tiistai 12. marraskuuta 2019

Väsyttää!

Kuvan piirsi Matti Westerlund

Väsyttää, tuntuu, ettei tämä jetlägi ala taittumaan millään. Nukun kyllä ihan ok yöunia, sellaista minulle normaalia kuutta tuntia, mutta jos menee yhdeksältä nukkumaan, niin kello on kolme, kun silmät aukeavat. Mikä sitten johtaa siihen, että illalla seitsemän aikaan alan pilkkimään sohvalla. 

Aikaero Nepaliin on kolme tuntia ja 45 minuuttia (I know, tosi outo), eli kolmelta kun nousee, se on Himalajan aikaa seitsemän. Oikeastaan koko menneen reissun rytmini oli pitkälti sellainen, että menin nukkumaan kahdeksan-yhdeksän aikaan illalla ja heräsin neljän kieppeillä. Eli puoliltaöin Suomessa. Ehkä siksi tämä on nyt niin vaikea kääntää. Onneksi ostin viime viikolla uuden television ja monen vuoden haaveilun jälkeen hankin Viaplayn kanavat, mikä tarkoittaa sitä, että herätessäni aamuyön tunteina voin viimein katsoa NHL:ää livenä! Ostin myös vahingossa uuden auton.

Uusi työjuhta Lapin matkoja varten

Muutenkin on kyllä ollut tosi väsynyt ja uupunut olo. Se ei johdu pelkästään fyysisesti rankasta Cholatsesta, vaan luulisin, että tässä painaa kehoa koko kulunut työsesonki, joka alkoi jo juhannuksesta. Olen sen jälkeen – ennen viime viikkoa siis – nukkunut ainoastaan kymmenkunta yötä kotona. Vietin viisi viikkoa Ruotsissa, seitsemän viikkoa Nepalissa ja välissä tein Elbrusin ja Grönlannin vaellukset, joten ei lienee ihme, että äijä on vähän poikki. Kun kropalla on viimein lupa väsähtää, se niin tekee. 

Ajattelin palailla treenirutiineihin hiljalleen tällä viikolla. Oikeastaan on aika mukavaa, että seuraavat kuukaudet ovat varsin rauhallisia, niin oikeasti saa niistä rutiineista taas myös kiinni. Mieli tekee juoksemaan ja kohta alkaa jääkiipeily- ja laskukaudetkin. Ajattelin ottaa varaslähdön parin viikon päästä Lapissa, missä kuvien perusteella on jo ihan mieletön talvi! Kävin eilen fyssarilla, joka päivitti treeniohjelmaani seuraaville kuukausille myös kotona ja vaikka vielä tuntuukin väsyneeltä, eikä huvittaisi edes aloittaa, odotan kyllä jo, että pääsen harjoittelun makuun. Nyt tähdätään ensi huhti-toukokuun Baruntsen reissuun ja kunhan tästä saan jalat liikkeelle, niin viitenä päivänä viikossa pitäisi treenata.

Talvi kävi Helsingissäkin viime viikolla!

Muilta osin seuraavat kuukaudet menevät silti hengähtämisen piikkiin. Varasin tammikuulle parin viikon skinnailut Itävaltaan, helmi-maaliskuussa jatkan FINLAV-lumivyöryteknikon koulutustani Ylläksellä ja Abiskossa, hiihtoloman vietän lapsen kanssa Lapissa, mutta työhommiin palailen vasta maaliskuun lopulla Pyhällä ja Kilpisjärvellä. Siitä sitten tosiaan viideksi viikoksi Nepaliin huhtikuussa ja kesä 2020 näyttää jo mukavan kiireiseltä taas Ruotsissa ja Grönlannissa. Että ehkä tällainen väsymys ja loma on tässä kohtaa ihan sallittua ja jopa suositeltavaa. Sen verran tässä kuitenkin saa jo touhuta, että järjestän parin viikon päästä – viiden vuoden tauon jälkeen – pari keikkaa Helsingin Nosturiin! Dimebag Beyond Forever -projekti esiintyy viimeistä kertaa vuodenvaihteen jälkeen purettavassa keikkatalossa, jonka uumenissa entinen toimistonikin sijaitsi. Pyynnöstä palasin siis promoottorin eläkepäiviltä kahdeksi illaksi vanhoihin hommiin järkkäämään muutaman rokkishown. On kyllä ollut nasta puuhastella näitäkin hommia pitkästä aikaa. Ei tehdä tästä kuitenkaan tapaa.

Kymmenen vuotta sitten Dimebag Beyond Forever -kiertueen keikkabussissa 
oli vähän actionia. Jos vähän iisimmin tällä kertaa...

Samalla, kun silmät on jo tulevissa jutuissa, niin pieni pala Cholatsea vieraili eilen Helsingissä. Pasang Sherpa, jonka kanssa kiipesimme pari viikkoa sitten, pölähti yhtäkkiä kaupunkiin ja laittoi viestin, että hei, I have your summit certificate with me! Yllättävä ja mukava kohtaaminen. Hänen mielestään Suomessa oli kylmä ja ihmeellisen vähän liikennettä. Siistein juttu oli, että liikennevaloissa on sellainen nappi, jota voi painaa ja sitten valot vaihtuvat jalankulkijalle vihreäksi!

Dai!

Kello on 4:50 ja kirjoittelin tämän tekstin Winnipeg-Colorado -ottelun toisella erätauolla. Peli jatkuu, gotta go!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti