Minulla oli lauantaina työkeikka Helvetinjärvellä. Asiakkaana oli Porin Nuorkauppakamarin porukkaa yhdentoista retkeilijän verran ja reissun pääoppaana toimi Partioaitalla työskentelevä Markus, joka oli Nuorkauppakamarille matkan helvettiin jo joskus kymmenisen vuotta sitten luvannut. Syystä ja toisesta se kuitenkin saatiin toteutumaan vasta nyt ja Markus pyysi minut mukaan kertomaan omaa tarinaani ja vetämään muutamia erätaitorasteja päivän edetessä.
Olen käynyt Helvetinjärven kansallispuistossa joskus yli kymmenen vuotta sitten viimeksi eikä muistikuvat olleet kovin mittavat. Ensimmäinen mitä helvettiä -hetki tuli, kun käänsin auton Ruovedentieltä kohti Helvetinkurun parkkipaikkaa ja muutaman kilometrin ajettuani yhtäkkiä tienpielessä oli kyltti ”VAROKAA STRUTSEJA”. Kyllä, strutseja. Hieman epäuskossa jatkoin matkaa ja kohta tien pielessä aitauksessa seisoi kymmenen valtavan kokoista strutsia. Näky oli kaikin puolin epäluonteva, vaikka vakuuttavia lintuja olivatkin. Ne eivät mitenkään sopineet suomalaiseen kuusimetsään ja jotenkin minua lähinnä nauratti. Seuraava kyltti varoitti villisioista ja niin vain niitäkin yhtäkkiä käyskenteli tien molemmin puolin. Elämän kiertokulku sai päätöksensä, kun viimeinen kyltti ennen parkkipaikkaa mainosti ravintolaa, missä saa syödä strutsia ja villisikaa.
Jätimme varusteita Helvetinkurun parkkipaikalle, joka tulisi olemaan retkemme päätöspiste, mutta suuntasimme auton aluksi kuitenkin kansallispuiston toiselle puolelle Haukanhiedalle. Tarkoitus olisi kävellä sieltä muutamien pysähdysten, lounaan ja rastien kautta ihastelemaan Helvetinkurua ja nauttimaan illasta sen viereiselle päivätuvalle ja tulipaikalle.
Sää oli sateinen ja vettä tuli ihan kiitettävästi. Onneksi kuitenkin asiakkaiden saapuessa parkkikselle pikkubussista purkautui hymyileviä ja hyvin varustautuneita ihmisiä. Kyllähän se nimittäin on niin, että paras ase sateelta suojautuakseen on hymy ja huumori. Niiden voimilla jaoimme porukalle lounaat reppuun mukaan ja lähdimme sateisesta rannasta kohti lounaspaikkaamme Ruokejärveä. Haukanhiedan hiekkaranta oli muuten sellainen, että kun aurinko jonain kesäpäivänä paistaa, aion tulla takaisin. Erinomainen leiripaikka paremmalla säällä!
Haukanhiedan hiekkaranta houkuttelee.
Tallustelimme sateessa Ruokejärvelle ja laitoimme keittimet laulamaan. Turmatit mahassa oli aika päivän ensimmäisen rastin, kun nuorkauppakamarilaiset pääsivät ryhmissä rakentelemaan paareja saatavilla olevista materiaaleista. Yksi ryhmä otti pisteet kotiin siitä, että ymmärsivät käyttää takkejaan loukkaantuneen alustana. Hihat sisäänkäännettynä ja kaksi runkoa niiden läpi pujotettuna tekevät nimittäin paareista sekä mukavat että kestävät. Kunhan vain rungot eivät mene poikki, kuten joillain…
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti Helvetinkurua ja aurinkokin alkoi pilkahdella. Lyhyesti vain tosin, mutta toivoa antaen kuitenkin. Helvetinjärven reiteillä, johtuen korkeuseroista, on paljon portaita. Polut ovat helppokulkuisia, leveitä ja välillä pitkoksin vahvistettuja ja lukuisat portaikot olivat hyvässä kunnossa. Esteettömyys ei kuitenkaan taida Helvetinjärvellä ihan toteutua, ainakaan jos Haukanhiedan suunnalta kurua lähestyy.
Helvetinjärvi käy hyvästä persetreenistä.
Matkalla porukka suoritti tulentekorastia tuluksia ja tamppooneja (erinomaisia sytykkeitä!) käyttäen. Aiemmin hetken moikkaamassa käynyt aurinko oli kuin muisto vain uudelleen yltyneessä vesisateeessa. Saapuessamme Helvetinkurulle kävimme katsomassa yläpään näköalapaikalta maisemat, jonka jälkeen laskeuduimme portaikkoa pitkin alhaalla odottelevan Helvetinjärven rantaan. Sen rannalla on päivätupa, jonka vierellä oleva tulipaikka tulisi palvelemaan meitä loppuillan. Meitä oli sen verran iso ryhmä, ettemme viitsineet vallata koko tupaa itsellemme, joten tyydyimme istuskelemaan ulkona sateesta välittämättä.
Näkymä Helvetinkurun yläpään näköalapaikalta.
Päivätupa Iso Helvetinjärven rannalla ei ole yöpymiseen tarkoitettu.
Jätimme kamat kuitenkin mökin porstuaan ja lähdimme kevyemmin kantamuksin tutustumaan Helvetinkoluun, joka on siis kansallispuiston sydän ja suurin nähtävyys. Liki pari miljoonaa vuotta sitten maankuoren liikkeiden aiheuttamana syntynyt kuru on kapeimmillaan vain reilun metrin levyinen ja se nousee muutaman sata metriä järvenrannasta kahden kallion välissä ylöspäin. Se on kivikkoinen ja sateella mutainen ja liukas, joten se piti kulkea varoen. Ongelmia ei kellään kuitenkaan ollut ja siitä pääsee kyllä ylös ihan perheen pienimpienkin kanssa kun vain rauhallisesti menee. Komea paikka, ei ihme että kansallistaiteilijamme aina Gallen-Kallelasta Runebergiin ovat Helvetinjärvellä käyneet inspiraatiota hakemassa.
Helvetinkuru alhaalta päin on komea.
Kurun nousun jälkeen ilta sujui leppoisasti nuotiota pidellen ja järjettömän määrän ruokaa syöden hyvässä seurassa. Jossain vaiheessa sadekin viimein lakkasi ja saimme lopulta hienon kesäillan onnistuneen retkipäivän päätteeksi.
Helvetinjärven päivitys tuli itselleni tarpeeseen ja etenkin ne Haukanhiedan hiekkarannat jäivät kolkuttelemaan takaraivoon. Jos ei tässä syksyllä enää kelit kohene, niin viimeistään ensi kesänä pitää tulla takaisin teltan kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti