tiistai 13. lokakuuta 2020

Mopolla moottoritielle – X-kaato multisport-kisa 2020


”Vähän kuin olisi tullut mopolla moottoripyörätapaamiseen”, sanoin Petrille, kun katselin kanssakilpailijoiden fillareita espoolaisella parkkipaikalla viime lauantaina seitsemän jälkeen aamulla. Oma parinsadan euron hybridipyöräni oli lähdössä ensimmäistä kertaa maastoon samalla, kun naapurit purkivat autoistaan kymppitonnin pro-vehkeitään. Pohtiessani ääneen, että pitääköhän kisaan ottaa lukko mukaan pyörälle, totesi Petri, että jos joku tänne tuliee fillareita pöllimään, se ei todellakaan vie sun pyörää ekana, ja nauroi päälle. 

Olimme lähdössä X-kaato multisport-kisaan Espoon Lahnuksessa. Aurinko teki vasta nousuaan, taivas oli kirkas ja sää viileä siirtyessämme lähtö- ja maalialueena toimivalle frisbeegolfradalle odottamaan noin 40 kilometristä koitosta. Edellisenä viikonloppuna olin juossut Vaarojen maratonin, enkä todellakaan ollut siitä vielä palautunut ja hiljaa vähän mietin, että mitä helvettiä minä täällä edes teen, mutta X-kaato oli buukattu jo ennen Vaaroja ja lupaus oli lupaus. Koska emme Petrin kanssa päässeet tänä vuonna töihin, päätimme tehdä jotain muuta kimpassa. Päädyimme siispä korvaamaan kuukauden Ruotsissa elämäni ensimmäisellä seikkailukisalla.


Kuntosarjan 40 joukkueen yhteisstartti kajahti yhdeksältä ja lähdimme polkemaan kohti kajakkirantaa. Seikkailukisoissa annetaan aina vain muutama info etukäteen ja lähdössäkin vain yksi kartta, jolla alkumatka pitää hoitaa. Lisää tietoa tulee päivän edetessä rasteilla, joten etukäteen suunnittelu on vaikeaa. Tiesin vain, että tänään melotaan, juostaan ja pyöräillään. 


"Petri, vedä ollie!"


Parin kilsan ajon jälkeen karautimme kajakkirantaan joukon viimeisinä. Petrillä oli ongelmaa satulansa kanssa ja itse olin pyöräillyt kunnolla viimeksi varmaan pari vuotta sitten, joten vähän yskähdellen lähti kone liikkeelle. Fillarit metsään, kelluntaliivit päälle ja vesille. Rannassa kapealla kannaksella oli aika kova ruuhka, joten nopean kartan vilkaisun jälkeen ajattelimme olla taktisia, ja lähdimme laskemaan kajakin toiselle puolelle harjua, siis eri järven rantaan. Katsoimme kartasta, että sitä kautta pääsee meloen pientä ojaa toiselle puolelle ja tämä olisi todennäköisesti nopeampaa kuin jäädä ruuhkaan odottelemaan. Pari muuta joukkuetta teki saman ratkaisun ja pääsimme yhdessä ojaan toteamaan, ettei siitä pääsekään läpi. Eihän siinä: jalat veteen, nopea rantautuminen, kajakit kantoon ja juosten harjun yli toiselle puolelle. Olimme edelleen joukon viimeisinä tässä kohtaa, kärkijoukko oli jo leimannut useamman rastin siinä vaiheessa, kun me olimme vasta oikeassa järvessä. 


Olemme kuitenkin tehokkaita melojia, joten kahdeksan rastin kajakkisuunnistuksessa napsimme useamman päänahan ja noin tunnin melonnan jälkeen rantautuessamme oli sijoitus jo kohentumaan päin. Seuraavat noin 30 kilometriä meni pyöräillen ja moponi ominaisuudet pääsivät elementtiinsä. Pari rastiväliä meni vielä jossain määrin pyöräillen, kun alla oli enemmänkin hiekkatietä, mutta kun poluille päästiin, muuttui laji polkemisesta fillarin työntämiseksi. Motivaatio oli vähän koetuksella siinä raahatessa halpispyörää perässä juurakossa ja mudassa samalla, kun Petri veteli ollieita  asianmukaisella konkelilla edellä. 


Se mikä hävittiin vauhdissa paikattiin onneksi suunnistuksessa. Muutama oikea ratkaisu oikeissa paikoissa voittivat meille aikaa ja lisää päänahkoja rasteja metsästäessä ja kun loppumatka pyöräilystä oli taas leveää hiekkapolkua, alkoi motivaatiokin taas palailemaan.


Mentiin niin kovaa, et Petrin fillari keitti yli


Kolmisen tuntia oli jo aikaa vierähtänyt, kun pääsimme takaisin vaihtoalueelle ja viimein eroon pyöristä. Kisan järjestäjän puolesta asetettu tavoiteaika oli 3,5 tuntia ja tässä kohtaa alkoi jo olla varsin selvää, ettei siihen ole mitään jakoa. Van eipä tainnut olla juuri muillakaan, minkä johdosta kisaorganisaatio oli lennosta napsinut pari rastia reitiltä pois. 


Juoksuosuudelle pääsi, kunhan oli heittänyt pari frisbeekiekkoa koreihin. Onnistuneen suorituksen päätteeksi lähdimme uusissa vahingossa samanlaisissa tiimikengissämme painamaan polulle kohti juoksuosuuden ensimmäistä rastia. Vuorossa oli köysilaskeutuminen, joka meni molemmilta varsin palomiestyyliin ja ohitettuamme taas pari joukkuetta lisää jalat veivät kohti metsärasteja. Jossain kohtaa päätimme oikaista polulta sähkölinjaa pitkin, ja yhtäkkiä upposin reisiä myöten suohon. Pari minuuttia meni kaivaessa itseä mättäästä eikä ollut kaukana, että toinen tiimikenkä olisi saanut Kyllikki Saaren kohtalon. 


Jalat märkinä saimme metsärastit kasaan ja palasimme taas vaihtoalueelle heittämään pari frisbeekiekkoa ja hakemaan viimeisen kaupunkisuunnistuksen kartan. Ennen kuin pääsimme Lahnuksen kaduille, piti ensimmäiseltä rastilta napata olalle tukki ja vapaaseen tyyliin juosta sen kanssa seuraaville leimoille. Ensimmäisen välin kannoimme sen yhdessä harteilla juosten, kunnes rastin jälkeen Petri ilmoitti, että mitä jos hän nappaisi tukin yksin olalle, kun ”tekee tätä kuitenkin duunikseen LVI-putkien kanssa”. Taisi katsoa, että nyt alkaa vanhus takana olla vähän väsynyt, en tiedä, pitäisikö vähän loukkaantua? Huvittavintahan oli se, etten meinannut pysyä seuraavaa väliä juosten perässä, vaikka Petrillä oli se saatanan tukki yksin kannettavanaan! Vetoan siihen, että Petri on kymmenen vuotta minua nuorempi, hakee pelastusopistoon, eikä ollut juossut Vaarojen maratonia edellisellä viikolla. 


Nää samanlaiset LaSpot oli oikeesti vahinko!


Saatuamme tukin pois käsistä edessä oli enää muutama kaupunkirasti, jotka poimittuamme nopeasti edessä oli enää viimeiset frisbeen heitot ja juoksu maaliin. Ylitimme maaliviivan ajassa 4 tuntia ja 57 minuuttia ja olimme neljästäkymmenestä joukkueesta maalissa sijalla 27. Sijoitus kuitenkin koheni vielä, kun muiden joukkueiden aikasakkoja alettiin ynnäilemään, ja lopullisessa tuloslistassa olimme sijalla 17! Ei huono, ottaen huomioon, että ensimmäiselle osuudelle lähdimme viimeisinä! Jos ensi vuonna sitten vaikka top kymppiin?


X-kaato aurinkoisessa syyssäässä oli varsin hauska kokemus. En ollut ennen multisport-kisoja tehnyt ja vaikka Koli painoi vielä jaloissa, yllättävän näppärästi päivä meni. Järjestelyissä olisi ehkä hieman parantamisen varaa, mutta pienistä valuvioista (ja paskasta fillarista) huolimatta keikka oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja herätti ajatuksen jatkosta, vaikka kuinka hoin puolet matkasta, etten ikinä enää lähde mihinkään, mitä Petri ehdottaa. 


Bromance


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti