Maratoni kotimetsässä: Nuuksio Classic 2021

Jos viimeksi lähtiessäni juoksutapahtumaan keväällä kirosin, että aina on jotain ongelmaa, niin nyt voin hyvillä mielin ottaa sanani takaisin: Kerrankin ei ollut mitään! Ensimmäinen kertani Nuuksio Classicissa meni juuri niin hyvin kuin sen pitikin mennä. Tai ainakin melkein. 

Tarjolla oli polkumaraton, 42,2 kilometriä kotimetsässä Nuuksiossa, missä olen käynyt lönköttelemässä eri mittaisia treenejä jo useamman vuoden ajan, puhumattakaan työ- ja vapaa-ajan retkistä jo since 1986. Oli siispä aikakin, että Nuuksio Classiciin paikan itselleni lunastin, oli nastaa lähteä tutuille kulmille juoksemaan kerrankin pidempi lenkki! Sää oli lauantaina tarkoitukseen liki täydellinen taivaan ollessa kirkas ja mittarin heiluessa jossain kymmenen asteen paikkeilla. 

Noin puolet reitistä oli minulle ennestään tuttua polkua. Ensimmäinen kymppi Hotelli Nuuksion pihasta Swinghillin päälle ja viimeiset noin 15 kilometriä Valklammen suunnalta maaliin olivat tuttua maastoa, mutta reitin pohjoinen osuus siinä välissä on jäänyt tutkan ulkopuolelle alueella retkeillessä. Tältä pohjalta tavoiteajan asettaminen oli hieman hankalaa, kun mitään hajua poluista jossain Suolikkaan huudeilla ei ollut. Käytin referenssinä siispä ainoaa juoksemaani polkumaratonia, Vaarojen maratonia, jonka pohjalta ajattelin, että kyllä tämä varmaan muutaman tunnin nopeammin menisi. Toivoin siispä, että loppuaika alkaisi kutosella. Vaikka numerolapun reiteen laitankin, en loppujen lopuksi koskaan lähde oikeasti kisaamaan muita kuin itseäni vastaan ja tavoitteena on aina ainoastaan maaliin pääsy.  

Kisan aamuna fiilis oli todella hyvä ja tuntui, että tankkaus oli onnistunut. Mikään ei kolottanut ja yöunetkin olivat maittavat. Näistä oli hyvä ponnistaa lähtöviivalle. Kisastartti oli kello 9:30, jonka jälkeen lähdöt rullasivat parin minuutin välein koronaturvallisesti noin kymmenen hengen ryhmissä. Aloitin loppupäässä, vähän ennen kymmentä. 

Jalat mutaan, let's go!

Kuten todettua, alun polut olivat tuttuja ja tunkkaus Swinghillin päälle ensimmäiseen huoltoon meni leppoisasti. Nappasin huollossa vain lötköpullon täyteen vettä ja jatkoin matkaa. Repussa juomarakossa oli Noshtin urheilujuomaa, eli vedet otin aina huolloista mukaan. Tuttuun tapaan vedin läpi kisan puolen tunnin välein energiageelin ja puolentoista tunnin välein Noshtin vauhtikarkkipaketin naamaan. Taktiikka toimi hyvin, missään vaiheessa ei energiatasot päässeet tippumaan. Ainoastaan ihan lopussa, liian optimistisen aika-arvion takia, minulta jäi yksi puolituntinen väliin, kun säästelin yhtä geeliä varalle, jos tarve yllättää. 

Reitti muuttui ensimmäisen huollon jälkeen alkua huomattavasti teknisemmäksi. Olin suunnitellut juoksevani kilometrit 20-30 melko lujaa (omaan tahtiini suhteutettuna siis), mutta polun oltua pääasiassa mutaa, juurakkoa ja erinäisiä kallionousuja ja -laskuja jouduin toteamaan, ettei mitään jakoa. Meno oli päinvastoin poikkeuksellisen hidasta ja mutapohjan aina vain jatkuessa jouduin toteamaan, että alkuperäinen kutosella alkava aikatavoitteeni taitaa lentää jorpakkoon. Hitaudesta huolimatta hymy pysyi kasvoilla keljuimmillakin osuuksilla ja kerrankin nautin menosta läpi koko matkan. Kaikissa kisoissa tulee jossain vaiheessa se hetki, kun ei jaksa enää välittää ja varoa esimerkiksi kenkien kastumista ja se on aina yhtä mahtava fiilis. Kun toteaa, että ihan sama, ja sitten hyppää nilkkoja myöten lammikkoon. Nyt se tuli jossain tuolla mutaosuudella, kun en jaksanut enää edes yrittää loikkia mättäältä mättäälle. Perkele, läpi vaan! Viilennys teki jalkapohjille hyvää. 

Teknisemmät pätkät alkoivat helpottaa vasta hieman ennen viimeistä, 33:n kilometrin huoltoa. Siitä eteenpäin maaliin saikin juosta oikein mukavaa ja pehmeää polkua, mitä nyt muutama lyhyt nousu ja kallio osui vielä väliin. Jalka kantoi edelleen ihan hyvin ja loppua kohden hieman harmittelin, että keskiosaan tuhrautui niin paljon aikaa, koska tässä loppupätkässä olisi saanut hyvän kirin vedettyä. Toki sellaisen vedinkin (omasta mielestäni) ja viimeiset kilometrit maaliin juoksin jopa varsin kovaa, mutta tosissaan yrittäminen oli jo vähän puolitiessään kun tiesin, etten tavoiteaikaan pääse. Tahdin kiristäminen lopussa kuitenkin kertoi siitä, että kaikki oli mennyt nappiin, koska energiaa oli vielä hyvin jäljellä, toisin kuin vaikka Karhunkierroksella, missä viimeinen kymppi oli se kauhein. Siellä toki lopussa olleet kolme tunturin ylitystä eivät auttaneet asiaa. Nyt sellaisia ei ollut, vaan loppupätkä enemmänkin lasketteli mukavaa polkua hiljalleen maaliin. 

Kevyellä askelella maaliin

Tavoiteaika ylittyi vajaa 20 minuutilla, mutta, kuten todettua, jos reitti ja maasto on ihan tuntematon, on realistisia tavoitteitakin vaikea tällaisen amatöörin asettaa. Joka tapauksessa päivä oli ollut enemmän kuin onnistunut teknisesti ja fysiikan osalta, joten mitäpä sitä mussuttamaan. Jos nyt haluaa siihen alkuperäiseen referenssiin vielä palata, niin viime syksyn Vaarojen maratonin ajastani lähti kuitenkin melkein puolitoista tuntia pois. Toki nousumetrejäkin oli Nuuksiossa aika paljon vähemmän, niitä kertyi maaliviivalle tasan tuhat. 

Nuuksio Classiciin oli hyvä lopettaa kahdeksan kuukauden juoksuharjoittelu. Nyt vähän taukoa ja pariksi viikoksi taas pohjoiseen rinkka selässä ja sen jälkeen alkaa treeni kohti ensi kevättä ja Nepalia. Juoksukisoja luvassa on seuraavan kerran ehkä syksyllä 2022 tai vasta keväällä 2023. Haaveissa olisi joskus kokeilla Karhunkierroksen 82 kilometrin kisa, mutta saas nähdä uskaltaako moiseen oikeasti ikinä lähteä. Minä kun en ehkä siltikään ole kovin erikoinen juoksija, kuten tässä blogissa joskus kirjoitin. 

Usko, toivo ja rasva! Pepe veti 70 kilsaa.