Minä en todellakaan ole seikkailija. Viime aikoina olen lähinnä makoillut sohvalla, käynyt mökillä, juonut terassikahvia rannassa ja lönkötellyt olemattomia pikkulenkkejä, koska ylikunnon uhka leijuu edelleen ilmassa ja pitää ottaa iisisti. Sen lisäksi olen syönyt donitseja, tehnyt radio-ohjelmaa ja kuunnellut paljon musiikkia. Olen oikeastaan niin kaukana seikkailusta kuin pääsee ja jännittävin hetki tänä syksynä on ollut antibiottikuurin aiheuttama ripuli.
Termi ”seikkailu” on toki varsin subjektiivinen ja merkitsee jokaiselle eri asiaa, mutta minä olen yrittänyt sitä vältellä. ”Seikkailija” tittelinä on jotenkin vähän liian iso, jos ei satu olemaan esimerkiksi Jimmy Chin. Toisaalta uskon, että Jimmykään ei itseään sellaiseksi tituleeraa. Seikkailu on lupaus jostain suuresta, jännittävästä, pelottavasta ja vaarallisesta ja ainakin minulle ne ovat asioita, joita lähinnä pyrin toiminnassani välttämään. Minä haluan, että on kivaa, keskiluokkaista ja turvallista. Olen born to be mild.
George Mallory oli ehkä seikkailija, samoin Roald Amundsen. Edellisen vuosisadan taitteen tutkimusmatkat ja kaikenlaisten juttujen ensiyritykset edustavat minulle seikkailuja. Niistä tuli sellaisia, kun hommat menivät päin mäntyä. ”Adventure is what happens when everything goes wrong” sanoi Yvon Chouinard alleviivaten sitä, että seikkailuja ei voi suunnitella. Itse asiassa juuri ennakkosuunnittelulla pyritään niitä välttämään. Täten – jos nyt viedään tätä vähän metatasolle – ”seikkailija” olisi joku, joka suunnittelee tekemisensä huonosti ja sössii aina jotain, jolloin reissusta tulee arvaamaton. En ole ihan varma, onko se titteli, jonka ammatikseen ulkoileva ja ihmisiä maastoon vievä haluaa. Ne omat reissuni, joista on muodostunut jonkin määritelmän mukaan seikkailuja, ovat juuri sellaisia, missä olen mokannut jotain.
Ehkä otan tämän vähän liian dramaattisesti, mutta mielestäni seikkailu-termi on kokenut hienoisen inflaation, kun jokainen, jolla on kamera ja Instagram-tili, on adventurer ja urban explorer. Ollaan aika kaukana siitä, kun Frodo lähti kiikuttamaan sormusta Mordoriin ja Amudsen ja Scott kisasivat etelänavasta.
Mutta haettiin termillä ja tittelillä sitten mitä tahansa, minuun se ei osu. Minä olen keski-ikäinen, keski-luokkainen ja keski-kiinnostava, joka sopisi Sohvaperunoiden seuraavalle tuotantokaudelle. Itse asiassa, paras vähättely-yritys -titteli, jonka olen itsestäni kuullut, on ”helsinkiläinen city-vuorikiipeilijä”. Se ei lupaa oikeastaan mitään muuta kuin keskinkertaisuutta ja sopii minulle oikein hyvin. Siitä on seikkailu tosi kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti