mutta pääasiassa pyhitimme päivän sohvalle, poropizzalle ja Järven tarina -DVD:lle. 

Joni Basecampin seinällä.

Torstaina palasimme Kuusamoon, missä lähdin minua viime vuonna harjoittelun ajan ohjanneen Martin kanssa lumikenkäilemään maastoon. Martti halusi tutkia uutta mahdollista reittiä asiakaskäyttöön ja pyysi minut mukaan. Oulangan kosket ja kanjonit ovat yksiä kauneimpia paikkoja talvisessa Suomessa, joten harvinaisen mielelläni vedin lumikengät jalkaan ja lähdin niitä koluamaan. Muistaakseni kyllä vannoin viime talvena kuukauden harjoittelun perään, etten ehkä koske lumikenkiin enää ikinä, mutta onneksi olen hyvä takinkääntäjä ja osaan valehdella itselleni menestyksekkäästi ja usein. 

Tallasimme kohti Pienen karhunkierroksen varrella olevaa Kallioporttia pohjoisen ja idän puolelta, missä maasto on polutonta. Lunta oli todella vähän, mutta onneksi kanjonien pohjalle sitä oli kertynyt sentään jonkinlaisen hangen verran, jotta lumikengistä tuntui olevan jotain hyötyäkin. Kiertelimme kuruja muutaman tunnin nauttien yksinäisyydestä ja päivitellen huonoa talvea, ennen kuin palasimme puolen päivän jälkeen takaisin Basecampille. Olin suunnitellut lähteväni vielä Rukalle mäkeen, mutta lumikenkäily veti sen verran hapoille jalat, että totesin olevan järkevämpää jättää laskut tällä kertaa välin, olinhan kuitenkin lähdössä ensi viikoksi Itävaltaan, missä pääsen laskemaan sydämeni kyllyydestä. Niinpä ajelin vielä torstaina 800 kilometriä kotiin Helsinkiin. Mukava pikkutrippi pohjoiseen ja onni on tietää, että ensi kuussa pääsee Oulankaan vähän pidemmäksi aikaa vaeltamaan. Toivottavasti silloin on vielä lunta.

Jäät sentään kestää vielä

Oulanka, Suomen ehkä hienoin kansallispuisto

Tämä talvi on ollut Suomessa surkea. Täällä etelässä ollaan jo tottumassa siihen, että lunta ei talvisin ole ja maa on lähinnä märkä ja musta, mutta jotenkin sitä on edelleen vähän tuudittautunut siihen, että onneksi pohjoisessa sitä vielä riittää. Olen talvilajien harrastaja ja muutenkin lumisen ajan ystävä, talvi on suosikkivuodenaikani ulkoiluun ja Lappiin on aina voinut luottaa. Vaan ei enää. Saapuessani maanantai-iltana Oulankaan, lämpötila oli +7°c.

Riisitunturissa ei ole puissa tykkyä. Sallan Ruuhitunturi oli kuin sodan jäljiltä puiden ollessa täysin alasti. Oulangassa löytyi syvää lunta ainoastaan kanjoneista. Basecampin ohjelmistossa ollut lumikammien rakennus on pitänyt perua tältä kaudelta, koska lunta ei riitä. Kaikenkaikkiaan, ainakin tuolla Kainuun ja Sallan kulmilla, lunta on vähintään metrin verran vähemmän kuin viime vuonna, aiemmista talvista puhumattakaan. Nyt näytti ensimmäistä kertaa siltä, että Sallan mökkimme katolta ei enää voisi hyppiä lumilaudan kanssa parkkipaikalle, koska alastulossa ei ollut tarpeeksi hankea. 

Sallan Ruuhitunturin kupeesta. Aiemmin kaikki puut ovat olleet täällä tykkylumen peittämiä.

Toki, kyse on nyt muutaman vuoden otannasta tällä yhdellä pienellä alueella, eikä siitä pidä liian tieteellisiä johtopäätöksiä tehdä, mutta haluan silti yleistää: Meidän talvemme ovat muuttuneet.

Ne ovat muuttuneet ja muuttumassa lämpimämmiksi ja vähälumisemmiksi ja siihen on yksi ainoa syy: Ilmastonmuutos.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa kovaa. Se vaikuttaa jo nyt Riisitunturin tykkyihin ja Sallan katolta hyppelyihin, mutta se tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa vielä enemmän. Viime vuonna julkaistusta Euroopan ympäristökeskuksen tutkimuksesta selviää, että pohjoisten alueiden – joihin Suomi kuuluu – keskilämpötila tulee nousemaan enemmän kuin maapallon yleensä. Täällä lämpötilan vaihtelut tulevat olemaan suurempia ja epävakaampia kuin muualla ja sään ääri-ilmmiöt yleisempiä. Sadanta on jo nyt lisääntynyt pohjoisessa, mutta se tulee yhä useammin alas vetenä kuin lumena. Mitä talvea se sellainen on?

Päällimmäinen ajatukseni koko viikon pohjoisessa oli surullinen. Että tähänkö tämä homma on menossa? Pian Lappiinkaan ei voi enää mennä varman lumen ja pakkasen perässä. Koita siinä sitten parannella niitä huonoja erähiihtotaitoja, kun pitää jollain rullasuksilla lähteä. Jotain pitäisi tehdä.

Helsingin Pietarinkatu 17. helmikuuta 2017

Ymmärrän rajallisuuteni siinä, kuinka paljon pystyn yhdeltä etelähelsinkiläiseltä sohvalta auttamaan, mutta jos nyt edes jotain! Aloitin tekemällä pienen lahjoituksen Protect Our Winters Finlandille. POW on kansainvälinen järjestö, jonka Suomen osasto perustettiin pari vuotta sitten. Se toimii ilmastonmuutosta vastaan järjestämällä tapahtumia ja jakamalla tietoa, jonka avulla jokainen meistä voi yrittää auttaa pohjoisen talvia. Järjestön taustalla häärii liuta talvilajien ammattilaisia ja harrastajia, jotka minun laillani haluavat toimia ilmastonmuutosta hillitäkseen. 

POW tekee tänä talvena yhteistyötä sponsorini VAI-KØn kanssa. VAI-KØ lähetti minulle viime viikolla kampanjan pipon, joiden myynnistä menee jokaisesta viisi euroa POW:n toimintaan. Koska sain pipon ilmaiseksi, lahjoitin sen hinnan suoraan POW:lle. Seuraavaksi otan yhteyttä järjestöön ja kysyn onko jotain, mitä voisin heille tehdä. Pienistä jutuista tää alkaa, yksittäisten ihmisten teoista.

Pitäisikö sun olla seuraava?

TEEMU x VAI-KØ x POW



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti