Niksipirkka: Sairasta retkeilyvarusteissa!

Hyvää tuoretta vuotta ja terveisiä hiljaisuuden syövereistä! 

Blogin joulutauko venähti hieman suunniteltua pidemmäksi aloitettuani uuden vuosikymmenen aikuisikäni pahimmalla sairastelulla. Mitä ilmeisimmin influenssa kaatoi minut sänkyyn juuri ennen uuttavuotta ja kuusi päivää noin 40 asteen kuumeessa oli melkoinen trippi. En pystynyt juuri syömään, en oikein nukkumaankaan, kärsin aivan kohtuuttomista vapinakohtauksista ja vastapainoksi hikoilin kuin Dohan maratoonarit, enkä hievahtanut sohvalta kuin korkeintaan vessaan. Viimeinen kuumepäivä oli viisi päivää sitten ja toipuminen jatkuu. Tuntuu esimerkiksi, etten meinaa saada viime viikon nestehukkaa millään kiinni. Ärsyttävin jälkioire on makaamisen jäljiltä jumiutunut yläselkä, joka aiheuttaa päänsärkyjä edelleen. Treenikieltoa on pari viikkoa, kävelyllä olen sentään saanut jo käydä. Viikon päästä odottelee lähtö Alpeille, siihen mennessä pitäisi onneksi olla jo kuosissa.

Tuossa sohvalla koomaillessani viime viikolla mietin, että mitenköhän ihmiset, joilla ei ole kaapit ja hyllyt täynnä outdoor-kamaa, selviävät sairastamisesta? Minä nimittäin en olisi selvinnyt! Niinpä ajattelin kirjoitella tällaisen ilmiselvän Niksipirkan muutamien ulkoiluvarusteiden hyödyntämisestä sairasvuoteella:

Lähdetään liikkeelle merinokerrastoista. En viime viikolla muuhun pukeutunut. Merino lämmittää kylmässä ja viilentää kuumassa. Se pitää olon mukavana vaikka läpimäräksi hikoiltuna. Vaihtelin vähän väliä ohuemman ja paksumman kerrastopaidan välillä, pidin pipoa päässä ja jaloissa oli koko viikon Acliman Woolnetit. En voi sanoa, että olo olisi ollut mukava, mutta ainakin se olisi ollut epämukavampi puuvillavaatteissa. Korkeavartiset laskusukat ja Patagonian nano-huppari täydensivät kokonaisuuden. 

Linnoitus, josta löytyy kaikki tärkeä

Kylmyyttä vastaan taistellessani apunani oli myös kevytuntuvatakki sekä makuupussin liner-lakana, Sea-To-Summitin Thermolite Extreme Reactor. Olin peiton alla sen sisällä. Sängyn vieressä oli varalla myös kolmen vuodenajan makuupussi, mutta siihen en lopulta joutunut turvautumaan.

Aivan kuten kylmällä säällä makuupussissa, myös kotona peiton alla täristessä lisälämpöä tuotti kuumalla vedellä täytetty Nalgene-pullo, jota halailin pahimpina hetkinä. Ehkä jopa Nalgenea arvokkaammaksi osoittautui kuitenkin Hydro Flaskin termari, joka pitää juoman halutessaan myös kylmänä. Kun veti aamulla jääkylmää vettä termarin täyteen, pysyi se jäähtyneenä koko päivän ja näin hikoilukohtausten iskiessä ei tarvinnut joka kerta käydä hakemassa uutta kylmää vettä keittiöstä. Matka sinne tuntui nimittäin siltä Dohan maratonilta. 

Eat no sht

Lopuksi otin avuksi vielä retkieväät. Elektrolyyttitasapaino oli koko viikon varsin vinksallaan ja siihen auttoi urheilujuomajauheet.  Isompi ongelma oli kuitenkin se, etten saanut syötyä kunnolla oikein missään vaiheessa. Jotain oli kuitenkin pakko koneistoon saada ja pelastukseksi koitui kotva sitten testiin saamani Nosht-tuotteet. Helsinkiläinen Nosht valmistaa vatsaystävällisiä, lisäaineettomia energiatuotteita, kuten geelejä ja pureskeltavia. Sain taannoin paketillisen tuotteita testattavaksi lähinnä talvi- ja vuoriolosuhteissa, mutten ole vielä ehtinyt sinne asti. Kun keho ei oikein suostunut ottamaan mitään ruokaa vastaan, päätin kokeilla Noshtin Energy chewseja, jotta edes jotain energiaa saisi. Hyvin toimi! Ja maistui. Lisäpisteitä vielä vatsaystävällisyydestä tilanteessa, jossa vatsa ei todellakaan halunnut olla ystävä. 

Nyt on tauti retkeilyvarusteiden avulla nujerrettu, mutta lepoa pitää vielä hetken ottaa. Influenssan jälkimainingeissa on iso riski napata mm. keuhkokuume ja sydänlihastulehdus, joten ei auta kuin ottaa iisisti vaikka kuinka tekisi mieli jo liikkumaan. Onneksi (?) ulkona on surkea, lämmin ja lumeton talvi, joten esimerkiksi jääkiipeilykausi on täällä etelässä vielä alkamatta. Ei harmita ihan niin paljoa olla tekemättä mitään, kun monia asioita ei voisi tehdä vaikka terve olisikin. Ensi viikon lopulla nenä kohti itävaltaa, siellä pääsee sitten touhuamaan. 

SOOOOOOOOOON

Ruotsista Nepaliin ja Venäjältä Grönlantiin, 2019 yhteenveto ja vuoden parhaat levyt!

Makoilen mökilläni Sallassa. Radio Suomi raikaa ja ulkona on pilkkopimeää, vaikka kello on melkein yhdeksän. Pääsin viimein avaamaan talvi- ja laskukauden alkuviikosta ja nyt alla on jo muutama skinnaus- ja hissipyydapäivä sekä Sallassa että Pyhällä. Ai että olinkin kaivannut tätä! Talvi saapui tänä vuonna pohjoiseen poikkeuksellisen aikaisin ja siitä lähtien olen kotona kuolannut hangille ja (uuden) laudan päälle pääsyä. Lähden iltapäiväksi taas hiihtelemään ylämäkeä, mutta sitä ennen ajattelin perinteiseen tapaan kirjailla taas ylös yhteenvedon kuluneesta vuodesta ja tietenkin listata vuoden levyt!

Auringonnousu Kaukasuksella elokuussa

2019 oli oikeastaan kaikilla mittareilla hyvä vuosi. Niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Jos nyt jätetään ne ilmiselvät, että pysyin taas terveenä ja raittiina ja lapsikin onnistui ainoastaan katkaisemaan kätensä sähköpotkulaudalla, pois, niin parhauksiin voi ensinnäkin lukea sen, että pystyin elättämään itseni läpi vuoden vaellustouhuilla. Firman liikevaihtokin on kasvamaan päin jo neljättä vuotta peräkkäin, eli hommia riittää. Niistä kiireisimpänä piti tänäkin vuonna Partioaitan reissut Ruotsiin ja hyvänä kakkosena tuli Aventuran matkanjohtajan tehtävät Elbrusilla, Grönlannissa ja Nepalissa. Pitkiä vaelluksia vedin yhteensä yhdeksän, matkapäiviä kertyi hieman yli 160.

Työni suola on asiakkaat. Tänäkin vuonna mukana matkasi älyttömän hienoja ihmisiä ja matkaan tarttui myös liuta uusia ystäviä. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös vanhoja sellaisia, kun serkkuni Jussi sekoili mukana Kebnekaisella ja Elbrusille pääsin kiipeämään hyvän ystäväni Vilman kanssa. On etuoikeus saada olla mukana todistamassa (ja ehkä myös vähän auttamassa), kun ihmiset ylittävät itseään ja toteuttavat unelmiaan. Valtava kiitos kaikille mukana olleille, teidän ansiostanne saan tätä työtä tehdä!

Thorong-La -sola ja Aventuran ryhmä Nepalissa lokakuussa

Kebnekaisen Östra leden Ruotsissa heinäkuussa. 

Allekirjoittaneelle 13. kerta näissä maisemissa, Jaskalle ja Totelle ensimmäinen.

Muutamia ”ensimmäisiä” osui näille reissuille: Oulangassa jouduin ensimmäistä kertaa evakuoimaan asiakkaan kesken vaelluksen sairastumisen takia ja Kebnekaisella jouduin ensimmäistä kertaa kääntämään koko ryhmän alas ennen huippua huonon kelin takia. 2019 kesällä sain myös uuden kollegan, kun aiemmin vaelluksia kanssani vetänyt Marko päätti ansaitusti nauttia kesästään lomaillen ja mukaani Ruotsiin apuoppaaksi lähti ensimmäistä kertaa Petri. Parempaa korvaajaa en olisi voinut saada ja odotan innolla, että pääsemme jatkamaan yhdessä hommia uudella vuosikymmenellä.

SE O PETRIIIIIIIIIIIIII

Yksi pitkäaikainen oma unelmani toteutui syksyllä, kun pääsin viimein opastamaan Nepaliin. Viime hetken hälytyksellä kalenteriin tullut Annapurna Cirquitin vaellus oli monella tapaa dream come true ja jää ikimuistoisena mieleen. Ikävä kyllä ei pelkästään hyvällä, vanha ystäväni Jukka teki itsemurhan ollessani reissussa ja tieto tavoitti minut vaelluksen alkupäivinä. En voi väittää, etteikö suru-uutinen olisi vaikuttanut matkaani.

Oulangan, Ruotsin kesän, Grönlannin, Venäjän ja Nepalin lisäksi keväällä skinnailtiin Pyhällä ja syksyllä käytiin Venlojen vaelluksen kanssa vielä kerran Kebnekaisella. Olin juhannuksen ja marraskuun välillä kotona ainoastaan kymmenkunta yötä. Silti – tai ehkä siksi? – työvuosi oli siis kaikinpuolin erinomainen ja pitää olla tyytyväinen, että olen saanut palapelini rakennettua niin, että tällä hommalla elää. En minä Ferrarilla ajele, mutta uudella Toyotalla sentään, ja se riittää minulle oikein hyvin.

Kebnekaisen laakso on aika eeppinen ruska-aikaan!

Kuva Venlojen vaelluksen reissulta syyskuussa

Henkilökohtaisella puolella asetin ennakkoon itselleni tälle vuodelle muutaman konkreettisen tavoitteen: Tuolpagornin kraaterin laskun Ruotsissa ja että uskaltaisin alkaa liidaamaan jäällä. Molemmat toteutuivat ja koen kehittyneeni jääkiipeilyssä sekä offarilaskussa taas vähän lisää. Viikot Itävallassa ja Norjassa toki auttoivat myös. Lisäksi uskaltauduin mukaan Karhunkierroksen 34:n kilometrin NUTS-juoksuun, jonka toukokuussa kellotin reiluun kuuteen tuntiin. Ai että olin itsestäni ylpeä! Ja olen. Seuraavaksi ehkä maratoni?

Pitkään himoitsemani Tuolpagornin kraaterin laskin viimein huhtikuussa.

Liidihommia treenaamassa Helsingin Pirunkalliolla maaliskuussa

Nepaliin minun ei alun perin pitänyt tänä vuonna lähteä ollenkaan, mutta sattuman kautta päädyin kuitenkin yrittämään Cholatsen nousua uudelleen ja siitä tuli lopulta vuoden päätavoitteeni, joka onnistui yli kaikkien odotusten! Niinpä kehtaan sanoa kehittyneeni myös high altitude -kiipeilijänä tänä vuonna, etenkin kun alla oli myös erinomaisesti mennyt Elbrus. Löysin ja venytin omia rajojani taas vähän lisää. 

Cholatse, Nepal, 1.11.2019. 6440m.

Olen fyysisesti elämäni parhaassa kunnossa. Cholatsen huiputus oli ehkä jollain tasolla sen mittari, mutta kyllä sen ihan arjessakin huomaa. Syynä ja syypäänä on hyvän duunipohjan ja treenin lisäksi fyssarini Matti Hänninen, jonka kanssa olen tehnyt hommia nyt puolisentoista vuotta. Matin ansiosta kehoni toimii paremmin kuin koskaan, mikä sitten taas mahdollistaa tehokkaamman harjoittelun ja sitä kautta tulokset. Seuraava mittari onkin sitten keväällä viisiviikkoinen Meran ja Baruntsen huiputusyritys Nepalissa. 

Baruntse vaatii kunnon lisäksi myös psyykeeltä paljon. Pääkoppa on sekin ollut ihan hyvässä kuosissa kuluneen vuoden, mutta kyllähän henkisen puolen ja itsensä kanssa on aina parannettavaa. Elän usein melko omassa maailmassani ja jonkinlaisessa välinpitämättömyyden kuplassa, jonka sisällä teen töitä joskus ehkä liikaakin. Siitä kärsii joskus lähipiiri ja se aina vähän harmittaa. 

Elbrusin huipulla elokuussa, melko tasan viisi vuotta ensimmäisen kertani jälkeen.

Uskon vakaasti siihen, että kun tekee sitä, mitä rakastaa, ja järjestelmällisesti pyrkii kohti tavoitteitaan, on ne sitten isoja tai pieniä, hyvät asiat tulevat luokse väkisinkin. Että kun enemmän painelee kaasua kuin jarrua, niin juttuja tapahtuu. Pitää vain muistaa myös nauttia matkasta. Niin koen tehneeni tänä vuonna ja ehkä siksi 2019 onkin ollut minulle erinomainen. Ja siksi laitan vakionopeudensäätimen päälle ensi vuodeksikin. 

Ennen ensi vuodesta puhumista pitää kuitenkin kirjoittaa ylös se tärkein, eli vuoden levyt! Tuntuu, että myös musarintamalla tämä vuosi on ollut poikkeuksellisen hyvä. 2019 julkaistiin aivan järjetön määrä uutta hyvää musiikkia ja parhaiden listaaminen oli paljon haastavampaa kuin yleensä. Siksi en pystynyt pitäytymään ainoastaan kymmenessä levyssä, kuten aiempina vuosina. Mutta koska olen aikuinen (täytinhän tänä vuonna 40), saan listata niin monta kuin haluan! Tässä siis parhaat musiikkijulkaisut vuosimallia 2019, ilman perusteluja eikä missään erityisessä järjestyksessä:

Candlemass - The Door to Doom

Beast In Black - From Hell With Love

Tryer - Ei kuole koskaan

Pyhimys & Saimaa - Olisinpa täällä

VLTIMAS - Something Wicked Marches In

Nile - Vile Nilotic Rites

Borknagar - True North

Robert Pehrsson’s Humbucker - Out of the Dark

Bombus - Vulture Culture

Mayhem - Daemon

Millencolin - SOS

Cattle Decapitation - Death Atlas

Lapinpolthajat - Lauluja Suomesta

Devourment - Obscene Majesty

NUTS Karhunkierroksen maalissa kaikkeni antaneena toukokuussa

Kiitos Nosturi 1999-2019!

Palasin viikonloppuna kahden keikan verran eläkkeeltä musahommiin ja loppuunmyytyyn Helsingin Nosturiin, missä Dimebag Beyond Forever -porukalla vedettiin keikat viimeistä kertaa. Nyt se on kaputt ja koko talokin kohta purettu. Oli aika haikea fiilis.

Keikan tuotto, noin 10 000 euroa, lahjoitetaan Helsingin elävän musiikin yhdistys Elmu ry:lle. Rahalla on tarkoitus kunnostaa ja parantaa Elmun Roihupeltoon nousevia uusia treenikämppiä, joista sitten joskus tulevaisuudessa nuoret muusikonalut voivat ponnistaa uusille loppuunmyydyille lavoille. Kiitos kaikille lipun ostaneille!

Nyt on musahommat tehty ja edessä on paluu uusille vanhoille urille. Minä lähden Lappiin ja avaan viimein talvikauden. 

Vielä kerran, pojat!

Tuntuu, että Nepalista paluuni jälkeen ei ole muuta kuin satanut. Aika pimeä ja märkä oli marraskuu tänä vuonna, joten ei ihme, että jengillä tuntui olevan kuupat vähän jumissa tässä kaamoksen alla. Itseäni lähinnä on väsyttänyt koko ajan. Viime viikonloppuna, samalla, kun käännyttiin joulukuun puolelle, saatiin kuitenkin viimein pieni maistiainen talvea tänne eteläänkin. Kävin sukuloimassa mökillä ja viemässä kynttilän isovanhempieni haudalle talvisodan 80-vuotis alkamispäivän kunniaksi kauniissa talvisäässä. Kyllä se sieltä taas tulee! Kunnolla availen kauden viimein ensi viikolla, kun suuntaan pohjoiseen lasku- ja kiipeilyhommat mielessä.

Talvisodan alkamisesta tuli lauantaina kuluneeksi 80 vuotta

Sitä ennen on kuitenkin aika palailla hetkeksi eläkkeeltä täällä kotona. Tällä viikolla tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun järjestin viimeisen keikkani Helsingin Nosturissa, ja sen kunniaksi palaan taas pariksi päiväksi musahommiin järjestämään kaksi keikkaa lisää samaisessa talossa! 

Lopettaessani hommat viisi vuotta sitten lupasin, että jos Dimebag Beyond Forever -yhtyeemme joskus vielä päättää jotain tehdä, niin olen kyllä mukana. Ja niinhän siinä kävi, että palaamme vielä kahdeksi illaksi. Perjantaina soitellaan pienempi keikka Helsingin Nosturin alakerrassa ja lauantaina laitetaan hokkarit naulaan loppuunmyydyn tuhatpäisen yleisön edessä saman talon pääsalissa. Sitten uskaltaisin väittää, että homma on siinä. 

DBF:lla on erityinen paikka sydämessäni. Sen kanssa tein aikanani ensimmäiset loppuunmyydyt keikkani Suomen isoimmilla venueilla. Kierrettiin jätkien kanssa 2006-2014, soiteltiin tuhansille ihmisille Panteraa ja samalla kerättiin rahaa hyvään tarkoitukseen. Vähintään yhtä tärkeää kuin se soittaminen oli kiertueiden oheistoiminta ja bändistä tuli meille kaikille vähän kuin toinen perhe, jonka kanssa joulukuun alut aina vietettiin. Näin viiden vuoden tauon jälkeen onkin ollut ihan älyttömän siistiä saada porukka taas kasaan ja ensi viikonloppu, samalla kun vedetään raudankovat keikat Nosturilla, tulee olemaan iloinen reunion parinkymmenen karvanaaman kesken. Voinee pitää jonkinsortin ihmeenä, että kahdenkymmenen keski-ikäisen ukkelin porukasta ainoastaan kolme ei päässyt mukaan, yleensä kun tuntuu olevan haaste saada edes kolme perheellistä kaveria samaan paikkaan kahville. Ehkä se kertoo jotain siitä, miten paljon projekti on meille kaikille merkannut. 

Joulukuussa 2009 meiltä paloi kiertuebussi Tampereen moottoritielle. Uutisten myötä keikat myytiin loppuun hetkessä. Muistan Aamulehden otsikon hyvin: "Kuului vain pamaus, kuvailee hevimanageri".

Sivuhuomautuksena todettakoon, että paras koulu vaellus-, tai miksi tahansa oppaaksi, on ollut DBF:n kiertuemanagerointi. Kun vuosikausia pyöri äijien kanssa keikkabussilla pitkin Suomea, on vaikea keksiä enää mitään, mikä pääsisi yllättämään. Aika hyvin on kaikenlainen crisis management hallussa. Tarviskohan SDP apua? 

Syyt DBF:n ja allekirjoittaneen hetkelliselle paluulle ovat aika yksinkertaiset, jos niitä nyt oikeastaan tarvitsee kenellekään edes selittellä: Rundi ja bändi perustettiin 15 vuotta sitten kunnioittamaan Panteran kitaristi Dimebag Darrellia, joka murhattiin lavalle kesken keikan joulukuussa 2004. Viimeisen keikkamme teimme murhan 10-vuotispäivänä, mutta eikö 15-vuotispäivä ole ihan yhtä hyvä? Dimebagin veli, Panteran rumpali Vinnie Paul kuoli viime vuonna ja jo silloin alkoi porukassa olla pientä poreilua, että pitäisikö jotain tehdä Vinnien kunniaksi. Mies kuitenkin mm. lähetti meille käsin (jurrissa) kirjoittamansa kirjeenkin vuonna 2009. Homma jäi kuitenkin vielä ajattelun tasolle, mutta kun uutinen ja vahvistus Helsingin Nosturin purkamisesta tuli, niin päätettiin että nyt on aika, jos vielä kerran jotain halutaan. Koska Nosturi oli meille aina tärkeä, siellä oli vuosittain rundin päätöskeikka.

Kirje Panteran rumpalilta, Dimebagin veljeltä Vinnie Paulilta:

Finland! 

Thank you for the tribute and love for my brother, it means so much to me. 

Stay "Stronger than all", Thank You!

- Vinnie Paul

Dimebag lives forever

Sitä se oli myös minulle. Minulla oli toimisto talossa useamman vuoden ajan ja avaimet oviin. Olen katsellut ja järjestänyt Nosturissa varmaan satakunta keikkaa, touhunnut kaikenlaista ja se oli aina yksi suosikkivenueistani Suomessa. Onkin todella haikea fiilis katsella, kun talo menee moukarin alle ja yksi parhaista keikkapaikoista lähtee alta, mutta samalla on mahtavaa, että pääsin järjestämään taloon jotain vielä kerran! Ja vielä mahtavampaa on, että se jotain on Dimebag Beyond Forever. 

Loppuviikko tulee olemaan siispä melkoinen nostalgiatrippi ja isojen miesten halailurinki samalla, kun Dominationin breakdown murjoo kohta lopullisesti kaatuvia Nosturin seiniä vielä kerran. Mä vedän shortsit jalkaan ja juoksentelen Nosturin portaita pari päivää varmaan noin 20 000 askelen tahdilla. On muuten varmaan vähän kevyempää touhua nykykunnossa verrattuna aiempiin vuosiin. Ei mennyt Cholatse hukkaan!

PS. Vierailuni keikan tiimoilta Radio Rockin Elämäni soundtrack -ohjelmassa löytyy täältä. 

Kesän keikat pilas mun Tuskan

Ja minä kun olin ajatellut, että pääsisin ensi kesänä viiden vuoden tauon jälkeen Tuska-festivaaleille. Olin ajoittanut työkuviot kerrankin niin, että lähtisin Ruotsiin viikkoa edelliskesiä myöhemmin ja näin voisin nauttia pitkästä aikaa Suvilahden pörinästä joku pillimehu kädessä Helsingin helteessä. Mutta sitten työt tapahtui. Kesän 365 Klubin keikkojen oheen tuli muutama firmakeikka juurikin Ruotsiin ja juurikin Tuskan päälle, joten sen Mercyful Faten on nyt sitten paras olla soittamatta siellä!

Muutenkin on hassua, että haaveilen kesäjutuista ja lomailusta samalla, kun tiedän vallan hyvin, että juhannuksesta lokakuulle olen tyystin kiinni töissä. Tai ehkä haaveilen juuri siksi? Mietin, että olisipa siisti viettää kesää niin, että voisi ihan ex-tempore vain heittäytyä yöttömien öiden vietäväksi, käydä mökeillä ja festareilla ja purjehtimassa ja hortoilla tyhjiä kaupungin katuja ja ja ja. Oikeastihan en varmaan edes mitään noita tekisi, koska olen tylsä keski-ikäinen ja mukavuudenhaluinen tylsimys, mutta mielikuva noista on kiva. Ja houkutteleva ehkä juuri siksi, että tiedän, että todellisuudessa kesät ovat minulle työsesonkia.

Kesämeno in my dreams

Onneksi tykkään työstäni, koska ensi vuodelle niitä taas riittää! Sain viime viikolla lyötyä lukkoon vuoden 2020 hommat, ainakin pääpiirteittäin. Voi olla, että muutama keikka tulee vielä loppuvuodelle, mutta kevät ja kesä ovat kuitenkin nyt kasassa! Että jos vaikka joululahjaa mitetiskelet, niin tuossa olisi mistä valita. Muutama uutuuskin saatiin mukaan, vapaalaskuviikko Käsivarren erämaahan ja Kebnekaisen Östra leden, mutta muuten näyttää varsin tutulta kalenteri grönlanteineen ja sarekeineen. Ensi vuoden jälkeen olen käynyt Kebnekaisella 18 kertaa, alkaakohan olla jo jonkin sortin Suomen ennätys?  

Alkaa olla tuttua touhua

Tuskan festaripettymystä lievittämään joku voisi nyt buukata heinäkuun lopulle Bad Religionin Suomeen, kun kerran Euroopassa tuolloin ovat. Anyone? Ja toukokuun lopulle on turha mitään keikkoja kysellä, koska silloin menen Saksaan katsomaan NOFXia, Pennywisea ja Face to Facea ja kuvittelemaan, etten oikeasti ole se keski-ikäinen tylsimys. Pitäisköhän värjää tukka esim oranssiksi?

Kaikki ensi vuoden vaellukset ovat nyt myynnissä, tervetuloa mukaan! 

29.2.-1.3. Talviretki Helvetinjärvelle

14.-15.3. Talviretki Nuuksioon

18.-22.3. Rinteestä offareille -viikko Pyhällä

24.-29.3. Vapaalaskuviikko Käsivarren erämaassa

10.4.-1.5. Mera Peak, Nepal (sold out)

24.-28.6. Kebnekaise (privakeikka)

29.6.-3.7. Kebnekaise, Västra leden

6.-10.7. Kebnekaise, Östra leden

13.-18.7. Sarekin vaellus

17.-26.8. Melonta- ja vaellusmatka Grönlantiin I

24.8.-2.9. Melonta- ja vaellusmatka Grönlantiin II

7.-11.9. Venlat Goes Kebnekaise

12.-15.9. Kebnekaise (privakeikka)

www.partioaitta.fi

www.aventura.fi

Harmaa arki ei oo niin harmaa

Tässä alkaa taas elämä voittaa. Pari viikkoa se tolkuton kooma ja väsymys kesti, mutta pikkuhiljaa olen alkanut päästä taas rutiineihin kiinni. Aloitin juoksulenkit viime viikolla ja huomasin, miten paljon olenkaan niitä kaivannut! Tässä on nyt useampi kuukausi mennyt töiden takia niin, että juoksuhommat ovat jääneet varsin vähälle, joten kävin varovasti viiden ja kahdeksan kilsan lenkit nakuttamassa ja ai hitto että tuntui hyvältä! Ja kyllä muuten juoksu kulki, kun on melkein pari kuukautta norkoillut yli 4000 metrin korkeudessa.

Viikonlopun vietin mökillä Sipoossa, missä sielläkään en ole kesäkuun jälkeen ehtinyt käymään. Myös pieruverkkariaika on ollut kesän ja syksyn varsin kortilla töiden takia, joten mökillä oleminen ilman mitään varsinaista tekemistä tuntui sekin aika hyvältä. Kuten todettu, alkaa elämä voittamaan. 

Teini lähti innoissaan mökille

Ylipäänsä on aika mukava saada taas  kaupunkirutiinit pyörimään. Juoksu, treeni, lapsen koulu, ystävät ja kaikki normaali tekeminen on tietyllä tavalla luksusta, kun on ollut viisi kuukautta tien päällä koko ajan. Rauhallinen aamuespresso sohvalla ja uusien levyjen kuuntelu ovat sellaisia, mistä haaveilin monta kertaa teltan pohjalla Nepalissa ja Grönlannissa. Nyt olen aamuisin hionut Vuoden levyt 2019 -listaani samalla, kun NHL pyörii taustalla. Pari viikkoa sitten kotiin palatessa hieman jopa jännitti arjen asettuminen, mutta nyt, kun sen pahimman väsymyksen on saanut taitettua, tämä on aika jees. 

Hyvin maistuvien juoksuhommien lisäksi kävin viime viikolla pitkästä aikaa fyssarilla, jonka kanssa katsoimme uuden treenisuunnan tulevalle talvelle ja keväälle. Puolitoista vuotta sitten aloittamani harjoittelu on tuottanut hyvää tulosta jalkojen osalta ja ongelmat nilkkojen ja polvien kanssa alkavat olla korjatut. Se näkyi etenkin kesällä töissä, missä olin paljon edellisvuosia vahvempi, ja se tietenkin heijastui myös Cholatselle. Nyt treeniä aletaan ohjaamaan enemmän liikkuvuuden parantamiseen ja coren vahvistamiseen, jotta saadaan keski-ikäinen äijä pysymään työ- ja vuoriondiksessa tulevinakin vuosina. Uusi ohjelma keskittyy siis enemmän yläkropan tekemiseen ja testasin sen kunnolla ensimmäistä kertaa eilen. Olen melko varma, että fyssarini on oikeasti vain sairas sadisti, joka nauttii siitä, että nelikymppinen semiläski tekee melkein kuolemaa kotona. No, ehkä tuo tuosta hiljalleen lähtee kulkemaan ja toivottavasti tuloksia voidaan sitten kattella keväällä Baruntsella.

Eka lihaskuntotreeni kotona puoleen vuoteen. Moro.

Ravasin viime viikon ahkerasti myös Partioaitan ja Matkatoimisto Aventuran väliä suunnittelemassa ensi vuotta. Hitto, sehän on jo viides kesä edessä, kun Partioaitan kanssa reissuja tehdään! Niin se aika jne. Suunnitelmat vuoden 2020 vaelluksista ovat varsin valmiina ja niitä julkistellaan myyntiin tässä tulevina viikkoina. Pitää olla kyllä älyttömän tyytyväinen, että on saanut niin hyvät yhteistyökumppanit mukaan ja että töitä piisaa. Facebookin muistot-toiminto muuten muistutti tänään, että tasan viisi vuotta sitten keksin päähänpistona hakea opaskouluun Eerikkilään.

Treeni, työ ja rutiinit ovat kivoja, mutta kaikista eniten tässä silti odotellaan jo talvea. Kävin eilen vahingossa ostamassa uuden splitin ja viime viikolla huolsin ja laitoin valmiiksi jääkiipeilyvarusteet. Nyt lasken tässä aamuespressojeni lomassa päiviä, että pääsen kamoja taas käyttämään. Niitä on 22. 

Kohta vanha taipuu taas!

Väsyttää!

Kuvan piirsi Matti Westerlund

Väsyttää, tuntuu, ettei tämä jetlägi ala taittumaan millään. Nukun kyllä ihan ok yöunia, sellaista minulle normaalia kuutta tuntia, mutta jos menee yhdeksältä nukkumaan, niin kello on kolme, kun silmät aukeavat. Mikä sitten johtaa siihen, että illalla seitsemän aikaan alan pilkkimään sohvalla. 

Aikaero Nepaliin on kolme tuntia ja 45 minuuttia (I know, tosi outo), eli kolmelta kun nousee, se on Himalajan aikaa seitsemän. Oikeastaan koko menneen reissun rytmini oli pitkälti sellainen, että menin nukkumaan kahdeksan-yhdeksän aikaan illalla ja heräsin neljän kieppeillä. Eli puoliltaöin Suomessa. Ehkä siksi tämä on nyt niin vaikea kääntää. Onneksi ostin viime viikolla uuden television ja monen vuoden haaveilun jälkeen hankin Viaplayn kanavat, mikä tarkoittaa sitä, että herätessäni aamuyön tunteina voin viimein katsoa NHL:ää livenä! Ostin myös vahingossa uuden auton.

Uusi työjuhta Lapin matkoja varten

Muutenkin on kyllä ollut tosi väsynyt ja uupunut olo. Se ei johdu pelkästään fyysisesti rankasta Cholatsesta, vaan luulisin, että tässä painaa kehoa koko kulunut työsesonki, joka alkoi jo juhannuksesta. Olen sen jälkeen – ennen viime viikkoa siis – nukkunut ainoastaan kymmenkunta yötä kotona. Vietin viisi viikkoa Ruotsissa, seitsemän viikkoa Nepalissa ja välissä tein Elbrusin ja Grönlannin vaellukset, joten ei lienee ihme, että äijä on vähän poikki. Kun kropalla on viimein lupa väsähtää, se niin tekee. 

Ajattelin palailla treenirutiineihin hiljalleen tällä viikolla. Oikeastaan on aika mukavaa, että seuraavat kuukaudet ovat varsin rauhallisia, niin oikeasti saa niistä rutiineista taas myös kiinni. Mieli tekee juoksemaan ja kohta alkaa jääkiipeily- ja laskukaudetkin. Ajattelin ottaa varaslähdön parin viikon päästä Lapissa, missä kuvien perusteella on jo ihan mieletön talvi! Kävin eilen fyssarilla, joka päivitti treeniohjelmaani seuraaville kuukausille myös kotona ja vaikka vielä tuntuukin väsyneeltä, eikä huvittaisi edes aloittaa, odotan kyllä jo, että pääsen harjoittelun makuun. Nyt tähdätään ensi huhti-toukokuun Baruntsen reissuun ja kunhan tästä saan jalat liikkeelle, niin viitenä päivänä viikossa pitäisi treenata.

Talvi kävi Helsingissäkin viime viikolla!

Muilta osin seuraavat kuukaudet menevät silti hengähtämisen piikkiin. Varasin tammikuulle parin viikon skinnailut Itävaltaan, helmi-maaliskuussa jatkan FINLAV-lumivyöryteknikon koulutustani Ylläksellä ja Abiskossa, hiihtoloman vietän lapsen kanssa Lapissa, mutta työhommiin palailen vasta maaliskuun lopulla Pyhällä ja Kilpisjärvellä. Siitä sitten tosiaan viideksi viikoksi Nepaliin huhtikuussa ja kesä 2020 näyttää jo mukavan kiireiseltä taas Ruotsissa ja Grönlannissa. Että ehkä tällainen väsymys ja loma on tässä kohtaa ihan sallittua ja jopa suositeltavaa. Sen verran tässä kuitenkin saa jo touhuta, että järjestän parin viikon päästä – viiden vuoden tauon jälkeen – pari keikkaa Helsingin Nosturiin! Dimebag Beyond Forever -projekti esiintyy viimeistä kertaa vuodenvaihteen jälkeen purettavassa keikkatalossa, jonka uumenissa entinen toimistonikin sijaitsi. Pyynnöstä palasin siis promoottorin eläkepäiviltä kahdeksi illaksi vanhoihin hommiin järkkäämään muutaman rokkishown. On kyllä ollut nasta puuhastella näitäkin hommia pitkästä aikaa. Ei tehdä tästä kuitenkaan tapaa.

Kymmenen vuotta sitten Dimebag Beyond Forever -kiertueen keikkabussissa 

oli vähän actionia. Jos vähän iisimmin tällä kertaa...

Samalla, kun silmät on jo tulevissa jutuissa, niin pieni pala Cholatsea vieraili eilen Helsingissä. Pasang Sherpa, jonka kanssa kiipesimme pari viikkoa sitten, pölähti yhtäkkiä kaupunkiin ja laittoi viestin, että hei, I have your summit certificate with me! Yllättävä ja mukava kohtaaminen. Hänen mielestään Suomessa oli kylmä ja ihmeellisen vähän liikennettä. Siistein juttu oli, että liikennevaloissa on sellainen nappi, jota voi painaa ja sitten valot vaihtuvat jalankulkijalle vihreäksi!

Dai!

Kello on 4:50 ja kirjoittelin tämän tekstin Winnipeg-Colorado -ottelun toisella erätauolla. Peli jatkuu, gotta go!