Olin ajatellut, että viimeinen viikko ennen Mont Blancille lähtöä olisi jotenkin tosi iisi ja seesteinen. Että tässä voisi vähän vaikka keräillä voimia, syödä hyvin ja nesteyttää jo pohjille, niin on sitten iskussa Ranskassa. Vaan vielä mitä! Alkuviikosta jo lähdettiin ylävuorikengissä painamaan Nuuksion polkuja, jotta saisi uusilla monoilla vähän tuntumaa kivikkoon ja epätasaiseen maastoon, sitä kun on Ranskassakin edessä. Gouterin kiviseinä mielessä hyppelehdittiin pitkin Iso-Holman kallioita samalla, kun mutteripannu porisi nuotiossa ukkosen velloessa ilmassa. Kengät tuntuivat hyviltä, espressokin maistui ja fiilis Chmonix’ta odotellessa kohosi.
Olen oppinut olemaan sulattamatta muovikahvaa nuotiossa. Level pro.
Keskiviikosta perjantaihin olinkin sitten tutuissa nurkissa Eerkikkilän maisemissa. Olen menossa syksyllä luennoimaan uusille eräopasopiskelijoille ja sen sijaan, että laskuttaisin siitä palkkion, sain sovittua, että osallistun tämän vuotisen opiskelijaryhmän kanssa köysitaidon ohjaajan ykköskurssille, joka ei vielä meidän vuosikurssilla eräopaskoulutukseen sisältynyt. Tarkoitukseni oli käydä Suomen Kiipeiyliiton kurssi viime keväänä, mutta aikataulusyistä se ei onnistunut. Joten, koska kalenterissani oli sopivasti tälle viikolle muutaman päivän aukko, sain KTO1:n kätevästi hoidettua näin. KTO on kaksiosainen Kiipeilyliiton kurssimoduuli, joka tulee olla suoritettuna, jos asiakkaita haluaa kiipeilemään viedä ja sen suorittaminen on ollut jo pitkään agendalla.
Erityisen mielelläni lähdin KTO:ta Eerikkilään tekemään myös siksi, että kurssin vetäjänä toimi UIAGM-opas Jussi Muittari (www.mountainguide.fi), jonka jäätikkökurssilla olin pari vuotta sitten Norjassa. Muittari on – sen lisäksi että hieno mies – ehkä paras kouluttaja, joka minulle on matkalla osunut, joten oli ilo päästä jälleen hänen oppiinsa.
Muittari kouluttaa
Kolmen päivän ajan kävimme läpi köysitaitoja, tekniikkaa, ankkureita, kiipeilytekniikkaa, ongelmatilanteita ja turvallisuutta. Ensin luokassa, sitten sisäseinillä ja lopulta Somerolla kalliolla. Nyt jomottaa joka paikkaa, mutta olipahan hauskaa! Ja etenkin hyödylllstä, nyt on KTO1 taskussa. Kurssin kakkososaan kerkeän vasta ensi keväällä (toivottavasti) ja sen jälkeen on ohjausluvat hallussa!
Kurssi tuli myös hyvään kohtaan ajatellen ensi viikkoista Mont Blancille lähtöä. Sain lisää köysivarmuutta ja vahvistettua osaamistani, mikä nostaa itseluottamusta Alpeilla liikkumiseen. Tuleva Blancin nousu on ensimmäinen kerta, kun lähden isolle vuorelle ja jäätikköolosuhteisiin ilman opasta, joten kaikki itsevarmuus tulee tarpeeseen! Se on se suunta, johon haluan kiipeilyreissujani viedä, että liikun mieluummin yksin tai omalla porukalla opastettujen ryhmien sijaan. Tämä on nyt ensimmäinen kunnon askel siihen suuntaan Ruotsin ja Norjan vuorten jälkeen, missä kyllä olen painanut yksin menemään. Ei myöskään ollut yhtään pahitteeksi viettää kolmea päivää Muittarin kanssa, joka armollisesti jaksoi vastailla kysymyksiini tulevaan Blancin viikkoon liittyen.
Hengaillaan Liisan kanssa Somerolla silleen ihan kasuaalisti
Tiistaina lennämme Geneveen ja sieltä bussi vie Chamonix’iin. Alun perin neljän hengen ryhmämme kutistui kolmeen, kun Chride ei päässytkään mukaan, joten lähdemme Lauran ja Tuomaksen kanssa yhdessä köysistössä liikkeelle. Viikonloppuun asti sopeudumme Aguilles Rougesilla sekä Midilla ja sunnuntaina suuntaamme kohti Blancin 4810-metristä huippua Gouterin reitin (aka. La voie normale - normaalireitti) kautta. Nousemme ensin noin 3800:aan metriin Gouterin majalle, mistä suuntaamme huipulle maanantaina 31.7. Tiistai on huiputuksen varapäivä ja silloin laskeudumme joka tapauksessa takaisin laaksoon asti.
Olen yllättävän rauhallinen reissun edellä. Ehkä tässä alkaa hiljalleen joku kokemus puhumaan, että suotta näitä stressaamaan. Keskittyminen ja treeni on sujunut hyvin, loput on pitkälti olosuhteista, säästä ja paikan päällä tehdyistä päätöksistä kiinni. Gouterin reitti on tuttu viime vuodelta, jolloin tulimme sen alas noustuamme ensin Italian puolelta ylös. Silloin matkani tyssäsi Vaillotin majalle 4400 metriin jalkojeni tehtyä stopin. Jo lähtökohta reissuun oli ollut hankala oikean jalkani tulehduttua alkukesästä, jolloin olin ollut tyystin ilman treeniä käytännössä kaksi kuukautta ennen lähtöä. Lisäksi olosuhteiden oltua huonot matkasuunnitelmamme muuttui viikon aikana niin moneen kertaan, että meiltä paloi kaikki mahdollinen lepo ja lopulta Italian puolen reitti, jossa huiputuspäivälle kertyi verttimetrejä noin 1800, oli minulle liikaa. Tuolloin kahdeksasta lähtijästä vain kaksi huiputti ja viikko oli monin tavoin hankala, joskin opettavainen. Nyt toivon hieman helpompaa matkaa. Viime vuoden reissusta Gran Paradisolle ja Blancille voi lukea täältä.
Viime yrityksen päätepiste, Mont Blancin huippu näkyy vasemmassa
reunassa n. 400m korkeammalla
Olosuhteet Alpeilla ovat tänä vuonna olleet haastavat. Lunta on todella vähän ja monet reiteistä ovat olleet siksi vaikeita. Gouterila kuitenkin pitäisi olla ihan hyvä tilanne kaikilta muilta osin, paitsi Grand Couloirilla, joka on koko nousun pahin paikka. Se on noin 50 metriä leveä kiviränni, joka on pakko ylittää noin 3400 metrissä. Couloir ei ole teknisesti haastava mutta se on koko vuoren viheliäisin paikka, koska etenkin auringossa ja lämpimällä säällä siellä ”sataa kiviä”, kuten monet pätkää kuvailevat. Grand Couloirin läpi on pinkaistava ja käytännössä vain toivottava, että päähän ei tule mitään tennispalloa isompaa, joka suoralla osumalla voi viedä hengen tai vähintään horjuttaa tasapainoa niin, että kiipeilijä lentää alas mäkeen. Ja Blancilla jos lentää, lentää kauas. Riski ei ole mitenkään kontrolloitavissa, vaan perustuu ainoastaan tuuriin, ja siitä minä en pidä. Turvallisinta on ylittää ränni pimeällä, jolloin ainakaan auringon sulattama lumi sen yläpuolella ei laukaise kivivyöryjä. Meillä paluu on suunniteltu aamuyölle, mutta nousupäivänä olemme couloirilla vasta puolen päivän aikaan.
Pahamaineinen Le Grand Couloir
Loppuosa reitistä on ”helppo”. Couloirin jälkeen noustaan iso kiviseinä ylös, jonka jälkeen matka huipulle on jäätikköä. Lumen loistaessa poissaolollaan railojen pitäisi olla hyvin näkyvillä, which is nice. Gouterin majalta Vaillotille matka on leveää ja laveaa jäätikköä ja viimeiset 400 metriä kapeaa huippuharjannetta ylös. Harjanne on todella avoin, eli molemmin puolin voi – niin halutessaan – ottaa loikan useita satoja metrejä alas laaksoon, joten tuulisella säällä paikka on haastava. Sään mukaan Blancilla mennään muutenkin ja sen muuttumiseen pitää olla aina varautunut. Keli on lopulta koko vuoren ja meidän reissumme suurin tekijä, jonka mukaan mennään.
Gouterin reitti, La voie normale kokonaisuudessaan
Nyt pari päivää möllöttelyä ja jäätelöä pojan kanssa, kamat kasaan kesän ykkösreissua varten ja sitten mennään. Laskeskelin muuten eilen illalla, että tuleva viikko on minulle kahdeskymmenes matka vuorille. Ei huono saldo kolmeen vuoteen!
I'm coming for you!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti