Ruotsin Sarek on siitä kelju paikka, että sen lisäksi, että se on valtava jo itsessään, sinne on varsin haastava päästä nopeasti. Yhtä Euroopan viimeisiä todellisia erämaita suojaa joka suunnasta joku toinen kansallispuisto, eikä matkaa Sarekin virallisten rajojen sisäpuolelle taita helposti ilman helikopteria alle kahdessa päivässä. Me lähdimme matkaan Stora Sjöfalletista, Saltoluoktan tunturiaseman suunnasta.
Ensimmäisen nousun aikana matkalla Saltoluoktasta kohti Pietsjauren ylänköjärveä nousi ukkosmyrsky ja otti ns. löysät pois. 400 metriä ylämäkeä, rinkat painavimmillaan, suoraan vastatuuleen ukkosrintaman riepotellessa päällä herätti ainakin jokaisen lähtijän siihen, että mitä tahansa saattoi olla tarjolla tulevina päivinä. Ja olikin! Suurin osa matkasta meni alun myrskyn jälkeen onneksi pilvisessä ja kosteassa, mutta pääosin sateettomassa säässä ja pilkahti se aurinkokin välillä. Viimeisenä, kuudentena vaelluspäivänä se paistoikin jo pilvettömältä taivaalta. Tuulet pysyivät varsin maltillisina koko matkan.
Nousu Guodekthjåkkalle
Leiri Pietsjauren rannalla
Vaelsimme kuudessa päivässä Pietsjaurelta Guodekthjåkkan massiivin yli Ähpàrin ja Sarektjåkkån välimaastoon ja sieltä Sluggàn komean pyramidivuoren kiertäen takaisin Saltoluoktaan. Vaikka reitti oli liki 90:n kilometrin pituudestaan huolimatta lähinnä pintaraapaisu Sarekin syvyyksiin, se tarjosi kuitenkin maisemien puolesta alueen kaikki tärkeimmät elementit: Yli 2000-metriset huiput, laaksojen virrat ja turkoosit järvet, lukuisia seitoja, koskia, lampia ja jäätiköitä. Erämaassa porotokat kulkivat öisin leirin läpi ja kettu päivysti ruokaa telttojen lähimaastossa. Piekanan pidemmät ”phiiiiiiiiiii”-huudot jaättivät kapustarintojen surkean kuuloisen viheltelyn alleen ja kaikkien ylimpänä päivysteli kotka.
Karkea vaellusreittimme. Ihan yksityiskohtaisen tarkkaa viivaa ei Ruotsin Maastokartta-sovellus piirtänyt ja oikoi joitain mutkia, mutta pääpiirteittäin reitti oli tämä. Matkaa kertyi noin 89 kilometriä.
Koita tätä nyt sit kuvailla. Pilvien peitossa Ruotsin toiseksi korkein huippu, 2089-metrinen Sarektjåkkå
365 Klubin vaellusporukassa oli 11 osallistujaa kahden oppaan seurana. Ikäjakaumalle 29-67 sijoittunut ryhmä liikkui ongelmitta, eikä päivistä kertynyt liian raskaita, vaikka maasto välillä haasteita tarjosikin. Rakassa kulkeminen on aina rankkaa, mutta kyllä viheliäintä alustaa Sarekissa on se sellainen sormen paksuinen tiivis pajukko, jonka läpi oli aika ajoin rämmittävä, jos laaksojen toiselle puolelle haluaa. Pari vuotta sitten nimesin sen vitukoksi, nyt asiakkaat käyttivät ryteiköistä nimeä Teemukko. Koskia ja kosteikkoja riitti ylitettäväksi, yksi oikean jalan Crocsi uhratiin tahattomasti vuorille ylityksien aikana.
Viimeisen päivän Pietsjauren järven ylitys oli hieman helpompi kuin
ensimmäisenä päivänä sama myrskyssä
Sarek on edelleen yksi jylhimpiä, monipuolisimpia ja upeimpia paikkoja, joissa olen koskaan käynyt. Se on jotenkin niin valtava, että tuntuu, että sitä on turha edes yrittää kuvailla sanoin tai edes kuvin. Siksi tämä blogipäivityskin on tällainen tynkä, en vain yksinkertaisesti pysty laittamaan sanoiksi sitä kaikkea, mitä paikka tarjoaa.
Kiitos Lasse, Kössi, Jake, Heli, Kristiina, Tuulia, Anne, Tytti, Terhi, Liisa, Aleksi ja maailman paras kollegani Marko, teille tätä ei tarvitse kuvata. Te tiedätte.
Aamiaismaisema ok
Eihän tätä voi oikeasti mitenkään kuvailla.
Beachlife
Nyt parin viikon loma, blogitauko ja irtiotto Itä-Lapissa ennen 365 Klubin Haltin vaellusta heinäkuun lopussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti